Viikonloppu oli ja meni, samoin venetsialaiset ja samoin koko elokuu! Blogisyyskuun starttaamme minimiehen venetsialaislookilla. Name It -farkkuhaalarin alla beige Newbie-body, jalassa Muumisukat ja kummitädin ostamat ylisöpöt Converset. Vauvan ensimmäiset kengät – näitä emme hävitä koskaan!

2014-08-31

Näyttää niin isolta pojalta tuossa kuvassa, vaikka hän on viikon päästä vasta neljä kuukautta! Aika muikea ilme? Pieni hekottelija <3. Istuminen on ollut jo pari kuukautta aika pop (päätti jo kuukauden ikäisenä, että häntä ei vauva-asennossa = makuullaan kanniskella). Nyt muutaman viikon ajan seisominen on ollut se juttu. Joskus seisoskellaan myös varpaisillaan, hirrrmuisesti on jalkavoimaa. Isin sylissä nähdään usein tiukka etukeno, tiedätte sellaisen mäkihyppääjän asennon? Mäkihyppyleikki onkin nyt uusin isin ja pojan välinen juttu, äiti saa hekottaa vieressä mahan kipeäksi selostuksille ja asennoille! Nuo tuokiot ovatkin seuraavaa videokameramateriaalia!

Tänään meillä on tuplajuhlat: vanhempi kisumme täyttää tänään 12 vuotta! Ajatella! 12, vaikka näyttää hädin tuskin 2-vuotiaalta, niin simpsakassa kunnossa on :). Näitä juhlia vietämme illalla oman perheen kesken, päivälle on muita suunnitelmia. Vauva nukkuu aamupäiväuniaan, itse taidan laittaa pientä ehostusta ja vaihtaa vaatteet valmiiksi. Nimittäin vauvan herättyä suuntaamme toisille syntymäpäiville; mummuni täyttää myöskin tänään vuosia. Hän on poikamme ainoa isoisovanhempi ja olemmekin käyneet hänen luonaan ahkerasti, matkaa on puolisen tuntia suuntaansa. Mummullani aivan silmät syttyy joka kerta, kun hän näkee poikamme. Itsekin hän tuumasi tässä yhtenä päivänä, että aivan kuin hän olisi herännyt uudelleen eloon tuon pienen pojan ansiosta. On ne iso- ja isoisovanhemmat niin suloisia ja kultaakin kalliimpia <3.

 

 

Nyt se on taas täällä: kesäkauden päätösjuhla. Mitään kovin ihmeitä venetsialaissuunnitelmia meillä ei ole; kyläilyä, saunomista, hyvää ruokaa… Ajoissa iltaisin kotiin, jotta vauva rauhoittuu iltatoimien kautta levollisille yöunille (ja ettei kissojen tarvitse yksinään pelätä pommeja!). Vaikka tiedän kyllä, että tuo pieni seurallinen illanvirkku mielellään valvoisi venetsialaisriennoissa… Mies puheli eilen, että paljuiltaisiin tänä iltana. En vielä uskalla innostua, sillä jotta se olisi mahdollista, vauvan tulisi käydä yöunille suht järkevään aikaan. Toissailtana poitsu päätti nukahtaa vasta klo 00:20… Eilen tuo ei onneksi toistunut, vaan hän nukahti jo puoli yhdentoista maissa. Tuo on meille todellakin jo :).

Viikonlopun aikana ajattelin suunnitella myöskin blogini uutta banneria (jep, ollut mielessä jo ikuisuuden!). Kävin vähän kuviani läpi, mietiskelin mitä siihen valitsisin… Nykyään näkee enimmäkseen tekstibannereita, joissa on lähinnä blogin nimi. Ne on kivan simppeleitä, mutta itse mielelläni käytän bannerissa myös kuvia. Banneri toimii ikään kuin lehden kansi: sen avulla saa jo jonkinmoisen käsityksen siitä, millainen blogi on kyseessä. Banneri vaikuttaa usein myös siihen, jatkaako blogin lukemista vai ei. Mitä mieltä te olette asiasta?

uusi blogibanneri-001

Voi, en ikinä unohda viime vuoden venetsialaisia! Meillä oli miehen kanssa oma pieni, kasvava salaisuus. Juttu oli tuona viikonloppuna vielä niin tuore, se tuntui ihan uskomattomalta. Koko maailma oli muuttunut ja tuntui niin erilaiselta. Valikoin vaatteita iltaa varten ja katsoin peilistä: olin ihan varma, että maha oli jo kasvanut niinä muutamina päivinä… Jännitti keihin kaikkiin törmäisimme – heistä jokainen takuuvarmasti huomaisi asian! Koko ajan teki mieli silitellä mahaa… Ja mikä maailman suurin onni, että nyt saan silitellä tuota pientä hymypoikaa, joka tällä hetkellä nukkuu päivän ainoita pitkiä (lähes tunnin pituisia) päikkäreitään. Oi että, tuli jo ikävä!
Ihania hetkiä on ne, kun hän herää uniltaan. Saan heti hymyn, kun menen hänen luokseen. Jos hän on nukkunut sängyssämme, menen viereen makoilemaan ja halailemaan ja suukottelemaan, muissa tapauksissa nostan syliini halittavaksi. Noita hetkiä olen saanut kokea jo satoja eikä niihin kyllästy koskaan! Se tunne, kun pusertaa sen pienen itseään vasten ja antaa pusun (tai sata) poskelle, siitä tulee sellainen lämmin aalto sydämeen ja koko muu maailma unohtuu. On vain se hetki. Kohta sellainen on taas edessä.

Oikein kivaa (venetsialais)viikonloppua teille kaikille!

 

 

Ei ihan heti uskoisi, että vielä kuun alussa oli hellejakso päällä. Nyt näyttää jo niin syksyiseltä; sataa vettä ja puiden lehdet kellastuvat hitaasti mutta varmasti. Elokuu on usein viime vuosina ollut enemmänkin syksyn kuin kesän kaltainen. Mies varmaan kiittelee, kun kesäkuussa hoin, että kesäloma kannattaa pitää heinäkuun eikä elokuun puolella…

Meripuistopiknikin lisäksi toinenkin kesämuisto tänne. Elokuun alun helteinen lauantai, päätimme lähteä viettämään sitä keskustaan. Kävelimme Suntin vartta ja ihastelimme kesäistä Kokkolaa. Mukana oli vain kännykän kamera, mutta joskus silläkin saa ihan kivoja otoksia!

Ajattelimme piipahtaa samalla Amarillon terassilla, mikään kahvila kun ei oikein lauantaisin enää tuohon aikaan auki ole. Tuollainen ruokaravintola kun on kyseessä (eli ei mikään savuinen ja hämyinen pubi), niin kyllähän sinne vauvan kanssa voi mennä..? Oli vasta iltapäivä eikä terassi ollut kovin täynnä. Valikoimme pöydän sellaiselta puolelta, jossa ei ollut tupakoitsijoita. Mies tilasi ison oluen, minä pienen Fantan. Koska limuni oli niin pieni, astelin tilaamaan vielä toisenkin juoman. Pyysin jonkin alkoholittoman drinkin. Näin selvästi, miten vieressäni vuoroaan odottaneen miehen silmät suurenivat ja hän kääntyi katsomaan minua. Mikä otus tilaa aurinkoisena kesälauantaina terassilla alkoholittoman drinksun?

Kuvakansiot1

Arvatkaas, sainko katseita osakseni kun tuota holitonta drinksuani siemailin? Arvatkaas, saiko mies, joka joi olutta? Katseita minuun jakoivat lähinnä +50-vuotiaat naiset. Tuli outo fiilis.
Vauva tykkäsi kovasti pienestä terassilla piipahtamisesta; hän nauttii paikoista, joissa on ihmisiä. Kovin seurallinen pakkaus! Ja sitä seuraa osataan kotonakin vaatia vimmatusti… Jos lasken hänet sitteriin esim. juodakseni vettä, tunnen heti silmäparin selässäni :). Uusin juttu opittiin eilen: sitterissä ei huvita enää istuskella kuten kuuluisi, vaan siinä täytyy koko ajan punnertaa kohti lelukaarta ja maistella niistä keskimmäistä. Valtaisa sikspäkki kehittymässä!

Taitaa johtua noista uusista opituista taidoista, että uni ei maistu (vauvalle, äitille kyllä maistuisi…)? Eilen ei nukkunut päikkäreitä juuri nimeksikään, ei sisällä eikä ulkona, eikä tunnu tänäänkään nukkuvan… Iltaa kohti alkaa sitten uni painaa – voitte ehkä kuvitella, millaista täällä silloin on :).