Vuorokauteni rauhallisin hetki, oman ajan hetki. Mietin pitkään sormet näppäimillä, miten tämän postauksen aloitan; mitä kirjoitan? Ja ennen kaikkea mistä aiheesta kirjoitan?

Elämässä pinnalla on nyt koko ajan vauva, nyt on käsillä hieman haasteellisempi vaihe, kausi tai miksi sitä nyt haluaakaan kutsua. Jännitän tästä aiheesta kirjoittamista kahdestakin eri syystä. Ensinnäkin siksi, että tiedän usean siellä odottavan sisustusjuttuja ja se aiheuttaa mulle tarpeetonta stressiä. Ei ole aikaa eikä energiaa juuri nyt sisustella, ehkä sen aika koittaa myöhemmin. Ainakin toivon niin, sillä se on itsellenikin mieluisaa puuhaa: valokuvata, sisustella ja blogata siitä. Toiseksi jännitän siksi, että pelkään antavani jotenkin negatiivisen kuvan äitiydestä. Sillä sitähän se ei missään nimessä ole. Tuo pieni lapsi on aivan koko mun maailma. Tässä kielessä ei ole edes tarpeeksi vahvoja sanoja, joilla tätä rakkauden tunnetta kuvailisi. Äitin rakas ja äitin kallein aarre tuntuvat aivan liian laimeilta. Joskus häntä katsoessani tunnen aivan pakahtuvani ja tekisi mieli haukata pieni palanen, ihan pieni maistiainen vain, vaikka poskesta. Nuuhkia oman pienen ihanaa tuoksua ja silittää hiuksia, kuiskutella aivan hiljaa korvaan, ihan vain siksi, koska hän niin pitää siitä.

Toivon, että olen tuonut esiin myös äitiyden tuollaisia hetkiä, sillä sitähän tämä enimmäkseen kuitenkin on. Totta puhuakseni aina, eihän se koskaan mihinkään katoa. Mutta haluan kertoa myös haasteellisemmista hetkistä silloin, kun siltä tuntuu. Ja realistisesti. Tällä tavoin tästä saa parhaan vertaistuen: en ole yksin, monilla muilla on samanlaista tai on ainakin joku, joka tietää, mitä käyn läpi. Olen usein ilahtunut suunnattomasti, kun olen saanut kiitosta tuonkaltaisista jutuistani – antanut vertaistukea (ehkä tietämättäni) myös muille. Useat kommenttinne jäävätkin mieleeni pitkiksi ajoiksi ja niistä saa hyviä vinkkejä sekä tsemppiä!

Pohdinnat tänään juontavat juurensa huonoista öistä, joita on nyt takana 2,5 viikkoa. Kaksi hyvää yötä kahdella herätyksellä oli tuossa välissä viikko sitten, mutta sitten palasimme torkkumisöihin. Täällä ei siis nukuta öisin eikä päivisin… Muistelin tänään, että kiinteiden aloitus voi vaikuttaa yöuniin myös huonolla tavalla. Aloitimme kiinteät viime lauantaina varovaisesti, ehkä tämä johtuu siitä tai jostain muusta. Hampaat taitavat tehdä tuloaan taas, varmasti sekin vaikuttaa. Kunpa tietäisi varmaksi, niin osaisi auttaa.

Viime yö oli aika tuskainen, liikuin täällä yöllä kurkkukivussani kuin hitaasti käyvä kone. Vauva nukahti klo 21.15. Heräsi itkien klo 21.45 nukahtaen lopulta kymmeneltä. Itse nukahdin yhdeltätoista ja yöherätykset olivat seuraavat: klo 00.00, 01.00, 02.00, 3.30, 4.30, 06.00, 07.00 ja yhdeksältä heräsimme uuteen päivään. Vauva haluaisi nukkua koko yön rinta suussa (joku poikavauvojen juttu?), muuten heräilee jatkuvasti ja nukkuu muutenkin levottomasti. Ensimmäistä kertaa yöllä muodostui ongelmaksi oma nukahtamiseni, taisin olla valveilla lähes koko yön, vain silmiä lepuuttelin. Äitini oli täällä päivällä auttelemassa, oli parikin tilaisuutta nukkua päiväunet, mutta ei unta, ei millään!

Jos tällaiset yöt tuntuvat vielä jatkuvan, tulee lempeä unikoulu ajankohtaiseksi. Ei kuitenkaan vielä, sillä on olemassa mahdollisuus, että nämä viimeisimmät uniongelmat johtuvatkin kiinteiden aloituksesta. Mielessäni on pyörinyt raskausaikana saamani viisas vinkki, jota onneksi ahkerasti toteutin: nuku aina kuin vain suinkin mahdollista! Vinkki lähtee täältä jakoon kaikille odottajille!

Palaamisiin! Toivotaan ensi yöstä rauhallisempaa – sekä minä että vauva olisimme molemmat sen tarpeessa. Tämä blogi on kyllä kätevä ja toimii mulle oivana henkireikänä; heti helpotti, kun sai kirjoittaa ajatuksia ylös! Kiitos sulle, että luit! :)

(Kuvat lainattu Ikea Livet Hemma. Photographer Ragnar Ómarsson.)