Ehkä muistattekin toukokuun alun postaukseni Viimeisiä maha-ajatuksia. Palasin äsken lukemaan tuon kirjoitukseni, jota raapustelin poikani syntymää edeltävänä iltana. Ei siitä ole kuin seitsemisen kuukautta, mutta tuntuu kyllä huomattavasti pidemmältä ajalta. Tuntuu hassulta, että miten tuota kirjoittaessani tiesinkään loppujen lopuksi niin vähän. Toki se on ihan luonnollista esikoistaan odottavalle. Miten sellaisesta, jota ei ole koskaan kokenut, voisikaan kovin paljoa tietää? Siinä mielessä mahdolliset seuraavat raskaudet olisivat täysin erilaisia: jo odottamisen alusta asti tietäisi tasan tarkkaan, miten suuri aarre siellä sisällä kasvaa. Ensimmäisessä raskaudessa sitä osasi vain vähän aavistaa tai näin ainakin omalla kohdallani.

Tuossa postauksessa pohdin, että mahaa tulee varmasti tosi pian synnytyksen jälkeen ikävä. Yllätyksekseni en kuitenkaan kokenut asiaa sillä tavalla: en ole ikävöinyt mahakumpua, ainoastaan vauvan liikkeitä ja potkuja mahassa aina silloin tällöin. Niitä ei nimittäin enää meinaa muistaa! Vaikka ne olivat niin monta kuukautta arkipäivää, ei enää oikein pysty kuvittelemaan, miltä ne tuntuivatkaan… Ensimmäisiltä päiviltä muistan kuitenkin sen tunteen, miten halusin pitää vauvan sekä sylissäni että masuni turvassa – samanaikaisesti. Näiden kuukausien varrellakin on jokusen kerran tapahtunut jotain sellaista, jolloin olen toivonut, että vauva olisi vielä mahassa turvassa.

020

Muistan ensimmäisiltä hetkiltä myös sen hassun tunteen, jolloin vauva tuntui ihan vieraalta, mutta kuitenkin niin tutulta; olihan hän osa minua ja on toki edelleen. Mietin etukäteen (mm. Mielessä pyöriviä -postauksessani), että tuntuuko hän heti tutulta, tunnistanko hänet heti. Tuohon voin vastata, että ei ja en. Yllätyin, kuinka vähän häntä loppujen lopuksi mahakuukausista huolimatta tunsin. Hämmästelinkin usein sitä, miten hyvin luonto oli järjestänyt asian äidin ja vauvan kannalta: ensimmäisinä kuukausina tiesin lähes poikkeuksetta, minkä syyn vuoksi vauva milloinkin itki.

036

Se mikä mut äitinä on yllättänyt, on se, miten hauskaa tuollaisen pienen vauvan kanssa päivittäin on. En olisi osannut aavistaakaan! Niin monta kertaa päivässä tuolle pienelle (tai hänen kanssaan ;)) saa nauraa! Hauskaa on myöskin se, miten häntä voi hauskuuttaa eri tavoilla; niin nauravainen on tuo pojan palleroiseni! <3 Jo pelkkä hassu ilme saa hänen kasvonsa loistamaan kuin aurinko. Jos nauran äänekkäästi jollekin, hän yhtyy nauruuni omalla ihanalla hekotuksellaan. Joka kerta! Nyt kun tätä kirjoitan, hän nukkuu päiväunia ja aivan valtava ikävä iski sitä pientä nassua. Kyynel silmässä täällä, ollaan me äitit vähän hassuja! Tuollainen sama ikävä-ilmiö iskee monesti iltaisinkin, kun hän on käynyt yöunille. Sanon usein miehelle vauvan nukahdettua, että katso miten ihana, aivan yli-ihana. Mies tuumaa joo niin on, älä vaan herätä sitä. (:D)

Vauvalla on kausia, jolloin hän oppii uutta sekä itsestään että muista. Pari kuukautta sitten hän löysi varpaansa ja ne menevät edelleen suuhun lähes päivittäin. Sukat eivät pysy jalassa, niitä mieluummin kuljetetaan suussa. Senpä vuoksi sukkahousut on nyt kovassa huudossa… Kolmen-neljän kuukauden iässä vauvalla oli hauska tekoyskä: monta kertaa päivässä piti yskiä, ai että mua naurattaa tuo muisto vieläkin! Sen jälkeen puolen vuoden kieppeillä tuli tekoitku-vaihe; ei meinannut itselläänkään pitää pokka tekoitkua vääntäessä. Puristi silmät kiinni ja väänsi suuta itkuasentoon. Tuo kun meni ohi, tuli tilalle tekonauru :D. Hassua hekotusta aina silloin tällöin, kaikki asiat naurattaa! Siihen sekaan vielä oikea nauru, niin kylläpäs meillä täällä nauru raikaa.

Välillä mietin, että onpa ihanaa sitten, kun hän on vaikka vuoden tai kahden ikäinen. Hänen kanssaan voi puuhastella vaikka mitä! Hän voi ”auttaa” keittiössä, voimme leipoa yhdessä, askarrella, leikkiä erilaisia leikkejä kuin nyt… Silti samalla yritän parhaani mukaan elää hetkessä, tässä ja nyt. Sillä aika kuluu hurjaa vauhtia enkä halua menettää hetkeäkään näistä vauva-ajoista(kaan). Pidän paljon sylissä, pusuttelen ja halin, sillä varmasti jo nurkan takana on aika, kun hän ei malta äidin sylissä istuskella, vaan haluaa tutkia maailmaa. Yritän ikään kuin halia varastoon, vaikka eihän se ole mahdollista. Joka päivä on saatava tietty halimäärä ja siltikin tuntuu, ettei se ole riittävästi.

037-crop

Täytyy nauttia jokaisesta päivästä ja jokaisesta hetkestä, vaikka toki ajoittain on rankkaakin. Mutta se kuuluu elämään ja kaikki sellaiset on yleensä vain vaiheita, ohimeneviä. Ollaan kiitollisia elämästä ja toisistamme, se on loppujen lopuksi kaikki mitä tällä pallolla tarvitsemme.

Tätä rakkauden määrää omaa lasta kohtaan ei voi etukäteen tietää, sitä voi vain hiukan aavistella, mutta totuus ja tunteiden voimakkuus yllättää silti. Olen huomannut, että nyt elämässäni on olemassa sellainen kohde, jota enempää ei mitään enää koskaan voi rakastaa. Tältä tuntuu, kun rakastaa jotain niin paljon kuin ikinä suinkaan tässä elämässä on mahdollista.

Näiden sanojen saattelemana lähetän lämpimiä ajatuksia viikonloppuihinne! <3

 

 

Ystäväni perhepiiriin syntyy jouluvauva ja hän kyseli yhtenä päivänä hieman enemmän lämpöpussistamme. Ajattelin tehdä sitten tällaisen kattavamman postauksen aiheesta, jos siellä joku muukin olisi samojen mietteiden äärellä! Kyseessä on siis Havenoksen maahantuoma Baby’s Only -lämpöpussi, jonka olen saanut pitkäaikaisesta blogiyhteistyöstä suloisen PikkuVanilja-verkkokaupan kanssa. Sävyvaihtoehtoja näistä kauniista palmikkokuvioiduista lämpöpusseista on kolme: beige, vaaleanharmaa ja valkoinen, meillä tuo jälkimmäinen. Se on ollut käytössä nyt seitsemän kuukautta ja on edelleen aivan kuin uusi!

121

Lämpöpussi on erityisen kätevä etenkin syksyllä, talvella ja keväällä. Tosin meillä se oli käytössä myös kesällä, varsinkin alkukesällä pienen vauvan kanssa. Silloin, kun jouduimme muutaman päivän ajan ravaamaan lastenosastolla antibiooteilla (kolme kertaa päivässä!), oli pussi erittäin tarpeellinen! Vältyimme kuudelta pukemiselta/päivä. Lämpöpussi on kerännyt ihasteluita kyllä monessa paikassa aina lastenosastolta kauppoihin.
Heinäkuun helteillä pussi oli liikaa, mutta niitä ennen ja jälkeen pussi oli aika lailla päivittäin käytössämme. Sillä oli helppo varmistaa, että pieni vauva pysyi lämpimänä, mutta samalla oli myös todella helppo tarkistaa, ettei hänelle tule pussin uumenissa liian kuuma. Voi kuinka monet kauppa- ja neuvolareissut (kyläilyreissuista puhumattakaan!) teimmekään lämpöpussin kera. Vauva sujahti pussiin sisävaatteissaan pipo päässä – niin helppoa matkantekoa!

Nyt hän alkaa olla sen verran iso, että taidamme käyttää lämpöpussia viimeisiä kertoja. Tässä matkasimme viimeksi viime viikolla jouluostoksille; kätevä kaupoissa/ostoskeskuksissa, joissa ulkovaatteet voisivat olla liikaa. Lämpöpussia saa tarpeen mukaan avattua, etuosan saa vaikka kokonaan auki. Nykyään se kyllä kokee saman kohtalon kuin peitotkin: varsinkin automatkoilla se potkitaan pois :).

126

Ympäri asti kulkevat vetoketjut tekevät vauvan asettelusta pussiin helppoa. Vetoketjut on tukevaa tekoa, ei mitään rimpuloita eivätkä aukea itsestään. Lämpöpussissa on aukot viispistevaljaille ja se sopii kaikkiin turvakaukalo- ja vaunumalleihin. Lämpöpussi oli meillä kesällä pari kertaa myös vaunukäytössä, mutta koska vauvamme ei ensimmäisinä kuukausinaan vaunuissa halunnut nukkua, jäi vaunukäyttö vähäiseksi. Mutta siis toimii turvakaukalon lisäksi lämmikkeenä=makuupussina myös vaunuissa.

038

007

Iso peukku kauniista ulkonäöstä, todellinen ilo silmälle! Ja kyllä, lämpöpussi on todellakin noin pehmeä, kuin miltä kuvissa näyttää.

011

029

PikkuVaniljan etusivulle oli listattu Suosituimmat joululahjat vauvalle TOP 5. Tämä kyseinen lämpöpussi keikkui sijalla yksi eikä lainkaan suotta!

Tällä hetkellä liikumme asioilla vielä vaunurunko+turvakaukalo -yhdistelmällä, mutta viimeisiä viedään… Missä vaiheessa teidän vauvanne ovat siirtyneet turvakaukalosta turvaistuimeen? Tuon siirtymisen mukana tulee sitten myöskin matkarattaat tarpeellisiksi, joten suosituksia/käyttökokemuksia niistä (kuten myöskin turvaistuimista) otetaan mielenkiinnolla vastaan!

 

 

Keskellä viikkoa olemme jo, kyllä mennään vauhdilla! Harmi, kun tätä hämyisää tunnelmaa ei voi purkittaa koko vuoden varalle, tässä on niin oma taikansa, jota ei kyllä muissa vuodenajoissa ole. Eilenkin meillä oli vauvan kanssa niin mukava iltapäivän leikkituokio ikkunatähtien loisteessa, sinisen hetken vallatessa takapihan puut, odottaessamme isiä töistä kotiin.

106

Blogini pitkäaikainen lukija Heidi halusi lähettää vauvalle joululahjan, lämpimät kiitoksemme! Näistä riittää iloa pitkään. Halusin ehdottomasti esitellä lahjan sisällön täälläkin. Heidillä on kiva yritys Jyväskylässä: Isoisän Puulelut. Tuo ihanan nostalgisen nimen omaava yritys valmistuttaa monenlaisia kauniita puuleluja, joista näissä kuvissani pari esimerkkiä: palikkapussi sekä ensimuistipeli puulaatikossa.

085

Heidillä on kiva mahdollisuus polttaa (ilman lisämaksua) suurimpaan osaan tuotteista lahjan saajan nimi, me kaiverrutimme muistipelin puulaatikon kylkeen vauvan kutsumanimen. Kaiken kaikkiaan suloinen muisto, joka varmasti säilyy pitkään. Tuntuu kivalta ajatukselta, että ehkä poikamme lastenlapset joskus katsovat vanhaa puulaatikkoa, että tämän vaari sai ensimmäisenä joulunaan (isomummon blogin lukijalta :D)… <3.

115

Muistan omasta lapsuudestani, miten valtavasti tykkäsin muistipeleistä! Tosin itselläni ne eivät olleet näin hienoja, vaan sellaisia muovitettuja kartonkiläpysköitä. Sellaisia, jotka aika pian taittuivat ja joista alkoi pian muistamaan ne taitoskohdat, jolloin parien löytyminen nopeutui huomattavasti :D. Jaksoin pelata muistipelejä vaikka aamusta iltaan! Ihana muisto on myöskin se, että meillä kaiken maailman pelejä pelattiin aina koko perheen voimin. Ei pelkästään jouluna, vaan aina kun siltä tuntui. Nuo perheen yhteiset hetket muistuvat lämpiminä mieleen näin aikuisiälläkin – sellaisia tahdon luoda omalle lapsellenikin. Esimerkiksi joulunpyhät on omiaan kotoiluun ja pyjamailuun! Aamusta iltaan pelataan lauta- ym. pelejä, syödään ja herkutellaan, katsotaan jokin elokuva; ennen kaikkea nautitaan kiireettömästä yhdessäolosta. Eilen tuli jo pieni maistiainen tuollaisesta, kun innostuimme miehen kanssa pelaamaan tuota vauvan muistipeliä, heheh! Neljä peliä pelasimme: kolme tasapeliä ja yhden voitin minä. Sitten täytyikin lopettaa, sillä vauvaa ei hirmuisesti enää kiinnostanut seurata :D.

140

Muistipelin palaset koostuvat kivoista kuvista! Löytyy hedelmiä, eläimiä, kukkasia ja sääilmiöitä. Etsiskelin innokkaana, löytyykö kissakuvaa ja löytyi toki, kuten koirakin.

cats

Olipa ihana paketti ja kissatkin kiittävät Heidiä herkkupaloista, joita paketin mukana tuli! Jos tuntuu, että kaupan lelut on nyt nähty ja mieli tekisi jotain erilaista, niin tässäpäs yksi kiva joululahjaidea joko oman tai tuttavaperheen pienimmille! Mukavia pukin puuhia toivotellen,