Joulun aikaan kuuluu monia ns. ensimmäisiä hetkiä! Ensimmäinen kausivalo esiin, ehkä joku polttaa silloin syksyn ensimmäiset kynttilät, ensimmäiset joulutortut leivotaan ja maistellaan jonain sopivana ajankohtana, ostetaan ensimmäiset joululehdet tai -kirjat, tutustutaan sesongin glögivalikoimaan ja testataan uutuusmaku tai sitten siihen ensimmäiseen glögihetkeen valitaan se tuttu ja turvallinen ikisuosikki!
Minulla yhdistyi kaksikin ”ensimmäistä” juttua tässä yhtenä päivänä. Lämmitin ensimmäisen glögikupposen (Valion Hehkua, jossa ihana kirsikkainen maku!) ja uppouduin ihanan Talven henki -joulukirjan* pariin. Sain kirjan blogin kautta ja se sisältää laajasti monenlaista aina syksystä joulunviettoon. Sellaista nautinnollista ja verkkaista jouluun valmistautumista erilaisin askarein; oli sitten kyseessä askartelut, leipomiset tai kodin sisustaminen jouluun.
Tämä Ilona Pietiläisen kirjan kansikin on tosi kaunis, tunnelmallinen ja ihanan lämminhenkinen:
Hieman joulumusiikkia ja tuiketta taustalle, niin tämä pieni arjen rauhoittumisen hetki on tehnyt tehtävänsä ♥.
Kirjaa on tullut selailtua jo useaan otteeseen ja tuntuu, että aina sieltä löytyy jotain uutta. Vaikka kotini on enemmän modernin kuin maalaisromanttisen tyylin koti, näin jouluisin ihastelen valtavasti sellaista ihanan pirttimäistä, ehkä jopa hieman vanhan ajan joulutunnelmaa – sellaisista kuvista tulee niin lämmin fiilis! Juuri tuollaisiakin hetkiä ja tunnelmia tämä kirja tarjoaa, mutta esillä on muitakin joulutyylejä.
Perinteisesti ensimmäinen jouluaskeleenikin on tullut otettua ja Joy-kynttelikkö pääsi hämäriä päiviä ja pimeitä iltoja valaisemaan. Saan tästä joka vuosi näihin aikoihin aina lukuisia kysymyksiä, sillä valitettavasti kynttelikön valmistus on lopetettu ja varapolttimot ovat kiven alla. En tiedä, myydäänkö niitä enää missään, todennäköisesti ei. Itse ostin tämän kynttelikön kymmenen vuotta sitten ja varapolttimoitakin tuli hamstrattua muutama paketti, kun kynttelikön valmistus lopetettiin. Niitä onneksi riittää vielä muutamalle joululle. Varmasti tähän jotkut toisetkin polttimot kävisivät, kun vain selvittäisi asiaa…
Täällä lapset nukkuvat ja joulumusiikki soi. Ajattelin selailla nyt vuorostaan muutamia joululehtiäni! Mukavaa loppuviikkoa ja alkanutta marraskuuta! *Kirja saatu.
Lasten myötä olen oppinut arvostamaan syksyä ihan uudella tavalla. Nautin siitä pesämäisestä kotitunnelmasta, joka syksyyn kuuluu. Kesällä ollaan niin paljon ulkona ja toki syksyisinkin, mutta kyllä syksyllä iltaisin ollaan jo aiemmin sisällä koko perhe. Syysillat alkavat olla pimeitä ja haluan saada lapset sisälle oman kodin lämpöön suojaan sateilta ja koleilta ilmoilta. (Kun taas sitten talven tullen niihin pakkasasteisiin on tottunut eikä kylmä tunnu enää missään :D).
Meillä ei kesäisin takkaa juuri käytetä ja nytkin taisi tulla puolen vuoden takkatulitauko, kunnes taas tällä viikolla oli aika palata takkatulesta nauttimaan ja sen ympärillä fiilistelemään. Ja kyllä oli mukavaa kokkailla arkiruokaa perheelle, kun takassa paloi tuli!
Sytyttelin kynttilöitä, laitoin kivaa musiikkia taustalle ja ruuan uuniin. Nämä pienet, usein arkipäiviin muutenkin kuuluvat jutut tuntuivat tosi mukavilta takkatulen kera!
Isovanhempien pihan puista olemme saaneet herkuteltaviksemme sekä omenoita että luumuja:
Hirveän kiireistä on arkemme nykyään! Monia juttuja, joita ei arkisin ehdi edes miettimään, lykkääntyy viikonlopuille. Tänään on vuorossa yksi niistä: lähes räjähdystilaan ehtinyt varastomme saa tämän iltapäivän aikana järjestelmällisemmän ilmeen. Yritykseni tarvitsee lisää säilytystilaa ja sieltä on tarkoitus raivata tilaa myös näille tarvikkeille. Tarvitsisimme varastoon myöskin lisää metallihyllyjä, nykyiset ovat kymmenen vuotta sitten Clas Ohlsonilta hankittuja. Ovat alle 40 cm syviä ja mietiskelin, että niitä voisi laittaa kaksi peräkkäin, jolloin syvyyttä olisi enemmän, sillä tilaa tälle kyllä varastossa on! Saapa nähdä, mihin ratkaisuun tänään päädymme.
Nyt juon cappuccinon loppuun ja nautin tästä päiväuniajan rauhallisesta hiljaisuudesta. Ihania syyspäiviä teillekin! ♥
Tämä blogi on minulle hieman kuin päiväkirja. Ei tokikaan yhtä avoin ja ”salainen” kuin oikea päiväkirja olisi, mutta ehkä ymmärrätte mitä tarkoitan. Tigrun kuolemasta lähtien tunsin vahvasti, että haluan kertoa ja kirjoittaa asiasta täällä, mutta yli viikkoon en voinut edes kurkistaa blogiin. Eilen kun sain postauksen valmiiksi ja julkaistua, helpotti se oloa huomattavasti ja tänne on taas helpompi tulla.
Tänään on ollut oikein mukava päivä. Täynnä töitä enkä ehtinyt juuri muuta edes miettimään. Esikoinen oli esikoulussa, kuopus päiväkodissa ja mies työssään. Minä Sissyn kanssa kotitoimistolla. Iltapäivällä haimme yhtä koko perheen herkkumurkinaa: aasialaista noutoruokaa, söimme yhdessä ja lähdimme lähikauppaan karkkipäivän ostoksille. Sieltä mukaani tarttui viikkojen tauon jälkeen kukkakimppu, jossa on harsokukkaa, eukalyptuksen oksa ja viisi kauniin hempeän sävyistä ruusua.
Katkoin ruusuista lähes kaikki vihreät lehdet pois, jotta hempeämmät sävyt pääsivät paremmin esiin. Kokeilin kimppua myös eukalyptuksen oksan kanssa, mutta ei se sopinut siihen, joten oksa pääsi omaan pikkumaljakkoonsa keittiön ikkunanurkkaukseen.
Olen nyt loppukesästä (meinasi lipsahtaa alkusyksystä :D) tykästynyt pieniin, erivärisiin lasisiin tuikkukippoihin. Myös värilliset lasimaljakot näyttävät nyt erityisen kauniilta. Etenkin kauniisti läpikuultava ruskea lasi ja savunharmaa lasi miellyttävät silmää!
Tämä kuvassa näkyvä tuikkukippo on sävyltään harmaan vihertävä (yllättävä sävy kotonani!). Postauksen ensimmäisessä kuvassa taitaa sävy olla kaikkein lähimpänä todellista. Sen kaverina on usein vaaleanpunertava ja harmaa lasituikkukippo. Kaikki erilaisia, mutta samaa kokoluokkaa. Kaikki käytettynä eri kaupungeista ostettuja.
Onko ihme, että meinasi se alkusyksy tuolla lauseessa lipsahtaa… Niin hämäriä alkavat nämä elokuun illat jo olla. Siitä olenkin oivaltanut, miten paljon rakastankaan syksyä(kin)! Tykkään yli kaiken viettää pimeitä syysiltoja kotona oman perheen kanssa tunnelmoiden. Ehkä juuri niitä sellaisia hetkiä elämässä, jolloin olen onnellisimmillani. Ilman mitään sen kummempaa. Mutta kuitenkin siinä on se ihan kaikki, mitä tarvitaan. Rakastettavan ja ehkä vähän tylsänkin tavallista. Parasta.
