/

Nyt on aika katkaista tämä blogihiljaisuus! Kauan tätä mietinkin, mutta en vain ole saanut aikaiseksi… Nyt kuitenkin täällä toivottamassa teille ihanaa, onnellista ja tervettä vuotta 2018 ♥ ♥ ♥

Joulu tuli, oli ja meni. Joulu tulee aina, oli elämäntilanne mikä hyvänsä. Jouluaatto oli ihana kuten aina ennenkin, vaikka toki fiilis oli hieman erilainen. Jouluruoka maistui kuitenkin niiiin herkulliselta ja koko jouluaaton kohokohta oli tietysti joulupukin vierailu ja poikamme riemu sen äärellä! Nauroimme poskemme ja mahamme kipeiksi, niin mahtavia reaktioita ja lausahduksia saimme taas kuulla. Onneksi on videokamera; sen tallenteet ovat kultaakin kalliimpia ♥.

Nyt kun on oma lapsi, sen vasta kunnolla ymmärtää: lapset tekevät joulun ja joulu on lasten juhla. Ja voi sitä lahjamäärää! Ostimme miehen kanssa pojalle vain yhden joululahjan, sillä aavistimme, että paketteja tulee muiltakin… Yksi paketti oli valtavan suuri ja poika hihkui innoissaan, että se on varmasti mulle ja niinhän se oli. Yhdestä paketista paljastui mandariini ja voi miten meitä aikuisia nauratti! Nauratti niin, että nauru muuttui melkein itkuksi! :D Poika hihkui innoissaan mandariinillekin, hahah! Kertoili sitten, että yksi ystävänsä sai varmasti omenan ja eräs toinen ystävä päärynän!

Meillä on käynyt joulusta 2014 asti sama ihanan lempeä joulupukki. Tätä pukkia ei ole vain veljeni päässyt vielä kertaakaan tapaamaan… ;) Pukki tuli jo iltapäivällä, jotta koko aattoilta oli aikaa leikkiä uusilla leluilla! Kaikki lelut olivatkin pitkin olohuonettamme aina vuodenvaihteeseen saakka… Mutta sitten vuosi vaihtui ja koitti pikkuhiljaa aika palata arkeen. Hieman takkuillen, mutta kuitenkin… Vielä kerran: hyvää uutta vuotta! ♥

/

Se oli nähtävissä jo ensimmäisenä yhteisenä jouluna, kun pienet ystävät istuivat lattialla vieretysten. Yhteistä kieltä ei ollut, mutta elekieli riitti ja riittää edelleen tänäkin päivänä.

Se oli nähtävissä kissaystävän uneliaasta, silmiä siristelevästä katseesta. Kissan rauhallisesta olemuksesta. Nautinnollisesta kehräysäänestä. Ja se oli nähtävissä kissan nojaamisesta pienen ystävänsä olkapäähän.

Se oli nähtävissä yhtenä kauniina kesäpäivänä omalla pihallamme. Se pieni hetki, jolloin jaettiin enemmän kuin tuhat sanaa viestivä katsekontakti. Se pieni yhteinen höpöttelyhetki, jota sain taustalla todistaa, liikutti niin suuresti.

Se oli nähtävissä yhtenä talviaamuna sohvalla, lastenohjelmien äärellä. Miten kissa itse valitsi sohvalta sylin, johon käpertyä. Eikä kerta ollut ensimmäinen.

Se oli nähtävissä myös viime viikonloppuna. Jälleen yksi yhteinen lepohetki sohvalla. Kissa toisena tyynynä eikä hän ollut moksiskaan, koska sitä se ystävyys on. Molemmat voivat olla rentoina, omina itsenään, toistensa seurasta nauttien ja toisiaan kunnioittaen. Mahdumme tähän molemmat.

En tiedä mistä tämä jokin niin liikuttava sanaton yhteys on peräisin. Ehkä siitä, että nämä pienet ystävät jakavat saman syntymäpäivän, seitsemän vuoden ikäerolla. Ehkä siitä, että he vain ymmärtävät ja kunnioittavat toisiaan. Ehkä he vain viihtyvät yhdessä.

Itse jaan saman yhteyden vanhempaan kissaamme, joten on mukavaa, että myös nuoremmalla kissallamme on joku tuollainen jäsen perheessämme. Hän kun on aina ollut hieman yksinäinen ja yksin pärjäävä luonne. Mutta niin kiltti, äärettömän kiltti. On ymmärtänyt alusta asti, että lapsi ei voi automaattisesti osata eläinten kaunista kohtelua, vaan se täytyy hänelle opettaa. On kärsivällisesti odottanut, milloin oppi menee perille, mutta sen opetteluajankin on ollut ja pysynyt lähellä. Pari kertaa on aiheesta lapsen kädestä näykkäissyt, mutta ystävyys ei ole siitä kärsinyt. Siitä on vain otettu opiksi. Opetteleva lapsi tietää usein, mistä narusta vetää ja tänäkin aamuna kuului ensin miten kissojen ruokakaapin ovi kolahti, sitten kilahti ruokakupissa ja sen jälkeen kuului Hyvää ruokahalua Sissylle! Ja niin kissaystävä antoi taas anteeksi kaikki aiemmat temput!

Näistä mietteistä toivottelen teille leppoisaa tiistaipäivää! ♥

/

En ole hetkeen kiertänyt kirpputoreja – viikonloppuna voisi piipahtaa! Mitä te yleensä etsitte kirppiksiltä? Itse etsin usein pojalle vaatteita, mutta koska hän on jo kolmevuotias, löytyy hyväkuntoisia vaatteita enää harvakseltaan. Joskus joitain harvemmin pidettäviä vaatteita kyllä löytyy hyväkuntoisina ja niitä nykyään hänelle sieltä etsinkin. Ns. arkirönttähousut ostan myös mieluusti käytettyinä, sillä kun ne polvet on suht pian kuitenkin puhki, ei se euron-parin hankinta kirpaise juurikaan, kuin jos housut olisivat maksaneet kolmekymppiä. Tosin juuri näistä samoista syistä niitä poikien housuja löytyy joskus huonommin käytettyinä, sillä niistä tosiaan on ne polvet puhki ja taitavat päästä usein seuraavana kesänä shortseiksi kirpputoripöydän sijaan :D. On ne pikkupojat sellaisia! ♥

Usein tutkailen myös astioita, vaikka niille ei tarvetta olekaan… Ne tulee kuitenkin silmäiltyä ja sisustuspuoli myös! Kippoja, kulhoja, maljakoita, kynttilänjalkoja – niitä olen useimmiten kirppiksiltä kotiuttanut.

Yksi ehkä kaikkien aikojen paras kirppislöytöni ovat kaksi 60-luvun nojatuolia, jotka kerran sattumalta 30 euron kappalehintaan löysin ja myöhemmin kunnostin. Tai ööh, ehkä minä en niitä kunnostanut, jos mies hioi tuolien jalat, kiristeli ja lisäili ruuveja ja miehen äiti ystävänsä kera verhoili tuolit… No ainakin suunnittelin tämän tuolien uuden lookin :D. Esittelin tuolit ensimmäisen kerran täällä syyskuussa 2015 postauksessani Yllättävä kirppislöytö. En meinannut hetki sitten uskoa, että tuolit ovat olleet meillä jo tasan päivälleen kaksi vuotta! Olisin veikannut, että yhden vuoden…

Noin ihana tuolista loppujen lopuksi vaaleanharmaalla verhoilulla tuli! ♥ Valitsin kankaaksi Lauritzon’s Stark -kankaan sävyssä 510 ja hyvin se on ainakin vielä tässä lapsi- ja lemmikkiperheessä kestänyt.

Näin apean näköinen se alkuperäisasussaan oli: (siis tuoli, ei kissa)

Tulipa tässä samalla kaiveltua hieman arkistoja… Mun ihana pieni pellavapääni tässä vanhemman kisumme kanssa. Tuo hellä ote ja kissan nautinnollinen ilme kainalossa ♥:

Kunnes taapero tekee äkkinäisiä liikkeitä ja kissa on heti varuillaan :D

Tuolista kuoriutui esiin kyllä todellinen kaunotar ja saankin siihen liittyen edelleen usein kysymyksiä.

Toinen tuoleista on olohuoneessamme ja toinen työhuoneessani tässä selkäni takana. Vanhempi kisumme on tuoleihin erityisen rakastunut ja käyttääkin niitä ahkerasti molemmissa huoneissa :)

Eipä sitten muuta kuin kynttilät palamaan ja perjantaita fiilistelemään!

Ihanaa ja tunnelmallista viikonloppua! ♥