Se, mistä eilen Winter wonderland -postauksessani haaveilin, kävi toteen. Saimme herätä aivan upean valkoiseen lumimaisemaan!
Joka puolella niin paljon valkoista, ihanaa valoa marraskuun pimeyteen! Ja nuo puut, eihän tuollaista upeutta voi ollakaan! ♥
Vaikka tällaisia maisemia on saanut ihailla jo yli 30 vuotta, ei niihin totu tai kyllästy ikinä. Näen ne jotenkin aina kuin uusin silmin, kuin ensimmäistä kertaa. Niin upea ja vihreä kesä kun meillä täällä Suomessa onkin, ei se vedä vertoja tälle. Tuollainen valkoinen metsä on jotenkin aivan epätodellinen, lumoava, kuin sadusta.
Olen usein jouluisin ihastellut kaikenlaisia kortteja ja kuvia, joissa pieni lapsi katsoo hämmästyneenä joulun ihmeitä. Tänä aamuna sain katsella tuota näkyä oman lapseni kasvoilta. Ihan itketti. Nyt tiedän sen olevan totta. Sen, että lapsen kautta asioista saa irti vielä enemmän. Kaikki tuplaantuvat. Mua niin liikuttaa tuo kuva, jossa pieni M katselee takapihan lumista metsikköä. Mitä liikkuukaan pienen mielessä. Hämmästelee ja kummastelee. Elekieli kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
Aamiaispöydästä piti osoitella ruokailutilankin ikkunoihin päin, että tuollakin näkyy lunta, ei pelkästään olohuoneessa! Ennen uimaan lähtöä kävimme hieman ulkoilemassa. Poika muksahti heti masulleen lumihankeen, kun pääsi ulos. Sen jälkeen hoki lähes taukoamatta äiti, äiti ja ojenteli kättään. Mies teki lumitöitä ja poika käveli vain auratuilla reiteillä. Osoitteli lumista maata ja puisteli tarmokkaasti päätään eli selvästi ikkunan läpi mukavampi juttu, ainakin toistaiseksi! ;)
Onko teilläkin satanut ensilumi?