/

Tänään maistui kuulkaas ensimmäistä kertaa (viikon tauon jälkeen) cappuccino! Ja onpas se vain herkullista! Sitä tässä hörpiskelin ja katselin vanhoja kuviani… Huomio kiinnittyi tuohon kuvaan kisusta ja pojasta. Jotenkin tosi herkkä kuva! Ja voi noita M:n hiuksia; täydellinen sävy ja pieniä kikkaroita siellä täällä. Nyt hänellä on paljon lyhyemmät hiukset ja tuntuu kuin ikääkin olisi sen vuoksi huomattavasti enemmän. Aarteeni täyttää äitienpäivänä kaksi vuotta ♥. 

insta

Näissä kuvissa näkyy monia arkihetkiä, joita näin kotiäitinä koen. Tosin näissä ei ole niitä arkisotkuja, vaan lähinnä niitä siivouksen jälkeisiä ohikiitäviä hetkiä… Oi miksi ne hetket on niin ohikiitäviä? Täällä on tänäänkin sellainen sekamelska, ettei tiedä mistä huoneesta oikein aloittaisi! Lisäksi pojalla on jokin sellainen vaihe, että koko lelukokoelma lähtee aina mukaan joko syömään, lastenohjelmia katsomaan tai mitä milloinkin… Tänäänkin lounaalla keittiönpöytä oli täynnä palloja, traktoreita ja maatilan eläimiä :D. Hyvästi pöydän kattamiset!

Olemme viettäneet tänään kotipäivää, sillä oma flunssani on vielä sen verran päällä ettei viitsi kummoisia suunnitelmia tehdä. Olen pitkin päivää hekotellut sille, miten poika eilen postista lähtiessämme heilutti autosta novascotiannoutajantapaiselle hihkuen heippa lammas ja äänteli sen jälkeen tarmokkaasti lampaan tapaan :D. Koira olisi varmasti tykännyt, jos olisi kuullut, että häntä lampaaksi luultiin…

Tuntuu, että pojan jutut vain paranevat päivä päivältä – mahtava vaihe! Hän on muuten melkoinen papupata, jutustelee ihan koko ajan. Yhden kerran olen autossa sortunut sanomaan, että välillä voidaan olla ihan hiljaakin… Tuli heti huono omatunto, mutta ei sitä hiljaisuutta kestänytkään kuin neljä sekuntia :D. Hän hokee usein jotain tiettyä lausetta niin kauan, kunnes toistan sen tai reagoin siihen jotenkin. Että kyllä kuivaa suuta välillä! Tänään on kuultu aika paljon tarinoita uimahallista, miten siellä on paljon vettä ja kaloja. Ja että uimahalli on kiinni (äitin valkoinen valhe flunssaiselle pojalle) ja että menemme sinne sitten, kun se aukeaa ja yskä helpottaa. 

Poika on myös kova laulamaan ja muistaa aivan hämmästyttävän hyvin sanat kaikista vähänkään enemmän laulamistamme lauluista. Hän laulelee lauluja myös yksinään ja ne on kyllä heti sävelestä vieraankin tunnistettavissa. Hän muistaa, mitä laulua lauletaan aina värikylvyssä ja mitä laulua seurakunnan kerhossa. Laulaa niitä ja hihkuu innoissaan. Silittelee ja halailee kovasti ja on todellinen ilopilleri ♥.

  insta 

/

Nyt on sellaiset ajat käsillä, että pojan vaatteita jää jatkuvasti pieniksi. Vaatekaappi tarvitsee siis täydennystä ja kohta saa alkaa kesävaatteitakin jo silmäilemään! Olin yhtenä päivänä pojan kanssa shoppailemassa ja ostin hänelle mm. nämä kuvissa näkyvät vaatteet:

017

Hieman harmittelin vauvapuolella, että nyt on koittanut se hetki, kun siirrymme isompien poikien puolelle… 92-senttisiä vaatteita kun ei yleensä enää vauvapuolen valikoimissa ole. Raja taitaa mennä hieman liikkeestä riippuen 86-92-senttisten vaatteiden kohdalla. Mutta mitä tapahtuu poikien vaatteissa siinä kohtaa, kun siirrytään vauvapuolelta isompien lasten puolelle? Miksi näyttää siltä, että sävyt vaihtuvat niihin tummansinisiin, tummanvihreisiin, tummanruskeisiin ja mustiin? Musta vielä menettelisi, mutta nuo muut eivät! Miksi taaperoilla ei voisi olla vaaleita vaatteita ja ennen kaikkea raikkaita sävyjä? Beigeä, vaaleanharmaata, valkoista, keltaista, minttua, turkoosia..? Jonkin verran noita sävyjä kyllä näin kesän lähestyessä näkyykin, mutta ei joka paikassa. Nämä vaatteet onnistuin löytämään Lindexiltä ja KappAhlista (valkoharmaa paita). Näissä on mielestäni tosi ihania sävyjä!

POMPdeLUXilta tilasin viikko sitten pari paitaa: valkoisen T-paidan ja merihenkisen neuletakin. Sellaisissa vaatteissa se tummansininenkin menettelee, kun seassa on valkoista raitaa! Monet lasten ns. merkkivaatteet jäävät hankkimatta, sillä värit ovat liian räikeitä (yhdessä paidassa sekaisin keltaista, vihreää, punaista, sinistä, ruskeaa…). Parhaat vaatteet löydän pojalle edelleenkin seuraavista liikkeistä: KappAhl, Lindex ja H&M. Missähän iässä on odotettavissa se, kun äiti ei saa enää päälle puettavia vaatteita valita? :)

005

Kirppisvaatehankinnat ovat viimeisen vuoden aikana olleet todella vähissä. Olen kyllä välillä kirppiksillä käynyt, mutta tämänikäisten vaatteet ovat jo aika nuhjuisen näköisiä ja pesty huolimattomasti siten, että mm. valkoinen on muuttunut likaisen vaaleanharmaaksi. Vähemmälle käytölle pääseviä vaatteita olen kuitenkin käytettyinä löytänyt: pari viikkoa sitten löysin ihanan sinililaharmaan hupparin, joka menee kesällä takkinakin. Tai ainakin toivon, että sen verran lämmin kesä sieltä on tulossa… Mistä te löydätte parhaat lastenvaatteet?

/

Mua niin liikutti yhtenä päivänä tämä näky:

003

Kisu meni pojan syliin, osittain. En ole aiemmin nähnyt hänen tekevän niin. Ja vielä tuo vanhempi kisuneitinen, joka on hirmuisen tarkka kehen luottaa ja säikkyy helposti kovia ääniä sekä äkkinäisiä liikkeitä. Silti hän käveli sylistäni pojan syliin. Meinasin tirauttaa pari kyyneltä, mutta sitten juoksinkin työhuoneeseeni kameraa hakemaan. Hihkaisin samalla pysykää siinä, äiti hakee kameran! :D

Siinä samalla talon toiseen päähän juostessani mietin, että tässä on se syy, miksi kaikki ihanat, äkkiarvaamatta syntyvät hetket jäävät nykyään ikuistamatta! Nimittäin en halua enää säilyttää tonnin kameraa sohvalla tai sohvapöydällä uteliaiden pikkusormien ulottuvissa, vaan pidän sen tallessa paikassa, jonne pikkusormet eivät pääse. Näin ollen tilanteet ovat usein tuon kameranhakureissun aikana menneet ohi… Enkä aina jaksa edes nousta kameraa hakemaan ;). Tällä kertaa kuitenkin ehdin paikalle kamera kaulassa ja sain palkkioksi ihania, sydäntälämmittäviä kuvamuistoja ♥

Aivan kuin kisu tuumaisi, että OK, olet tullut jäädäksesi. Näin on hyvä. 

rakkaat

Mielestäni kuvat lapsista ja eläimistä ovat aina jollain tapaa koskettavia, niin teeskentelemättömiä. Lapset ja eläimet kun eivät osaa teeskennellä, vaan heistä paistaa vain ja ainoastaan aitous. Tämä parivaljakko on se hieman harvemmin yhdessä nähty, pojan seurassa viihtyy yleensä enemmän nuorempi kisu, kuten Poika ja kissa – ennen ja nyt -postauksessani näkyi. 

Mietin joskus, kuinka valtavan tärkeitä kisut M:lle ovatkaan. Ja kuinkahan kauan hän ja me saamme kisujen seurasta vielä nauttia. Sydäntä vihloo ajatus kisujen menettämisestä. Kuinka sitten kestää se oma suru ja vieläpä lapsen suru siihen päälle. Arvostakaamme siis näitä päiviä, kun olemme vielä kaikki yhdessä tällä pallolla tallaamassa ♥. Näistä ajatuksista torstaipäivää jatkamaan!