/

Tasan kaksi vuotta sitten näin kahden maissa makasin edelleen heräämössä enkä ollut vielä tavannut tunteja sitten syntynyttä toista poikaamme. Heräämössäolo venyi, mutta vihdoin iltapäivällä pääsin osastolle ja alkuillasta nousin sektiohaava kirvellen seisomaan ja istahdin pyörätuoliin kätilön ja miehen jännittäessä vieressä. Halusin vauvaani katsomaan ja heti! (Synnytyskertomus täällä.)

Nyt tuo vauvani on jo kaksivuotias enkä voi ajatella asiaa liikuttumatta. Mihin vauvavuosi katosi ja miksi se olikaan nyt niin rankka… Kaikki hokee aika kultaa muistot ja niin se varmasti onkin, mutta vielä ei taida olla sen aika. Pelkään, että ne hyvät hetket hukkuvat pysyvästi vaikeampien alle.

Mahastani ja sylistäni on kuitenkin kasvanut maailmaa vilkkaudellaan, nokkeluudellaan, energiallaan ja kauniilla hymyllään valloittava pieni poika, jota rakastan pellavahiustupsusta pieniin varpaisiin ♥

Meidän pikku-Maximilian (koko raskausajan ja ensimmäisten viikkojen nimi, jota joskus vieläkin käytetään), NoaBoa, Noponen, äitin pupunen, äitin lakas (kuten hän päivittäin hokee).

Traktoreista, mopoista ja mönkkäreistä äärimmäisen kiinnostunut vauhdikas poika, joka näyttää äitiltä, mutta luonteessa on hyvin paljon isiltä perittyä. Ei hätkähdä pienistä, on rohkea ja reipas. Kuitenkin sieltä löytyy myös se herkkä puoli, joka tulee välillä yllättävissäkin tilanteissa esiin.

Synttäreitä juhlittiin toissapäivänä – kiitos vieraille, että teitte N:lle niin ilahduttavan juhlapäivän!
Paljon onnea pieni ♥

/

Sain tässä yhtenä päivänä kivan yhteydenoton Kokkola-lehden toimittajalta. Hän kysyi, suostuisinko sisustusaiheiseen haastatteluun heidän Kotona-juttusarjaansa. Toki suostuin, tästä jää ihana muisto meille kaikille – lapsista puhumattakaan! Edellisen kerran kotimme on ollut esillä samaisessa lehdessä vuonna 2013 esikoista odottaessani ♥.
Haastattelu ilmestyy huomisessa Kokkola-lehdessä, mutta haastattelun nettiversio on jo luettavissa täällä. Näin korona-aikana haastattelu toteutettiin puhelimitse eikä kuvaajakaan vieraillut kotonamme, vaan jutussa käytettiin minun ottamiani kuvia. Niitä on haastattelussa enemmänkin kuin tässä postauksessani. Onpa mukavaa tämä nykyaika tässäkin suhteessa: myös kaukana asuvat ystäväni ja tuttavani pääsevät lukemaan jutun, koska se on vain yhden klikkauksen päässä!
/

Tänään meidän pieni N täytti 1,5 vuotta! Toisaalta tuntuu, että tämä aika on ollut pari silmänräpäystä, mutta toisaalta tämä aika tuntuu ainakin viideltä vuodelta. Ne ensimmäiset viikot, kun hän oli syntynyt, tuntuvat järkyttävän kaukaisilta!

N lähti kävelemään vuoden ja kolmen kuukauden iässä – kuukautta aiemmin kuin isoveljensä. Sen jälkeen ei ole juuri paikoillaan pysynyt. Kuvaa on hankala saada, kun kaveri on niin liikkuvainen… (Postauksen ensimmäinen kuva on otettu joulukuun lopussa ja silloinkin oli vauhti päällä.)
Puhumaan hän alkoi hieman myöhemmin kuin esikoisemme. Sitten kun puhetta alkoi tulla, tuli uusia sanoja kuin sieniä sateella ja nyt hänen sanavarastossaan on jo 30-40 sanaa. Lauseista on kuultu ensimmäisinä: ”Hyi, kakka!” Heti perään tuli kolme muutakin lausetta: Ei oo täällä. Ei mennä. Ja kissoille sanoo usein Pois täältä. Jälkimmäisin tainnut tarttua tilanteista, kun olemme hätistelleet kissoja pois keittiön tasoilta…

Ensimmäinen sanansa taisi olla isoveljen nimi, joka liikuttaa mua kovasti ♥. Se kertoo siitä, kuinka valtavan tärkeä M hänelle on! Ovat niin läheiset ja myöskin taistelevat sen mukaisesti useita kertoja päivässä… Ajattelin, että näinkin iso ikäero (neljä vuotta) ehkäisisi riitoja, mutta e-hei! Kaksi melko temperamenttista kaveria vastakkain, niin lopputuloksen voi arvata… Eikä meidän pikkuveli ole mitenkään periksiantavaa sorttia – kuka mulle sanoikaan, että kuopukset antaa helposti periksi?! Ei tämä kuopus ainakaan :D. Sanoinkin eräänä päivänä yhdelle ystävälleni, että osaapahan ainakin pitää puolensa päiväkodissa ja lisäsin, että ehkä huolettaa ne muut lapset, että miten he siellä pärjäävät, heheh!

Vierailimme tänään poikien kanssa mummuni luona ja siellä sanoin mummulle, että tämä nätti naama on vain hämäystä: pinnan alla kuohuu, sillä siellä on kunnon tulisielu! Mummu tuumasi siihen N:lle: Ookko sää tullu äitiin? Toki mummu sanoo näin, sillä hän ei tunne miestäni yhtä hyvin kuin tuntee minut… Että kyllä on ainakin osa tulisielusta tullut isänkin puolelta! ;)

Tämän kuvan otin tänään aamupäivällä, kun ulkoilimme ennen lounasta. Yllättävän kylmältä tuntui -10 asteen pakkanen näin yllättäen ja tämän omituisen lämpimän talven keskellä!

N puhuu jo hyvin useita sanoja ja ilmaisee tosi hyvin tahtoaan. Vettä halutessaan kuuluu pettä. Vettä on niin mukava hörppiä oikeasta lasista! Maito-sanan oppi sanomaan tänään hyvin selvästi. Mammaa on osannut pyytää jo kuukausia… Se kuuluu kyllä useimmiten dramaattisesti venyttäen näin: ma-ha-ha-mmmaaammaammmaaaah. Miehen mielestä siksi, koska se on niin tunnepitoinen asia :D.

Syliin tahtoessaan hokee kädet ojossa liii, liii. Ruokaa pyytäessään sanoo namnam, namnam. Myöskin sanat täällä, pallo, pöllö, kuu, mummu, pappa, paita, hei, peitto, kukka, kirja kuullaan päivittäin. Juuri ennen iltapesuja halusi kirja kädessä isänsä syliin sanoen: Kiija, liii, kala. Halusi siis lukea kirjaa sylissä ja kyseisestä kirjasta haluaa aina ensimmäisenä etsiä kalan!

Viimeisen kuukauden aikana sanavarastoon on tullut hauska ”Niin!” Kun joku sanoo, että lähdetäänkö ulos, tuumaa hän Niin! ja on jo menossa. Tai jos joku kehuu ruokaa, komppailee hän heti Niin! Se on monikäyttöinen sana ja sopii lähes minkä tahansa lauseen perään! :D Tässä kuulkaas huomaa hyvin, mitä itsellä tulee usein hoettua, kun ne kuulee tuon taaperon suusta…

Yksi hänen uusimmista sanoistaan on äitiä tarkoittava täiti ♥.
Syvälle sydämeen talletan tuon sanan muiston.
Ihan kuten esikoisenkin ensimmäisen äiti-version: äääwihh.