Voi hyvät blogiystävät, mikä viikonloppu onkaan käsillä! NIISK. Onneksi kuitenkin eilen tuli aika tehokkaasti niiskuteltua, joten tänään ja huomenna yritetään vain iloita, ilman sen kummempia itkuja. Ilon ja liikutuksen kyynelissä ei tietenkään ole mitään pahaa, mutta kuitenkin :).

Vuosi sitten olin ollut äiti vuorokauden. Nyt olen ollut äiti vuoden ja vuorokauden. Itse elämämme mullistaneesta synnytystapahtumasta olen kirjoittanut postauksen Erään torstain synnytyskertomusIlman valokuvia ei edes muistaisi, kuinka pieni tuo rakas aarre syntyessään oli. Nyt jo niin ison pojan näköinen, vaikka pienihän hän on vielä pitkään.

126

cats

Aamupäivällä olin pojan kanssa kaupungin äitienpäiväjuhlassa, nammm miten suussasulavaa mansikkakermakakkua saimme herkutella! Poikakin sai pienen maistiaisen. Palanen on toki luvassa myöskin omasta synttärikakusta; voi kuulkaas miten kaunis siitä tuli! Idea oli selvänä mielessäni, mutta toteutus ylitti kyllä odotukset täysin (tilasin kakun, en siis omia taitojani tässä kehuskele :D). Juhlapostausta on luvassa ihan tässä seuraavien päivien aikana, kunhan näiltä kaikilta juhliltamme ehdin.

Pompomit on siirretty pojan huoneesta juhlien keskipisteeseen, ilmapallot on katossa ja kaikki alkaa olla viimeistä silausta vaille valmista vieraiden vastaanottamiseen. Poika on unilla, mies makoilee sohvalla ja minä kirjoitan tätä cappuccino vieressäni jäähtyen. Tänään on pienen M:n päivä, huomenna minun ja muiden äitien. Onnellista juhlaviikonloppua teille kaikille!

 

Se tunne suursiivouksen jälkeen, se on niin mahtava! Tekee mieli vain ihastella työnsä tuloksia, kävellä kotona siellä sun täällä. Nauttia siitä fiiliksestä, kun joka huoneessa ei tule mieleen, että tuokin pitäisi pestä ja tuollakin olisi pyyhittävää. Sillä nyt kaikki on pesty ja pyyhitty! Tai no jotain jäi vielä ensi viikolle: takan siivous kesälookiin ja kissojen ruokailulaatikon puunaus. Niin enkä ole vielä ikkunoitakaan tälle keväälle/kesälle pessyt, mutta silti; kylläpäs nyt on siistiä!

054

Taidan nyt hetkeksi nostaa jalat sohvapöydälle ja nautiskella siinä samalla kupposen kuumaa. Sitten myöhemmin pojan mentyä nukkumaan herkuttelen TV Mix -pussilla ja katson pari jaksoa Emmerdalea. Voisi tämän viikon huonomminkin päättää!

057

Tänään klo 12 päättyi ROOM21:n kanssa yhteistyössä järjestämäni kisa. Kisa käytiin tällä kertaa Instagramissa – kiitokset osallistumisestanne! Arvoin voittajan ja String Pocket -hyllyn itselleen voitti Instagram-nimimerkki tiia_littlebigthings. Paljon onnea! Laitatko mulle sähköpostilla yhteystietosi sekä toiveen hyllyn sävystä. 12 värivaihtoehtoa löydät täältä.

Siivouspäivän kruunaa puhtaat (valkeat) lakanat. Nämä blogilahjaksi saamani pussilakanat vaihdoin sänkyyn jo toissapäivänä. Kyseessä on Jotexin J-Premium -luokan Jasmine-pussilakanasetit. Kauniit valkoiset vuodevaatteet, joissa on ohut, harmaa reunus.

cats

Mutta, nyt se kupponen kuumaa ja sitten onkin jo iltapuuron aika! Mukavaa loppuiltaa!

 

 

Lauantaitervehdys! Harmittaa, kun en eilen ehtinyt teitä tänne moikkaamaan. Aamulla oli rajallisesti aikaa, sillä olimme miehen kanssa lähdössä päivämatkalle Ouluun ja illalla kotiin palattuamme olin ihan puhki. Nukahdin sohvalle puoli kymmeneltä! Mutta onhan se päivä tänäänkin!

Tänä aamuna herättyäni mieleni olivat vallanneet erinäiset terassiajatukset. Oulun Vepsäläiseltä tuli nimittäin eilen tehtyä eräs hankinta terassia ja tulevia kesiä ajatellen. Hankinta, josta olen haaveillut nyt ainakin parisen kesää – nyt se on lähellä toteutumista! Mutta ei siitä vielä sen enempää.

Asia, josta puolestaan mies (nooh ehkä ihan pikkaisen minä myös) on haaveillut muuttohetkestämme lähtien, on pääterassin lasitus. Lasit tulisivat terassin katetun osuuden alle ja ympärille – saisimme noin 18 neliön kokoisen lisähuoneen! Siellä ei haittaisi tällainen vesisadekaan; se toisi huoneesta vain uuden puolen esille! Kynttilämeri, lampaantaljat ja torkkupeitot ♥.

050

cats2-860x645

Kun katsotte kuvia, niin minkä sävyisinä valitsisitte lasituksen reunapalkit: valkoisina vai tummanharmaina (tummanharmaa olisi tuota samaa sävyä kuin mm. katto ja rännit)

114

Oi, ihana vihreä ja aurinkoinen kesä ♥. Tuli jo hieman mietittyä tulevan kesän kukkasiakin… Viime kesänä oli valkoista, keltaista ja tummansinistä/lilaa, nyt voisi olla vaaleanpunaisten kukkasten vuoro! Poitsun yksivuotissynttäreitä vietetään toukokuun alussa, onkohan kesäkukkia jo silloin saatavilla… No mutta, näistä mietteistä lauantain viettoon – tulkoon tästä oikein mukava päivä!