014

Eilen illalla tuli selattua blogista aiempien vuosien juhannusmuistoja. Juhannus 2011 hymyilytti meitä miehen kanssa erityisesti: oli niiiin keskeneräistä, mutta se ei juhannuksenviettoa haitannut, ei sitten yhtään! Piha oli vielä aivan hyrskynmyrskyn, mutta terassit ehtivät silloin juuri ja juuri valmistua. Juhannus olikin tuolloin hyvin terassipainotteinen ja kummasti sitä vain sulki silmänsä sitä ympäröivältä kaaokselta. Tuon taidon oppi muuten rakennusaikana; keskittyi vain yksityiskohtiin tai ihan pieniin kokonaisuuksiin kerrallaan ja lähestulkoon unohti kaiken muun. Jos/kun alkoi miettimään kokonaisuutta ja edessä häämöttäviä tekemättömiä töitä, alkoi huimata.

Sen verran kolea alkukesä on ollut, että millähän mallilla syreenit ovat? Tuli vain tuosta alakuvasta mieleeni… En ole yhtään kiinnittänyt syreeneihin huomiota, mutta muistan kesiä, jolloin ovat olleet kauneimmassa kukassa jo kesäkuun alkupuoliskolla.

cats

035

Kaikkina juhannuksina olemme viettäneet aikaa myös miehen vanhempien mökillä, niin myös tulevana juhannuksena. Tällä kertaa vietämme juhannusaattoa mökillä ja juhannuspäivää puolestaan minun vanhempieni luona. Juhannuksiimme kuuluu perinteisesti myös veljeni synttärit.

Viime kesänä pääsisäänkäynnillä kukoistivat nämä hortensiat; kaunottaret!

047-860x573

0171

Nyt laskeudun näistä haaveistani vielä toistaiseksi maan pinnalle, sillä vielä olisi yksi kokonainen viikko ennen juhannuksenviettoa. Mulla on hyvin työpainotteinen viikonloppu edessä ja sitä alankin suunnittelemaan än yy tee nyt! Oikein aurinkoista viikonloppua sulle!

0422

Ihanaa alkanutta viikkoa ja kesäkuuta! Tuntuu hassulta, että tässä kuussa on jo juhannus! Päivät rientää niin ettei meinaa perässä pysyä.

Viime viikon torstaina oli aivan ihana ilma, aurinko paistoi koko päivän. Torstai-iltana näpsin näitä kuviakin auringon innoittamana. Niin kauniisti paisteli ilta-aurinko terassin ruokaryhmän ympärille.

cats

Luonto näyttää taas niin kauniilta, kun monet ruskean sävyt on korvautunut vihreällä. Tuntuu, että meidän nurmikkokin aivan hohtaa vihreyttään! Tuossa pöydän ääressä on muuten ihana istuskella iltaisin, kun auringonsäteet ylettävät vielä tällekin puolen taloa. Siinä vierähtää mukavasti pieni tuokio lehtiä selaillen, luontoa ihastellen tai ihan vain ulkoilmasta ja linnunlaulusta nautiskellen!

Joku saattaa pyöritellä silmiään, mutta pakko vielä hehkuttaa noita tuoleja. Olen aivan överi-ihastunut niihin; superkauniit ja niin mukavat istua! Sanoin miehelle yhtenä päivänä, että ihastelen noita tuoleja varmasti kymmeniä kertoja päivässä. Aina kun katse osuu niihin! Eli ovat tainneet jo nyt maksaa itsensä takaisin tuottamanaan mielihyvänä :).

cats

Vietettiin mukavan rento viikonloppu kotiympyröissä. Sain eilen aamulla nukuttua puoli kymmeneen miehen ja pojan noustua kahdeksalta. Oli niin levännyt olo, vaikka tiedostin jo herätessäni, että ei tuo pitemmän päälle vielä mihinkään riitä, mutta pikkuhiljaa… Tätä kai se pienten lasten vanhemmilla on :).

Eilinen alkoi niin harmaana, että päätimme suunnistaa ensimmäistä kertaa Touhutaloon. Ei jäänyt kyllä viimeiseksi kerraksi, sen verran pikkumies eläytyi ja innostui asiasta! Oli pallomerta, erikokoisia liukumäkiä, patjoja, pomppulinnoja, keinuja ja vaikka mitä! Lopussa tuli oikea loppuhuipennus, kun mies laski pojan kanssa isosta liukumäestä. Poika nauraa kikatti jo silloin, kun kiipesivät liukumäen huipulle ja tukka hulmuten äänekkäästi kikattaen laskivat alas luokseni. Ai että oli mahtava kokemus, nauroin niin että poskia särki! Viisi kertaa laskivat, sitten lähdimme kotiin ja pienin touhottaja nukahti autoon samantien.

Mutta nyt alan hoitamaan monenmoisia rästihommia, sillä äitini tuli pojan seuraksi täksi aamupäiväksi. Aurinkoista päivää!

 

002

Viime viikonloppuna mainitsinkin, että pidimme kotonamme illanistujaiset ystävien kesken. Ajattelin etukäteen, että kemuille olisi kiva keksiä jokin teema ja tarjoiluja miettiessäni mieleeni tuli Meksiko. Niinpä sekä napostelu- että juomapuolella näkyi jotenkin meksikolaisuus. Juhlien juomapuoli hoitui Indiedaysin ja Golden Capin yhteistyökampanjan kautta, johon ilokseni pääsin mukaan. Tiesittekö muuten, että Golden Cap on suomalainen ja vieläpä Suomen ensimmäinen siideri! Heidät löydät myös Facebookista.

026

018

Saimme juhlien lomassa maistella mm. Golden Capin Orange-uutuussiideriä. Ihanan kesäisen raikas, sekä maultaan että väreiltään! Kyseessä on appelsiininmakuinen päärynäsiideri ja appelsiinilta se selvästi maistuukin. Sellaiselta aavistuksen kirpsakan ja makean sekoitukselta, mutta liian imelän makea se ei kuitenkaan ole. Tarjoilin juomia sekä pulloista että herkullisena sangriana.

086

cats

Sangrian valmistin Golden Capin Orange-siideristä, persikkamehusta ja sitruunaisesta kivennäisvedestä. Hieman vaihtelua punaviinipohjaisille sangrioille! Jääpaloina toimivat pakastetut appelsiini-, sitruuna- ja limelohkot. Sangriaa sai nauttia joko laseista tai sitten miehen kovertamista appelsiinimukeista:

073

031

103

Oli jotenkin niin kesäinen tunnelma näiden värikkäiden juomien ja tarjoilujen ansiosta! Oikein sopiva fiilis näin kesän alkajaisiksi. 

Raikkaiden siidereiden kaverina oli toki myös naposteltavaa. Vesimeloni- ja ananaslohkoja sekä cocktailtikkuja:

cats

Hieman tuhdimpaa evästä valmistui grillistä (ananasta & possua pekoniin käärittynä) ja uunista otin ulos meksikolaisen nachovuoan. Tosi nopea ja maistuva herkku illanistujaisiin. Vuoan pohjalle ladoin nachoja, niiden päälle jauheliha-sipuli-paprikapaistosta ja päällimmäiseksi Koskenlaskija-raastetta. Vuoan tarvitsee olla uunissa vain noin vartin  eli kunnes juusto on sulanut. Lopuksi päälle mitä mieli tekeekään, tähän laitoin kirsikkatomaatteja ja jalapenoja. Kyytipojaksi erilaisia dippejä kuten salsaa, cheddaria, ranskankermaa…

121

124

cats

Golden Capin siidereistä mulla on oikeastaan monta lempparia, suurimpana yläkuvassa lasissa näkyvä Strawberry-Lime. Omenasiideri maistuu toki aina yhtä hyvältä jäiden kera (sekä kuivana että classic-versiona)! Appelsiinisen uutuussiiderin lisäksi tykästyin Lemon Sodaan, joka oli minulle uusi tuttavuus sekin. Perry-siideri on puolestaan tuttu jo yli vuosikymmenen takaa, oi oi… Se on klassikko, ihanien festarimuistojen herättäjä! Siitä tulee heti mieleen kesä 2000 ja Vaasan Rantarock. Kuuma asfaltti, tuulen tuivertama tukka, arskat nenällä, kesäbiisit, ihanat ystävät ja tämä sidukka 8). Vaikka sekä Perry-siiderin että meidän ulkomuotomme ovat vuosien myötä muuttuneet, niin muistot ja maut ovat säilyneet!

059

Kesänaloituskemuissa kuuluu toki korkata myös palju! Ja koska paljuilussa on ollut useamman kuukauden tauko, voi ahneus iskeä ja siellä tulee heti istuttua yli tunti niin, ettei sen jälkeen juuri muuta jaksa. Paljujuomiakin tuli kannettua paljun reunalle, ettei sieltä vain tarvitsisi kesken kaiken nousta…

145

Meidän paljuun mahtuu oikein mukavasti neljä ihmistä kerrallaan. Viides ja varsinkin kuudes on jo liikaa ja silloin joutuu istumaan aivan iho vasten ihoa. Lauantaina oli aikamoinen myrsky, mutta alkuillasta paistoi jo aurinko. Kaikilta herkutteluilta ehdimme paljuun kuitenkin vasta kahdeksan maissa ja silloin oli taas pipot tarpeen.

168

cats

Paljussa tulee aina hieman nälkä, joten sen ja saunomisen jälkeen taas pientä murkinointia…

131

Oikein mukavat kotikemut – seuraavia odotellessa! Onko teillä tapana järjestää kesäjuhlia ystävien kesken?

101

 

Alkoholilakia noudattaen alkoholijuomiin liittyvät kommentit jätetään julkaisematta.