Voi älyttömyys, kuinka vaikeaa oli keksiä otsikkoa tällaiselle räpsypostaukselle, huh! Jälleen yksi kamerakurssi takana, jonka jälkeen en laskenutkaan kameraa kädestäni, vaan otin muutamia kotikuvia. Harvinaista ottaa kuvia silloin, kun ketään muita ei ole kotona!
Mutta nyt otan miehestä mallia ja oikaisen sohvalle! Aurinkoista sunnuntaita!
Kuinkahan monta minuuttia ja askelta vuorokaudestani kuluu siihen, kun vien taaperon pois kissojen luota? Aivan kuin se jotain hyödyttäisi, sillä saan toistaa saman alle minuutin kuluttua. Pieni eläkeläiskissarouvamme ei ole tästä kovin mielissään, mutta ei hirmuisen näreissäänkään (vielä). Hänellä on enää kaksi paikkaa, jossa saa olla ihan rauhassa: sauna ja pojan hoitonurkkaus kodinhoitohuoneessa :D. Nuorempi kissamme suhtautuu tähän, kuten elämään yleensäkin, hieman rennommalla otteella.
Usein kuulee puhuttavan siitä, miten tuoreet äidit pelkäävät kissojen tekevän jotain vauvalle. Tästä taaperonäkökulmasta en ole juurikaan kertomuksia tai muiden kokemuksia kuullut, joten kuulisin niitä mielelläni! Itselläni ei juurikaan tuota vauva-ajan huolta kissoista ollut, kissat suhtautuivat vauvaan aina kovin varovaisesti eivätkä hakeutuneet hänen lähelleen. Varovainen saa toki tässäkin asiassa olla, mutta mielestäni pelko on turhaa. Jos jotain, niin olen tässä reilun vuoden aikana oppinut taas jotain uutta kissoista. Olen jälleen kerran oivaltanut sen, miten viisaita eläimiä kissat ovatkaan. He ovat alusta saakka vaistonneet, että vauva on pieni, viaton ihminen ja näyttäneet sen hänen lähellään. Olen kovin ylpeä noista karvaisista lapsistani ja ennen kaikkea siitä, miten valtavan hienosti he ovat tähän muuttuneeseen elämäntilanteeseemme suhtautuneet.
Niinpä minun ja mieheni tehtävänä onkin suojella kissoja innostuneelta taaperolta, joka ei vielä täysin ymmärrä, miten kissoja tulee kohdella. Tämä opetteluvaihe vaatii hermoja kyllä kaikilta osapuolilta, voin kertoa… Poika hakeutuu lähes jatkuvasti kissojen luo, hokee kimeällä huudahdusäänellä I-A! ja seuraa heitä j-o-k-a paikkaan. Alkuun halaa ja silittää heitä hellästi, mutta sitten alkaa usein hieman ronskimpi tutkiminen. Saattaa pyöritellä häntää, tutkia tassuja yksitellen, yrittää nostaa kissaa syliin, kasata leluja heidän päälleen, nostaa omia jalkojaan heidän päälleen ja mitä näitä nyt onkaan. Kissat eivät tee mitään; olla möllöttävät, naukaisevat tai lähtevät karkuun. Jos minä käsittelisin heitä samalla tavalla, saisin kyllä pienen näykkäisyn ranteeseeni. Eivät selvästikään uskalla kohdella lasta samoin, vaikka tuntuu, että se ehkä olisi joskus paikallaankin, jotta poika vähän säikähtäisi ja oppisi kissojen kunnioitusta sitäkin kautta. Kieltomme kaikuvat nimittäin kuuroille korville! Kohtalotoverit, missä olette? Onhan tämä vain vaihe ja meneehän tämä pian ohi? Kaikki vinkit kehiin, kiitos! :)
Kävimme eilen pojan kanssa pienellä puutarhakierroksella enkä malttanut olla ostamatta erään puutarhaliikkeen viimeistä valkoista pallohortensiaa, vaikka en keksinytkään sille heti sijoituspaikkaa… Päätin laittaa sen odotteluajaksi ruukkuun ja etupihaa ihastuttamaan. Kuten puutarhurikin sanoi, sen voi ikään kuin valeistuttaa ensimmäiseksi talveksi, jos piha on kesken eikä sopivaa paikkaa heti tunnu löytyvän.
Tosi kauniit ja isot kukat! Etupihalle en sitä kuitenkaan ajatellut istuttaa, sillä etupihalla kasvaa jo lumipalloheisi, mutta katsotaan… Toisesta puutarhaliikkeestä ostin tuon kauan mielessäni pyörineen pyöreän, valkoisen ruukun. Niin ihana ja tuota voi hyvin käyttää sisälläkin isomman viherkasvin kera.
Tosin näen jo mielessäni ensi kesän ja takapihamme valmiin istutusalueen. Siellä tuo ruukku olisi yhdellä askelpolkulaatalla, sisällään villinä kasvava viiruhelpi valkoisten koristekivien kera, jotka toimitettiinkin pihallemme tänään! En tokikaan yhtä ruukkuistutusta varten niitä tilannut ;).
Näistä kuvista näkyy hyvin tuo inhottava valkoinen aine (härme nimeltään), jota muurikivistämme puskee läpi. Todella harmillista, ettei sitä saa millään pois. Kuulemma vain aika auttaa, mutta kuinkahan pitkä aika..? Ovat olleet paikoillaan jo nelisen vuotta ja tuntuu, että ilmiö vain lisääntyy… Näyttää silmiini epäsiistiltä, mutta ei se auta kuin tottua. Onpa tuolla pihalla muutakin hommaa, rikkaruohojen nyppimistä riittäisi vaikka joka päivälle.
Etupihan istutusalue on valmis, heinät istutan vielä tänään iltasella, koska eilen siihen ei jäänyt aikaa. Laitoimme pallotuijan molemmin puolin yhdet aurinkokennovalaisimet, jotka näyttävät kivoilta iltaisin. Alueen aurinkoisimpaan kohtaan voisi ehkä istuttaa muutamia valkoisia krookuksia, joskus tässä syksyn mittaan… Syksy saapui jotenkin yllättäen; viime viikonloppuna oli vielä niin lämmin ja nyt on niin vilpoisaa että!
Pallotuijan ja kartiovalkokuuset olemme istuttaneet kolme vuotta sitten syksyllä (samoin kuin aiemmissa kuvissa näkyvät timanttituijat). Ovat selvinneet talvista oikein mallikkaasti, olemme kyllä huputtaneetkin ne joka kevät helmi-maaliskuusta lähtien aina toukokuulle saakka.
Nyt taidan nautiskella vielä kupposen teetä parin suklaapalan kera – kiitokset eilen saapuneesta yllärisuklaasta sinä yksi ihana siellä! :)