/

Tänään koitti pojan ensimmäinen hammaslääkäriaika. Tai hammaslääkäriä emme tavanneet, vaan suuhygienistin. Jutustelua suun terveydestä ja pikainen kurkistus suuhun: pojan hammaskalustosta puuttuu enää neljä hammasta! Ihan taaimmaiset hampaat sekä ylhäältä että alhaalta. Voitte ehkä kuvitella tämän äipän hehkeän olemuksen, kun kaikki kulma- ja poskihampaat ovat puhjenneet viimeisten kolmen viikon aikana… Yhtä nopea hampaiden puhkeamistahti kuin äidillään aikoinaan!

Suuhygienisti kyseli, onko pojalla säännölliset ruoka-ajat ja sanoi, että hyvä pitääkin niistä kiinni, sillä ehkäisevät osaltaan reikien syntymistä. Tutista ja tuttipullosta kysyi, mutta niitä meillä ei ole käytössä. Jos poika olisi tutin aikoinaan huolinut, olisi se meillä käytössä ehkä vielä tänäkin päivänä, mutta tuttipullo ei. Mielestäni tuttipullot kuuluvat vauvoille eli alle 1-vuotiaille. Sitä vanhemmat lapset osaavat vallan mainiosti juoda nokkamukista, vaikka alkuun varmasti protestoivatkin muutosta. M on juonut omatoimisesti nokkamukista jo pitkään, normaalista juomalasista juo myös päivittäin, mutta autettuna.

Makeista herkuistakin suuhygienisti kyseli. Karkkia emme ole pojalle antaneet eikä ole aikomusta ihan lähiaikoina antaakaan; miksi kiirehtiä, sillä hän ehtii syödä karkkia kyllä varmasti yllin kyllin isompanakin. Hedelmät ja marjat ajavat asian vallan mainiosti. En muutenkaan ymmärrä, miksi tarjota lapselle karkkia, kun hän ei osaa niitä vielä itse pyytää. Juhlissa, kuten serkkupoikien synttäreillä eilen, poika saa toki herkutella ja syödä kakkua. Kuitenkin ihan vain muutama lusikallinen näyttää riittävän ja eilenkin tahtoi sitten aika pian tuolista pois.

Tässä pyöritellään suuhygienistin antamaa uutta hammasharjaa ja mietiskellään, siirryttäisiinkö jo sähköhammasharjaan. Onko teidän lapsillanne sähköhammasharjat? Missä vaiheessa olette ottaneet sähköisen version käyttöön ja miten lapsi suhtautui? Sähköhammasharjaan tottuneena en voisi enää kuvitellakaan ns. normiharjaa – sillä ei vain saa hampaita tarpeeksi puhtaiksi! Nyt kun pojallakin on suu lähestulkoon täynnä hampaita, haluan puhdistaa ne kunnolla. Nykyään se pesutuokio on muuten aikamoista mansikanmakuisen Muumi-hammastahnan imeskelyä…

hammasharja

Poika tykkää hirmuisesti mansikoista! Jos jonotamme mansikkakojulle, alkaa valtava kinuaminen jo ihan jonon häntäpäässä :D. Ja voi sitä ilmettä ja hymähtelyä, kun vihdoin saa mansikoita maistaakseen. On oppinut tässä ihan vasta maiskuttamaan; ei ihme näiden kesäherkkujen äärellä! Pojalla on myös hauska tapa alkaa tekoyskimään, kun minä aivastelen :D. Samoin silloin jos minä yskin, iskee yskä myös tuohon pieneen virkamieheen.

Mustikoista ei piittaa läheskään yhtä paljon kuin mansikoista, mutta tässä kuvassa on pari mustikkaakin eksynyt suuhun:

Tänään kauppareissulla ostamme pojalle ensimmäiset ksylitolipastillit; Herra Hakkaraisen täysksylitolipastilleista on hyvä varovaisesti aloittaa. En ole yhtään tajunnut, että niitä olisi voinut antaa jo. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Näistä mietteistä toivottelen teille aurinkoista viikonloppua!

/

En muista ihan hetkeen samanmoista iltaa kuin eilen: olin niiiiin väsynyt! Yleensä pojan käytyä yöunille vietän vielä hetken koneella blogiasioiden parissa, mutta eilen en jaksanut edes avata konetta. Tunsin jo hieman ennen yhdeksää, että taidan käydä kohta yöunille… Olin koko päivän menossa pojan kanssa, vietimme useamman tunnin mm. mummuni luona. Sieltä vielä puistoilemaan ja sitten mansikka- ja mustikkaämpärillisiä pakastelemaan… Pääsin istumaan vasta puoli yhdeksän aikoihin saunan lauteilla. Sauna veikin sitten loputkin mehut ja yöunille kävin hieman kymmenen jälkeen. Aivan kuin poika olisi ymmärtänyt, että äiti on nyt toooodella väsynyt, sillä hän nukkui 11 tuntia inahtamattakaan. Kaksi kertaa nousin toki tarkistelemaan, onko hän kunnossa… Mutta vaikka en itse vieläkään kykene öitä heräämättä nukkumaan, tulivat nuo reilun yhdeksän tunnin unet itselleni niiin tarpeeseen että! Olen koko päivän muistellut viime yön makoisia unia, kotiäidin pieniä iloja :D.

punainen ruusu

Käsillä on päiväuniaika. Tämä on niin tärkeää aikaa kotona lasta hoitavalle vanhemmalle. Tämä puolittaa päivän kivasti ja saa sen ansaitun lepohetken, kuten missä tahansa palkkatyössäkin. Saa tehdä omia juttuja tai vain olla. Tällä hetkellä kuitenkin ne selässäkin sijaitsevat silmät saavat levätä, sillä sohvalla ei pompi yksikään pörröpää eikä syöttötuolista yritetä omin avuin pois eikä kissojen päälle kasata leluvuoria. Sanonkin aina, että tämä hetki on mun pyhä kahvihetkeni ja tänä aikana puhelimenikin on äänettömällä :D. Sitä vain tarvitsee sen pienen hiljaisen hetken kaikenlaisen puuhastelun lomaan. Vai miten te muut koette tämän – useamman lapsen vanhemmalla tämä on kai vain haaveena?

puualusta

Tämän kahvihetkeni kruunaa usein kynttilä. Nyt kynttilän lisäksi tuo äitienpäiväruukkuruusustani katkennut oksa. Rentouttavia kahvihetkiä teillekin!

/

004

Tänään se sitten alkoi, arki. Ei enää mahdollisuutta jäädä silloin tällöin aamuisin nukkumaan; ei ole ketään, joka nousisi pojan kanssa, joten itse on noustava, näytti kello mitä hyvänsä. Ensimmäistä arkiviikkoa pehmentämään olen järjestänyt jokaiselle päivälle jonkinmoista menoa. On isovanhempien tapaamista, ystävien tapaamisia, Touhutaloa, isomummun luona vierailua sekä pojan ensimmäinen hammaslääkäri! Mielenkiintoista tietää, montako hammasta siellä suussa jo on; tutkiminen kun on näinä päivinä aikamoisen riskaabelia tyyliin meneeköhän sormi tällä kertaa poikki…

Tämä maanantai sujui leppoisissa merkeissä vanhempieni luona. Oli tarkoitus vierailla heidän luonaan aamupäivällä ja suunnata pojan päiväuniaikaan kotiin. Siinähän kävikin sitten niin onnellisesti, että päädyinkin nukkumaan vanhempieni luona yhteispäikkärit poitsun kanssa :D. Tunti porskutettiin kylki kyljessä! Tämä äippä on hieman väsynyt… Tänään taisi selvitä syykin: pojan yläkulmahampaat(kin) näkyvät jo komeasti. Monta viikkoa olikin niiiiin hyväunista elämää, joten olisihan se pitänyt arvata, että yhden kuukauden aikana pukkaakin sitten ainakin kuusi hammasta!

lastenhuone

Meidän pieni M on niin tomera ilopilleri että! Päättäväinen ja omatahtoinen poika. Ilmaisee selvästi, jos ei jotain halua. Ja myöskin, jos jotain haluaa :D. Kärsimätönkin on, voi pojat. Kysyin juuri viikonloppuna, että mistä olet tuon kärsimättömyytesi perinyt. Vastaus tuli isänsä suusta: äitiltä. Tähän voin vain todeta, että M pistää kyllä vielä paremmaksi :D.
Huumorintajua on löytynyt ihan vauvakuukausilta saakka ja se vain paranee päivä päivältä – jutut on niin mainioita jo nyt. En ole juurikaan mitään vauvalässytyskieltä hänen kanssaan käyttänyt, mutta jos loukkaa, tulee pipi, rintamaito on aina ollut mamma ja nukkumaan kun lähdetään, sanon että lähdemme paapimaan. Niinpä hänkin hokee aina silloin tällöin paapii, mutta usein se kääntyy ihanasti piipaaksi. Automatkoilla tämän hetken hitti on liehuvien lippujen bongaaminen ja kun lippu jossain näkyy, kuuluu turvaistuimesta innostunut hihkaisu pippa!

Viime viikkojen aikana hänestä on kuoriutunut melkoinen halailija. Haleja tulee useita päivässä. En tiedä mitään ihanampaa kuin tuo oma pieni poika, jonka pehmoiset ja hieman pulleat kädet kietoutuvat lempeästi kaulaani ja poski painautuu rintakehääni vasten. Se tunne sillä hetkellä, ei sitä voi sanoin kuvata. Sydän pakahtuu eikä haluaisi koskaan päästää irti. Eikä tuo pieni mahda edes tietää, kuinka tärkeitä nuo hetket äidilleen ovat. Niin ihanaa saada olla äiti tuolle pienelle, sinisilmäiselle säkkäräpäälle. Huomisaamuna taidan kaapata hänet kainalooni sängylle entistä pitemmäksi aikaa ♥.

017