En olisi koskaan uskonut, että mun blogiin ilmestyy jonain päivänä postaus tällaisesta aiheesta. Mutta eipä tätä elämää juuri muillakaan osa-alueilla ennustaa voi! Ehkä tämä kuitenkin sopii ihan hyvinkin lifestyle-tyyliseen blogiin, joten ylimääräiset mietinnät sikseen. Tunnen, että jotain on jäänyt näinkin tärkeästä aiheesta sanomatta, joten sanon sen nyt.

taivas

Olen miettinyt viime päivinä kovasti omaa suhtautumistani maahanmuuttajiin, pakolaisiin, heidän auttamiseensa yms. Välillä omien ajatusten keskellä on tuntunut siltä kuin olisin rasisti, välillä ihan päinvastaiselta; turhankin sinisilmäiseltä. Kumpikaan ei ole kuitenkaan tuntunut omalta enkä ole tunnistanut niistä itseäni. Että olenko muka rasisti, jos mielestäni on typerää verrata Saksan pakolaislukuja Suomen vastaaviin hokien, että Suomi ottaa pakolaisia vastaan aivan liian vähän. Voiko noita asioita tosiaankaan verrata 80 miljoonan asukkaan maan ja reilun 5 miljoonan asukkaan maan välillä?
Mietin, että ei tämä asia voi olla näin mustavalkoinen ja sitten satuinkin löytämään erään tekstin, johon olin ja olen edelleen kovin tyytyväinen. Siinä kirjoittaja Anna oli hyvin kiteyttänyt minunkin mielessäni pyörineet ajatukset; hän oli osannut pukea sanoiksi sen, mitä minä en. Tuon tekstin ansiosta ymmärsin, etten ole rasisti enkä sinisilmäinenkään. Olen realisti, joka on huolissaan ja ehkä jopa jonkin verran peloissaankin oman kotimaansa tulevaisuudesta. Siinä ei ole mitään pahaa eikä siinä ole mitään väärää. Sen vuoksi ei tarvitse potea huonoa omatuntoa eikä pelätä sanoa omaa mielipidettään ääneen. Realisti ei ole sama kuin rasisti.

Toivon, että mahdollisimman moni lukisi tuon tekstin, sillä se on hyvin perusteltu ja realistinen. Myös kommenteissa oli oikein hyviä mielipiteitä. Vaikka en olekaan ihan kaikista yksityiskohdista täysin samaa mieltä kirjoittajan kanssa, nyökyttelen kuitenkin suurimmalle osalle; niille tärkeimmille pääpointeille. Ajattelin, että ei ole järkeä kopioida tekstiä tänne, joten linkitän sen. Pääset lukemaan kyseisen tekstin tästä. Olisi mielenkiintoista kuulla, millaisia ajatuksia tuo teksti teissä herätti!

rantahietikko

jäävesikannu

Täällä on vietetty viikonloppua pääasiassa kotona, halailtu poikaa normaalia enemmän ja oltu kainalokkain. Hoidettu alta pois muutamia askareita, jotka ovat olleet mielessä jo pidempään. Yksi tuollainen askare oli yhden lisähyllylevyn tilaaminen olohuoneen Lundian Fuuga-lipastoomme. Teetin sen paikallisella kalustetoimittajalla ja hetki sitten mies laittoi sen paikoilleen. Pääsin järjestelemään lipaston aarteitani entistä parempaan järjestykseen, olipas ihana tunne! Nyt siellä on kaikki kynttilät sekä kynttilänjalat ja -lyhdyt hyvässä järjestyksessä syys- ja talvikautta ajatellen.
Hyllylevyjä tilasin myös pojan uuteen vaatekaappiin, jonka tilasimme alkuviikosta. Vaatekaappi on nyt tarpeeksi iso, säilöö vaikka ja mitä! Pojan huoneessa vaihtui samalla järjestys ja huoneesta tuli sen myötä kivasti isomman oloinen. Otan muuttuneesta huoneesta kuvia, kunhan ehdin. Niin ja yksi onnistunut asia lisää tähän viikonloppuun: eilinen Chili con Carne! Oi apua, aivan liian hyvää. Tiirailin kolmea reseptiä ja valitsin niistä mielestäni parhaat palat ja onnistuin kyllä aika täydellisesti :D. Ruuasta ei tullut otettua kuvia, mutta on ehkä pakko tehdä sitä parin viikon sisään uudestaan, jolloin otan kuvat ja kirjaan tännekin tuon herkkureseptin.

No mitäs nämä postauksen kuvat sitten ovat? Nämä liittyvät uuteen työnkuvaani, jonka kehittelin itselleni alkukesästä. Keksin nimittäin alkaa pitämään kotonani pikaisia, parin tunnin valokuvauskursseja. Pointtina siis perehdyttää järjestelmäkameralla kuvaavia manuaalivalokuvaamisen maailmaan, jotta he voisivat pikkuhiljaa luopua kokonaan automaattiasetuksella kuvaamisesta. Sillä faktahan on, että jos järkkäristä käyttää lähes pelkästään automaattitoimintoa, menee sekä kamera että siihen sijoitetut rahat ihan hukkaan. Olen pitänyt näitä kursseja pienryhmissä tasaiseen tahtiin pitkin kesää ja vielä näyttää innostuneita osallistujia riittävän. Aivan ihanan palkitsevaa nähdä, että joku oppii ja innostuu kamerastaan ihan eri tavalla ja vieläpä minun oppieni avulla! Ei sen tarvitse olla sellaista kapulakieltä, mitä monet oppaat usein kannesta kanteen ovat, vaan asiat voi esittää myös yksinkertaisemmin ja käytännönläheisin esimerkein. Ja ennen kaikkea; ei se järjestelmäkameran maailma niin hirmuisen monimutkainen edes ole. Parasta on ajatella sitä osio kerrallaan eikä pyrkiä siihen, että kaikki on opittava heti.

Pienryhmät ovat osoittautuneet oikein oivallisiksi, sillä siten aikani riittää kaikille halukkaille myös henkilökohtaiseen opastukseen. Ihan alkeista olemme lähteneet ja kysymyksillekin on jäänyt aina hyvin aikaa. Käymme läpi kaikenlaista aina perustermeistä yksityiskohtaisempiin seikkoihin kuten vaikkapa siihen, miksi joku kuva näyttää rakeiselta. Näistä olen koonnut valmiiksi kuvaesimerkkejä omia kuviani käyttäen, sillä käytäntöhän on usein paras opettaja. Tuntuu kuin tässä samalla olisi itsekin oppinut paljon uutta! 

jäävesi

Mutta nyt pitemmittä puheitta; alan pikkuhiljaa valmistautumaan tämän päivän ryhmään! Kivaa sunnuntain jatkoa!

On vähän sellainen tyhjä olo, jonka vuoksi en tiedä mitä kirjoittaisin tänne blogiin. Normaalia arkea on elettävä, mutta mielessä pyörii viime aikojen kamalat uutiset maailmalta ja ne kuvat, etenkin se yksi. Pienen hukkuneen taaperopojan kuva. Näin tuon kuvan eilen poikani päiväunien aikaan ja itkin. Itkin, itkin ja itkin. Vielä silloinkin, kun poika heräsi.

Kunpa tämä maailma olisi parempi paikka kaikille. Kunpa kukaan ei menettäisi kotiaan, vanhempiaan, lapsiaan. Henkeään. Tuntuu jotenkin turhauttavalta; miten voin auttaa noin suuressa hädässä olevia ihmisiä? Mitä yhden ihmisen teko tai lahjoitukset, olivat ne sitten rahaa tai esim. vaatteita, auttavat. Mutta kyllähän ne auttavat, kun tarpeeksi moni vain kantaa kortensa kekoon.

koll

Tällaiset asiat vaikuttavat muhun aina hieman liikaa. Olen tosi herkkä ja itken nytkin, kun tätä kirjoitan. Tuntuu niin valtavan pahalta ja sydäntä vihloo. Ei me taideta täällä ihan täysin ymmärtääkään, kuinka kiitollisia saamme olla siitä, että lapsemme ovat turvassa. Heillä on ruokaa ja puhtaita, kuivia vaatteita. Heillä on täällä turvallinen koti ja heillä on täällä vanhempansa. Näistä ajatuksista viikonlopun viettoon ♥