/

Viikot ne vain huristavat ohi hirmuista vauhtia! Jos elellään vaikka sunnuntai-iltaa, huomaa vain yhtäkkiä, että ohhoh, seuraavana päivänä on perjantai! Olen jo ajat sitten hyväksynyt sen faktan, että yhdessä päivässä ei ehdi juuri mitään. Eikä ole maailman loppu, jos hommat jäävät kesken. Aina tulee seuraava päivä, jolloin voi taas jatkaa siitä mihin edellisenä päivänä jäi! Ja että pienikin edistys jossain projektissa on kuitenkin edistystä!

Normaali arkipäivämme menee siten, että minä jään lasten kanssa kotiin, kun mies lähtee kuuden jälkeen töihin. Meillä ollaan siis todellakin hereillä aamukuudelta, kiitos yksivuotiaamme. Esikoinen nukkuisi helposti seitsemään ja joskus nukkuukin, riippuu millaista meteliä olohuoneesta on kuulunut… Katselemme lastenohjelmia, jonka jälkeen käymme aamiaiselle. Yleensä seitsemän jälkeen, lähempänä puoli kahdeksaa. Esikoinen on kolme päivää viikosta päiväkodissa ja päiväkotiaamuina vien hänet yhdeksäksi päiväkotiin. Kuopus mukana takapenkillä tottakai.

Lounaan jälkeen olemme yleensä suunnitelleet jotain ohjelmaa kullekin päivälle. Joko meille tulee ystäviä käymään tai vierailemme ystävillä tai sukulaisilla. Joskus vierailun sijaan hoidamme asioita kaupungilla, teemme kauppareissun tai kiertelemme vaikka parilla kirppiksellä. Välipala-ajaksi pyrimme kotiin tai sitten välipala on mukana ja nautimme sen siellä, missä milloinkin olemme. Koen kuitenkin tärkeäksi, että suunnittelen viikon ohjelmaa eteenpäin hyvissä ajoin etukäteen, sillä en jostain syystä nauti päivistä, jolloin meillä ei ole mitään ohjelmaa. Jotain täytyy olla, jos olen kuopuksen kanssa kaksin. Jos taas molemmat lapset ovat kotona, vietämme usein kotipäiviä kolmisin. Tai usein ja usein; tuollaisia päiviä mahtuu viikkoon yleensä vain yksi.

Iltapäivällä noin neljän maissa kotiutuu mies, joka on hakenut samalla esikoisen päiväkodista. Minä alan ruuanlaittoon ja pojat usein leikkivät isänsä kanssa ruokaa odotellessaan. Syömme yleensä viideltä ja sen jälkeen meillä vanhemmilla olisi toiveissa, että lapset katsoisivat Pikku Kakkosta (jotta saisimme edes hetken hengähtää), mutta pienempi ei ole vielä juurikaan telkkarista kiinnostunut. Kaikki aikanaan… (Eikä esikoinenkaan enää hirmuisesti Pikku Kakkosesta välitä, täytyisi olla vähän isompien poikien ohjelmia!) Meidän lapset kun eivät ole mitään rauhallisia leikkejä leikkiviä, vaan täällä riittää ääntä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita niin kauan, kunnes Nukkumatti iltaisin kutsuu. Pojat on poikia.

Iltapalalle käymme seitsemän maissa, ehkä vähän jälkeen seitsemän nykyään. Iltapalan jälkeen on iltapesuja ja -satuja, jonka jälkeen minä vien kuopuksen ja mies esikoisen omiin sänkyihinsä. Esikoista ei toki viedä tarvitse, hän kävelee itse :D, mutta kuopuksen kannan unipussissa sänkyynsä unilaulun ja pusujen saattelemana. Joskus käyn sen jälkeen vielä toisen kerran toivottamassa esikoiselle hyvät yöt. Sängyissään lapset ovat lähes joka ilta klo 20 mennessä ja tuosta pidämme tiukasti kiinni paristakin syystä. Lasten on saatava riittävän pitkät yöunet, sillä aamumme alkavat suht aikaisin. Lisäksi meille vanhemmille on tärkeää saada iltoihin pari-kolme rauhallista tuntia ja sitä kuuluisaa omaa aikaa. Aikaa, kun ei tarvitse palvella ketään eikä kukaan keskeytä jokaista lausetta. Voi tehdä mitä haluaa tai olla tekemättä!

Mutta nuo alussa mainitsemani keskeneräiset projektit: tuo Alkuvuoden raikkautta kotiin -postauksestani tuttu kimppu tosiaan kesti pari viikkoa! Ja pari päivää se nuokkui maljakossa noutajaansa odottaen :D. Samoin on ollut aikomuksena laittaa tuo huopaliina kaappiin odottelemaan loppuvuotta ja kaivaa jotain kevyempää esille. Ei keväistä, sillä nyt on talvi, oli sää millainen hyvänsä. Jotain kevyttä ja raikasta kuitenkin kaipaan! Näiden pikkuhommien listaan täytyy lisätä vielä verhojen silitys (tilasin makkariin uudet pellavaverhot). Mutta sainpas tänään sentään kuopuksen huoneen kalusteet miellyttävämpään järjestykseen! Sohva ja lipasto siirtyivät eri seinustoille ja toivat siten huoneeseen hieman enemmän leikkitilaa. Uuden järjestyksen myötä sielläkin täytyisi silittää yksi pimentävä sivuverho, roikkuu nyt ruttuisena ikkunassa, mutta ehkä taaperoa ei haittaa…

Mietin joskus, että miten jonkin viiden minuutin pikkuhomman tekemiseen käyttääkin etukäteen ainakin tunnin aikaa miettien ”tuo pitäis tehdä”. Jospas tarttuisin noihin pikkuhommiin tästä lähtien hieman ripeämmin – voisin ainakin yrittää! Toisaalta kannattaako: nimittäin sitten niiden tekemisestä ei ehkä saa sitä hyvää jes, sainpas tehtyä -fiilistä…

Mukavaa keskiviikkoiltaa!

/

Täällä vietettiin eilen kotipäivää kuopuksen kanssa ja tänään vietin työpäivää lasten ollessa hoidossa (toinen päiväkodissa ja toinen isovanhemmilla). Eilen meillä oli ohjelmassa mm. puolitoistavuotisneuvola. N täyttää vuoden ja kuusi kuukautta vasta reilun viikon päästä (27.1.), mutta neuvolareissu on nyt tehty. Hän sai siellä influenssan tehosterokotteen sekä vesirokkorokotteen. Viime yöksi annoin lääkettä varmuuden vuoksi, kuten aina rokotepäivien iltoina. Mitään oireita ei ole ollut näkyvissä, mitä nyt äkäisyyttä…

En tiedä johtuiko rokotteista vai mistä, mutta hän nukkui sekä eilen että tänään pikkuisen yli kahden tunnin päikkärit, wau! Nämä on niin harvinaisia; kunpa vain tietäisi aina etukäteen, minä päivänä on luvassa ne pitkät päikkärit :D.

Heti kun sain hänet eilen unille rattaisiin, napsautin vauhdilla cappuccinot lasiin ja istahdin sohvalle tekemään pari työjuttua. Joskus hän saattaa herätä 40 minuutin kuluttua, joskus reilun tunnin kuluttua jne. Koskaan ei tiedä, minkä pituiset unet herralle tällä kertaa maistuu, joten päikkäriaika on käytettävä tehokkaasti! Reilun puolen tunnin jälkeen olin tehnyt pari pakollista työhommaa ja sitten sainkin sähköpostiini mainoksen eräästä valaisinkampanjasta. Siinä ollut kuva sai minut tutkailemaan erästä valaisinta hieman tarkemmin…

Jotenkin nämä kuvat kokonaisuutena ihastuttivat kovasti! Seinän sävy, puinen hylly, keramiikka… Kyseessä on Buddy-valaisin merkiltä Belid. Belid on vanha ruotsalainen valaisinvalmistaja, joka tekee valaisimensa edelleen Ruotsissa. Nimeltä tämä ei ollut minulle entuudestaan tuttu enkä nyt ole varma, olenko edes törmännyt näihin aiemmin missään. Saman sarjan kattovalaisin on myös aivan ihana:

Buddy-valaisinta saa eri värisellä jalalla; itse tykästyin kovasti ensimmäisissä kuvissa näkyvään beigen sävyiseen. Sen lisäksi jalkaa saa mm. viininpunaisena, tummansinisenä ja mustana.

Myöskin messinkistä versiota näkyi jossain ja betonimaisena sitä on ainakin aiemmin saanut myös:

Eikö olekin ihastuttava! Meillä on kyllä valaisimia jo ennestäänkin jonkin verran, mutta pöytävalaisimia saisi olla vaikka joka tasolla, sillä niitä meillä eniten päällä pidetään! En tykkää kirkkaista kattovalaisimista; meillä on katossa valot lähinnä siivotessa. Muuten mennään pöytä- ja ikkunavalaisimin!

Oliko tämä teillekin uusi tuttavuus vai löytyykö tämä kenties kotoasi? Mielelläni näkisin lisäkuvia! :)

(Kuvat lainattu: Belid.)

/

Kalenterissa on kääntynyt joulukuun lehti – ihanaa alkanutta jouluista kuuta teillekin! ♥

Viime viikko oli meille hyvin murheellinen, kuten sitä edeltäneet viikotkin. Aika lailla koko marraskuu… Rakas tätini saatettiin perjantaina haudan lepoon eli tuo black friday oli meille erityisen musta. Toisetkin hautajaiset on luvassa lähitulevaisuudessa; jo ensi viikolla. Näin emme olisi kyllä millään halunneet tätä joulunalusaikaa viettää. Tässä huomaa taas tämän elämän arvoituksellisuuden; hetkessä kaikki voi olla toisin!

Innostuin kuvaamaan vielä uudestaan näitä sinisiä hetkiä. Hieman enemmän olisi pitänyt kameran asetuksia säätää, mutta menkööt. Aikaa on niin rajallisesti, että joko kuvaan pikaisesti tai en kuvaa ollenkaan.
Kotoa löytyy nyt sen verran jouluista valoa, että nämä taitavat riittää. Olohuoneessa on ikkunatähdet ja kynttelikkö. Tähdet löytyvät myöskin keittiöstä ja ruokailutilasta. Parit pallovalotkin löytyy, vaikka niitä en kyllä jouluvaloiksi mielläkään. Vielä esikoisen huoneeseen ikkunatähti ja joulukuusi paikoilleen niin se on siinä! Joulukuusen ajattelimme viritellä tulevana viikonloppuna, ehkä jo itsenäisyyspäivänä.

Muistan kahden vuoden takaa, että silloin pystytimme joulukuusen joulukuun kolmas päivä! Tuo on yksi niitä hetkiä elämässä, joita en toivottavasti koskaan unohda. Olin hyvin aikaisin tuona samaisena aamuna tehnyt positiivisen raskaustestin ja sitä onnea hehkuen oli ihana koristella joulukuusta miehen ja esikoisemme kanssa! ♥

Tässä kuvassa keittiön pöytätähti ei vielä ollut paikoillaan, mutta nyt se nököttää tasolla tämän ikkunavalaisimen alapuolella:

Täällä on soinut jouluradio lähes aamusta iltaan; aina silloin, kun olen ollut kotona! Tänään iltapalapöydässä kuuluikin yllättäen M:n suusta: ”Jouluradio kuuluu jouluun! Jouluradiopistefi.” Ehkä hiukan petti pokka siinä vieressä! :D

Myöskin pikku-N on alkanut näyttämään jouluihmisen piirteitä (äitinsä ja isoveljensä tavoin)! Kun hoilottelen joululauluja, hän ottaa tukevan seisoma-asennon ja huojuu laulun tahtiin :D. Voi mun rakkaimpia muruja ♥. En jotenkin malta odottaa niitä jouluaaton hetkiä, kun saan seurata pieniä lapsiani niin touhukkaina ja jännittyneinä, pienempi varmasti hieman hämmentynytkin kaikesta erilaisesta, joka jouluaattoon kuuluu! Suunnittelen toteuttavani heille kartan, johon on piirretty tonttujen piilottamien lahjojen sijainnit. Molemmat saavat siis heti aamutuimaan yhdet lahjat, joiden parissa touhuta. Näin joulupukin odotus ei ehkä käy niin pitkäksi! Meillä joulupukki ei tosin vieraile vasta illalla, vaan jo iltapäivällä (yleensä neljän maissa), jotta aattoiltaan jää hyvin leikkiaikaakin.

Jospas siirtyisin hetkeksi Emmerdalen tai Solsidanin maailmaan ennen kuin uni ottaa vallan… Täällä on herätty tähän päivään klo 5, kiitos yksivuotiaamme, joten saattaapi tuossa ysin pintaan jo hieman väsyttää. Mies toivotti N:lle hyvää yötä ja sanoi, että nähdään aamulla, mutta toivottavasti ei viideltä :D. Sepäs jää nähtäväksi!