[mittaustagi]

No tätäpäs ei ole tapahtunut aiemmin: kävin viemässä pojan päiväunille ja nukahdin vahingossa itse ja vieläpä ennen poikaa! Herätessä mikä maa, mikä valuutta -olo eikä hajuakaan, milloin poika on nukahtanut :D. Nyt äkkiä cappuccinoa naamariin toivoen, että sen avulla hieman virkoaisi. Tällaisessa viluolotilassa tuollainen iso, lämmin kupponen kädessä tuntuu aika ässältä! Samoin se, että mulla on työtuolillani aina torkkupeitto valmiina.

Mun pää on jotenkin ihan pyörällä! Saan lähes päivittäin kaikenlaisia uusia askarteluideoita ja nyt niiden sekaan on ilmestynyt myös erilaisia maalausideoita! Sain eilen illalla niin hyvän tauluidean, että sitä on kohta pakko päästä luonnostelemaan. Mies sanoi, että mun täytyy kirjata ideoita ylös sitä mukaa kun niitä tulee mieleen. Itse taas olen sitä mieltä, että niitä täytyisi päästä toteuttamaan sitä mukaa kun niitä tulee mieleen :D. Tämä taitaa johtaa siihen, että kohta häärään täällä öisin kaikkien näiden mun juttujen parissa ja torkahtelen päiväunille nopeammin kuin poika… Liian paljon kaikkea ihanaa, jota haluaisi tehdä ja toteuttaa, mutta liian vähän aikaa! Mutta toisaalta eipäs tässä ole mihinkään kiirekään: ideat ovat ja pysyvät ja odottavat sitä sopivaa hetkeä. Toivottavasti myös inspiraatio on ja pysyy ;).

tulppaani

Lisäinnostusta saa aikaan myös se, että ihanan ystäväiseni mielestä mun tulisi ehdottomasti mennä myymään näitä askartelutuotoksiani mm. ensi joulun myyjäisiin, jotka hän ystävineen tapansa mukaan järjestää. Jouluihmistä ei ehkä tarvitse kahdesti käskeä ja tässähän onkin nyt hyvin aikaa askarrella varastot täyteen, heh!

Ystävänpäivän jälkeinen päivä on vaaleanpunainen… Kuvissa näkyy hieman tuota puuhelmistä tekemääni pannunalusta – se on kauneudessaan ja yksinkertaisuudessaan yksi tämän hetken suosikkini! Tuo oli tuollainen kokeilu ja siihen liittyen mulla onkin muutama lisäidea muhimassa… Täytyy nyt ensialkuun hankkia lisää noita helmiä, niin pääsen esittelemään ideani ehkä teillekin!

Eilinen pieni ystävänpäiväarvontani päättyi ja arvoinkin jo voittajan. Kiitokset hirmuisesti aivan ihanista viesteistänne, useita luin ihan tippa linssissä ♥. Tekemäni sydänkoriste lähtee seuraavan kommentin jättäneelle lukijalle:

Irene

Oikein ihanaa ja rentouttavaa ystävänpäivää teidän koko kauniille perheelle sinnekin!

Olen lähettänyt voittajalle sähköpostia. Eipä sitten muuta kuin ihanaa helmikuista viikkoa kaikille!

[mittaustagi] Viime päivinä olen innostunut tekemään avaimenperiä puuhelmistä. Aivan valtavan koukuttavaa puuhaa, voin sanoa!

avaimenperä

Kaikki lähti siitä, että halusin itselleni jonkin uuden avaimenperän herkullisissa pastellisävyissä ja koska sellaista ei mistään löytynyt valmiina, tein sen itse. Niinpä ostin herkullisen vaaleanpunaista maalia ja sudin sillä muutamat puuhelmet. Tykkäsin lopputuloksesta valtavasti ja niinpä ajattelin, että olisi ihana saada myös tuollainen vaaleansininen versio… Sävy on oikeastaan enemmänkin laventelinsinertävän lilahko. Kukapa sitä nyt yhtä puuhelmeä varten maalia ostaa, saati että vain yhden puuhelmen maalaisi, joten näitä syntyi kuin liukuhihnalta…

Suurin käyttämäni puuhelmi on halkaisijaltaan 25 mm, samaa kokoa kuin avainrengas. Nauhoina käytin vaihtelevasti joko mokkanauhaa tai nylonnauhaa, molemmat tosi kestäviä vaihtoehtoja. Ihanaa, että jatkossa tuo kuvissa näkyvä postilaatikon avain ei huku muiden avainten joukkoon, vaan se erottuu kulhosta heti tuon avaimenperänsä ansiosta. Eikä haittaa, vaikka avaimet lojuisivat eteisen lipastollakin – kauniin sävyisiä puuhelmiä katselee mielellään! Seuraavassa kuvaparissa näkyvistä viiden helmen pötköistä taisi tulla mun lemppareita – tykkään, että tuo parin helmen osittaismaalaus tuo avaimenperään hieman sitä jotain extraa:

pastelli

Näin! Nytpä mulla on sitten purkillinen avaimenperiä :D. Ajattelin, että voisin myydäkin muutaman, jos joku haluaa ostaa itselleen tai vaikka ystävänpäivälahjaksi. Tilausta voi laittaa minulle sähköpostitse allyouneediswhite@hotmail.com. Pienempien (kolmen puuhelmen, joiden yhteispituus noin 6 cm) avaimenperien hinnat ovat 5,90 € ja isompien (viiden puuhelmen, joiden yhteispituus vaihdellen 8-9 cm) 6,90 € (hinnat sis. ALV 24 %). Lähetys onnistuu ihan kirjeenä, jonka toimituskulut toisessa luokassa ovat 1,10 €. Joitain näissä kuvissa näkyvistä avaimenperistä löytyy useampiakin kappaleita, mutta joitain on vain yksi. Kerro siis sähköpostissa, mikä avaimenperä olisi toiveenasi. Nopeat syövät hitaat! ;) Huomasin muuten, että olen aika trenditietoisesti valinnut maalaamieni puuhelmien sävyt, sillä nämähän ovat väri-instituutti Pantonen tämän vuoden värit! Rose Quartz & Serenity näyttävät kauniilta yhdistettynä mustaan, valkoiseen ja käsittelemättömän puun sävyihin.

keyrings

Me lähdemme tästä ulkoilemaan ja iltapäiväksi olisi luvassa treffit kolmen ystäväni kanssa. Poika pääsee puolestaan leikkimään neljän pienen ystävänsä kanssa, mikäs sen mukavampaa! Näiden kuvien myötä toivottelen teille suloista sunnuntaita! 

Edit: Ensimmäinen erä on loppuunmyyty, mutta koko ajan valmistuu lisää. Otan siis tilauksia edelleen mielelläni vastaan! :)
Myynnissä myös monia muita tuotteita, jotka löydät MioSa. designin sivuilta Facebookista. Voit tiedustella tuotteista myöskin sähköpostitse osoitteesta allyouneediswhite@hotmail.com.

Äitiys on iso asia. Sen äärellä mietitään monenlaisia asioita ja asiat muuttavat muotoaan lapsen kasvaessa. Välillä sitä kantaa kovasti huolta tuosta pienestä lapsukaisesta eikä lohtua tuo ainakaan tämä usein kuultu lause: pieni lapsi, pienet murheet – iso lapsi, isot murheet. Silti yritän parhaani mukaan elää hetkessä, sillä tämä pikkulapsiaika on niin valtavan ohikiitävää.

Vauvavuoden aikana koin useitakin hetkiä, jolloin mietin, teenkö oikein/mitä teen väärin/miksi vauva käyttäytyy tuolla tavoin jne. Nyt sanoisin tuossa tilanteessa olevalle minulle, että se on täysin luonnollista ja asiaankuuluvaa. Vauvat ovat arvoituksia eikä kaikkiin ole vastausta eikä kaikkea tarvitse tietää – jos vauva vaikuttaa hyvinvoivalta. Usein noina hetkinä auttaa maalaisjärki, mutta aina sillä ei välttämättä osaa ajatella. Meille suurin haaste vauvavuodessa taisivat olla yöheräämiset. Muistan, miten oli pitkään (muutamia kuukausia) sellainen vaihe, kun heräilin joka yö kahdeksan kertaa. Välillä saatoin päästä viidellä tai kuudella herätyksellä, mutta monia niitä kuitenkin oli ja joka yö. Mies nukkui olohuoneen sohvalla, vauva vieressäni makuuhuoneessa. Näin edes mies sai nukuttua eikä minun tarvinnut nousta yöllä nostamaan vauvaa rinnalle, vaan hän oli siinä vieressäni valmiina. Muistan noilta öiltä elävästi ne hetket, kun kävin aamuyöllä vessassa ja mietin yksin pimeydessä, olenkohan nukkunut tänä yönä vielä ollenkaan. Olen tainnut vain pitää silmiäni välillä kiinni, ajattelin. Tuota meininkiä oli vielä helmi-maaliskuussakin vuosi sitten. Nyt kun sitä miettii, tuntuu kuin siitä olisi vuosia eikä noita asioita edes kunnolla muista! Sitä mentiin vain päivä kerrallaan… Vaikka olin välillä todella väsynyt, en silti saanut päivisin unta. Poikakin kun torkkui vain puolen tunnin pätkiä, niin ei siinä viitsinyt itse edes yrittää. Ajattelin, että kyllä minä jaksan, nukun sitten joskus myöhemmin… Imetyshormonit auttoivat kyllä paljon ja niiden ansiosta sellaista aivan valtavaa väsymystä ei edes koskaan tullut. Tai ainakaan en sitä itse tunnistanut enkä näin jälkeenpäin edes muista.

045

Löysin tässä yhtenä päivänä tämän koskettavan kirjeen, joka on kirjoitettu siten kuin vauva kirjoittaisi äidilleen. Itkin aivan valtavasti sitä lukiessani. Niin viisaita ja kauniita sanoja. Tuttuja mietteitä ja epävarmuuden hetkiä. Varmasti jokaiselle tuoreelle äidille, etenkin esikoislapsen äidille. Tänä päivänä voin sanoa olevani ikionnellinen siitä, että tein asiat sydäntäni kuunnellen. Tuntui hyvältä ja oikealta, että vauva sai läheisyyttäni silloin, kun tuntui sitä haluavan ja tarvitsevan. Ja hänhän halusi sekä tarvitsi sitä paljon. Rinnalla oleminen kun on vauvalle paljon muutakin kuin ravintoa. Ja tuo vaihe; se oli kuitenkin loppujen lopuksi niin pieni aika tässä ihmiselämässä, muutama kuukausi. Vaikka välillä ihmettelinkin, mitä teen väärin, kun vauva roikkuu tississä kiinni koko yön… Miten muiden vauvat nukkuvat niin hyvin jne. Vasta nyt jälkikäteen ymmärrän, että se oli täysin normaalia! Se oli vauvan tarve silloin ja onneksi sen hänelle soin (vaikkakin unikouluakin vakavasti useaan otteeseen harkitsimme ja kerran sen jo aloitimmekin, mutta se päättyi melkoisen nopeasti :D).

Joskus rinnalla roikkumiset johtuivat hampaista, joskus tiheän imun kaudesta, joskus vain läheisyyden tarpeesta. Huvittaa näin jälkeenpäin, miksi niin kovasti halusin löytää syyn hänen käytökselleen. Nyt mietin, että mitä väliä sillä oli miksi hän niin toimi? Mutta tiedän, että tuo kaikki johtui omasta epävarmuudestani äitinä, olin vain tietämätön ja ehkä sen vuoksi huolissanikin jatkuvista heräilyistä. Mietin, onko vauvalla jokin hätänä ja voisinko tehdä asian eteen jotain. Aivan turhaan yritin verrata häntä muihin, jokainen vauva(kin) on yksilö. Paras keino oli kuitenkin tämä mitä teinkin: antaa vain ajan kulua, mennä hetki, päivä ja yö kerrallaan ja kuunnella sekä sydäntä että vauvan tarpeita. Se on niin lyhyt aika, vaikka ei se aina niinä unettomina öinä siltä tuntunutkaan… Muistelen niitäkin öisiä hetkiä, kun vauva oli rinnalla ja itse olisin voinut samalla nukkua, mutta sen sijaan katselin häntä. Niitä täydellisen kauniita pieniä kasvoja pyöreine poskineen ja tummine, pitkine ripsineen. Sitä onnellista ja levollista ilmettä, kun hän sai olla ihan lähellä. Se ihana pieni tuhina ja se, kun hän vaipui syvään uneen ja tiukka imuote irtosi maito poskea pitkin valuen. Nuo hetket on jääneet ikuisesti mieleeni eikä mikään kamerakaan olisi tallentanut niitä yhtä tehokkaasti. Uskokaa tai älkää, mutta noita (väsy)hetkiä tulee yllättävän nopeasti ikävä, sillä niihin ei voi enää koskaan palata. Ei koskaan. Ainoastaan muistoissa, jotka ovatkin kultaakin kalliimpia. Tiedän siis tasan tarkkaan, miltä tuo kaikki tuntuu. Se sumu ja univelka. Se tunne, kun välillä haluaisi vain nukkua. Päiväkausia. Haluan toivottaa valtavasti tsemppiä kaikille samassa tilanteessa oleville! Nuo hetket on ohikiitäviä ja vain lyhyt aika elämässä. Yrittäkää nauttia niistä parhaanne mukaan, sillä niitä tulee vielä ikävä.

son

Meillä nuo jatkuvat yötissuttelut päättyivät 11 kuukauden iässä, kun poika oli ensimmäistä kertaa yökylässä vanhemmillani. Olin tuossa vaiheessa ihan valmis luopumaan niistä kahdeksasta yöherätyksestäni, joten teimme tällaisen päätöksen. Tuo muutos tapahtui helposti ja hän tottui uudenlaisiin öihin jopa yhden kotiyön jälkeen. Kun hän tuolloin heräsi yöllä itkemään, nostin hänet syliini ja lauloin. Hän painoi päänsä rintakehälleni ja nukahti todella pian uudestaan. Tuollaisia herätyksiä tuli satunnaisesti silloin tällöin vielä joinain öinä, mutta pikkuhiljaa ne ja syliinnostot jäivät pois. Oivalsin pian, että hän oli valmis muutokselle ja yötissuttelusta oli tullut vain tapa. Hän oppi nopeasti ja vaivattomasti uudenkin tavan nukahtaa ja yötissutteluun loppuivat sitten yöherätyksetkin. Toki niitä on aina välillä tässä viimeisinäkin kuukausina ollut, mutta satunnaisesti. Hän ei kuitenkaan enää vaadi syliin nostamista, vaan ähisee (ja ehkä itkeskeleekin) hetken samalla sängyssään pyörien. Nukahtaa lopulta aina itsekseen eikä vaadi mitään ”palveluksia”. Unikaveri kädessä – se riittää.

Uskon, että uudenlaisiin öihin sopeutumisessa auttoi suuresti se, että olin lopettanut päiväunien yhteydessä tapahtuvat rinnalle nukuttamiset jo kuukautta aiemmin. Rinnalle nukuttamisen sijaan olin ottanut käytännöksi syliin nukuttamisen, jolloin pidin poikaa sylissä ja lauloin niin kauan, kunnes hän nukahti. Sen jälkeen siirsin hänet sänkyynsä nukkumaan. Tuosta seuraava etappi oli sitten skipata syliin nukuttaminen ja siirtää poika hereillä omaan sänkyynsä. Nuo nukahtamiset veivät alussa jopa tunnin, sillä poika pyöri ja pyöri sängyssään taukoamatta… Pikkuhiljaa nukuttamiset kuitenkin lyhenivät ja poika oppi tämän uuden tavan: iltapesujen jälkeen unipussiin, sitten halit ja pusut ja omaan sänkyyn unikaverin kanssa unilaulua kuuntelemaan. Vielä emme ole siinä pisteessä, että hänet jätettäisiin yksin makuuhuoneeseen nukahtamaan, vaan jompikumpi meistä vanhemmista on paikalla niin kauan, että hän nukahtaa. Joskus tuo tapahtuu viidessä minuutissa, joskus siihen menee 20 minuuttia. Tämä siis tämän hetken tilanne emmekä koe tätä ongelmaksi. Tällä tavoin vältämme itkettämästä häntä, sillä siihen minusta ei ole, joten häntä ei koskaan jätetä yksin nukahtamaan. Yritetty nimittäin on ja siitä seuraa itkua… Tuo yksin nukahtamisen vaihe on kuitenkin vielä jonain päivänä edessä, toivoisin vain löytäväni lempeän tavan siirtyä siihen, sitten kun sen aika tulee. Kuitenkin tällä nykyisellä tavalla poika nukkuu näinä päivinä 11,5 tunnin yöunia heräämättä kertaakaan (joskus saattaa unissaan puhella tai huudahtaa, onpa äitiäkin öisin käskytetty :D), joten melkoinen muutos siitä pienestä yötissuttelijasta vai mitä! Eli se, millainen nukkuja lapsi on vauvakuukausina, ei välttämättä kerro sitä, millainen nukkuja hän on kouluikään asti. Joten ei muuta kuin sinniä kaikille yöherätyksiä kokeville vanhemmille – olette sankareita! ♥

ikkunassa

Jaksamista noihin öihin saa kyllä kivasti tuosta aiemmin linkkaamastani kirjeestä, joten käykää ihmeessä lukaisemassa se! Vauvan kirje äidille – niin koskettava ♥