Varmastikin kaikki tiedämme, että lokakuu on rintasyövän kampanjakuukausi. Ilman Roosa nauha -kampanjaa ja sillä kerättyjä tuottoja rintasyöpään menehtyisi varmasti huomattavasti useampi sairastunut. Varmasti meistä jokainen tuntee jonkun sairastuneen; ehkä se on ystävä tai tuttava, ehkä se on sisko tai oma äiti. Mielestäni tämän asian voi kuitenkin nostaa esille lokakuun ulkopuolellakin.
Viime vuonna jouduin itse ensimmäistä kertaa kasvokkain tämän peikon kanssa. Se tapahtui toukokuussa. Löysin kainalon ja rinnan väliseltä alueelta pienen patin. Pyörittelin sitä, tutkailin, tarkastelin liikkuuko se, aristaako jne. Pelkäsin ja mietin, mietin ja pelkäsin. Google lauloi. Päivä- ja lähes viikkokausia. Patti oli aristava ja rintasyövästähän usein sanotaan, etteivät siihen liittyvät patit ole kipeitä. Tuo ei kuitenkaan ole mikään absoluuttinen totuus, sillä se riippuu ihan täysin patin sijainnista. Joskus se voi olla aristavakin, riippuen mitä sen ympärillä on. Rintasyövän merkki saattaa olla myöskin kuoppa eli ei aina suinkaan patti tai kyhmy. Välillä unohdin asian, kunnes se tuntui taas tulevan enemmän esiin. Vihdoin rohkaistuin ja varasin ajan tutkimuksiin. Varasin ajan yksityiselle, sillä ajattelin, että sinne pääsen nopeimmiten ja kotona asian tiimoilta hermoilu lyhenisi. Jouduin odottamaan ainoastaan viikonlopun yli ja alkuviikosta pääsin tutkimuksiin. Jännitti valtavasti. Muistan, että odotustilassa aivan oksetti. Pahimmat mahdolliset diagnoosit pyörivät mielessäni… Ja mietin pientä poikaani.
Mieslääkäri tunnusteli rinnat ja kainalot, jonka jälkeen ultrasi kaikki samat paikat. Makasin tutkimuspöydällä selälläni ja yritin kurkkia hänen ilmeitään; näyttikö kauhistuneelta vai neutraalilta. Mielestäni hän näytti usein hieman huolestuneelta ja tuntui, kuin hän olisi aina välillä löytänyt jotain ja kokeili sitä kohtaa aina uudestaan ja uudestaan. Lopulta tietokoneruutua tuijottaen hän sanoi, ettei löydä mitään poikkeavaa ja kaikki näyttää siltä kuten pitääkin. Mammografiatutkimusta minulle ei tehty, sillä lääkäri ei nähnyt sille tarvetta. Hän päätteli, että kyseessä oli todennäköisesti joku hormonaalinen juttu ja oli varmastikin oikeassa, sillä viime kesäkuun jälkeen mitään tuonkaltaista ei enää ole ollut havaittavissa.
Mutta miksi ihmeessä sinne tutkimuksiin menoa täytyy niin pitkittää? Onko muka parempi vaihtoehto miettiä ja pelätä asiaa kotona, nukkua huonosti ja murehtia päivät pitkät? Eikö ole parempi vaihtoehto saada diagnoosi mahdollisimman nopeasti ja tarvittaessa päästä sitten jatkotoimenpiteisiin ja hoitoihinkin nopeammin. Omakohtaisesta kokemuksestani kuitenkin tiedän, että se vain niin kovasti jännittää, se varmistunut ja lopullinen diagnoosi. Onhan se luonnollista. Tästä oppineena pyrin kuitenkin jatkossa menemään tutkimuksiin huomattavasti aiemmin, sillä ainakin sieltä saa mielenrauhan. Reilu satanen on mielestäni pieni hinta siitä.
Entä miksi tästä kirjoitan? Siksi, että tiedän erään ihanan, jolle tämä oli juuri tällä viikolla ajankohtaista. Hän kävi juuri niitä samoja tuntemuksia läpi kuin minä viime vuonna. On myös suuri mahdollisuus, että joku teistäkin on tässä samassa tilanteessa. Toivon, että tämä kirjoitus hieman rohkaisisi, sillä aina on joku muukin samassa tilanteessa – joko juuri ollut tai on parhaillaan! Rintasyöpä on suomalaisnaisten yleisin syöpä ja senpä vuoksi rintojaan kannattaa tarkkailla ja tutkia. Muulloinkin kuin kampanja-aikana lokakuussa. Ihan joka kuukausi! ♥
