/

Voihan tautinen talvi! Olen sairastellut viimeisen reilun puolen vuoden aikana niin urakalla, että tuntuu, ettei vastustuskykyäni ole enää olemassakaan. Nappaan kaikki taudit! Samaa olen kyllä kuullut muiltakin viime talven ajalta; jostain syystä tauteja tuntui olevan ennätyspaljon liikkeellä. Toki myös kiireet ja niiden aiheuttama stressi vaikuttavat sairastumisherkkyyteen… Kuukausi sitten meillä vieraili norovirus (ethän tule enää koskaan!) ja päällekkäin sen kanssa tuli flunssa sekä minulle että pojalle. Erittäin sitkeä sellainen, joka itselläni helpotti vasta pari viikkoa sitten. No viikko sitten iski uusi flunssa eikä tämä ole vieläkään ohi. HUOH mitähän seuraavaksi…

Heti kun on pari päivää toimeton, työt kasaantuvat. Nyt olen niiden kanssa suht ajan tasalla, mutta uutta projektia pukkaa! Kesäkuun kalenterikin on niin täynnä, että voikohan se poksahtaa halki? Erittäin mielenkiintoisia projekteja meneillään ja tuloillaan ja olen ikionnellinen, että saan puuhastella niiden parissa ja vieläpä elättää itseni niillä! Aina työelämäni ei ole näin hyvällä mallilla ollut, joten tätä todellakin osaa arvostaa. Tuosta Toivo-postauksestani on kulunut kuukautta vajaa kolme vuotta; kävin äsken näiden vuosien jälkeen lukemassa kommenttinne, pala kurkussa. Sain teiltä silloin hirveästi tsemppaus- ja vertaistukiviestejä ja toivoitte, että tulisin jonain päivänä olemaan päätökseeni tyytyväinen. Ja sitä olen ollut, todella! ♥

076

Tänään oli vuorossa valokuvausta erästä blogiyhteistyötä varten, mutta amatöörikuvaaja kun olen, akkuvalo alkoi vilkkumaan puolivälissä projektia :D. Niinpä tein tässä samalla itselleni pienen lekottelunurkkauksen olohuoneeseen, selailin uusimmat lehdet ja hörppäsin tuon herkkukahvini. Kameran (ja omakin…) akku latautui kätevästi sillä välin! En muuten malta odottaa, että pääsen esittelemään kuvien sisällön teille! Yritän ehtiä vielä tämän viikon puolella sen toteuttamaan, mutta miehen ylipitkät työpäivät viikonlopun yli hieman vaikuttavat ohjelmistoon…

081

089

Iltapäivällä taas laatujääkiekkoa – oletteko seuranneet MM-kisoja? Suomi-Kanada -pelin katsoimme miehen kanssa yhdessä, mikä oli tänä keväänä kyllä harvinaista herkkua, sillä hän on usein pelin aikaan ollut töissä. Koska peli tulee tänään jo iltapäivällä, sovimme, että nauhoitan sen ja katsomme pelin vasta illalla pojan käytyä yöunille. Täytyy vain vältellä radiota/telkkaria/facebookia siihen asti, jotta tulos ei paljastu :D. Nyt takaisin työntouhuun – kivat päivänjatkot sinnekin!

/

Tämä päivä olisi voinut alkaa paremminkin. Pieni nettisurffailu aamutuimaan ja neljä uutista, joihin ensimmäisinä muutaman minuutin sisällä törmäsin, olivat seuraavat: 

  • kuinka korruptoitunut Suomi nykypäivänä on
  • kuinka karmea tilanne Ruotsissa on hallitsemattoman maahanmuuttoliikenteen ja maahanmuuttajalähiöiden vuoksi – miltäköhän näyttää Suomen tulevaisuus?
  • kuinka joku pariskunta oli löytänyt syvään ojaan upotetun kissan kantokopan – kissan sen sisältä menehtyneenä. Toivon koko sydämestäni, että tekijä jää kiinni, mutta sitten taas toisaalta, mikä rangaistus häntä odottaa? Suomen rangaistusjärjestelmä on todella mitätön (paitsi veropetoksissa).

Neljäs uutinen koski Kokkolaa (Rytimäkeä/Puntusharjua); puistoja ja lapsia/nuoria varten rakennettuja vapaa-ajanalueita. Sitä, miten he siellä käyttäytyvät: tuhoavat paikkoja ja toisten omaisuutta, roskaavat, käyttävät törkeää kieltä ja kaiken lisäksi vielä kiusaavat toisiaan. Jopa 6-vuotiaat tulevat siellä kiusatuiksi! Kauhistuttaa ja ahdistaa. Toivottavasti vanhemmat puuttuvat tuohon ja heti. 

Välillä tämä nykymaailmanmeno ahdistaa herkkää luonnetta aika kovastikin ja olen väkisinkin huolissani oman lapseni tulevaisuudesta. Millaisessa maailmassa hän tulee aikuisena elämään, entä hänen lapsensa? Tuntuu, että useimmat ihmiset elävät elämäänsä kuin huonoja asioita ei olisi olemassakaan ja keskittyvät ainakin suurimman osan ajasta vain siihen omaan elämäänsä. Ikään kuin päänsä pensaaseen työntäen. Alkavat ehkä haaveilla ulkomaille muutosta. Niin minäkin.

Liika optimismi ei vain aina ole hyvästä, joskus täytyy olla realisti.

Olo on avuton ja höydytön, mitä asioille voi tehdä?

/

Äitienpäivän kulkua muistoksi blogiin! 

Äitienpäivän aamuni alkoi jättimäisellä lasillisella tuorepuristettua appelsiinimehua, joka kannettiin lahjan kera sänkyyn asti. Mies kyseli toiveitani jo edellisenä iltana ja tiesi, että aamiaisen nautin mieluiten pöydän ääressä. Oi että tuo mehu; maailman parasta mehua, jota voisin juoda ihanan kylmänä vaikka ja kuinka!

Lahja tuotiin itsetehdyn kortin kera: kortissa esillä kuulemma kevään trendisävyt :D. Poika oli maalannut kortin pensselillä isin avustuksella ja hokikin useaan otteeseen korttia näyttäen, että autotallissa piirtää. Kortin takana oli miehen keksimä runo, joka sai aika tehokkaasti kyyneleet silmiin. Runo oli aika pitkä, yksi lause kuului näin: Äiti, olet tärkeä minulle ja näytänkin sen joka päivä sinulle. Niisk! ♥

183

Vuosi sitten sain äitienpäivälahjaksi Pandoran hopeisen rannekorun ja siihen sain täksi äitienpäiväksi valita lisää täydennystä. Hieman Nomination-korun tyylinen, mutta tämä on enemmän omaan makuuni. Mielestäni tällainen lahja on ihana; tätä voi aina täydentää uusilla osilla tai jos haluaa, hankkia siihen vain muutaman osan ja ostaa vierelle toisen, jota täyttää. Näin tavaralahjoja ei keräänny kaappeihin, kun on joku tällainen täydennettävä lahja. Korun eri osia katsellessa muistaa sitten aina, että tuon osan sain muistoksi silloin ja tuon pienen yksityiskohdan sinä päivänä jne. 

199

Äitienpäiväkukkaseksi valitsin valkoisen hortensian viime viikolla ostamani vaaleanpunaisen version kaveriksi. Molemmat vielä hengissä, jei! 

Äitienpäiväni oli kovin hemmottelupainotteinen. Mies valmisti aamiaisen ja kyseli, milloin haluan lähteä lounaalle jne. Lounaalla kävimme valmiissa pöydässä ja sen jälkeen vuorossa oli puistoilua. Puiston jälkeen autoajelua, jonka aikana poika nukkui päikkärit ja sen jälkeen suuntasimme vanhemmilleni kakkukahveille. Äitienpäivän viimeinen etappi oli mökillä, jossa kävimme viemässä äitienpäivätervehdyksen vuorostaan fammulle. Alkuillasta olimme kotona ja yhdeksän aikoihin (pojan käytyä yöunille) sohvalla makoillessani uni vei voiton :D. 

Nyt meillä alkaakin taas hieman erilainen arki. Mies tekee poikkeuksellisesti vuorotyötä tämän toukokuun aikana ja se tuntuu jo heti tänä ensimmäisenä päivänä. Aamulla jo mietin itsekseni, että kylläpä olemmekin onnekkaita, kun mies on säännöllisessä päivätyössä eikä tämä vuorotyö ole jokapäiväistä arkeamme. Olen itse tehnyt vuorotyötä useamman vuoden ajan enkä ole ajatellut sellaiseen palata, varsinkaan enää nyt, kun elämässä on lapsi. Lapsiperhe-elämän myötä olen alkanut arvostamaan päivärutiineja ihan eri tavalla. Huomaan, että olen hyvin tottunut siihen, että ruoka-ajat ovat tiettyyn aikaan, poika nukkuu päiväunensa tiettyyn aikaan ja mies tulee arkisin kotiin tiettyyn aikaan ja voin sitten järjestää omat menonikin sen mukaan. Huomaan myös selvästi, millainen vaikutus rutiineilla on pojan tyytyväisyyteen, joten miksi ihmeessä en haluaisi niistä pitää kiinni! Nyt pasmat ihan sekaisin, kun vuorot on päälaellaan, mutta eiköhän tähänkin pian omanlaisensa ”rutiini” löydy. Tosin ehti tuossa tulla jo sellainen tunne, etten saa mitään tehtyä vaikka päivä ei ole vielä puolessakaan :D. 

Mutta näistä fiiliksistä uuden viikon kimppuun – kivaa viikkoa meille kaikille!