Nyt hipsin tästä tuon kimpun viereen sohvalle rentoutumaan! Jotain ihanaa aivot narikkaan -hömppää iltapalan kera, niin eiköhän sitä ole sitten taas valmis yhteen uuteen hässäkkäpäivään. Miten teillä tämä uudenlainen arki sujuu vai onko arkesi ylipäätään muuttunut? ♥
Mietin monta päivää, mitä tänne kirjoittaisin. En missään nimessä halua sivuuttaa korona-aihetta, vaikka sitä onkin jo uutiset ja some-kanavat täynnä. Senkin seikan huomioon ottaen on erikoista, että kaikki eivät ymmärrä, mitä hallituksen linjaamat toimenpiteet käytännössä tarkoittavat. Vielä tänäkin aamuna ihmiset jakautuvat eri ns. leireihin mielipiteidensä ja käytäntöjensä kanssa. Onneksi se toinen ryhmä on kuitenkin vähemmistöä.
Silti, niin kauan kuin heitä on, on ulkonaliikkumiskielto päivä päivältä lähempänä meitä kaikkia. Nyt sentään saamme ulkoilla oman perheen kesken ja osa voi vielä käydä töissä. En missään nimessä haluaisi, että menetämme nämä viimeisetkin vapauden rippeet. Nimittäin, jos joillain ei pää kestä tätä nykyistä linjaa, miten se tulee kestämään ulkonaliikkumiskiellon astuttua voimaan?
Voivatko lapset leikkiä ulkona kavereidensa kanssa? Eivät.
Voiko bänditreenit kuitenkin pitää alle 10 hengen porukalla? Ei.
Voiko kokoontua pikkuporukalla yhdessä harrastamaan? Ei.
Voiko miesten autotalliporukka kokoontua harrasteautoa ruuvailemaan? Ei.
Lainaus täältä:
Marin: ”Nyt on tärkeää pidättäytyä muiden ihmisten tapaamisesta.”
Mielestäni pääministerin toteamus on helppo ymmärtää.
Tähän ei vaikuta asuinpaikkakunta. Tähän ei vaikuta, asuuko isossa kaupungissa vai pienessä kylässä tai missäpäin Suomea asuu. Jos asuu Suomen rajojen sisäpuolella, hallituksen linjaus koskee kaikkia, myös noita edellämainittuja ”pikkuporukoita”.
Ei ole missään sanottu, että korona ei voisi tarttua ulkona. Se voi tarttua missä vain. Ja missäpäin Suomea tahansa. Tutulta ja tuntemattomalta, sillä sekään ei vaikuta, onko tartuttaja tuttavaperheesi jäsen, serkkusi tai täysin tuntematon. Hänellä voi olla oireeton koronavirustartunta sukulaisuussuhteista huolimatta. Vastikään ulkomailla oleilleet eivät ole ainoita mahdollisia tartuttajia, sillä Suomessa tartunnan voi saada jo mistä ja keneltä tahansa. Tauti voi olla oireeton, mutta tutkimustulokset osoittavat, että oireetonkin tartuttaa virusta.
Kuten Ylen sivuilla uutisoidaan: Presidentti Niinistö vaatii koronarajoituksia uhmaavia ottamaan järjen käteen: ”Tällainen urheus päättyy viimeistään sairausvuoteella”.
Useasta paikasta saa lukea rohkaisevaa ”Kyllä tästä selvitään.” -lausahdusta, mutta fakta on se, että tästä ei selvitä ilman jokaisen panostusta. Jokaisen. Ei auta, jos perheessä kolme noudattaa ohjeita ja yksi ei. Nyt on kaikkien aika puhaltaa yhteen hiileen! Se on ainoa keino selvitä tästä mahdollisimman pienin vahingoin.
Meillä tilanne on se, että mies käy normaalisti töissä ja minä olen kotona lasten, kissojen ja yritykseni kanssa. Esikoinen oli viime viikon torstaina toistaiseksi viimeisen päivän päiväkodissa. Samalla päättyivät isovanhempien hoitovuorot kuopuksen osalta.
Viikkoon emme ole käyneet missään muualla kuin ruokakaupassa ja postissa (molemmissa minä yksin) emmekä ole vierailleet kenenkään luona. Esikoinen ei leiki ulkona naapuruston lasten kanssa, vaan leikimme ja ulkoilemme oman perheen kesken kaksi kertaa päivässä. Lapset kyllä sopeutuvat nopeasti ja he seuraavat hienosti aikuisten esimerkkiä!
Katselimme ja kuuntelimme maanantaina hallituksen tiedotustilaisuutta sohvalta käsin. Täytyy myöntää, että itku siinä pääsi, kun pääministeri luki tomeralla äänellä kohdan toisensa perään. Itku helpotuksesta, että vihdoin tilanteelle tehdään jotain isompia toimenpiteitä. Itku siitä, missä tilanteessa ylipäätään olemme. Itku kaikista mahdollisista seurauksista, joista vasta osan voi ehkä aavistaa.
Otan asian vakavasti, sillä olen seurannut tiiviisti uutisia maailmalta; erityisesti Aasiasta ja Euroopasta. Suomi ei ryhdy tällaisiin toimenpiteisiin kevyistä syistä, se on selvä. Mielestäni tämä lakkaa myöskin olemasta mielipideasia siinä vaiheessa, kun hallitus sanelee ohjeet koskien koko Suomen kansaa.
Joten tehdäänhän oma osuutemme ja huolehditaan siitä, että myös läheisemme tekevät! Näin pelaamme aikaa: hidastamme viruksen leviämistä ja kevennämme terveydenhuollon kuormitusta. Meillä ei ole varaa siihen, että kaikki sairastuvat samanaikaisesti! Tähän voimme kaikki vielä vaikuttaa! ♥
Mukavaa laskiaistiistain iltaa! ♥
Täällä on ollut sen verran kiirettä, että en ole ehtinyt blogiin puoleentoista viikkoon! Arvatkaas mitä olen erinäisten kiireiden lisäksi tämän reilun viikon ajan tehnyt? Nukkunut! Nukkunut oikein makoisasti ja suht pitkiä yöunia! Viime viikolla nukahdin sohvalle iltayhdeksältä; tottakai juuri sinä iltana, kun olin toivonut, että viettäisimme miehen kanssa koti-illan (ilman autotallissa odottavia projekteja tai muita harrastuksia).
Mies ei kuitenkaan herättänyt, vaan tiesi, että uni on tarpeen. Loppuvuosi oli suht raskas (suru-uutisia toisensa perään, työstressiä Postin lakon vuoksi, huolta vuodenvaihteen jälkeisen arjen sujumisesta yms.), joten se on tuntunut vielä tässä alkuvuodessakin etenkin unen tarpeena!
Viime kuukausina olen ottanut muutenkin sellaisen kivan tavan, että saatan laittaa puhelimen illalla klo 21 lentotilaan ja avaan sen vasta aamulla. Näin ollen sitä ei tule vilkuiltua pitkin iltaa, kun tietää, että viestit eivät lentotilan vuoksi näy. Minua nimittäin ärsyttää kovasti se, jos katsomme miehen kanssa jotain elokuvaa ja välillä vilkuillaan puhelimia… Ei se ennen haitannut, mutta nykyään tuo tapa ärsyttää, sillä onhan se selvä häiriötekijä ja siitä aiheutuu turha elokuvakuplasta poistuminen!
Tämä nyt yhteisesti tiedoksi teillekin ystäväiseni, jotka joskus ihmettelette, miksi en iltaisin vastaa! Suosittelen kyllä tätä lentotila-tapaa kaikille! Jos tuntuu vaikealta, niin eihän sitä välttämättä joka ilta tarvitse toteuttaa! Siinä saattaa kuitenkin käydä niin, että kun testaa asiaa parina-kolmena iltana viikossa, siihen jää äkkiä koukkuun! :)
Palataanpas sitten otsikkoon ja siihen yhteen loppuvuoden stressinaiheeseen: huoleen vuodenvaihteen jälkeisen arjen sujumisesta. Nimittäin alkoi tuntumaan siltä, että arki kävi turhan raskaaksi kahden työtätekevän vanhemman perheessä, jossa kuopus on kotihoidossa ja esikoinenkin puolittain. Päiväkoti ei tuntunut vielä yksivuotiaan kohdalla oikealta vaihtoehdolta ja niinpä ihanat isovanhemmat saapuivat apuun!
Nyt meidän arki sujuu siten, että esikoinen on edelleen kolme päivää viikosta päiväkodissa ja kuopuksella on puolestaan kaksi hoitopäivää: yksi minun ja toinen miehen vanhempien luona. Hoitopäivien välissä minä vietän yhden arkivapaan kaksin pienemmän poikani kanssa ♥. Alkuviikko ja loppuviikko vapaillaan sitten kolmisin: minä ja pojat.
Tällä järjestelyllä on ollut aivan uskomaton vaikutus arkemme sujuvuuteen. En olisi sitä etukäteen uskonutkaan, miten suuri vaikutus on sillä, että saan arkeen kaksi kokonaista työpäivää, jolloin voin keskittyä pelkästään yritykseni asioihin. Olen niin kaivannut tätä tämän kotiäitiyden rinnalle! Olla jotain muutakin kuin äiti, vaikka se maailmassa parasta onkin! Tietäen, että lapset ovat hyvässä hoidossa ja nauttivat tahoillaan.
Hyvästi tunti töitä silloin, tunti töitä tällöin -elämä. Nyt arjessa on erilainen rytmi eikä läheskään joka viikko tarvitse iltaisin jatkaa enää töitä, vaan riittää, kun niitä tekee hetken viikonloppuna miehen ollessa vapaalla. Nyt osaan myöskin eri tavalla arvostaa ja nauttia niistä kotiäitipäivistäni, joita on viikossa kuitenkin vielä kolme.
Toivomme voivamme jatkaa tätä järjestelyä kesään saakka. Heinäkuussa lomailemme ja elokuussa alkaakin sitten esikoisen esikoulu ja kuopuksen päiväkotitaival. Hän on siihen mennessä täyttänyt kaksi ja omaa ihan erilaiset valmiudet päiväkotimaailmaan kuin nyt. Toki hänenkin päiväkotielämänsä tulee olemaan jotain muuta kuin viisi päivää viikossa; kolme hoitopäivää viikkoon riittää varmaankin hyvin.
Täällä lapset nukkuvat ja mies touhuaa autotallissa moottoripyöränsä parissa. Kuuntelen tässä samalla rentouttavaa musiikkia ja nautin takkatulen lämmöstä. Nyt ajattelin tehdä jotain pientä iltapalaa ja siirtyä jonkin ihanan aivot narikkaan -ohjelman pariin! Rentouttavaa iltaa teillekin!