Tänään pääsette meidän maanantaimme matkaan eli tältäpäs näyttää yksi arkipäivä meidän kodissamme!

Poika heräsi tänään hieman normaalia aiemmin, kello oli vasta seitsemän. Hän oli nukkunut kymmenen tuntia, kun normaalisti nukkuu lähes 11 ja tunnin päiväunet. Hän kysyy aina nätisti Noustaanko, äiti? tai Mennäänkö olohuoneeseen, äiti? Mitäs siinä muuta voit kuin nousta ylös ja nostaa poika sängystään aamuhalaukseen. Siitä sitten vaippapisteen kautta olohuoneeseen lastenohjelmia katsomaan. Nämä ovat joka aamu ihan vakiotoimet. Tässä kohtaa saa vielä itsekin oikaista ja tänään roudasin jopa peittoni sohvalle :D. Suhteellisen nopeasti siitä saa kuitenkin nousta, nimittäin kissat eivät aina malta odotella sitä, kun mekin pojan kanssa käymme aamiaiselle. Tänä aamuna kissat kuitenkin nauttivat sohvalla makoilemisesta meidän tapaamme. 

Arkiaamumme ovat aina tarkoituksella ihanan leppoisia ja hitaita. Ei kiirehditä minnekään, sillä ei ole tarvetta. Poika saa heräillä kaikessa rauhassa lastenohjelmia katselemalla ja sen jälkeen siirrymme aamiaiselle. Kokemus on opettanut, että aamiaiselle ei kannata mennä puolen tunnin päästä heräämisestä, sillä pojalla ei vain ole vielä silloin tarpeeksi ruokahalua. Tuossa vaiheessa leivästä syödään ehkä pari haukkua. Näin ollen aamiainen on yleensä tunnin kuluttua heräämisestämme. Poika on tuossa vaiheessa ehtinyt katsella puolisen tuntia lastenohjelmia (ei yleensä halua katsella pitempään putkella) ja leikkiäkin jonkin aikaa. Tälle aamulle olin säästänyt uusia leluja, sillä ajattelin, että kun maanantai nyt on maanantai… Viimeviikkoisella isomummuvisiitillämme mummuni halusi ostaa pojalle jotain ja niinpä keksin, että leikkirahat voisivat olla kivoja! Poika kun on aina penkonut melkoisen kiinnostuneena sekä minun että isänsä lompakoita. Leikkirahat maksoivat pari euroa ja pakettiin sisältyi niin seteleitä, kolikoita kuin erilaisia korttejakin. Niiden lisäksi valitsin hänelle oman lompakon, jossa rahoja voi sitten säilyttää. Näiden parissa leikimme aamiaisen jälkeen ennen kuin suuntasimme ulkoilemaan. 

arkipaiva

Tänään oli ihanan aurinkoinen syyspäivä, mutta täällä meilläpäin tuuli kovasti. Päätin, että voisimme tehdä pienen aamu(päivä)lenkin siten, että minä kävelen ja poika potkupyöräilee. Hän jaksaa jo pitkiäkin matkoja! Mukaamme lähti myös nuorempi kisuneiti, joka tykkää elää vaarallisesti ja ylittää mm. sillat kaiteiden vaarallisemmalla puolella tassutellen (huomaa yläkollaasin kuva!). Hän on muuten siitä hauska kattimus, että ei aina välttämättä halua tulla niin kauas kotoa kuin me, joten kertoo tietyllä naukumisäänellä jäävänsä tähän. Jää siis noissa tapauksissa johonkin pusikkoon tai pientareelle meitä odottelemaan. Tunnen kisun niin hyvin, että tiedän hänen odottavan siinä samassa paikassa paluutamme ja niin kävi tänäänkin. 

Suuntasimme pojan kanssa hevostallille hevosia katsomaan ja sieltä takaisin omalle kotikadulle hetkeksi aikaa naapuruston lasten kanssa leikkimään. Siitä siirryimme jonkin ajan kuluttua sisälle, sillä lounas kutsui. Lämmitin eilistä päivällisruokaa, söimme puoli kahdentoista maissa ja sen jälkeen poika katseli hetken lastenohjelmia. Minä siivosin keittiön ja latasin kahvikoneen valmiiksi ;). 

arkipaiva

Puoli yhden maissa koitti normaaliin tapaan päiväuniaika ja siirryimme makuuhuoneen puolelle sylillinen unikavereita mukanamme. Poika vaikutti sopivan väsyneeltä, mutta uni ei tullut, ei millään! Siitä huolimatta hoin hänelle, että nyt on päiväuniaika eli emme poistu makuuhuoneesta. Olen nimittäin päättänyt, että tällaisina päivinä, kun hän ei jostain ihmeen syystä nuku, vaikka selvästi on väsynyt, makoilemme sen normaalin päiväunitunnin ja lepäämme ainakin sillä tavoin. 

Mielessäni kummitteli valmiiksi ladattu kahvikone ja valtava tekemättömien töiden lista, mutta ei auttanut. Harmitti, että kaikki kasaantuisi iltapäivälle, kun mies saapuisi töistä kotiin ja jäihän sitä tehtävää vielä iltaankin. Näinä tällaisina hetkinä mietin aina, kuinka arkemme sujuisikaan vaivattomammin ja stressittömämmin, jos poika olisi hoidossa, mutta toistaiseksi mennään näin. 

Reilu tunti lepoa makuuhuoneessa, josta siirryimme sitten viimein olohuoneen puolelle. M halusi katsella Pikku Kakkosta. Tein hänelle tyynyistä mukavan pedin sohvalle ja kehotin pötköttelemään unikamut kainalossa. Siinä samalla hoidin muutaman kiireellisen sähköpostin, jonka jälkeen siirryimme leipävälipalalle. Välipalan jälkeen vuorossa oli leikkituokio pojan huoneessa. Luimme pari kirjaa ja teimme rakennuspalikoista torneja ja leikkieläimille linnakkeita. Ehdimme vielä uloskin ennen kuin mies palasi töistä kotiin neljän maissa. Mies jäi sitten pojan kanssa ulos ja minä lähdin sisälle kahvikupposen kera töitä tekemään. Viideltä söimme hernekeittopäivällistä (ei muuten maistu pojalle enää yhtään, huoh…), jonka jälkeen minä jatkoin töideni parissa ja miehet siirtyivät Pikku Kakkosen pariin. Nyt kello on kohta seitsemän, mies lähti reilu puoli tuntia sitten pojan kanssa puistoon ja minun työni jatkuvat vielä. Sanoinkin miehelle, että töitähän riittäisi vaikka kolmeksi päiväksi putkella, mutta iltaisin täytyy vain jossain kohtaa lopettaa ja seuraavana päivänä homma taas jatkuu… Ja näinä päivinä, kun päiväunituntia ei ole, tietää se aina yhtä ylimääräistä työtuntia iltaan.

Loppuilta taitaa kulua niin, että teen töitä iltapalaan asti ja sitten käymme kaikki yhdessä iltapalapöytään. Tänään on minun nukutusvuoroni. Olemme näissä nukutuspuuhissa edenneet nyt sellaiseen pisteeseen, että mieskin kelpaa nukuttajaksi, jei! Hirveä huuto siitä kyllä edelleen lähes aina seuraa: Äiti mukaan! Äitin syliin! Äiti tulee tänne istumaan! Tarkoittaen, että istuisin sängyn reunalla… Käyn aina sanomassa hyvät yöt ja halimassa, mutta sitten jätän pojan isänsä seuraan. Mies on keksinyt kivan iltasatuohjelmanumeron eli hän keksii päästään jonkin tarinan, jota poika jää kuuntelemaan. Eilen tarina alkoi siten, että unikaverit lähtivät ravintolaan syömään ja tilasivat siellä isot pihvit :D. Huvittaisi joskus kuunnella itsekin nuo iltasadut loppuun saakka… Ja päästäänkö niissä ylipäätään loppuun saakka vai nukahtaako isi ennen poikaa?

Hyvin usein arkipäivämme sujuvat tätä kaavaa noudattaen. Aamupäivisin olemme joko kotona, kaupungilla, ystäviä treffaamassa tai harrastuksissa, joita joku onkin ahnehtinut jopa viikon neljälle päivälle :D. Kaksi näistä on aamupäivisin ja kaksi iltapäivisin. Maanantai on ainoa arkipäivä, kun ei ole mitään harrastusta ”lukujärjestyksessä”. Kaikki iltamme eivät toki kulu tähän tapaan, mutta nämä päiväunettomien päivien illat kyllä hyvinkin pitkälti. Joskus arki-iltaisin käymme kaikki yhdessä kaupassa tai kyläilemässä, joskus olemme vain kotosalla. Joskus minulla on kausia, kun töitä on vähemmän ja tällöin yhteistä perheaikaa on enemmän. Tällä hetkellä minulla on aika kiireinen työvaihe meneillään ja joudun vielä lähes pari kuukautta tekemään tässä kaikenlaista ylimääräistäkin, mutta marraskuuhun mennessä helpottaa kaikkien extrojen suhteen. Olemme kiitollisia, että töitä riittää ja on täysin oma päätöksemme pitää poika vielä kotihoidossa. Huomenna poika viettää päivänsä vanhempieni luona, joten se tietää sitä, että huomisilta minulla on töistä vapaa ja myöskin sitä, että tänään voin tosiaan lopettaa hommat iltapalahetkeen eikä minun tarvitse jatkaa niitä saatuani pojan yöunille. Ehdin jopa miehen kanssa kuulumisia vaihtamaan! :D Että tsempit kaikille yrittäjä-kotiäideille – tiedän todellakin, millaista se/tämä on! ♥

Perjantai-illoissa on ihan oma taikansa vai mitä mieltä olette? Sellaista tietynlaista huumaa, kun viikonloppu on vasta alkamaisillaan :D. Onkohan tämä jopa viikon paras ilta, en tiedä. Lauantai- ja sunnuntai-illatkin kun ovat kuitenkin tosi kivoja… Näinkin elämää suurempia asioita pyörittelin tässä mielessäni, kun hetki sitten purin viikonloput ruokaostokset kaappeihin ja sytyttelin kotiin hämärtyvän illan valaistusta. Täällä näyttää aika lailla tältä kuin näissä viikolla (kännykällä) ottamissani kuvissa:

huumaa

Poika on isänsä kanssa päivän viimeisillä happihyppelyillä ja minä nautin sisällä kissojen kanssa. M on nyt tosissaan innostunut potkupyöräilystä. Kesällä kolmipyöräiset veivät vielä voiton, mutta nyt syksyn korvilla tilanne muuttui. Tässä se yksi ainoa hyvä puoli, kun lunta tulee nykyään niin myöhään: poika ehtii hyvin potkutella fillarillaan asfaltilla. Eilen innostus kasvoi vielä uusiin sfääreihin, sillä ostimme pyörään kivan (jalkapalloaiheisen, of course) soittokellon. Nyt ei enää tarvitse käydä kilistelemässä naapurin pojan kilikelloa :D. Mutta aah, kun se kypärä! Pienet itkuraivarit kuultiin taas hetki sitten, kun se kypärä laitettiin päähän… 

Mutta nyt taidan vetäistä villasukat jalkaan ja sytytellä vielä parit kynttilät perjantai-iltaa kruunaamaan. Sen jälkeen iltapalaa valmistamaan! Mielestäni koko perheen yhteiset ateriahetket ovat niin parasta. Ruokapöytään eivät mielestäni kuulu puhelimet, tabletit eivätkä edes sanomalehdet, mutta hyvin usein aamiaisella tuota jälkimmäistä kuitenkin miehen paikalta tavataan :P. Mielestäni lehti vie huomiota pois kanssaihmisiltä samalla tapaa kuin vaikka kännykän räplääminen, joten… Jos piilottaisi lehdet huomisaamuksi? :D

Aamiainen (jota arkisin emme voi miehen työaikojen vuoksi koko perheen kesken syödä) etenkin viikonloppusin starttaa kivasti päivän ja iltapalalle on myöskin mukava kokoontua koko perheen kera. Iltapalahetket onneksi onnistuvat myös arki-iltaisin! Nämä tällaiset pienet, mutta suuret arkiset hetket muistan lämpiminä omasta lapsuudestani; meillä syötiin esim. päivällinen aina yhdessä koko perheenä, sama oliko perheessä alakoulu- vai lukioikäisiä ja se on sellainen perinne, josta mielelläni pidän kiinni. Toivon siis voivani tarjota samanmoisia muisteltavia arkihetkiä pojallenikin ♥.

Odotan jo niin innolla myös sitä illan hetkeä, kun poika on käynyt nukkumaan. Ihana ottaa sohvalta oikein mukava asento, kääriytyä torkkupeittoon ja nojata tyynykasaan. Ehkä viereen tilkkanen valkoviiniä, katsella jotain hyvää sarjaa joko tabletilta tai yhdessä miehen kanssa telkkarista. Todennäköisesti katselen tabletilta ja mies telkkarista omia nauhoituksiaan. Erikseen siis, mutta kuitenkin yhdessä! Sitten kymmenen maissa (jep, jo silloin :D) ottaa pienet sohvatirsat miehen katsellessa uutisia. En tiedä mistä se johtuu (hyvin todennäköisesti itse uutisista), mutta kyllä tulee makiat unet tuohon aikaan! Sanoin kerran tuollaisessa tilanteessa miehelle, että jos nukahdan, älä herätä. Heräsin sitten sohvalta joskus kahden maissa yöllä, pimeästä talosta, yksin! Se oli jotenkin niin koomista, että kikatellen siirryin siitä sitten sänkyyn unia jatkamaan. Tuo mun lausahdushan tarkoitti tietenkin, että jos nukahdan niin älä heti herätä, vaan vasta sitten, kun lähdet itse nukkumaan! Ei sitä aina muista, että miehille pitää kertoa kaikki niin sanatarkasti… No mutta; hyvää viikonloppua teillekin ja (sohva)torkkumisiin! :)

Venetsialaisviikonloppu ja kesä takana – nyt voi syksy virallisestikin alkaa! 

Meidän tämän vuoden venetsialaiset kuluivat kotipainotteisesti. Perjantai vierähti mummuni 85-vuotisjuhlissa, jonka jälkeen loppuilta fiilisteltiin kotona Venetsialaisillan tunnelmaa -postauksen tapaan. Perjantaina oli tosi lämmin ja aurinkoinen päivä! Lauantaina melkoinen myrsky otti vallan ja kotoa tuli poistuttua ainoastaan kauppaan sekä mökille. Mökiltä kotiin lähtiessämme täytyi vielä pyörähtää venetsialaistulia ihastelemassa. Poika nukahti takapenkille ihana hymy huulillaan ja vaikka olimmekin etukäteen ajatelleet, että hänet täytyy pitää hereillä kotiin saakka, jotta yöunikin vielä maistuu, ei sellaista torkkuvaa mussukkaa yksinkertaisesti voinut herättää ♥. Vieläkin sydäntä lämmittää, miten se loputon kysymystulva (en ole muuten koskaan tiennyt, että joku ihminen voi keksiä niin paljon kysymyksiä :D) yllättäen lakkasi, kun luomet alkoivat lupsumaan.

Kotiin tullessamme hän heräsi pommien ääniin, mutta vein hänet silti suoraan iltapesujen kautta nukkumaan. Hän oli syvässä unessa alle viidessä minuutissa! Sitten seuraa se hetki, jota olen lämmöllä muistellut vielä tänä maanantaipäivänäkin: tullessani makuuhuoneesta poikaa nukuttamasta, oli mies sytytellyt kotiin kynttilöitä ja tunnelmavaloja. Se (yllättävä) näky kodinhoitohuoneen ovelta ihanasti valaistuun keittiöön, ruokailutilaan, olohuoneeseen sekä terassille on piirtynyt mieleeni ikuisiksi ajoiksi.

Tästä on seurannut kolme ajatusta: kuinka pienillä teoilla voikaan tehdä toisen onnelliseksi! Mieheltä meni tuohon kaikkeen maksimissaan kaksi minuuttia, mutta minä muistelen asiaa vielä näin parin päivän jälkeenkin. Kuinka se, mitä itse teet usein ja säännöllisesti, tuntuu toisen tekemänä niin paljon kivemmalta. Ja mietin sitäkin, että jos miehen ns. romanttisempi puoli näyttäytyisi useinkin (esim. joka kuukausi tai pari kertaa vuodessa :D), eivät tällaiset teot välttämättä näin mukavilta edes tuntuisi!

Että kun mies joskus taas tuumailee, miten minut yllättäisi, näytän hänelle tämän postauksen. Oikeasti me naiset tyydymme hyvin vähään ja hyvin yksinkertaisiin asioihin vai mitä! :)

venetsialaisviikonloppu

Mutta tällainen venetsialaisviikonloppu tänä vuonna! Nämä postauksen kuvat otin mökillä. Oli niin ihanan tunnelmallista istua siellä hämärässä valaistuksessa, juoda tilkkanen punaista ja katsella meren hurjannäköisiä vaahtopäitä. Näistä ajatuksista uuden viikon pariin!