/

 

Pirteää uutta viikkoa! Olipa ihana nukkua viime yönä taas omassa sängyssä: etenkin, kun sänky on uusi (saapui viime viikolla)! Nollasimme stressaavan ensimmäisen päiväkotiviikon pienellä minilomalla Kalajoella. Kylpylässä rentoutumista, hyvää ruokaa, ulkoilua ja saunomista ihan vain oman pienen perheemme kesken. Loma-asunnostamme oli upeaa katsella ulos; kyllä näissä kauniissa maisemissa rentoutui!

Loma-asunnon keittiöstä, olohuoneesta ja saunasta oli upeat näkymät merelle. Asunnossa oli myös koko asunnon levyinen lasitettu parveke. Ulkoporeamme partsilla olisi kruunannut tämän kokonaisuuden! (Näin nimittäin, että joillain naapureilla sellainen oli…)

Nojatuolissa istuskellessani arvioin asunnon sisustusta ja yllätyin, kuinka hauskaa ja rentouttavaa se olikaan! Opin sen avulla paljon omasta sisustusmaustani. Asunnon sisustus ei ollut omaan makuuni, vaikka se aika neutraali olikin. Se mikä siinä ei kolahtanut minuun, oli harmaiden ja ruskeiden sävyjen sekoittaminen keskenään, tumma puu sekä bling-bling -jutut, jotka näkyivät erityisesti katto- ja pöytävalaisimissa. Pidän kyllä harmaista ja ruskeista sävyistä, jälkimmäisestä etenkin asunnon seinän maalisävy oli tosi kaunis! Sellainen hiekan ja beigen sekoitus. En kuitenkaan yhdistäisi ruskeaa ja harmaata näin suuressa määrin: täällä kun ei juuri muita sävyjä näkynyt. Mielestäni näiden kahden sävyn yhdistäminen on kauneinta silloin, kun pohja on valkoinen ja näitä sävyjä on vain maltillisesti, pieninä ripauksina.

Joskus kuulee jonkun sanovan, että valkoiset sisustukset jättävät kylmäksi ja tuntuvat kolkoilta – tämän sisustuksen nähtyäni olen niin täysin eri mieltä! (Tiedän, että nämä ovat makuasioita, kerronkin tässä vain oman mielipiteeni.) Voitteko kuvitella: näistä harmaan ja ruskean sävyistä tuli kylmä fiilis! Sellainen kalsea tunne ja varmasti siihen vaikutti osaltaan myös mustan värin käyttö, esim. ruokapöydän tuolit olivat mustaa nahkaa ja kromia. Epätoivoissani yritin luoda ympärillemme lauantai-illan tunnelmaa kauniilla valonsäteillä. Lopulta raahasin toisesta makuuhuoneesta pari yöpöytävalaisinta oleskelutiloihin. Mutta koska nekin olivat hopeanharmaita, oli niidenkin antama valo jotenkin kalseaa. Toinen tuollainen valaisin näkyy postauksen ensimmäisen kollaasin kuvassa keittiön pöydällä.

Tietenkään tällaiset seikat eivät mitenkään lomamoodia lannista, mutta onhan se totta, että mitä kauniimpi miljöö, sitä mukavampi fiilis! Oli ihana kuvitella, miten itse olisin kyseisen asunnon sisustanut – siinä kun olisi ollut edellytyksiä vaikka ja mihin isojen ikkunoiden ja merinäköalan ansiosta! Valkoista, vaaleaa puuta sekä ripauksia vaaleanharmaata näkyisi minun sisustamassani asunnossa. Muhkeita ja lämpimiä tekstiilejä lämpöä tuomaan, koska Kalajoki – siellä tuulee aina, oli sitten kesä tai talvi :D. Tässä asunnossa lomailun jälkeen oman kodin näki ihan eri silmin! Kotiin tullessamme lähes häikäistyin tästä valkoisen värin määrästä, mitä kodistamme löytyy. Ja raikkaudesta! Näistä en olisi kyllä valmis luopumaan! Laitoin myös merkille, että valkoisuudesta huolimatta pidän kotiamme lämpimämpänä kuin tuota kyseistä loma-asuntoa – ihan pelkästään sisustuksen sävyjen vuoksi.

Testasimme tällä lomallamme ensimmäistä kertaa ruokaravintolapuolelta Sandy Kelt -nimisen irkkupaikan. Ruoka oli hyvää, mutta uskon, että ei Särkillä ole Pihvituvan voittanutta, na-am! Mies tykkäsi ruuasta kovasti täälläkin, minä vähän enemmän makustelin ja mietiskelin, mutta tykkäsin kuitenkin. Parasta oli, kun tarjoilija tuli syödessämme kysymään, maistuuko meille ruoka. Mies siihen, että oikein hyvin maistuu, kiitos! Tarjoilija oli jo kävelemässä pois, kun poika tuumasi meitä vanhempiaan vakavalla naamalla katsoen No maistuu hyvältä ja pahalta. Olen naureskellut tuolle kohta kaksi päivää! :D Oli kyllä niin osuvasti sanottu ja olin hiljaa mielessäni samaa mieltä, vaikka en ehkä olisi asiaa noin suoraan ilmaissutkaan. Pienten lasten aitous ja suorapuheisuus on vain niin ♥.

Sanoin viikonloppuna miehelle, että poika taitaa olla nyt juuri niin parhaassa iässä! Jutut on ihan mahtavia, hänen persoonansa ja huumorintajunsa tulee selkeästi esille ja silti hän viihtyy ainakin välillä sylissäkin ♥. Sanokaahan te kokeneemmat: onhan ihan yhtä ihanaa esim. viisivuotiaidenkin kanssa?

Näissä kauniissa maisemissa ihanan rauhallisuuden keskellä latasimme akut ja nyt ollaan taas virtaa täynnä sekä enemmän kuin valmiita uuteen viikkoon!

/

 

Olen vuosien mittaan huomannut, miten tätä aihetta joissain blogeissa vältellään. Ei haluta antaa vieraille ihmisille mahdollisuutta omien valintojen arvosteluun. Suojellaan omaa perhettä ja omia tunteita sillä tavoin. Se on täysin ymmärrettävää. Ajattelin aina, että ehkä minäkin tulen vain sivulauseessa mainitsemaan asian, sitten jossain vaiheessa… Mutta ei, se ei tunnu omalta. Nyt istahdin tähän koneen ääreen hetken mielijohteesta tarkoituksenani kirjoittaa ihan muista aiheista, mutta huomasin pian, että tämä onkin se aihe, josta nyt haluan kirjoittaa.

Tämän viikon keskiviikkoa jännitin etukäteen kovasti. Tämän viikon keskiviikko oli perheessämme ensimmäinen päiväkotipäivä.

Ensimmäisenä päiväkotiaamuna veimme miehen kanssa pojan yhdessä päiväkotiin ja hän jäi reippaana ulos muiden lasten kanssa. Ajattelin, että tämä meni nyt liian helposti ja eilen se sitten tapahtui: ehkä pahin mahdollinen aamu. Aavistin, että niin tulisi käymään, sillä ensimmäisen päivän jälkeen poika tiesi, että siellä tultaisiin olemaan useita tunteja. Poika jäi eilen itkemään tosi kovasti (mormaalisti itkee sillä tavoin vain loukattuaan) ja yritti hoitajan sylistä takaisin minun syliini, huuteli Äitin syliin! ja katsoi minua sydäntäsärkevästi silmät ihan täynnä kyyneliä. En voinut tehdä muuta kuin kävellä päättäväisesti autolleni ja siellä romahdin ihan täysin. Soitin miehelleni ja taisin itkuänkyttää samalla tavoin kuin poikani. Kotona tein töitä itkeskellen, kunnes päätin soittaa päiväkotiin. Se toi heti helpotuksen, sillä sain kuulla, että poika ei itke siellä, vaan leikkii ihan tyytyväisenä muiden lasten tavoin.

Tänään, kolmantena aamuna, hän yritti taas jäädä syliini, mutta ei itkenyt enää niin kovasti annettuani hänet lastenhoitajan syliin. Nyyhkytti kuitenkin. Jopa päiväkotiin lähtö sujui hieman paremmin kuin eilen, jolloin hän hoki, että päiväkoti on kiinni…
Minua lohduttaa suunnattomasti se, että poika on päiväkodissa vain puolikkaita viikkoja eikä koskaan kahdeksaa tuntia päivässä. Se olisi minun mielestäni liikaa ja koska tällainen järjestely työni ansiosta on mahdollista, hyödynnän sen ehdottomasti. Niinpä olen hakenut hänet kotiin reilun viiden tunnin päiväkodissaolon jälkeen. Samoin teen tänään. Ehkä joskus pääsemme jopa siihen seitsemän tunnin päivään, jolloin mies voi hakea pojan, mutta nyt alkuun minä haluan tuon hakijan roolin, koska joudun pojan sinne jättämäänkin.

Meillä kävi aivan älyttömän hyvä tuuri, että saimme toivomamme päiväkotipaikan alle kuukaudessa hakemuksen jättämisestä (viikon kuluttua tuli tieto, kolmen viikon kuluttua aloitus). Jätimme hakemuksen tammikuun alkupuolella, sillä kuulimme, että jonot ovat todella pitkät. Ajattelin, että koska poika aloittaisi päiväkodin viimeistään toukokuussa kolme vuotta täytettyään, on paikkaa hyvä hakea ajoissa. Toki oma työtilanteeni on jo yli puoli vuotta ollut sellainen, että hoitopaikka olisi ollut erittäin tarpeellinen aikaisemminkin. Asiat kuitenkin vaativat oman kypsyttelyaikansa enkä ollut tähän aiemmin valmis. Nyt tuntuu vahvasti siltä, että asiat menivät kuten oli tarkoitettu. Poika on viiden päivän kuluttua kaksi vuotta ja yhdeksän kuukautta – mielestäni sopivan ikäinen päiväkotiin. Ja ihanasti hän pääsi pienten puolelle, jossa on yli kymmenen muutakin hyvin samanikäistä lasta ♥. Nyt M saa puolikkaaksi viikoksi uutta puuhaa, leikkikavereita ja paljon uusia kokemuksia. Toki nurjana puolena tulee ikävän tunne, mutta siltä emme voi tässä elämässä välttyä. Minä saan nyt selkeät työajat ja voin päiväkotipäivien iltoina viettää ns. normaalia perhe-elämää perheeni parissa.

Tiedättekö, mikä on näinä päivinä päivieni kohokohta? Minun ei tarvitse sitä edes miettiä, se on niin selvänä mielessäni. Päivieni kohokohta on se, kun haen poikani päiväkodista. Sitä tunnetta ei voi sanoin kuvata, se on jotain niin suurta ja liikuttavaa, niin valtavan täynnä rakkautta. Nämä päivät ovat viimeistään opettaneet minulle sen, miltä tuntuu, kun sydän pakahtuu. Aamuisin se pakahtuu ikävästä ja rakkaudesta, iltapäivisin se pakahtuu ilosta ja rakkaudesta. Nyt jatkan työpäivääni, jotta pääsen taas hakemaan poikaani! ♥

/

 

Moi vaan! Kuten tiistain postauksessani kirjoitinkin, tämä viikko on ollut yhtä kiitämistä. On ollut miehen työmatkaa sekä minun ja pojan Oulun reissua normiarjen pyörityksen lisäksi. Oli aika mielenkiintoiset kolme päivää kaksin pojan kanssa, kun sekä lapsi että työt hoidetaan kotoa käsin :D. Voin kertoa, että tänä iltana taitaa uni tulla aika helposti! Ainakin minulle!

Oulun reissu meni mainiosti, oli ihana nähdä ystävää ja hänen vauvamasuaan, jossa kasvaa tuleva kummityttöni ♥. M viihtyi junassa tosi kivasti. Meillä oli sekä mennessä että tullessa paikka leikkivaunusta ja menomatka sujuikin kivasti erään toisen pojan kanssa leikkien. Paluumatkalla ei ollut lapsiseuraa, mutta poika päätti sen sijaan jutustella kanssamatkustajille vähän turhankin reippaana :D. Voi elämä ette usko, millaisiin tilanteisiin sitä tuon muksun kanssa joutuukaan! Pelastus oli kännykkäni ja Youtuben lastenohjelmat – tällä tavoin pieni peppu pysyi penkissä edes hetken… Matka sujui siis oikein hyvin, mutta eiköhän M:n rakkain unikamu Väpä unohtunut ystäväperheen kotiin! Kyllä särkyi äidinkin sydän, kun keskiviikkoiltana kävimme nukkumaan ja toinen itki niin katkerasti Väpän perään. Onneksi niistä sängyn seitsemästä muusta pehmolelusta oli edes jonkinmoiseksi korvikkeeksi! Ihana ystävä postitti Väpän sitten heti seuraavana aamuna ja tänään saimme hänet taas kotiin ♥.

Kameraa en ole muutamaan päivään edes hipaissut, joten kuviakaan tähän postaukseen ei löytynyt. Toivoin, että olisin ehtinyt tänään hakemaan jonkin kukkakimpun siivotun kodin ja viikonlopun alkamisen kunniaksi, mutta huomenna uusi yritys! Niinpä kaivoin tähän tällaiset korvikekukkakuvat vuoden takaa… Toista kuvaa katsoessani huomasin, että täytyykin vaihteeksi laittaa olohuoneen lipaston päälle jotain vihreää; näyttää tässä kuvassakin niin kivalta!

Tällaiset perjantaikuulumiset tällä viikolla. Nyt lähden valmistamaan meille jotain iltapalaa ja sen jälkeen parkkeeraamme koko porukka olohuoneen sohvalle Hauskoja kotivideoita katsomaan – jokaperjantainen traditiomme! Oikein kivaa viikonloppua teillekin!