oma elämä arkistot - Sivu 32 235:stä

Vihdoin se on totta: yritykseni MioSa. designin verkkokauppa on auki (linkki kauppaan)! Pari kuukautta sen parissa väkersin (viimeisen kuukauden vähän enemmän ja postasinkin tästä jo huhtikuussa täällä) ja lopputulos on nyt kaikkien nähtävillä. Verkkokaupasta tuli sellainen, johon omat taitoni riittivät, mikään ammattilainen asiassa kun en ole, mutta tähän olen nyt oikein tyytyväinen. Ennen kaikkea tavoittelin verkkokaupasta mahdollisimman selkeää, jossa tuotteet ovat pääroolissa yksinkertaisella, mutta visuaalisesti inspiroivalla tavalla. Tuotteet olen jaotellut tuoteryhmittäin, jotta niiden löytäminen on mutkatonta. Tuotteet saivat verkkokaupan perustamisen myötä nimet ja kerrottakoon, että niiden nimeäminen oli sieltä työtehtävien mukavimmasta päästä :D.

Matkan varrella tuotteita tulee kauppaan lisää, mutta näillä pääsemme nyt hyvin alkuun! Myös yksi ihan uusi tuoteryhmä on jo jonkin aikaa ollut mielessäni, mutta pitää katsoa, meneekö sen kauppaan ilmestyminen syksylle. Jotain uutta ja erilaista on joka tapauksessa luvassa! Äitiyskorut puuttuvat kaupasta vielä kokonaan, mutta niitä on valikoimissamme toki edelleen. Niiden valokuvaaminen on melkoisen pitkällä to do -listallani… Yksi asia kerrallaan!

Kysyin viikko sitten Instagram-seuraajiltamme mielipiteitä maksupalvelun suhteen ja Klarna voitti tuon ns. äänestyksen, joten päädyin valitsemaan sen. Onhan se monelle tuttu maksupalvelu! Voitte valita verkkokaupassa maksutavaksi siis Klarnan kautta joko verkkopankkimaksun, luottokortin, laskun tai erämaksun.

Toimituskulut ostoskori laskee kassalla automaattisesti tilauksen painon mukaan. Toimituskulut olen pyrkinyt pitämään kohtuullisina ja edullisimmillaan tuotteet saa kotiin 2,90 euron toimituskuluilla. Pienen tervetuliaistekstin kirjoitin kaupan puolelle otsikolla Tervetuloa MioSa. design -verkkokauppaan!

Huikea fiilis tässä avajaisten kynnyksellä! Kirjoitin tänään Facebookiin mm. näin:

”Yrittäjyys ei ois kyllä mun juttu, ei yhtään.” ”Ei meistä kumpikaan ala ikinä kotoa käsin töitä tekemään!” ”Verkkokaupan ylläpitäminen on kyllä mulle yks sellanen nou-nou, ei nappais yhtään.”
Tällaisia muistan viimeisten kymmenen vuoden aikana suustani päästäneeni ja kuinkas sitten kävikään: yrittäjänä kuudetta vuotta, työhuoneeni sijaitsee kotiosoitteessamme ja verkkokaupan avasin eilen 😅

Että näinkin voi käydä ja nyt olen tästä kyllä enemmän kuin innoissani! Nyt paahdetaan kesäkuu täysillä ja sitten aion tehdä jotain niinkin uskomatonta kuin LOMAILLA! Ainakin pieniä pätkiä siellä täällä heinäkuussa, kuukauden loma ei tässä työssä onnistu. Näistä loma-ajoista ja sen myötä poikkeavista toimitusajoista ilmoittelen toki verkkokaupan Ajankohtaista-osiossa sekä some-kanavissamme.

Mutta nyt haluan sanoa teille isot kiitokset, sillä ilman tätä blogiani ja teitä ihania, ei varmastikaan olisi MioSa. designia! Teidän palautteenne, kannustuksenne ja tilauksenne ovat saaneet aikaan sen, että nyt saan kutsua teidät verkkokauppaani! Tervetuloa! ♥

MioSa. designin verkkokauppa löytyy täältä.

Eilinen oli täysin tavallinen tiistai. Elimme keskellä arkea, mutta silti huomasin, että päivässä oli jotain erilaista ja erityistä. Olen viime päivinä huomannut ajattelevani asioita hieman eri kantilta. En ole koskaan pitänyt arkea mitenkään kovin tylsänä pakkopullana, vaan olen aina yrittänyt siitä parhaani mukaan nauttia, sillä pidän sitä hyvin tärkeänä. Elämähän on hyvin suurimmilta osin arkea! Ja se arki täytyy itse muokata sellaiseksi, että siitä voi nauttia; millä tavoin se sitten ikinä onkaan mahdollista. Säännöllisesti täytyisi kuitenkin olla sellaisia kivoja hetkiä, joista tulee hyvä mieli. Toiselle se saattaa olla tunnin hikilenkki, toiselle vartti kahvikupposen ääressä, toiselle leikkivän lapsen katseleminen, toiselle kissa kainalossa makoileminen tai näitä kaikkia. Tällainen tapa auttaa elämään hetkessä, kun nauttii niistä käsillä olevista päivistä eikä aina odota esimerkiksi tulevaa viikonloppua. Kun päivä kääntyy iltaan (ja pöly laskeutuu :D), voi sitten miettiä, mitä kaikkea kivaa koinkaan ja mietiskelinkään tänään.

Luin jonkin artikkelin (harmikseni en enää löytänyt siihen linkkiä) ja siitä mieleeni jäi mm. se, että tutkijat ovat todenneet kiitollisuudenaiheiden listaamisen todella lisäävän onnen tunnetta ja pitävän masennusta loitolla. Uskon, että tuossa on perää! Mitään kiitollisuudenaiheita en itse ole listannut, mutta iltaisin, kun poika käy nukkumaan, mietin usein päivän kulkua ja päivän kohokohtia. Olen huomannut, että tuo auttaa kiinnittämään huomioni entistä enemmän niihin elämän valoisiin puoliin. Jonkun korviin tämä saattaa kuulostaa hömpältä, mutta älä arvostele, ennen kuin testaat! Mitä haittaa on pienestä lisäonnentunteesta?

Mietin, että mitäpäs jos listaisi ihan ylös asti noita ”päivän parhaita”… Ja voisihan se olla vaikka yksikin asia/päivä eikä välttämättä useita. Aika äkkiä siitä tulisi varmasti tapa ja olisi hauska lukea niitä joskus jälkikäteenkin. Tähän mennessä tämä iltatapani on tuntunut ihan toimivalta, joten voisihan tuota kirjallistakin versiota kokeilla. Mistä nämä ajatukseni sitten alunperin lähtivät liikkeelle? No PikkuVaniljan Martinasta! Hänen Instagram-tilillään olen nähnyt tekstejä aiheesta ja kiinnostuin heti! Martina kirjoittaa mm. näin:

Ensimmäinen kiitollisuuspäiväkirjani tuli juuri täyteen. Vuoden kokemuksella voin sanoa, että kun ympäröit itsesi kiitollisuudella päivittäin edes pienen hetken ajan, alkaa uskomattomia asioita tapahtua!

Onko teillä kokemusta tällaisesta? Tuntuu, että nykyään jatkuvasti tavoitellaan jotain isompaa, suurempaa, hienompaa mitä sillä hetkellä jo on tai omistaa. Toki tuota on hyvä olla jossain määrin, kunnianhimoa, mutta jos se alkaa syömään tyytyväisyyttä elämän nykytilanteesta, ollaan menty metsään. Kun olimme viikonloppuna keilaamassa ja keilapallo kädessäni odottelin puomin nousua, mietin, että tämä elämä on ihan täydellistä. Just nyt ja just näin! Tuo pieni ja ohikiitävä hetki jäi mieleeni; se tunne, mitä silloin koin. Toki mielessä on erilaisia haaveita, isompia ja pienempiä, mutta ne tai niiden toteutumatta jääminen eivät poista onnea ja onnellisuudentunnetta nykytilanteesta.

Kuten alussa kirjoitin, eilinen oli täysin tavallinen tiistai, mutta se ei tuntunut siltä. Leijuin jossain tyytyväisyyden pilvessäni, vaikka ruuaksi suunnittelemani jauheliha oli ihmeellisesti jääkaapissa harmaantunut ja jouduin taikomaan päivällisruuan tuosta noin vain pakastimen antimista. Söimme sitten tikkuperunoita, porkkana- ja palsternakkatikkuja sekä kalapuikkoja! Samalla pakastinta kaivaessani innostuin pesemään sen, sillä se jäi jokin aika sitten tekemättä. Pesin kaikki laatikot ja kävin jokaisen ruokatarvikkeen yksitellen läpi. Järjestin laatikot myös uudestaan siten, että jokaiselle tarvikkeelle on omansa. Esimerkiksi jääpalat ja kauratyynyt yhteen (jälkimmäisten on aina oltava kylmässä, sillä saatan tarvita yhtäkkiä!), leivät, lihat, kasvikset ja marjat omaansa. Lisäksi on aina oltava pari sekalokeroa muille ruokatarvikkeille! Mies on sellainen sujauttelija, että tämä järjestys ei varmasti kovin pitkään säily, mutta jos nyt edes hetken tai sitten teen lokeroihin lappuset :D.

Pakastimesta löysin yhden rasiallisen pakastamiani raparperinpalasia sekä pojan synttäreiltä ylijääneitä suklaakakun palasia. Niinpä keitin raparpereistä mehun ja herkuttelimme sen kanssa viimeiset suklaakakun muruset. Poika mutusteli puolivälissä palaansa ja tokaisi suu suklaassa, että otan kohta lisää tätä! Valitettavasti paloja oli vain kolme…

Tämän keskiviikkoiltapäivän ihana hetkeni tulee olemaan cappuccino aurinkoisella ja niiiin lämpimällä lasiterassilla, joten sinne siis! ♥

Mahtavaa uutta viikkoa! Täällä on juuri parhaillaan pilvet rakoilemassa ja aurinko pilkistelee – miten ihanaa onkaan nähdä noita säteitä muutaman päivän tauon jälkeen! Kovin kylmää on täällä meilläpäin ollut; aivan kuin olisimme hypänneet kesän yli syksyyn… Jaksan kyllä uskoa, että vielä ne aurinkoiset kesäpäivät on edessäpäin. Hellettä en kaipaa, minulle riittää ihan joku parikymmentäkin lämpöastetta nyt alkuun! Hellettä voi hakea vaikka Etelä-Euroopasta.

Viikonloppuna sai kyllä miettiä, että mitäs kivaa tehtäisiin, kun ei huvittanut vain kotona aamusta iltaan kökkiä. Vettä satoi lähes aamusta iltaan ja juuri muutama päivä aiemmin 40 asteen kuumeessa ollutta lasta en harkinnutkaan vieväni ulkoilemaan. Niinpä keksin, että käydäänpäs lähikaupungissa syömässä ja sinne lauantaina sitten hetken mielijohteesta suunnistimmekin: Kalajoen Mamma Leoneen. Ruokailun jälkeen teimme Kalajoella myös loppuviikonlopun ruokaostokset. Oli aika kivaa käydä jossain ei-niin-tutussa ruokakaupassa, heh! Pakasteita emme ostaneet, joten ostokset säilyivät auton peräluukussa oikein hyvin, tämä Suomen kesä kun on…

Eilen tuli mieleeni, että voisimme käydä pojan kanssa ensimmäistä kertaa keilaamassa! Hän oli ajatuksesta hyvin innoissaan ja seisoi radalla täyskaatoa seuraamassa kuin vanha tekijä:

Etukäteen mietimme, että mitähän tästä tuon pienen rakkaan uhmiksen kanssa tulee, mutta hienosti meni! Tunnin keilausaika oli ehkä liian pitkä; poika jaksoi seurata ja pelata noin puolisen tuntia, mutta keksi muuta puuhasteltavaa penkeillä sillä aikaa, kun minä ja mies keilasimme tunnin loppuun. Alussa poika vieritti keilapallon omin voimin rataa pitkin, mutta sitten keksimme, että meistä vanhemmista jompi kumpi voisi antaa pallolle aina hieman lisävauhtia. Poikaa (vai miestä?) nimittäin tuntui pitkästyttävän, kun keilapallon matka keilojen luoksi kesti ja kesti… Sivulaidat nousivat radalle aina pojan vuorolla, joten rännivaaraa ei ollut. M:n keilakengät olivat vähän turhan isot ja hän saikin sitten aika pian vaihtaa omat ulkokengät jalkoihinsa. Sisätossutkin olisivat olleet hyvä vaihtoehto, mutta niitä meillä ei ollut mukanamme.

Nyt on mun vuoro! Ei, ei nyt oo äitin vuoro. Höpsö äiti, nyt on mun vuoro! Kaiken kaikkiaan oli oikein kiva kokemus ja tuntui olevan aika hyvää treeniä siihen oman vuoron odotteluun ;). Poikaa tarkoitan, itse just ja just maltoin odottaa…