Täällä lomasta nauttimista, mites siellä?

Tässä kun hieman perheeni kanssa lomailen, niin blogikin on aika ajoin melkoisen hiljaa, sillä ajattelin pitää tietokonettakin kiinni useita päiviä. Kyllä sitä sitten taas syksyllä ehtii koneella istumaan, pitkästä talvesta puhumattakaan… Olemme olleet menossa siellä sun täällä, eilisen vietimme mm. Oulussa. Poika vietti riemukkaat kolme tuntia Kempeleen Leon Leikkimaassa (niin kiva paikka ja ennen kaikkea siisteyteen kiinnitetty huomiota!), mies kävi prätkäliikkeessä ostoksilla ja minä sain kännykkäni kameran korjattua. Kun ilta koitti, olimme Sokos Hotel Arinan sängyissämme aika lailla asennoissa X!

Kännykkäni kamera rikkoontui viikko sitten pudottuaan epäonnisesti soralle ja vaikka kännykkä on kovien kuorien suojassa, ei kameran linssin suojana ole mitään… Niinpä siihen sattui juuri joku kivi osumaan ja linssi oli entinen. Voi että mua harmitti! Yksi suuri syy siihen, miksi vuosi sitten Samsung Galaxy S7:n ostin, oli sen hyvä kamera, joten sanomattakin on selvää, että kännykän laadukas kamera on käytössäni tärkeä. Se kun oli kaputt, oli mennä sormi suuhun. Vaati omituisten sattumusten vuoksi kaksi reissua Ouluun, mutta nyt se toimii kokonaan uuden kameran voimin, jei!

Välillä täytyy käydä kuitenkin kotonakin. Täytyy pestä pyykkiä, hoivailla kisumisuja, suunnitella seuraavia päiviä ja reissuja sekä kuten kuva ehkä tarpeesta jo kertookin: leikata nurmikkoa!

Tänään kotimatkalla keksin, että käydäänpäs mutka Särkillä ja käväistään viime kesältä tutussa Liikennepuistossa. Tuolloin poika ei uskaltanut vielä autoilla ajella, mutta nyt asia oli toisin! Liikennepuistossa on sekä polku- että sähköautoja; meidän pikkumiestä kiinnostivat vain sähköiset versiot. Hienosti hallitsi autoa kolmevuotiaaksi ja pysähteli välillä jopa liikennevaloihinkin. Ei sen niin väliä, vaikka siellä muuten hieman englantilaisittain ajeltiinkin, kunhan osasi väistää muita! Puolen tunnin ajoaika maksoi kuusi euroa ja tiesin jo ensimmäisen viiden minuutin jälkeen, että se 30 minuuttia ei tule riittämään mihinkään… Niinpä ostimme perään vielä toisen puolen tunnin ajon ja silti, kun ajoaika päättyi, raikui ilmoille katkera itku. Miksi kaikki hyvä loppuukin aina aikanaan! Ihan sydäntä särki, kun toinen niin ressukkana isoja kyyneleitä vuodatti, mutta elämässä vain tulee näitä pettymyksiäkin vastaan… Eipä sille mitään mahda. Autossa mutustetut mansikat auttoivat jonkin verran asiaa, mutta vielä hieman ennen kotipihaa piti pettyneenä tokaista Mää haluan sen vihreän auton kotiin! Mää haluan! Onneksi kivat naapurinlapset saivat pian murheen väistymään.

Mutta nytpäs lähden tästä iltapalaa valmistamaan! Ja jatkan tätä lomasta nauttimista – on tää aika mahtavaa ♥. Me ei lomalla juurikaan kelloa katsota eikä stressata, jos ruoka- ja uniajat hieman venyy… Tärkeintä on, että kaikilla on kivaa! Aurinkoisia lomaterkkuja! :)

Juhannus vuonna 2017 jää mieleen ainakin sään puolesta: melkoisen kylmä oli! Juhannusaattoiltana aurinko hieman näyttäytyi, mutta muuten oli pilvistä ja tänään on satanut vettäkin tämän tästä. Villasukat jalassa on saanut hipsiä, mutta kerrankos sitä näinkin!

Juhannusaattoa vietimme porukalla minun vanhempieni luona. Syötiin kuin jouluna vaikka ja mitä kesäistä herkkuruokaa ja ruuan jälkeen menimme kaikki päikkäreille :D. Tosin loppujen lopuksi poikamme sekä äitini ei nukkunut, kaikki muut käväisimme unessa. Muistelen noita makeita päikkäreitä edelleen; niin harvoin on moiseen itselläni ollut mahdollisuuksia, joten tuo jäi kyllä mieleeni! ♥ Päikkäreiden jälkeen oli vuorossa tikanheittoskaba ja sen jälkeen kisailtiin vielä mölkyn parissa – jälkimmäiseen pääsi poikammekin osallistumaan ja hauskaa oli! Jos jouluun kuuluvat erilaiset lautapelit, niin juhannukseen kuuluvat erilaiset ulkopelit!

Juhannuspäivänä kävimme juhannusajelulla Kalajoella ja Kalajoen merimaisemista suunnistimme miehen vanhempien mökin merimaisemiin ihan tänne kotikaupunkiin. M pääsi leikkimään serkkupoikiensa kanssa; saunoivat rantasaunassa ja serkut kävivät uimassakin. Virvelitkin siellä heiluivat! Pipo pienen päässä kertoo omaa kieltään säästä… Mökilläkin saimme syödä juhannuksen herkkuruokia ja ruokalepo vietettiin rannassa lepotuoleissa istuskellen ja kuoharilaseja kilistellen.

Tänään vierailimme vielä mummuni luona eli kyläilyä oli joka päivälle! Nyt on juhannus juhlittu ja jo tänään iltasella olen palannut hetkiseksi töiden pariin. Aamulla arki starttaa sitten kunnolla ja täysteholla! Heinäkuussa hieman lomailen (tiedotan lomapätkistäni verkkokauppaan liittyen vielä erikseen), mutta koko ensi viikon ajan toimitan MioSa. design -verkkokaupan tilauksia normaaliin tapaan. Tänään onkin tarjolla pientä alekoodia tätä juhannuksen jälkeistä sateista sunnuntaita piristämään: kun syötät kassalla alennuskoodikenttään Sadepäivä1, saat tuotteiden hinnasta -10 %! Käykäähän kurkkimassa, kaupasta saattaa löytyä joitain uusia tuotteitakin.

Mites teidän juhannuksenne sujui?
Mukavaa sunnuntai-iltaa! :)

Työpäivä ja yksi työpäivän katkaisija sekä kohokohta meneillään: cappuccinohetki! ♥

Kovasti jo juhannusmietteet valtaavat pään ja olinkin äsken ihan varma, että tänään on jo keskiviikko, mutta eipäs ollutkaan! Jokos teillä on juhannussuunnitelmat selvillä? Viime juhannuksen vietimme porukalla laivalla (Juhannus laineilla -postaus) aivan upean aurinkoisessa säässä, mutta tänä kesänä astutaan laivaan vasta myöhemmin kesällä. Tuleva juhannuksemme tulee puolestaan menemään kuten usein aiempinakin vuosina: toisena päivänä olemme minun vanhempieni luona ja toisena päivänä miehen vanhempien mökillä. Vietetään kiireetöntä aikaa perheen parissa, grillataan, saunotaan, paljuillaan, syödään hyvin ja herkutellaan, ihastellaan Suomen kesämaisemia ja vihreää luontoa, makoillaan riippukeinussa, kävellään avojaloin (jos vain tarkenee…), syödään mansikoita ja nukutaan vaikka päikkäreitäkin, jos herra kolme vee mahdollistaa tämän… Hän kun ei päikkäreitä nuku muuten kuin (ihan vahingossa) liikkuvassa autossa, joten siinä on meidän vanhempien hieman vaikea nukkua mukana! Yöuintikin olisi aika täydellinen juttu yöttömässä yössä, mutta sää taitaa olla suht viileä sellaiseen ja tietysti se tärkein: mihin lapsi laitetaan :D.

Juhannusmietteet mielessäni mieli valikoi kuin automaattisesti juhannukseen sopivia sisustuskuvia. Niitä siis tarjoilen nyt tännekin! Täytyykin viimeistään torstaina vaihtaa sänkyyn puhtaat petivaatteet; taitaa olla valkoisten, pellavaisten vuoro – ihana sitten pujahtaa juhannusunille!
Tilasin eilen makuuhuoneeseen uudet pimennysverhotkin. Tilasin ne pikapakettina, jotta ehtisivät juhannukseksi. Nyt makuuhuoneen pikkuikkunassa ei ole pimennysverhoja (mistään ei löydy valmiita pimennysverhoja niin kapeaan ikkunaan), joten testaan nyt siihen pimentäviä sivuverhoja. Tästä lisää, jos verhot ovat sellaiset kuin odotan ja toivon!

Kukkakimppu täytyy juhannukseksi hommata! Vaikka pionit niin ihania onkin, niin juhannuskimppu saa olla luonnon antimia, joita voimme pojan kanssa käydä yhdessä poimimassa. Koivunoksia, koiranputkia ja mitä nyt vastaan tuleekaan! Pojan lemppareita ovat tällä hetkellä niittyleinikit; niitä hän poimii päivittäin.

Nämä ikkunanäkymät ovat niin upeita Suomen kesässä! Kun ikkunaruudusta avautuu sisätiloihin niin upean vihreä maisema että!

Mutta nyt mulla olisi ohjelmassa vielä hieman maalaushommia ennen kuin työpäiväni päättyy, joten puuhastelemaan siis! Mukavaa tiistaita!

(Kuvat lainattu Alvhem/Fredrik Karlsson.)