Työpäiväni MioSa. designin parissa alkaa yleensä noin 9.30. Poikamme on päiväkodissa kolme päivää viikossa ja usein yhden arkipäivän hän viettää äitini seurassa. Näin ollen teen neljäpäiväistä työviikkoa ja joinain viikkoina töitä jää viikonlopullekin siten, että teen pari tuntia töitä joko lauantaina tai sunnuntaina. Verkkokaupan avaamisen myötä olen kuitenkin hyvin saanut viikonloput töistä vapaaksi ja tästä olen oikein hyvilläni. Voisinkin ihan omana postauksena kertoa, mitä muutoksia verkkokaupan avaaminen arkeeni ja työnkuvaani toi!

Kun olen vienyt pojan päiväkotiin, ajan kotiin työhuoneelleni. Päivä alkaa tilauksia ja sähköposteja sekä some-kanavia selaillen ja viesteihin vastaillen. Sen jälkeen alan tekemään tilauksia niiden saapumisjärjestyksessä. Yritän aina saada mahdollisimman monta tilausta kerralla valmiiksi, sillä en postita tuotteita joka päivä. Tällä taktiikalla pidän viikossa noin kolme postituspäivää eikä kenenkään tarvitse odottaa tuotteitaan kovin pitkään.

Usein työpäiviini sisältyy tuotteiden kuvaamista some-kanaviin tai jos kyseessä on uusi tuote, kuvaan sen verkkokauppaan. Eilen kuvasin muutaman syysuutuuden ja lisäsin ne samantien kauppaan. Sinne päätyivät mm. nämä kauniit, syyssävyiset SUSAN-avainkaulakorut:

Avainkaulakoru-uutuuksiimme kuuluu myös EMELIE joko mustalla tai valkoisella nauhalla:

Sekä VERONA joko hopean tai ruusukullan sävyisellä metallihelmellä:

Syystuotteiden joukkoon on liittymässä ainakin vielä CARA-nappikorviksia kauniissa kanervan sävyssä. Tulevat näillä näkymin myyntiin loppuviikosta.
On ollut hauska huomata, miten vuodenaikojen vaihtelut vaikuttavat tilauksiin. Kesäsesonkina myin kasoittain mm. SIENNA-avainkaulakorua sekä CASSIE-laukkukorua, kun nyt taas tummemmat sävyt myyvät hieman enemmän. Ympäri vuoden -suosikkeja näyttävät puolestaan olevan klassisen sävyiset CLAUDIA ja CECILIA -avainkaulakorut. Sekä ihanan kaulakorumainen SOPHIA!

Olen ilokseni huomannut, että moni teistä on samaa mieltä kanssani siitä, että avainkaulanauhoja saa olla useita, aivan kuin muitakin koruja! Jos työasut vaihtelevat, on niihin kiva olla erilaisia avainkaulanauhoja yhdisteltäväksi! Esim. tummempaa talveen ja vaaleampaa kesään :)

Kaulakoruvalikoimastamme löytyy myös jokunen uutuus, mutta näiden valikoima tulee hieman täydentymään vielä loppuvuotta kohti. Aina voi myös teettää korun oman toiveensa mukaisesti! Tässä AISHA-kaulakoru kokomustana: (kurkkaa kaupasta muutkin sävyt!)

Tässä kauniin simppeli CIA, joka on ollut asiakkaidemme suosiossa myös ympäri vuoden:

Työpäiväni sisältää myös tarviketilauksia. Koko ajan saa olla tarkkana kuin porkkana, ettei mikään isompi tarvike pääse loppumaan kesken! Olisikin liian helppoa, jos saisin kaikki tarvikkeeni yhdestä ja samasta paikasta, mutta joudun käyttämään useita tarviketoimittajia. Turhan usein joutuu pienyrittäjä myös erilaisia laskuja makselemaan…

Suunnitteluakin työpäiväni aina silloin tällöin sisältävät. Useita kuukausia on mielessäni ollut kokonaan uusi tuoteryhmä, mutta en ole vielä ehtinyt tehdä asialle juuri mitään. Muutaman mallikappaleen olen valmistanut, mutta lopulliset tuotteet täytyisi lyödä pian lukkoon ja ryhtyä valokuvaushommiin, jotta saan tuotteet kauppaan asti! Nyt alkaakin tämä vuoden pimein aika ja se on kyllä tosi huono homma valokuvaamisen kannalta. Tämän uuden tuoteryhmän tuotteet yritän saada myyntiin lokakuun loppuun mennessä ja olen näistä melko innoissani! Ette varmastikaan arvaa, mitä on tulossa ;)

Lisäksi työpäiviini kuuluu erilaisten yhteistöiden tiimoilta keskusteleminen, miettiminen ja toteuttaminen. Teen mielelläni yhteistöitä eri tahojen kanssa ja itsekin bloggaajana arvostan valtavasti muiden bloggaajien panostusta asiaan ja pienyrittäjän esille nostamiseen. Näiden näkyvämpien puuhien ohella teen paljon ns. näkymätöntä toimistotyötä aina kuorien leimaamisesta nauhojen katkomisiin. Ennen kaikkea ahkera ja aktiivinen saa monin eri tavoin olla!
Mm. tällaisia puuhia työpäivääni sisältyy ja usein kun kello on kolme tai puoli neljä, alkaa homma olla paketissa ja matkaan postiin paperikassin kera!

Mutta nyt jo otsikossa lupaamaani arvontaan! 

Kerro kommentissasi, mikä tuotevalikoimastamme on suosikkisi, niin olet mukana ylläripaketin arvonnassa! Paketti sisältää kolme tuotetta, joista osa on tuttuja verkkokaupasta, osa ylläreitä. Arvonta päättyy 30.9.2017 klo 21.
Eikä tässä vielä kaikki! Alkaneen arkeni kunniaksi tarjoan Teille alekoodin ARKI, jolla saatte -10 % kaikista MioSa. design -verkkokaupan tilauksista tämän ja huomisen päivän 28.9. ajan.

Arpaonnea ja mukavia shoppailuhetkiä! ♥

P.S. Löydät MioSa. designin myös Instagramista ja Facebookista.

On lomia, joiden jälkeen toteaa, että olipa ihana ja rentouttava loma. Sitten on lomia, joiden aikana ja jälkeen hokee, että olipa ihana, mahtava, huikea, täydellinen, rentouttava ja silmäkarkkia tarjoava loma; milloin lähdetään uudestaan?! Meillä oli tällä kertaa tuo jälkimmäinen loma ja voitte ehkä kuvitella, miten edelleen haahuilen täällä lomamuistoissani ja niissä huikean upeissa maisemissa, joita Menorca tarjoaa. Mitkään sanat eivät riitä kuvaamaan sitä, miten täydellisen tyytyväinen olin sekä kohde- että hotellivalintaamme. Hotelli miljöineen tarjosi sellaisia visuaalisia elämyksiä, että en voinut kuin katsella ja ihailla, huokailla ja miettiä, milloin voimme tulla takaisin…

Olimme TUI:n matkalla ja kohteenamme oli luonnonkaunis, Espanjalle kuuluva Menorcan saari ja siellä lomakylä Cala’n Bosch. Hotellinamme oli Grupotel Tamariscos eli Blue Star Tamariscos. Tämän kuvan otin hotellin aulasta heti saavuttuamme, kun jonotimme respasta lomahuoneistoamme:

Kuvassa näkyy hotellin toista allasaluetta. Allasalueita oli siis kaksi, joissa molemmissa myös lastenaltaat. Molemmat allasalueet ovat aivan Välimeren rannalla, sillä hotelli sijaitsee hauskasti ikään kuin rannan paikalla.

Tässä näkymää parvekkeeltamme toiselle allasalueelle. Kuvan taka-alalla näkyy hotellin viereinen ranta, joka sijaitsi kauniissa poukamassa:

Vesi Menorcalla on uskomattoman puhdasta ja turkoosia. Joissain paikoissa vesi oli puolestaan smaragdin vihreää (mm. Cala Galdanassa). Rannat olivat hienoa, vaaleaa hiekkaa. Mietin lomaviikkomme aikana useaan otteeseen, että kunpa voisin ottaa kuvia silmilläni: joka suunnalla oli jotain kuvattavaa. Pienempi Olympuksen kamerani oli matkalla mukana, mutta koska kannoin lähinnä crossbody-laukkua mukanani, mahtui sinne oikeastaan vain lompakko ja kännykkä ja kaikki kuvat otinkin lopulta kännykällä. Nämä ovat siis käsittelemättömiä kännykkäkuvia, mutta toivottavasti näistä välittyy lomatunnelmat edes jossain määrin!

Menorca on yksi Välimeren vihreimmistä saarista ja sen ilmasto on muita saaria kosteampi. Näiden seikkojen vuoksi siellä viihtyvät jopa lehmät! Näin alkusyksystä Menorcalle on ominaista voimakkaat tuulet ja niitä koimmekin heti ensimmäisenä päivänä niin, että rantapallo lähti hotellin pihalla käsistämme kohti Välimerta sellaisella vauhdilla, että Usain Boltkin olisi jäänyt toiseksi. Pojan suusta pääsi melkoista huutoitkua, mutta selitimme, että pallo matkaa kohti Afrikan lapsia, koska heillä ei tuollaista palloa ole… Muina päivinä tuuli oli maltillisempaa, mutta hyvin monipuolisia säitä saimme todistaa. Oli kuumaa auringonpaistetta, pari vesipisaraa, kunnon sadepäivä, ukkosmyrskyjä… :D Erästä perheenäitiä vaihtelevat säät näyttivät häiritsevän hieman enemmänkin, mutta itse taisin olla saareen niin umpirakastunut, että ajattelin tuon vaihtelevuuden vain lisäävän kohteen vetovoimaa. Opas kuitenkin kertoi, että normaalisti syyskuussa säät eivät noin paljoa vaihtele. Lämmintä siellä oli kuitenkin, vaikka välillä pilvistä olikin. Ihokin vaihtoi ihan riittävästi väriä, joten kyllä siellä paistoikin!

Tämän kuvan otin seisoskellessani hotellin pihalla, kuvasta vasemmalla on ranta. Jyrkänteeltä on noin viiden metrin pudotus ja innokkaimmat hyppivätkin veteen tästä kohdasta:

Tässä sitten taas tämä ensimmäisissä kuvissa näkynyt allasalue, johon paistoi aurinko aamusta auringonlaskuun saakka:

Tämä sitten taas se toinen allasalue ja huoneemmekin oli tämän altaan suuntaan. Tässä kuvassa parvekkeemme on vasemmalla kulmauksessa, ylimmässä kerroksessa:

Altaalta otettu kuva Cala’n Boschin rannan suuntaan:

Peruslomapäivämme taisi olla sellainen, että aamupalan jälkeen menimme altaille ja siellä polskimmekin aina lounasaikaan asti. Sitten siirryimme snack bariin kevyelle lounaalle ja samalla jäimme tälle snack barin viereiselle altaalle:

Välillä kävimme ehkä viereisellä rannallakin tai sitten olimme koko päivän altailla. Hotellin aulassa oli kätevä kierrätyspiste, johon sai jättää itselleen tarpeettomaksi jääneitä uimaleluja sun muita. Sieltä haimme pojalle ämpäreitä ja uimapatjoja, mitä milloinkin oli tarjolla.
Kovasti mietimme ennen matkan varaamista puolihoidon ja all inclusiven väliltä, mutta päädyimme lopulta puolihoitoon ja se oli kyllä täydellinen ja oikein riittävä valinta. Puolihoitoon kuului aamiainen ja illallinen erittäin runsaista ja vaihtuvista buffeteista. Lounaan söimme sitten yleensä buffetravintolan viereisessä snack barissa. Pizzaa, paahtoleipää, spagettiannoksia… Tässä iltakuvassa näkyy snack barin terassi:

Tuolla baarissa oli aina illallisen jälkeen tunnin verran ohjelmaa, joka oli suunnattu koko perheelle. Poika jaksoi aina innoissaan sen tunnin keskittyä milloin mihinkin: oli taikurishowta, Disney Show ja kerran aivan ihanaa livejazzia! ♥

Hotellissa oli enimmäkseen pohjoismaalaisia, mutta oli joukossa muutamia saksalaisia ja brittejäkin. Poika löysi aina itselleen seuraa ja etenkin ihanat, kymmentä ikävuotta lähestyvät suomalaispojat ottivat hänet aina mieluusti seuraansa. Juoksentelivat ravintolan viereisellä nurmikkoalueella meidän vanhempien siemaillessa ruuan päätteeksi sangriaa. Oi että, melkein itkettää nuo ihanat lomamuistot! Se kiireettömyys, yhdessäolo, kaukaiset arjen velvollisuudet… Meillä oli niin ihana ja rentouttava loma, joka saa vieläkin pienen palan nousemaan kurkkuun. Mies on jo arkitouhuissa kiinni, mutta onneksi antaa minun vielä haahuilla eikä yritä palauttaa maan pinnalle, sillä hän tietää kokemuksesta, että palaudun sinne sitten pikkuhiljaa omia aikojani… Pyykkäämisen lomassa olen selaillut kuvia ja videoita kymmeniä kertoja, ihana pieni poikani kainalossani ♥. Täydestä sydämestäni voin sanoa, että ikinä ennen lasta en nauttinut lomista tässä mittakaavassa kuin nyt. Oman lapsen kanssa lomailu on niin täysin erilaista ja sata kertaa rikkaampaa. Nyt sitä nautti sekä omasta että lapsen puolesta, joten kaikki ilot, onnen ja naurun hetket koettiin tuplana!

Tässä viimeisenä iltana ottamassani kuvassa näen jo pientä haikeutta. Olimme viimeistä kertaa illallispöydässä upeasta auringonlaskusta ja niistä kaikista herkkuruuista nauttien:

Pakko oli ottaa kuva toiseenkin suuntaan, sillä laskeva aurinko valaisi snack barin edustan ja allasalueen niin upealla tavalla:

Auringonlaskun suunnassa horisontissa näkyi naapurisaari Mallorcan siluetti ♥. Mietinkin tuossa juuri, että tämä oli neljäs tästä kodista tekemämme ulkomaanmatka: Sardinia, Sicilia, Mallorca ja nyt Menorca. Meistä on tullut aikamoisia saarimatkaajia :D. Näistä neljästä taisi nyt Menorca nousta kärkeen, hyvänä kakkosena Sardinia ja hännän päässä Mallorca. Vaikka Menorca on pieni saari, ei se ole kuitenkaan liian pieni. Viikon matkalla ei ehdi läheskään kaikkea nähdä, joten siinäkin hyvä syy palata saarelle uudestaan ja uudestaan… Yhtenä päivänä kiertelimme saarta vuokra-autolla, mutta niitä kuvia toisessa postauksessa.

Edellisestä ulkomaanlomastamme ehti vierähtää neljä vuotta ja tuon lomaviikon jokaisena päivänä ihmettelin, että mitä ihmettä olemme miettineet, kun emme ole aiemmin moiselle matkalle lähteneet! Suurimpana esteenä on varmastikin ollut lentopelkoni ja sitten se, että ne tonnit on halunnut käyttää johonkin muuhun. Mutta nyt tästä eteenpäin, jos vain on mahdollista, käymme tällaisella lomalla vuoden tai maksimissaan kahden välein! Niin ikionnellinen olen, kun saimme tarjota lapsellemme vielä viikon kesää, kun sitä ei täällä tänä vuonna juurikaan ollut.

Muistan elävästi ne hetket hiekkarannoilla, kun hän rakenteli hiekasta milloin mitäkin ja suu kävi koko ajan, vaikka yksinään puuhastelikin. Hän oli onnellisena vaipunut omaan leikkikuplaansa ja ne muistot lämmittävät tämän äidin sydäntä vielä pitkään ♥.

Kotivalmistelut on tärkeä osa matkalle lähtöä! Ehkä parin päivän reissulle voin ilman niitä lähteä, mutta tällaiselle viikon mittaiselle lomalle en voi lähteä tuosta noin vain ja jättää kotia pommin näköiseksi. Ei pysty, ei kykene! Kotivalmistelut on tehtävä siinä pakkaamisen lomassa tai vähän ennen, pikkuhiljaa… Nämä vaikuttavat suuresti siihen kotiinpaluufiilikseen. Vaikka tiedostin jo pakkaamisvaiheessa, että aina lomalta kotiin palattuani koen jonkinmoista ahdistusta, mutta ehkä silti toivon, että tällä kertaa sitä ei tulisi, jos koti on tip top -kunnossa odottelemassa… Niin paljon kuin kotona viihdynkin, ihmettelen tuota lomanjälkeistä alakuloisuutta. Mikä sen tarkalleen ottaen aiheuttaa, mistä se johtuu..? Aina mietin näitä ja silti se on aika mysteeri. Huomaan, että ennen lasta en kokenut tätä näin vahvasti ja olenkin tullut sellaiseen lopputulokseen, että suurin osa siitä johtuu siitä, että koska olemme loman ajan olleet hyvin tiiviisti yhdessä, on se arki kaikkien omine menoineen sitten taas niin erilaista… Sitä vain kaipaa sitä lomanaikaista rentoa yhdessäolon fiilistä. Loma on vapaa arjen kiireistä ja velvollisuuksista.

Kotivalmistelut – mitä ne sitten sisältävät?

* Juuri ennen matkaa kotona täytyy tehdä pikainen siivous: imurointi, enimmät pölyt pois, kaikki tavarat omille paikoilleen.

* Vessojen ja keittiön tulee olla puhdas: tasot pyyhitty, tiskit tiskattu, roskat viety, jääkaappi tarpeellisista tyhjennetty, astianpesukone tyhjänä seuraavaa, lomanjälkeistä käyttökertaa odottamassa.

* Puhtaat lakanat valmiiksi sänkyyn! Lomalta on ihana palata omaan, mukavaan sänkyyn ja lisäksi sen paluufiiliksen kruunaa omat, puhtaat lakanat ♥.

* Pyykkikorit mahdollisimman tyhjiksi eli ennen lomaa pesukone pyörii ahkerasti. Lomalla pyykkiä kertyy muutenkin riittävästi, joten ei niitä pyykkikoreihin enää ennestään kaivata!

Näin ne matkalaukuista pikkuhiljaa purkaantuvat epämääräiset tavaranyssykät eivät tunnu niin pahalta, jos koti on muuten siisti. Tai no, kyllä ne ehkä siltikin tuntuvat… Kyllähän koti on aina parhaimmillaan silloin, kun kaikki tavarat on omilla paikoillaan. Tosin minä taidan olla meidän perheestämme se, joka jättää eniten tavaroita sinne tänne lojumaan. Poikani on kyllä tässä oikein hyvällä kakkossijalla, tainnut äidinmaidossa saada tämänkin piirteeni… Onko teillä tällainen kotirutiini ennen matkaa?

Täällä istutaan lentokenttäbussissa ja ihaillaan toistaiseksi viimeistä kertaa Menorcan maisemia. Matkajuttuja luvassa heti, kun pääsen taas arkeen kiinni…