/

Omasa mehtäsä – kuten täällä Keski-Pohjanmaalla kuuluu sanottavan! Sielläpä vierähti eilinen sunnuntaipäivämme aika tehokkaasti. Tai no itse metsässä emme olleet paria tuntia kauempaa, loppuajan sitten kyläilimme. Metsä on vanhempieni ja sieltä olemme jo yli seitsemän vuoden ajan saaneet takkapuumme. Myös takkamme viereisen puutilan koivuklapit ovat vanhempieni metsästä. Vanhempani ovat tehneet metsään kivan laavun nuotiopaikkoineen ja kylläpäs vain oli lämmin istuskella laavussa styroksipalasten päällä nuotion lämmittäessä nokan edessä! Makkarat siinä paistoimme ja äitini keräsi sammalta loppuvuoden istutuksiin. Nuotion äänissä, hajuissa, lämmössä ja tunnelmassa on ihan oma taikansa.

Mummuanikin kävimme katsomassa ja voi että sai taas nauraa tuolle pikkumiehen hoksaavaisuudelle! Isomummulla on kuulo jo sen verran heikentynyt, että hän ei kuule kaikkia pojan puheita. Aina saan toistaa hänen sanomisensa mummulle. Eilen poika sitten hoksasi mennä aivan mummun eteen puhumaan ja puhuikin erittäin kovalla äänellä :D. Mummu nauroi niiiin makiasti ja lopuksi totesi, että no nyt olisi kuurokin kuullut!

Oli jo pimeää, kun palasimme eilen illalla kotiin, joten takkapuut jäivät vielä peräkärryyn odottelemaan. Joskos ne tänään päätyisivät sitten puuvajaan asti! Olen innolla katsellut joidenkin kuvia ensilumesta ja voi miten kuumeisesti odotan lunta tännekin ♥. Tosin talvirenkaat täytyy sitä ennen ehtiä vaihtamaan… Mutta nyt maanantain puuhia jatkamaan. Minulla on selvästi ollut tänään jonkinmoisia käynnistymisvaikeuksia, saapa nähdä onko ilta yhtä takkuinen :).

/

Huh miten kiireinen päivä tänään on ollut! Pariin otteeseen oli mielessä, että kunhan ilta vihdoin saapuu, niin olen sohvalla asennossa X. Katsoin kelloa puoli kymmeneltä, sitten puoliltapäivin ja yksi silmänräpäys tuosta, niin kello lähestyikin jo puoli kolmea! Oikeasti juoksin pari kertaa täällä kotona tänään, jotta sain tarpeeksi paljon tehtyä :D. Oli viestejä ja sähköposteja sekä blogin että MioSa. designin tiimoilta, tilauksia, uusien tuotteiden suunnittelua, tekoa ja valokuvaamista jne. Itse blogin äärelle en ehtinyt lainkaan, vaikka tarkoitus oli.

Nyt tulin kuitenkin pikaisesti huikkaamaan kuulumiset, että täällä ollaan, vaikka kiirettä pitääkin! Mutta vain ja ainoastaan hyvällä tavalla. Rakastan kaikkia näitä puuhia, joita saan tehdä ja lisäenergiaa tuo lähestyvä joulu ♥. Tänään kuuntelin Michael Bublén joululauluja, sillä niistä vaan saa niin paljon ja hyvää energiaa. Tulee sellainen hirmuisen lämmin olo, jonka varmasti vain toinen jouluihminen ymmärtää. Laitoin samat biisit soimaan myöskin jauhelihakeittoa valmistaessani: mies oli naapuruston pikkupoikien kanssa ulkona, joten sain rauhassa joulumusafiilistellä, heh!

Mutta nyt kun ilta vihdoin saapuu, siirryn olohuoneen puolelle – en olekaan ollut siellä vielä tänään ollenkaan – ja sytyttelen sinnekin kynttilöitä. Lupasin pojalle, että tänään on kylpyilta, joten iltapalan jälkeen sinne siis! Huomenna vietämme M:n kanssa vapaapäivää, joten ei haittaa, vaikka tämä ilta hieman venähtäisikin… Liikaa ei kuitenkaan saa venähtää, sillä odotan sitä illan rauhallista omaa hetkeäni sohvannurkassa ja se on mukava viettää hereillä! Eilen nimittäin uni vei voiton jo kymmeneltä… Jospas tänään jaksaisi valvoa hieman pitempään. Mukavaa ja tunnelmallista syysiltaa teillekin! ♥

/

Se oli nähtävissä jo ensimmäisenä yhteisenä jouluna, kun pienet ystävät istuivat lattialla vieretysten. Yhteistä kieltä ei ollut, mutta elekieli riitti ja riittää edelleen tänäkin päivänä.

Se oli nähtävissä kissaystävän uneliaasta, silmiä siristelevästä katseesta. Kissan rauhallisesta olemuksesta. Nautinnollisesta kehräysäänestä. Ja se oli nähtävissä kissan nojaamisesta pienen ystävänsä olkapäähän.

Se oli nähtävissä yhtenä kauniina kesäpäivänä omalla pihallamme. Se pieni hetki, jolloin jaettiin enemmän kuin tuhat sanaa viestivä katsekontakti. Se pieni yhteinen höpöttelyhetki, jota sain taustalla todistaa, liikutti niin suuresti.

Se oli nähtävissä yhtenä talviaamuna sohvalla, lastenohjelmien äärellä. Miten kissa itse valitsi sohvalta sylin, johon käpertyä. Eikä kerta ollut ensimmäinen.

Se oli nähtävissä myös viime viikonloppuna. Jälleen yksi yhteinen lepohetki sohvalla. Kissa toisena tyynynä eikä hän ollut moksiskaan, koska sitä se ystävyys on. Molemmat voivat olla rentoina, omina itsenään, toistensa seurasta nauttien ja toisiaan kunnioittaen. Mahdumme tähän molemmat.

En tiedä mistä tämä jokin niin liikuttava sanaton yhteys on peräisin. Ehkä siitä, että nämä pienet ystävät jakavat saman syntymäpäivän, seitsemän vuoden ikäerolla. Ehkä siitä, että he vain ymmärtävät ja kunnioittavat toisiaan. Ehkä he vain viihtyvät yhdessä.

Itse jaan saman yhteyden vanhempaan kissaamme, joten on mukavaa, että myös nuoremmalla kissallamme on joku tuollainen jäsen perheessämme. Hän kun on aina ollut hieman yksinäinen ja yksin pärjäävä luonne. Mutta niin kiltti, äärettömän kiltti. On ymmärtänyt alusta asti, että lapsi ei voi automaattisesti osata eläinten kaunista kohtelua, vaan se täytyy hänelle opettaa. On kärsivällisesti odottanut, milloin oppi menee perille, mutta sen opetteluajankin on ollut ja pysynyt lähellä. Pari kertaa on aiheesta lapsen kädestä näykkäissyt, mutta ystävyys ei ole siitä kärsinyt. Siitä on vain otettu opiksi. Opetteleva lapsi tietää usein, mistä narusta vetää ja tänäkin aamuna kuului ensin miten kissojen ruokakaapin ovi kolahti, sitten kilahti ruokakupissa ja sen jälkeen kuului Hyvää ruokahalua Sissylle! Ja niin kissaystävä antoi taas anteeksi kaikki aiemmat temput!

Näistä mietteistä toivottelen teille leppoisaa tiistaipäivää! ♥