/

Loppuvuosi oli perheelleni raskas; ehkä muistattekin postaukseni Musta päivä perheessäni. Tuosta kului vain muutama päivä, kunnes varmistui eräs täysin päinvastaisia tunteita sisältänyt asia. Loppuvuosi oli täyttä tunnemyrskyä: huolta, murhetta, pelkoa, mutta myös iloa, onnea ja kiitollisuutta. Epäuskoakin ajoituksen suhteen.

Olen aiemminkin kertonut, että jotkin jättämänne kommentit jäävät ihmeellisen tarkasti mieleeni. En sitä välttämättä hoksaa edes silloin, kun kommenttia ensimmäistä kertaa luen, vaan kommentti saattaa putkahtaa mieleeni vuoden tai parin päästä. Eräästä mieleeni jääneestä kommentista kirjoitin vuosia sitten Kerron sulle salaisuuden… -postauksessani. Nyt kerron toisesta tuollaisesta kommentista, joka jätettiin nimimerkillä Annastiina poikamme synnyttyä postaukseeni Sinä:

Hurjan paljon onnea teidän koko perheelle! On ollut ilo seurailla “vierestä” teidän kasvuanne perheeksi. Toivotan lämpimästi onnellisia ja mieleenpainuvia ensihetkiä aarteenne kanssa. Toivottavasti tämä ei jää teidän ainoaksi vastaavaksi onnen hetkeksi! ;P

Tuo kommentin viimeinen lause on pyörinyt mielessäni aina silloin tällöin. Viime marras-joulukuun vaihteessa se muuttui todellisemmaksi, sillä silloin saimme tietää, että odotamme toista tuollaista maailman suurinta ja kalleinta aarretta ♥.

Tämä ehkä osaltaan selittää parin kuukauden hiljaiseloa blogissani. Voimani olivat ihan minimaaliset. Koko joulukuun olisin halunnut nukkua. Nukuin ainakin 10 tunnin yöunia, mutta päivälläkin täytyi nukkua kolmet minipäikkärit. Ensimmäiset ennen puoltapäivää, toiset kolmen jälkeen ja kolmannet viiden-kuuden maissa. Päiväkotipäivinä tuo oli mahdollista, mutta muina päivinä ei… En ole ikinä elämässäni tuntenut moista väsymystä! Jos yritin koneella kirjoittaa, kun väsymys oli pahimmillaan, ei siitä tullut mitään! Harmaa kalvo peitti silmäni enkä kerta kaikkiaan nähnyt kirjaimia selvästi. Jo arkipäivän normaalit aamutoimet saivat energiavarastot loppumaan. Jos janotti, sain kerätä voimia vedenhakureissuun enkä oikeasti liioittele yhtään! Pyykkivuoret kasvoivat ja tein kotitöistä vain aivan välttämättömimmät. Vähän väliä löysin itseni sohvalta… Rimaa hipoen mentiin pari kuukautta! :D Välillä olin todella huolissani, että voiko pelkkä raskaushormoni tehdä tällaista (epäilin jo hemoglobiiniakin, mutta siitä väsymys ei johtunut), mutta ilmeisesti voi, sillä nyt olen jo jonkin aikaa saanut elää ilman tuota väsymystä. Mitään tuollaista en kuitenkaan esikoista odottaessani tuntenut! Silloin väsymys taisi kestää pari viikkoa eikä se ollut yhtään näin voimakasta…

Tässä on nyt neljäs raskauskuukausi hyvässä vauhdissa, ensimmäinen kolmannes tuli ylitettyä jo tovi sitten. Laskettu aika on päivälleen kuuden kuukauden kuluttua. Poikamme täyttää päivälleen kolmen kuukauden kuluttua neljä vuotta. Hänestä tulee maailman ihanin, kultaisin ja huolehtivaisin isoveli ja vauvamme on hyvin onnekas, kun saa kasvaa tuo ihana, vallaton ja pilke silmäkulmassa elävä pikkumies isoveljenään ♥.

Olen niiiiin onnellinen sekä itseni että mieheni puolesta ja varsinkin poikamme puolesta! Olen onnellinen neljän isovanhemman puolesta sekä yhden isoisovanhemman, 86-vuotiaan mummuni, puolesta. Hän hoki olevansa niin ikionnellinen, kun kerroin hänelle, että M:sta tulee isoveli. Silmäkulmiani sain pyyhkiä mummuni reaktion nähdessäni ♥.

Entäs kissat sitten..? Täytyy sanoa, että heitä hieman säälin, sillä nyt pojalla on menossa taas melkoisen vauhdikas kissavaihe. Vielä vauva tähän härdelliin niin saapa nähdä mitä kissat tuumaavat… Toivottavasti vanhempi kisunen ei ihan hirveästi stressaa! Viimeksihän hän pudotti melkein koko turkkinsa raskauttani stressatessaan, raasu ♥. No jos niin käy taas, niin onneksi siinä loppuvaiheessa on kesä, niin ei kisun tarvitse palella :).

Tämä tieto saa tosiaan meidän puolestamme olla nyt julkista. Enää en aio mahaani peitellä enkä asiaa salailla :D. Sydämeni pohjasta toivon, että kaikki menee tälläkin kerralla hyvin. Pieni huoli on matkassa koko ajan, sillä en hetkeäkään pidä lasten saamista itsestäänselvänä asiana. Olen myös hirmuisen helpottunut ja onnellinen, että saan vihdoin jakaa tämän asian teidänkin kanssanne! ♥

Onko siellä mahdollisesti joku toinenkin samassa vaiheessa odotusta? :)

/

Sain tuossa viikolla ihania kommentteja teiltä, kiitokset! Eräässä kommentissa toivottiin seuraavaa:

Pidin kovasti siitä, kun kirjoitit perhearjesta ja poikasi kasvusta ja kehityksestä. Sitä olisin mielelläni lukenut enemmänkin, sillä oma tyttöni on samanikäinen. Muistan kuinka paljon juttusi antoivat tsemppiä itselleni äitinä, kun tyttöni oli pieni. Sen kaiken uuden keskellä oli välillä aika kovilla väsymyksestä yms. Myös nykyisestä elämästänne olisi kiva kuulla lisää. Miten poikasi on viihtynyt päiväkodissa? Miten nukkumisasiat, onko stokken sänky vielä käytössänne vai joko olette siirtynyt toisenlaiseen? Jos niin millaiseen? Meillä on stokke vielä käytössä, mutta pian on uuden osto edessä, sillä 3,5v vanhalle alkaa käymään jo pieneksi. Näitä tälläisiä arjen asioita olisi kiva lukea. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi.

Minusta on mukava saada ihan tällaisia tarkempia, konkreettisia kysymyksiä aiheista kuin aiheista. Niihin on sitten mukava postauksessa vastailla, kun tietää, mikä teitä kiinnostaa! Aikani on hyvin rajallinen mitä tulee blogiin, joten helpottaa suuresti, jos joskus ainakin tietää jo valmiiksi, mistä kirjoittaa :D.

Nyt helmikuun alussa tuli tosiaan vuosi täyteen päiväkotielämää ja onnekseni voin sanoa, että vuosi on sujunut erittäin hyvin. Pojallamme on aivan ihanat lastenhoitajat ja tämä äiti kyllä itkee tovin jos toisenkin, kun vaihto toiseen ryhmään tulee eteen (viimeistään ensi syksynä). Arvostan kovasti päiväkodin ihanan vaihtelevia viikko-ohjelmia; lapset saavat niin kivoja kokemuksia päiväkodin myötä! Meillä kysytään jokaisen päiväkotipäivän jälkeen, miten päivä on sujunut, mitä leikkejä hän leikki ja kenen kanssa ja mitä oli ruokana yms. On ihana kuulla lapsen päivästä hänen itsensä kertomana! Mies yleensä hakee pojan päiväkodista ja usein jäävät hetkeksi ulos siksi aikaa, kun teen ruokaa. Heipat kyllä sanomme jo heidän tullessaan ja joskus huvitun, miten ovelta kuuluu pikainen Heippa äiti! Oli kivaa päiväkodissa! Silti uskon, että lapsen mielestä on mukavaa, kun vanhemmat ovat kiinnostuneita juuri hänen päivästään ja juuri hänen kuulumisistaan.

M on saanut paljon kavereita päiväkodissa ja erityisen paljon sydäntäni lämmitti vasu-keskustelussa kuulemamme, että kun ryhmän lapsilta kysyttiin Kuka on sinun kaverisi?, niin lähes jokaisesta lapusta löytyi poikamme nimi. Olen yrittänyt opettaa hänelle, että kaikkien kanssa tulee leikkiä eikä ketään saa jättää yksin. Ketään ei myöskään saa kiusata eikä kukaan saa ikinä kiusata häntä. Olen sitä mieltä, että useat kiusaamistarinat saavat alkunsa jo päiväkodista, joten niihin täytyy puuttua aivan heti ja rankalla kädellä, jotta ne eivät seuraa mukana kouluelämään.

Tunsin aikoinaan erään pojan, jota kiusattiin ylipainon vuoksi aika lailla hänen koko koulutaipaleensa ajan. Oli hänellä kavereitakin, mutta se kiusaaminen vain jatkui ja jatkui. Lopulta tarina päättyi niin, että yläasteen jälkeen hän teki itsemurhan (tuolloin olimme jo eri kouluissa). Tietenkään kukaan ei voi tietää tarkkaa syytä, mutta hyvin todennäköisesti kiusaamisella oli osansa tähän kohtaloon. Tuo muisto seuraa mukanani läpi koko elämäni ja sen vuoksi kaikki kiusaamisjutut tulee otettua hyvin rankasti ja vakavasti… Joten puututaanhan herkästi kiusaamiseen, sama missä sitä näemme! ♥

Nukkumisasiat ovat olleet täällä jo jonkin aikaa pienessä mietinnässä… Poika nukkuu tosiaan edelleen meidän makuuhuoneessamme Stokken sängyssään. Nyt sänky alkaa käydä pieneksi ja on uuden sängyn hankinnan aika. Tahdon hänelle valkoisen sängyn, jonka alla on säilytyslaatikko. Nimittäin koska hänen oma huoneensa ei ole mitenkään erityisen suuri, haluan hyödyntää myös sängynalusen säilytystilana. Saa vinkkailla kivoista sängyistä, jotka sopivat näihin kriteereihini! Sänky saa olla myös kivan näköinen, sillä se tulee olemaan hänen huoneessaan vuosikaudet. Mietin vain vielä, että kannattaisiko heti ostaa sellainen parimetrinen sänky eikä mitään lasten kokoa? Jos ostamme jonkin pikkulapsen sängyn, täytyy kohta taas ostaa uusi, isompi sänky… Myöskin parvisänkyä olen pohtinut yhtenä vaihtoehtona.

Olemme myös miettineet, onko hänen uuden sängyn myötä aika siirtyä omaan huoneeseensa nukkumaan. Meillä vanhemmilla ei ole asian kanssa ollut mikään kiire, sillä kaikki ovat saaneet täydellisen hyvin unta näillä nykyjärjestelyilläkin. Meillä on miehen kanssa täysin vakiintunut tapa, kun käymme nukkumaan: molemmat käymme vuorollamme pojan sängyn luona kurkistamassa pienen unta :D ♥.

Kysyin pojalta pari viikkoa sitten, että mitäs jos siirrettäisiin sun sänky sun omaan huoneeseen ja nukkuisit siellä? Hän oli hetken hiljaa kainalossani ja tuumasi Nooh, mitäs jos siirrettäisiin sun sänky vessaan? Joten mietin sitten, että ehkä aika ei ole vielä kypsä, jos hänestä pelkkä ajatuskin kuulostaa noin hullunkuriselta :D.

Meillä kasvaa täällä hyvin reipas, puhelias (ei siis juurikaan hiljaisia hetkiä…), sosiaalinen, empaattinen ja sanavalmis poika. Hän on omasta mielestään jo hyvin iso ja muistuttelee siitä tämän tästä. Äitin pieni -lauseeni korjataan nopeasti ei ku mää oon iso! On hyvin innostunut luistelusta ja hiihtämisestä; molemmat sujuivat heti ensikerrasta lähtien ällistyttävän hyvin. Painiminen on edelleen yksi lempipuuhista isin kanssa! M on hyvin tarkka ja käämit palavat nanosekunnissa, jos kenkä tai hanska menee huonosti. On luonteeltaan melko temperamenttinen, jota en pidä ollenkaan huonona asiana. Kokemuksen syvällä rintaäänellä sanon, että tässä elämässä ei pärjää, jos ei ole jonkin verran tulta ja tappuraa!
Päiväkotielämä on saanut hänestä esiin johtajatyypin, mutta sellaisen, joka ei kuitenkaan huonolla tavalla muita määräile. Helposti kuitenkin ryhmässä ottaa sen johtajan roolin. Näiden kaiken vastapainona hän on myös hyvin herkkä ja tunteellinen poika. Hän rakastaa hellyyttä ja läheisyyttä ja jakelee niitä itsekin auliisti. On kova halailemaan ja pussailemaan. Puhuu todella kauniisti ja päräyttää yhtäkkiä kesken lastenohjelmien Äiti mää niiiiiin rakastan sua. Ihmettelee sitten, jos äiti joskus noina yllättävinä hetkinä hieman niiskuttelee… Mun maailman rakkain ♥.

Minkäslaisia 3–4-vuotiaita teillä? :)

/

Tervehdys blogimaailmaan! Nythän mulle on käynyt niin, että kun tuo tauko jäi joulukuussa päälle, niin sehän sai heti jatkoa :D. Kun tottuu blogittomaan elämään, ei enää osaa, muista eikä välttämättä motivoikaan palata takaisin… Tauot tekevät hyvää, mutta varoitus; ne saattavat jäädä päälle! Katsotaan nyt ihan rauhassa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja mennään päivä kerrallaan eteenpäin, kuten elämässä muutenkin.

Meille kuuluu hyvää, toivottavasti teillekin! Olemme tämän tammikuun ajan nauttineet ihanasta, kunnon vanhan ajan talvesta, jos niin voisi sanoa! On lunta ja pakkasta, vaikka jokunen plussakelin päiväkin viime viikkoon mahtui. Ostimme heti tammikuun alussa pojalle hiihtovälineet ja luistimet ja niitä onkin ahkerasti käytetty useita kertoja viikossa. Samoin viikonloppuisin on kulutettu pulkkamäkeä oikein urakalla. Turhan kylmillä pakkaskeleillä on mukava puuhastella sisälläkin ja keilaaminenkin tuli koko perheen voimalla testattua. Tämä oli M:n toinen kokemus keilaamisesta ja sujui jo huomattavasti paremmin kuin noin vuosi takaperin. Tuolloin ei jaksanut koko tuntia hommaan keskittyä, mutta nyt tässä iässä oli toisin! Tokaisi siellä kesken kaiken, että oli niin kivaa kun otitte minut mukaan! ♥ Oikeastaanhan hän on kyllä mukanamme aina ja joka paikassa :D.

Kodin sisustusrintamalla ei ole tapahtunut oikein mitään. Eteisen muutos on kutakuinkin valmis, mutta aula on vaiheessa ja mietinnässä. Minulla olisi haaveissa aulan seinustalle uusi lipasto, joka vastaisi nykytarpeitamme huomattavasti paremmin kuin nykyinen, mutta mies nikottelee hintalapulle. On se jännä juttu, miten autotallihankinnat saavat maksaa, mutta koti on eri juttu, hmm… Pehmittely jatkukoon! :D

Muitakin muutoksia on kotiin tässä talven mittaan luvassa! Nimittäin tuo käytävä vessan seinän ja vaatehuoneen sekä makuuhuoneemme välistä on poistumassa. Se on toiminut hyvin seitsemän ja puolen vuoden ajan, mutta kun kahden aikuisen koti muuttuu lapsiperheen kodiksi, ovat jonkinmoiset muutokset joskus tarpeen. Käytävä on tähän mennessä ollut lähinnä visuaalisesti kiva ja yksi kotimme lempinäkymistäni onkin ollut katsella sohvalta tuohon käytävän suuntaan, mutta nyt käytännöllisyys nousee ykköseksi. Niin joo ja pojan kolmevuotislahjaksi saamansa sähköauton reitiksi tuo on ollut mainio: vetää rundia noiden käytävien kautta…

Käytävän aukko levytetään siis umpeen eli siihen tulee seinä. Olen alustavasti suunnitellut siihen jotain avohyllykokonaisuutta… Tai sitten jokin yksi iso taulukin sopisi! Yksi lisänurkkaus olohuoneeseen on siis tämän muutoksen myötä luvassa. Käytävä itsessään muuttuu säilytystilaksi (= hukkaneliöt tehokäyttöön) ja sen toiseen päähän tulee ovi vessan ja meidän makuuhuoneemme ovien väliin. Nyt mietin, että haluaisin tuon olohuoneeseen näkyvän seinänpätkän yläosaan ikkunan, jotta säilytystilaan tulisi luonnonvaloa. Haaveilen vaakamittaisesta ikkunasta, jossa olisi mustat, ohuet karmit. Ikkunan keskellä voisi olla pari ohutta, pystysuuntaista ns. koristerimaa, jotta se ei olisi pelkkää ikkunaa reunasta reunaan. Tai sitten ilman niitä… Miltä kuulostaa, saiko ideastani kiinni? Täytyy vain teettää tuo ikkuna jossain…

Joku varmaan pyörittelee siellä silmiään ja kaivaa kalenteriaan, mutta ei, nyt ei ole aprillipäivä ;).