/

 

Mahtavaa sunnuntaita blogimaailma! Täällä vietetään talvista lepopäivää talvitekstiilien kera; ihana kaivaa lampaantaljat ja muut lämpöisemmät tekstiilit, kuten torkkupeitot, esiin säilöistään! Kotoilla ja höpsötellä vauvan kanssa kynttilöiden tuikkeessa villasukat jalassa. Tänään nähdään kolmea ystävää ja heidän neljää lastaan, muuten ollaan kotosalla ja nautitaan. Kissoistakin huomaa selvästi, miten nauttivat kun koko perhe on kotona.

041

Olen vieläkin aivan innoissani eilisestä Kaija Koon keikasta, siis huikea! Mulla ei ollut mitään erikoisia ennakko-odotuksia keikan suhteen; ajattelin, että varmasti se on hyvä, mutta odotukset kyllä ylittyivät ja voisin mennä uudestaan heti tänään! En ollut varautunut, että jotkut laulut (kuten Viimeinen lento) itkettäisivät siellä niin kovasti eikä mulla tietenkään (taaskaan) ollut nessuja mukana… Joten tämä vinkkinä muille! :)

Tykkään konserteissa myös siitä, ettei kappaleiden välissä höpötellä pitkiä tarinoita, vaan keskitytään laulamiseen, sillä niitä biisejähän sinne kuuntelemaan mennään! Muutamat tarinat toki mahtuvat joukkoon ja olikin mukava kuulla joidenkin laulujen historiaa; mistä ja missä tilanteissa olivat syntyneet jne. Oli niin mahtavaa kuulla livenä nuo biisit juuri sen alkuperäisen laulajan laulamana ja ennen kaikkea sen ystävän vieressä, jonka kanssa niitä teineinä sydämemme kyllyydestä hoilasimme, pitkin poikin Suomen maata! Kaija Koo on ainoa naisartisti, jonka musiikista olen tykännyt jo yli puolet elämästäni; tykkäsin jo teininä ja tykkään edelleen!

011

Konsertin alussa kaikki istuivat kiltisti omilla paikoillaan, ehkä hieman alkukankeina. Reilun tunnin päästä ihmisiä oli tanssimassa sekä keskikäytävällä että seinän vierustoilla. Kaija puhui konsertissa tärkeistä asioista, mm. siitä, miten ihmiset ajattelevat aivan liikaa sitä, mitä muut heistä ajattelevat eivätkä ehkä sen vuoksi tuolla konsertissakaan kehtaa tanssia tai itkeä tai laulaa kovaan ääneen mukana. Niin totta ja tuohon ajatteluun sorrun itsekin. Se on mielestäni tosi rasittava piirre, jonkun verran olen päässyt siitä eroon, mutta en läheskään kokonaan. Mitenköhän pääsisi? Tunnistatteko itsessänne samaa? Siihen liittyy osaltaan myös se, miten ihmiset arvostelevat toisiaan aivan liikaa! Sillä oikeastaan, kuka on oikeutettu arvostelemaan toista ihmistä? Oliko se Elvis Presley, joka sen jo hyvin sanoi:

Älä koskaan tuomitse tai arvostele ketään toista ihmistä, jos et ole kulkenut hänen kengissään.

012

Vauvalla oli mennyt mummun ja papan kanssa hienosti. Tosin hän kukkui hereillä edelleen puoli kymmenen maissa kotiutuessamme :D. Ei kuitenkaan haitannut, sen verran ikävä häntä oli ja päästiin vielä kunnolla halimaan ennen yöunia! Hän nukahtikin vasta yhdentoista aikoihin… Olin eilen hänestä erossa pisimmän ajan koskaan: lähes neljä tuntia! Pärjäsin kuitenkin yllättävän hyvin :).

Näistä ajatuksista vanhan viikon lopetukseen ja uuden aloitukseen! Mietin jo, mikä voisi olla seuraava konsertti – niissä tulee käytyä aivan liian harvoin, kerran vuodessa ei riitä mihinkään! Taidanpas seuraavaksi laittaa Kaija Koon levyn soimaan ja jammailla täällä kotona, kun en eilen konsertissa kehdannut!

 

/

 

Lauantaiterkkuja täältä huikkaan! Ollaan vietetty kotipäivää, Instagramissa muutama kuvapalanen. Ensimmäistä kertaa emme päässeet vauvauintiin. Yö oli niin levoton ja rikkonainen, että aamupäivä meni meillä kaikilla lähes kahden tunnin päikkäreitä nukkuessa! Uni meni nyt uinnin edelle ja hyvä niin. Pääsin itsekin huonojen yöunien aiheuttamasta pääkivusta eroon.

Muistatteko muuten, kun Pieni vesipeto -postauksessani kirjoitin hieman nihkeämmin sujuneesta vauvauintikerrasta? No siitä heti seuraava kerta meni vallan mainiosti eikä vauva itkenyt yhdenkään sukelluksen jälkeen! Paikalla oli nimittäin eri ohjaaja, jonka ammattitaito ratkaisi pienen pulman käden käänteessä. Hän huomasi, että vauva on sellaista tyyppiä, joka tahtoo toimintaa heti eikä hetken päästä! Ei halua pitkiä heijauksia juuri ennen sukeltamista, vaan pian veden alle, ylös ja lelujen pariin. Niinpä pientä sukeltajaa on nykyään aina vastassa pieni ankkalauma ja hänhän vastaanottaa ne oikein tomeralla ilmeellä kädet ojossa: kaikki mulle heti tänne ja nyt! Lelut ovat ikään kuin palkinto hienosta sukelluksesta. Pelkät taputukset ja kehut eivät aina riitä, vaan niiden jälkeen saattaa päästä pieni itku, jos ei ole mitään muuta touhua luvassa. Niinpä meillä on nyt hyvät toimintaohjeet, kiitos ohjaajan! Vauva nauttii nyt uimisen (eli polskimisen ja lelujen jahtaamisen) lisäksi sukeltamisestakin eikä äidinkään tarvitse enää tuota asiaa jännittää… Toki joskus saattaa olla vain huono päivä ja silloin on parempi keskittyä vain niihin mielekkäisiin vesileikkeihin. Tärkeintä on, että koko perhe nauttii, sillä uimisen tulee olla kivaa!

067

084

Vauva nukahti vihdoin päikkäreille ja itse alan valmistautumaan iltaa varten. Mummu ja pappa tulevat tänne vauvan seuraksi, kun taas me vanhemmat suuntaamme ystävien kanssa Kaija Koon konserttiin. Varmasti aikaansaa mukavia teinivuosien muisteloita kun niitä hittejä kuuntelee!

Tässä muuten yksi valokuvausvinkki tänä aikana, kun tuntuu, että päivänvalo ei vain riitä; ei edes olohuoneen neljän kolmemetrisen ikkunan äärellä. Ota vain käden ulottuvilta jokin valonlähde ja käytä sitä joko suoraan tai epäsuoraan! Tämän postauksen ensimmäisessä kuvassa käytetty Joy-kynttelikköä epäsuoraan :D. Aika pro-meininki?

Tässä huomaa, millainen merkitys tuollaisella lisävalolla kuvaan on (ensimmäinen kuva aivan liian synkkä!):

cats

Mutta nyt vauvauinnit ja vaipat syrjään, sipaus Chanelia kynsiin ja meikkilaukun kimppuun! Sen jälkeen konsertti pikkuhiljaa jo kutsuukin. Ihanaa lauantai-iltaa!

092

 

/

 

Tähän mennessä olemme isänpäivisin muistaneet ainoastaan omia isukkejamme, tänä vuonna sellainen löytyy myös omasta perheestämme. Ensimmäistä äitienpäivää vietimme synnärillä vauvan ollessa kolmen vuorokauden ikäinen. Ensimmäistä isänpäivää olemme viettäneet tänään vauvan täytettyä eilen puoli vuotta. Päivä alkoi kivoilla kylkipotkuilla, joita tuo pieni aarteemme välissämme heräillessään jakeli. Ennätysaikaisin hänelle: jo kahdeksalta! Nousimme sitten pikkuhiljaa ja minä suuntasin keittiöön isänpäiväaamiaista valmistamaan. Kysyin illalla mieheltä, haluaako aamiaisen sänkyyn; ei kuulemma, joten nautimme sen pöydässä. Itsekin mielelläni nautin ruuan katetun pöydän ääressä, mutta esim. palan kakkua voi syödä sängyssäkin :).

007

002-crop

Miehen tuntien tiesin, että pekonia olisi hyvä olla ja sen kaveriksi munakokkelia. Sämpylöitä sydänmuoteilla tehtyine juusto- ja kurkkusiivuineen, teetä ja hedelmiä sekä makeita kakkuja. Niitä leivoin vauvan synttäreille jo perjantaina ja niitä herkutellaan edelleen! Kynttilöitä ja kauniisti katettu pöytä, sillä kattaus on tunnetusti puoli ruokaa. Ehkä ne miehetkin arvostavat nätiksi laitettua pöytää, vaikka eivät siitä yleensä mainitsekaan. Ainakin itsestä tuntuu mukavalta kutsua päivänsankari nätiksi katetun pöydän äärelle. Kokki sai kiitoksen, kun päivänsankarin mukaan pekonissa oli juuri täydellinen rapeusaste ja munakokkelikin oli herkullisen pehmeää – kuulemma parempaa kuin hotelleissa, ohhoh!

305

291

Aamiaishetken lopussa annoin miehelle vielä kortin ja pysyvän muiston tästä ensimmäisestä isänpäivästä: kehystetyn valokuvan hänestä ja pojastamme. Otin kuvan kivalla perhelomallamme vajaa kuukausi sitten. Miehen reaktio oli niin aito ja liikuttava, että kyyneliltä ei kyllä vältytty pöydän kummallakaan puolen.

322

Äsken ostin portaille ilmestyneeltä pieneltä salibandyn pelaajalta rasian pipareita, taidanpa lämmittää tälle illalle vielä vaniljaiset glögit niiden kaveriksi.

Lämpöistä Isänpäivän iltaa!