Sain Viiviltä Valkoinen Soihtu -blogista kivan haasteen, kiitos! Tartutaanpas tähän tänään!

0091-860x573

1. Osallistuuko puolisosi sisustuksen suunnitteluun?

Erittäin vähän, tämä on oikeastaan aina ollut mun heiniä. Tällainen työnjako muotoutui jo tätä kotia suunnitellessamme: minä keskityin kaikenlaiseen suunnitteluun ja paperihommiin, mies työn toteutukseen ja se jatkui sitten muuton jälkeenkin samankaltaisena. Ehkä mulla on myös enemmän ideoita tällaiseen… Vaikea kuvitella, että mies vapaahetkinään miettisi kotimme sisustusta :D.

2. Jos vastasit ei, toivoisitko puolisosi osallistuvan enemmän kodin sisustamiseen? Jos toivot, miten haluaisit hänen osallistuvan?

No ehkä joskus… Toivoisin, että häntä kiinnostaisi toteuttaa pieniä kodin sisustusjuttuja/-muutoksia hieman nykyistä enemmän. Joskus taas, kun kysyn hänen mielipidettään jostain sisustukseen liittyvästä asiasta, on vastaus luokkaa ”ihan sama”. Noina hetkinä toivoisin saavani kuulla hänen mielipiteensä, sillä usein se auttaa jäsentämään omiakin ajatuksia. Että tässä vielä hieman työnsarkaa :).

cats9-860x645

3. Eroavatko makunne toisistaan?

Joissain asioissa kyllä, mutta enimmäkseen maku on kyllä samankaltainen.

4. Riitelettekö sisustusratkaisuista?

En muista, että olisimme riidelleet. Joskus ehkä joidenkin asioiden kohdalla joutuu käymään normaalia pidemmän keskustelun/kypsyttelyn, mutta ei sitä riidaksi voi kutsua.

5. Teettekö kotiin tulevat hankinnat yhdessä vai erikseen?

Pienhankinnat teen ihan ominpäin, isot hankinnat teemme yhdessä. Jos olen hankkimassa jotain arvokkaampaa valaisinta tai tuolia, kysyn kyllä miehen mielipiteen tuotteesta ennen sen hankintaa. Mielestäni ei nimittäin ole oikein, että yhteisessä kodissa on jotain, josta toinen ei tykkää lainkaan. Tuo mielessä pääperiaatteena on kuitenkin se, että omilla rahoillaan kumpikin voi hankkia mitä itse haluaa ja toiselle pitää antaa mahdollisuus toteuttaa haaveitaan; oli kyseessä sitten huonekalu tai Harley-Davidson ;). En kuitenkaan voisi elää sitenkään, että esim. jokaisen yli 100-200 euroa maksavan tuotteen kohdalla joutuisin ensin kysymään mieheltä ”luvan”. Tämä toki toimii myös toisinpäin, mutta mies harvemmin ostelee kotiin mitään; hänen hankintansa liittyvät enimmäkseen autotalli- ja harrastuspuoleen.

147-860x573

6. Kuinka paljon kompromisseja teette yhteisen kodin sisustuksen eteen? Kumpi joustaa enemmän?

Yllättävän vaikea kysymys! Nyt ei tule mieleen mitään sellaista, joka olisi vaatinut kompromissia… Tai no joidenkin juttujen hankinta-ajankohdan suhteen ehkä. Jos olen hankkimassa jotain, voi siitä hankinta-ajankohdasta joskus tulla hieman erimielisyyttä ja sitten lykkään hankintaa hamaan tulevaisuuteen. Että vastaisin kyllä että minä teen enemmän kompromisseja ja lykkään hankintoja, joistain luovun ehkä kokonaan. Esimerkkinä voisin mainita Toy-tuolit, joiden hankintaa pohdin useamman kesän (koska miehen mielestä hankinta ei ollut välttämätön), kunnes nyt ne vihdoin ostin. Miehillä tuntuu usein olevan ajatuksena, että se mikä tulee kotiin (lähinnä sisustuspuoleen liittyen), ei ole välttämätöntä, mutta odotappas vain, kun tulee vastaan jokin autotallihankinta! Siinä ei euroja laskeskella eikä hankintoja lykkäillä… Kuitenkin siellä kotona ollaan huomattavasti enemmän kuin autotallissa, joten en ymmärrä tätä yhtälöä, mutta ehkä mun ei tarvitsekaan :D.

031-860x573

7. Miltä puolisosi koti näytti silloin, kun ensimmäistä kertaa vierailit siellä? Tuliko välittömästi olo, että tämä on tässä vai mietitkö hiovasi puolison maun paremmaksi/toisenlaiseksi?

Oli selvästi miehen asuttama ;). Mustia huonekaluja ja nahkasohvaa… En niinkään kyllä miettinyt mitään sisustuspuolen asioita silloin, mutta pikkuhiljaa yhteenmuuttoa suunnitellessamme sohva vaihtui uuteen ja mustat huonekalut löysivät uuden kodin. Siistiä hänen kodissaan oli aina: puhdasta, ei tiskivuoria eikä lojuvia tavaroita, vaan kaikki omilla paikoillaan. Peukku tästä!

Minäpäs lähetän tämän haasteen Valkoiseen Harmajaan, Modernisti Kodikkaaseen ja Heinään heiluvaan ;).

Entäpäs millainen on sisustuksen työnjako sinun kodissasi?

 

 

Aivan ihana pääsiäinen! Muistan pääsiäisiä, jolloin aika meinasi käydä näiden pyhien aikana pitkäksi – nyt ei todellakaan! Suurin kiitos siitä kuuluu toki pienelle pojallemme, mutta muutenkin olen kyllä niin nauttinut näistä pitkistä pyhistä. Voimme lomailla koko perheen voimin eikä ole kiire mihinkään. Näitä tällaisia lomia tarvitaan säännöllisesti. Saa mennä minne haluaa ja milloin haluaa. Ei mitään liian tiukkoja aikatauluja, vaan pojan ehdoilla mennään, jolloin hänen rytminsä pysyy suurin piirtein samana kuin arkenakin.

Pitkäperjantaina pääsimme valmiiseen pääsiäispöytään miehen vanhemmilla ja tänään herkuttelemme vuorostaan minun vanhempieni luona. Myöskin veljeni tyttöystävänsä kera saapuu kanssamme pääsiäispäivää viettämään. Ruokailun lisäksi luvassa kivoja lautapelejä kuin joulunpyhinä konsanaan! Huomenna vierailemme vielä miehen veljen perheen luona. Kovasti on siis vierailtu ja lähisukulaisia nähty.

Eilen täällä kiersivät trullit. Poika katseli silmät pyöreinä portailla käyviä, hassusti pukeutuneita lapsia. Yhtyi erään trullin virpomiseenkin öö-öö-ööö -äännähdyksillä :D. Päivällä kävimme kaupassa ja puistossa – ihanan aurinkoinen ilma oli eilenkin! Iltasella suuntasimme Halkokarin rannalle pääsiäiskokkoa ihastelemaan. Silläkin uhalla, että poika nukahtaisi kotimatkalla autoon ja menisi sen vuoksi yöunille vasta puoliltaöin… Näin ei kuitenkaan onneksi tapahtunut ja reilu tunti vierähti kokolla veljeni ja tyttöystävänsä kera oikein mukavasti!

004

Yksi hemmottelu, josta olen saanut tässä pääsiäisloman aikana nauttia, on aamu-unet. Mies on noussut joka aamu pojan kanssa kahdeksan maissa ja minä olen saanut jäädä nukkumaan niin pitkään kuin unta maittaa. Eilen ja tänään nousin puoli kymmeneltä, olipas ihanaa nukkua vielä tunti oikein sikeää unta! Muistelen näitä aamuja varmasti vielä pitkään, heh!

Mutta nyt nautiskelen jokapäiväisen kahvikupposeni tuon Avotakan uuden numeron parissa. Eikö olekin suorastaan herkku kansi! Olen nyt pitkästä aikaa innostunut tilaamaan lehtiä: kotiin tupsahtaa sekä Avotakka että Divaani. Arjen luksusta saada tuore lehti käteen suoraan omasta postilaatikosta. Toivottavasti teilläkin on ollut mukava pääsiäinen eikä tämä suinkaan tähän pääty; päivä on tuskin alkanut ja onhan vielä huominenkin!

 

 

Tiedättekö päivät, jolloin kaikki menee pieleen? Se alkaa aamulla ehkä jostain pienestä asiasta, mutta jatkuu pitkin päivää aina iltaan saakka. Välillä pysähtyy miettimään, että enää mikään ei yksinkertaisesti voi mennä mönkään, kunnes eteen tulee seuraava juttu… Tuollainen päivä, osuvasti maanantai, oli täällä eilen. Ihan samanmoista en ollut pojan syntymän jälkeen kokenut, mutta kertahan se on ensimmäinenkin! Sarjan pieleen menneitä juttuja kruunasi vaunulenkki, jota odotin kuin pelastavaa enkeliä. Pääsimme sen kymmenisen metriä tielle saakka, kun alkoi sataa vettä. Nooh, lenkki vedettiin siitä huolimatta sisulla läpi. Toinen kissa kaverina. Jotenkin lohdutti, kun tiesi ettei ole ainoa, jota se vesisade tympi niin maan perusteellisesti :D.

Mutta tämä ei kuitenkaan ollut tämän päivän aihe. Eilistä en halua tuon enempää edes muistella… Mieleeni tuli noista tapahtumista johtuen eräs kommentti, jonka sain Blogihiljaisuus jatkuu -postaukseeni. Kommentti oli mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä, se kuului näin:

Paranemisia ja jaksamista!

PS. “…enkä voisi kuvitellakaan sipsuttelevani täällä kamera kourassa. …”
Ei aina postauksessa tarvitse olla kuvia. Ja me olemme tosi armeliaita me lukijat. Ei se sisältökään aina tarvitse olla niin huippua. Sellaiset fiilistelypostaukset, tunnelmakuvat, vaikka sitten väsymyksenpurskahduksetkin tai ärripurritkin ovat elämää.

002

Olisi kiva kuulla teidän mielipiteitänne tuosta!

Itse ajattelen tuota kuva-asiaa siten, että koska mielelläni luen muiden blogeista sellaisia postauksia, joissa on sekä kuvia että tekstiä, tuotan mieluiten sellaista sisältöä myös itse. Mielestäni blogeissa kuvat ja teksti muodostavat sen täydellisen kombon; ilman toista puuttuu jotain. Mitä mieltä te olette – tulisiko postauksessa aina olla kuvia? Mietin myös sitä, että ovatko nykyajan blogit menossa liian siloiteltuun (ehkä jopa ammattimaiseen) suuntaan, jossa lähestulkoon kaikki arkisekamelskat on rajattu pois? Sisustuslehdissä tuon ymmärtää, mutta miten on blogien laita? Onko se seikka, joka erottaa blogit lehdistä, katoamassa vai voiko se koskaan kadota täysin? Haittaako, jos joskus näkyy ripaus realityä? Toivooko lukijat jopa sitä? Vai vaikuttaako se blogista saatavaan inspiraatioon; kuka haluaa katsella muiden sotkuja, kun niitä löytyy omastakin takaa? Vai onko se vain lohdullista tyyliin huh, ei noillakaan aina ole siistiä, eipä se tuokaan jaksa aina siivota? Faktahan on, että koti on elämistä eikä kuvia varten, joten varmasti joka kodissa näkyy useimmiten tai ainakin joskus se elämisen jälki. Miltä bloggaajasta itsestään tuntuisi avata bloginsa ja nähdä siellä kotinsa sotkut? Ajatuksena ei kovin houkutteleva ainakaan ruudun tällä puolen.
Instagramissa näytin kuukausi sitten syyn, miksi sisustuspostauksiani näkyy nykyisin niin harvakseltaan. Meillä kun näyttää useimmiten tältä. Aina ei vain jaksa. Toisaalta ymmärrän senkin, miksei kaikille ihmisille halua näyttää kotiaan tuollaisessa arkilookissa. Kotinsa haluaa näkyvän ns. edustuskunnossa. Samoin silloin, jos saamme kotiimme vieraita. Hieman verrattavissa siihen, jos itse lähtee kaupungille asioimaan; kyllähän sitä peiliin tulee vilkaistua ennen kotoa lähtöä.

012

Kovasti odottelen kevätaurinkoa takaisin, oi niitä päiviä sieltä parin viikon takaa! Nyt aurinko on kuvamuisto vain! Mutta ajatella: huomenna jo huhtikuu!