/

Kurkataanpas tänään hieman perheemme pikkumiehen huoneeseen! Tämä huone on erittäin harvoin sellaisessa kunnossa, että siellä voi edes kävellä – saati sitten valokuvata. Meidän poikamme ei näytä minkäänmoisia innostumisen merkkejä siivoamista kohtaan. Yleensä kuuluu vain ”Äiti, älä siivoa!”, jos alan keräämään enimpiä tieltä pois… Joskus toki hänkin innostuu keräilemään tavaroita laatikoihin, mutta yleensä tuollaiset keräilytuokiotkin keskeytyvät, kun kerätessä käteen osuukin jokin hyvin mielenkiintoinen lelu, jolla täytyy alkaa leikkimään samantien :D. Mites teidän kolmevuotiaanne? Missä vaiheessa lapselta olisi realistista odottaa omien leikkien poiskeräämistä?

Sain alkukesästä vihdoin koottua jonkinmoisen taulukollaasin huoneen tyhjälle seinälle. Siitä löytyy yksi canvastaulu ihanan tekstin kera, Puisto-juliste kehystettynä, traktorikortti sekä pikkumiehen omaa taidetta: eräs tussityö, ensimmäinen päiväkodissa tehty vesivärityö nimeltään Joki sekä isänpäiväksi 2015 mustikoilla maalattu kortti.

Vaihdoimme alkukesästä huonekalujen paikkoja huoneessa. Sohva oli aiemmin tuossa ikkunan alla lokerikon paikalla, nyt käänsimme sohvan seinää vasten. Siinä on mielestäni ihana lukea yhdessä kirjoja, voi samalla makoilla kainalokkain! Harmittaa vain, että sitten kun poika siirtyy omaan huoneeseensa nukkumaan, täytyy sohva siirtää pois eikä sille ole muuallakaan kotonamme tilaa… Osaatteko muuten antaa sänkysuosituksia? Jokin valkoinen ja pitkäikäinen olisi etsinnässä. Täytyykin jokin päivä etsiskellä vaihtoehtoja ja tehdä niistä vaikka ihan oma postauksensa!

Olin aikeissa hävittää toisen noista Ikean valkoisista pikkupöydistä, mutta poika tykkäsikin, että sitä on mukava pitää leikkien laskutasona tuossa sohvan edessä. Ajattelin, tuleeko huoneesta nyt liian ahdas, mutta näyttääpä olevan kolmevuotiaalle juuri sopivasti tilaa tälläkin kalustejärjestyksellä. Poika huomasi itsekin huoneensa muuttuneen ja huone innosti ihan uudella tavalla leikkimään, kun se oli kokenut pienen muutoksen!

Viime kesänä kirppikseltä löytämäni ja maalaamani koivujakkara on ollut omiaan pojan huoneessa. Se toimii täällä jakkaran lisäksi myös pienenä pöytätasona. Mulla olisikin tälle kesälle monenlaista maalausprojektia työlistalla… Saapa nähdä, mitä kaikkea ehdin! Jotenkin meidän äitien omat puuhastelut jää aina muiden perheenjäsenten puuhasteluiden ja projektien jalkoihin, olen huomannut.

M on nyt kovin innostunut kaikista ajoneuvoista: erityisesti mönkkärit ja prätkät kiinnostavat! Oma lahjaksi saatu mönkkäri jäi täysin toiseksi, kun sai olla papan ison mönkkärin kyydissä. Hokee tämän tästä, että hän haluaa ison mönkkärin… Myös ruohonleikkurit ovat hitti! Kävimme ostamassa M:lle lahjarahoilla oman Jonsered-merkkisen ruohonleikkurin ja sillä on päristelty ahkerasti. Juhannusaattoaamuna leikkasin nurmikkoa ja toinen tuli perässä oman ruohonleikkurinsa kanssa kuulosuojaimet korvillaan. Välillä otin hänet avuksi työntämään isoakin leikkuria ja kylläpä oli jännää!

Tosiaan seuraava muutos pikkumiehen huoneeseen on luvassa sängyn ilmestymisen myötä. Silloin muutosta tarvitaan myös verho-osastolla, sillä sälekaihtimet eivät mielestäni keväisin/kesäisin pimennä huonetta riittävästi. Aamuaurinko paistaa tänne kirkkaasti, joten pimennysverhot ovat tarpeen! Mistähän löytyisi kivoja..?

Hieman jännittää myös se, miten yöt sitten sujuvat ja heräileekö poika jatkuvasti… Nyt hän nukkuu erittäin sikeästi huoneessamme eikä herää mihinkään. Viime yönäkin porskutti tasan 12 tuntia päästämättä ääntäkään! Pitkäaikaisemmat lukijat varmasti muistavat, miten vähäunisesti pojan ensimmäiset 1,5 vuotta sujuivat, joten näinkin voi käydä! Päiväunethan hän jätti pois jo viime syksynä 2,5-vuotiaana. Päiväkodissa joskus tulee uni, mutta sielläkin sitä kestää vain 15-30 minuuttia. Myös autoon nukahtelee aina silloin tällöin pieniä pätkiä… Ei vain tarvitse unta päivällä, kun nukkuu yöllä niin hyvin.

Mutta nyt töiden pariin – aurinkoista keskiviikkoa!

/

Olen tässä mietiskellyt, että milloin olisi aika tehdä muutoksia pojan huoneessa: sitten vasta, kun sille on oikeasti tarvetta vai sitten, kun huone vain alkaa näyttää liian pienen lapsen huoneelta pojan ikään nähden? Tällainen ajatus tuli mieleeni yhtenä päivänä pojan huoneessa leikkiessämme, kun katselin siellä ympärilleni. Huone oli alkuun vauvan valtakunta (tosin eihän vauva sitä edes käyttänyt) ja sitten reilun vuoden päästä siitä alkoi muodostumaan taaperon huone. Taaperoikä oli ikä, jolloin poika alkoi itsekin leikkimään huoneessaan, mutta varmaankin ensimmäiset pari vuotta on sellainen aika, jolloin lapsi ei niinkään omaa huonetta tarvitsisi. Toki tuo riippuu hieman perheestäkin…

Olen myös miettinyt sitä, milloin poika siirtyisi omaan huoneeseensa nukkumaan. Ehkä sitä voisi koittaa ensi syksynä, jos siltä tuntuu. Tähän asti hän on nukkunut Stokken Sleepi-sängyssään (saatu aikoinaan blogin kautta) ja mahtuu sinne kyllä edelleen, mutta viimeistään syksyllä on ajankohtaista siirtyä isoon peittoon ja silloin tulee tarpeeseen myös isompi sänky. Makuuhuoneessamme tulee isomman sängyn kanssa turhan ahdasta, kun ostimme pari kuukautta sitten sen 180-senttisen sängynkin, joten ehkä siirto olisi paikallaan silloin. Lapsi varmaan tottuu tähän uuteen järjestelyyn, mutta en tiedä miten on minun laitani!

Katselin netistä muutamia lastenhuonekuvia ja mietin, minkähän ikäinen lapsi huoneissa asustaa… Usein nämä kuvat on stailattu joko vauvalle tai sitten pienelle taaperolle: harvemmin löytyy kouluikäisen huoneista kuvia.

Tosiaan viimeistään sitten, kun poika siirtyy omaan huoneeseensa nukkumaan, täytyy huoneessa tehdä muutoksia, jotta sänky mahtuu sinne. Säilytystilaa huoneessa on tämän hetken tarpeisiin nähden ainakin hyvänlaisesti, mutta ylimääräistä säilytystilaa ei ole eli niistä mistään ei voi luopua. Ainoastaan sohva on sellainen hieman ylimääräinen juttu eikä niin välttämätön, mutta siinä on kyllä ihana yhdessä makoilla ja lukea kirjoja! Poika menee aina sohvalleen, jos lukee kirjoja yksinäänkin, joten käytössä se kyllä päivittäin on. Nooh, täytyy miettiä näitä sitten loppukesästä uudemman kerran. Ehkä sänky tulee sitten korvaamaan sohvan.

Innostuin eilen putsailemaan kotimme sohvia (olohuoneen ja pojan huoneen) hieman perusteellisemmin ja samalla päätin järjestellä pojan huoneessa huonekaluja vähän toisella tavalla. Tämä projekti tuli lähestulkoon valmiiksi, joten täytyypä ottaa siitä kuvat lähipäivinä! Ikkunanpesu-urakan aloitin toissailtana ja se on vielä kesken. Ulkoa ikkunat on kokonaan pesemättä (nyt täällä sataa vettä/räntää/rakeita vaakasuoraan), joten saapa nähdä, ehdinkö saamaan ne puhtaiksi juhannukseen mennessä! Ainakaan näillä ”kauniilla kevätkeleillä” ei valmista hetkeen tule. Puhumattakaan katupöly- ja siitepölykaudesta… Myös terassi odottaa kevätilmettään, mutta eiköhän sinne jonkinmoinen versio pojan synttärijuhliksi saada.

Millä tavoin teillä tapahtui muutos taaperon huoneesta leikki-ikäisen huoneeksi?

(Kuvat lainattu 55kvadrat & Alvhem/Fredrik Karlsson.)

/

Ajattelin kirjoitella pojan suusta tänä keskiviikkoaamuna kuultua. Usein hänen kanssaan käydyt keskustelut ovat niin niin ihania. Tekisi mieli kirjoittaa kaikki samantien muistiin, mutta useimmiten se ei ole mahdollista. Sitten jutut unohtuvat ja joka päivä tulee uusia… On hämmästyttävää huomata, kuinka paljon tuollainen alle kolmevuotias jo asioista tietää. Hänen äitinään mietin, että joskus vähän liikaakin. Lapset ovat niin valtavan tarkkaavaisia, vaikka eivät aina siltä näytä. Näyttävät puuhastelevan omiaan, omissa maailmoissaan, mutta se korvapari; se rekisteröi aivan kaiken!

Kun kirjoitin sen päiväkotikuulumisiin liittyvän postauksen, unohdin siitä erään asian. Nimittäin kun pojalla oli kaksi päiväkotipäivää takanaan ja olin saanut hänet yöunille, hän yhtäkkiä alkoi unissaan hieman itkemään ja huudahti Ei päiväkodissa ole äitejä! Tuon kuuleminen sattui niin syvälle sydämeen, että jäin vain istumaan sängylleni ja itkemään. Nytkin itkettää, kun tätä kirjoitan. Se oli sellainen havahtuminen: kuinka pieni lapsi on joutunut miettimään näitä asioita tämän uuden, ison asian ympärillä ja tullut tällaiseen johtopäätökseen. Että päiväkodissa ei ole äitejä, siellä on vain lapsia ja hoitotätejä. Vaikka hän nyt toista viikkoa lähtee päiväkotiin ilman itkuja ja hyvillä mielin, hän ikävöi siellä päivän mittaan kyllä kovasti. Huomaan sen siitä, miten riemuisasti hän juoksee syliini, kun haen hänet kotiin. Juoksee ja rutistaa niin kovasti pienillä käsillään. Ja sitten on kiire kotiin. Joten ei ihme, jos ne pienet joskus päiväkoti-iltoina äidille ja isille kiukuttelevat. He ovat päiväkodissa ikävissään koko päivän, joten ne kiukkuhetket heille suotakoon. Tiedän, että meillä vanhemmillakin on joskus pitkä ja ehkä joiltain osin huonokin päivä takana ja silloin lapsen kiukuttelut pahentavat oloa entisestään. Silloin on hyvä muistutella mieleen se, miksi lapsi kiukuttelee. Hän on ehkä ollut päiväkodissa koko päivän ikävissään ja väsähtäneenä, joten kehenpä muuhun hän sitä pahaa oloaan purkaisi kuin omiin vanhempiinsa.

Mutta tässäpäs tätä tänä aamuna kuultua; pätkiä keskusteluistamme:

Huomenta kulta, kohta pitäis herätä… Mää paapin nyt.
*laskee päänsä takaisin tyynyyn*

Tuuppa tänne ni äiti vaihtaa sun vaatteet. Sitte minä vaihan äitin vaatteet!

Onko tämä rieska rapea? On se vähä, se oli paahtimessa, eksää tykkää rapeasta?
*hymyilyttää, poika on lähiviikkoina oppinut sanomaan ärrän*

En mää itke siellä päiväkotissa äiti. No hyvä. Mutta ei se haittaa vaikka itkettääkin. Saa itkeä jos itkettää. Mee sitte tätin syliin heti jos on paha mieli jooko.

Missä meesu on?
– Isi on menny sillä töihin.
Onko isi aina töissä?
– Ei oo, viikonloppuisin isi ei oo töissä. Mutta muina päivinä isi on töissä, niin ku pappa ja Joni ja Vanessakin. Ja äiti, äiti vaan tekee kotona niitä töitä.
Joo, ja minä olen päiväkotissa. 

Näistä ajatuksista keskiviikkoiltapäivän viettoon! ♥