/

Hei vaan tänne bloginkin puolelle! 

Toukokuu tuli tänä vuonna huomattavasti sateisempana ja kylmempänä kuin ennen. Toukokuu kuitenkin päättyy täällä ihanan aurinkoiseen päivään ja näyttäisi, että huomenna alkavan kesäkuunkin saamme aloittaa auringolla ja lämmöllä!

Toukokuulta muistan sään lisäksi vapunvieton sekä esikoisen ensimmäiset kaverisynttärit. Voi kuinka niitä odotettiinkaan ja onneksi silloin vielä koronatilanne oli tällä alueella maan rauhallisin ja synttärit oli mahdollista pitää! Toukokuussa vietettiin esikoisen 7-vuotissynttäreitä myös isovanhempien ja kummien kera. Synttäreitä seuraavana päivänä olikin äitienpäivä.

Tänään on esikoisen viimeinen esikoulupäivä. Jotenkin tosi liikuttavaa ajatella, että ainutlaatuinen eskarivuosi on nyt takana ja syksyllä kutsuu koulutie ♥. Eskariopettajia tulee kyllä ikävä; ovat olleet niin ihanan iloisia, ystävällisiä, ammattitaitoisia ja lämminhenkisiä! Todella kiva, antoisa ja opettavainen eskarivuosi ollut. M oppi lukemaan ja kirjoittamaan sekä laskemaan plus- ja miinuslaskuja. Hän on täysin valmis koululainen eli siitä liikutus ei johdu, vaan siitä, miten äkkiä aika ylipäätään kuluu ja mun pieni poikani on kohta äitinsä pituinen!

Sissy viettää elämänsä ensimmäistä kesää ilman kissakaveriaan. Tigru on edelleen hyvin usein mielessäni ja kaikkien meidän puheissamme. En voi vieläkään puhua asiasta itkemättä, niinpä puhun hänestä lähinnä kotona, oman perheen kesken. Välillä puhelinta selatessa törmään kuviin ja videoihin Tigrusta ja suru valtaa taas mielen. M ymmärtää jo, että kissa on kuollut eikä palaa. N kyselee, ikävöinkö Tigrua ja samalla muistuttaa: ”Ei mitään hätää äiti. Tiklu on taivaalla. Se tulee äiti sieltä taivaalta ihan kohta takaisin.” Kaksivuotias ei voi tietenkään vielä ymmärtää eikä tarvitsekaan.

Isänsä haki M:n tänään, viimeisenä eskaripäivänä, prätkällä eskarista. Menin ulos odottamaan, kun lähtivät esikoulun pihalta (mies laittoi viestin). Oli niin huvittavaa kuunnella, milloin kurvaavat kotikadulle, sillä kuulin prätkän äänen koko heidän matkansa ajan :D. 7-vuotias muistaa varmasti aina, että silloin kun esikoulu loppui, iskä haki hänet kotiin harrikalla! Pieniä, mutta isoja asioita ♥.

Juuri söimme, M lähti ulos kavereita pyytämään, N-nuhanenä katselee Pikku Kakkosta, isänsä somettaa, minä kirjoitan tätä. Ruokapöydässä haaveilimme aurinkolomasta, joka toivottavasti koittaa jossain vaiheessa ensi vuotta! Viimeksi olemme olleet aurinkolomalla syyskuussa 2017 ja silloin päätimme, että tämä otetaan nyt jokavuotiseksi tavaksi (lentopelostani huolimatta). Loma oli niin mahtava ja tuntui niiiin lomalta kaukana arkikuvioista, että mietimme tekevämme jatkossa vuosittain kaksi lomamatkaa: talvella ja syksyllä. 2018 jäi välistä, koska kuopuksemme oli juuri syntynyt ja syksyllä 2019 oli niin haastava taaperovaihe, että päätimme siirtää lomaa vuodella. Sitten alkoikin korona-aika ja nyt ollaan tässä. Kotimaan kesälomasuunnitelmia tehdessä mietin, että nyt on matkarahat säästössä jo monen vuoden ajalta, joten lomabudjetti olkoon sen mukainen! :D Haaveiletteko te lomasta jossain kaukana?

/

Tasan kaksi vuotta sitten näin kahden maissa makasin edelleen heräämössä enkä ollut vielä tavannut tunteja sitten syntynyttä toista poikaamme. Heräämössäolo venyi, mutta vihdoin iltapäivällä pääsin osastolle ja alkuillasta nousin sektiohaava kirvellen seisomaan ja istahdin pyörätuoliin kätilön ja miehen jännittäessä vieressä. Halusin vauvaani katsomaan ja heti! (Synnytyskertomus täällä.)

Nyt tuo vauvani on jo kaksivuotias enkä voi ajatella asiaa liikuttumatta. Mihin vauvavuosi katosi ja miksi se olikaan nyt niin rankka… Kaikki hokee aika kultaa muistot ja niin se varmasti onkin, mutta vielä ei taida olla sen aika. Pelkään, että ne hyvät hetket hukkuvat pysyvästi vaikeampien alle.

Mahastani ja sylistäni on kuitenkin kasvanut maailmaa vilkkaudellaan, nokkeluudellaan, energiallaan ja kauniilla hymyllään valloittava pieni poika, jota rakastan pellavahiustupsusta pieniin varpaisiin ♥

Meidän pikku-Maximilian (koko raskausajan ja ensimmäisten viikkojen nimi, jota joskus vieläkin käytetään), NoaBoa, Noponen, äitin pupunen, äitin lakas (kuten hän päivittäin hokee).

Traktoreista, mopoista ja mönkkäreistä äärimmäisen kiinnostunut vauhdikas poika, joka näyttää äitiltä, mutta luonteessa on hyvin paljon isiltä perittyä. Ei hätkähdä pienistä, on rohkea ja reipas. Kuitenkin sieltä löytyy myös se herkkä puoli, joka tulee välillä yllättävissäkin tilanteissa esiin.

Synttäreitä juhlittiin toissapäivänä – kiitos vieraille, että teitte N:lle niin ilahduttavan juhlapäivän!
Paljon onnea pieni ♥

/

Mukavaa laskiaistiistain iltaa! ♥

Täällä on ollut sen verran kiirettä, että en ole ehtinyt blogiin puoleentoista viikkoon! Arvatkaas mitä olen erinäisten kiireiden lisäksi tämän reilun viikon ajan tehnyt? Nukkunut! Nukkunut oikein makoisasti ja suht pitkiä yöunia! Viime viikolla nukahdin sohvalle iltayhdeksältä; tottakai juuri sinä iltana, kun olin toivonut, että viettäisimme miehen kanssa koti-illan (ilman autotallissa odottavia projekteja tai muita harrastuksia).

Mies ei kuitenkaan herättänyt, vaan tiesi, että uni on tarpeen. Loppuvuosi oli suht raskas (suru-uutisia toisensa perään, työstressiä Postin lakon vuoksi, huolta vuodenvaihteen jälkeisen arjen sujumisesta yms.), joten se on tuntunut vielä tässä alkuvuodessakin etenkin unen tarpeena!

Viime kuukausina olen ottanut muutenkin sellaisen kivan tavan, että saatan laittaa puhelimen illalla klo 21 lentotilaan ja avaan sen vasta aamulla. Näin ollen sitä ei tule vilkuiltua pitkin iltaa, kun tietää, että viestit eivät lentotilan vuoksi näy. Minua nimittäin ärsyttää kovasti se, jos katsomme miehen kanssa jotain elokuvaa ja välillä vilkuillaan puhelimia… Ei se ennen haitannut, mutta nykyään tuo tapa ärsyttää, sillä onhan se selvä häiriötekijä ja siitä aiheutuu turha elokuvakuplasta poistuminen!
Tämä nyt yhteisesti tiedoksi teillekin ystäväiseni, jotka joskus ihmettelette, miksi en iltaisin vastaa! Suosittelen kyllä tätä lentotila-tapaa kaikille! Jos tuntuu vaikealta, niin eihän sitä välttämättä joka ilta tarvitse toteuttaa! Siinä saattaa kuitenkin käydä niin, että kun testaa asiaa parina-kolmena iltana viikossa, siihen jää äkkiä koukkuun! :)

Palataanpas sitten otsikkoon ja siihen yhteen loppuvuoden stressinaiheeseen: huoleen vuodenvaihteen jälkeisen arjen sujumisesta. Nimittäin alkoi tuntumaan siltä, että arki kävi turhan raskaaksi kahden työtätekevän vanhemman perheessä, jossa kuopus on kotihoidossa ja esikoinenkin puolittain. Päiväkoti ei tuntunut vielä yksivuotiaan kohdalla oikealta vaihtoehdolta ja niinpä ihanat isovanhemmat saapuivat apuun!

Nyt meidän arki sujuu siten, että esikoinen on edelleen kolme päivää viikosta päiväkodissa ja kuopuksella on puolestaan kaksi hoitopäivää: yksi minun ja toinen miehen vanhempien luona. Hoitopäivien välissä minä vietän yhden arkivapaan kaksin pienemmän poikani kanssa ♥. Alkuviikko ja loppuviikko vapaillaan sitten kolmisin: minä ja pojat.

Tällä järjestelyllä on ollut aivan uskomaton vaikutus arkemme sujuvuuteen. En olisi sitä etukäteen uskonutkaan, miten suuri vaikutus on sillä, että saan arkeen kaksi kokonaista työpäivää, jolloin voin keskittyä pelkästään yritykseni asioihin. Olen niin kaivannut tätä tämän kotiäitiyden rinnalle! Olla jotain muutakin kuin äiti, vaikka se maailmassa parasta onkin! Tietäen, että lapset ovat hyvässä hoidossa ja nauttivat tahoillaan.

Hyvästi tunti töitä silloin, tunti töitä tällöin -elämä. Nyt arjessa on erilainen rytmi eikä läheskään joka viikko tarvitse iltaisin jatkaa enää töitä, vaan riittää, kun niitä tekee hetken viikonloppuna miehen ollessa vapaalla. Nyt osaan myöskin eri tavalla arvostaa ja nauttia niistä kotiäitipäivistäni, joita on viikossa kuitenkin vielä kolme.

Toivomme voivamme jatkaa tätä järjestelyä kesään saakka. Heinäkuussa lomailemme ja elokuussa alkaakin sitten esikoisen esikoulu ja kuopuksen päiväkotitaival. Hän on siihen mennessä täyttänyt kaksi ja omaa ihan erilaiset valmiudet päiväkotimaailmaan kuin nyt. Toki hänenkin päiväkotielämänsä tulee olemaan jotain muuta kuin viisi päivää viikossa; kolme hoitopäivää viikkoon riittää varmaankin hyvin.

Täällä lapset nukkuvat ja mies touhuaa autotallissa moottoripyöränsä parissa. Kuuntelen tässä samalla rentouttavaa musiikkia ja nautin takkatulen lämmöstä. Nyt ajattelin tehdä jotain pientä iltapalaa ja siirtyä jonkin ihanan aivot narikkaan -ohjelman pariin! Rentouttavaa iltaa teillekin!