/

>

Huh, to do -lista on taas melko pitkä! Tulee ihan raksavuosi mieleen… Pihan parissa on hommaa: terassit, etupihan portaat, pihakivet, asfaltointi yms…
Maalausta riittää: räystäänaluslaudat sekä terassien katokset on maalattava toiseen kertaan valkoisella maalilla. Aquapanelin pinnoitus on vasta puolivälissä (aikaisin alkanut kylmä syksy keskeytti sen), sen jälkeen levyn pinta pitää vielä maalata… Puuh, en jaksa miettiä, en halua stressata, haluan olla huoleton kattimatti.

Vaikka tämä pehmoinen hyväntuoksuinen pallero, joka täytti eilen 4 vuotta ♥

Kun päivä on kuumimmillaan, kannattaa mennä tänne pötkölle, tää on talon viilein ja varjoisin huone!

Söpö nassu ja tassut ♥

Jep, ollappa kisulainen ees yhden päivän!

Stressivapaata viikkoa!
:)
P.S. Saa tulla talkoisiin…

/

>

Muistatteko Urpo-kissan, jolle omistajan pyynnöstä etsin blogini välityksellä uutta kotia?
Tässä teille kaikille Urpolta terveisiä Urpon nykyisen omistajan sanoin:


Ensimmäisessä kuvassa ensimmäisiä kohtaamisia Karkuri-kissan kanssa, vähän on jännittynyt tunnelma eikä murinoiltakaan vältytty… Mutta nyt menee jo mukavasti. Karkurin kanssa juoksevat peräkanaa talon päästä päähän, alakerrasta yläkertaan – ja toisinpäin. 
Karkuri on ollut jo ennen Urpoa se leikkisämpi ja aktiivisempi osapuoli ja Urposta onkin nyt saanut mainion juoksukaverin :)



Mustikka (Maine Coon) on omasta mielestään tyypilliseen rotunsa tapaan hieman parempaa kastia (tämä ollut havaittavissa jo Karkurin kanssa ;)) ja välillä silmäileekin Urpoa hieman nenänvarttaan pitkin, mutta toimeen tullaan hänenkin kanssaan. 


Vähän epätarkka on tuo rappuskuva, mutta siinä käy juurikin ilmi tuo Mustikan katse. Se on kanssa niiiin oma persoona, luulee olevansa parempi, vaikka ihan yhtä tyhmeliini on kuin muutkin ;)). Ja entäpä Urpo tuossa kuvassa, niin autuaan tietämätön miten saa pahaa silmää pari rappusta ylempää, aahhahaa! 



Urpo oli kyllä alusta saakka meihin ihmisiin varsin luottavainen. Kovin seurallinen ja utelias on Urpo kyllä… Joka paikkaan pitää seurata ja nenä työntää… Välillä joutuu kyllä kovasti ”potkimaan” pois jaloista kun ei meinaa hommista tulla mitään ;). 

Aluksi tietysti jännitti kaikki uudet äänet (ja niitähän riitti), ei oikein meinannut malttaa rauhoittua kun aina piti höristellä korvia jos jonkinmoisille äänille. Mutta sekin alkaa olla jo menneen talven lumia, kodiksi on selkeästi käyty.



 Ulkoilemassakin yritettiin valjaiden kanssa käydä, mutta siellähän niitä outoja ääniä vasta olikin eikä Urpon hermo sitä kestänyt. Nopeasti piti päästä takaisin sisälle ;).
Lasten kanssa ei myöskään ole ollut mitään ongelmaa, päinvastoin; Urposta tuli heti heillekin kaveri!


Eläinlääkärissäkin jo käytiin. Meidän tytöillä on rokotukset voimassa, joten ajateltiin että Urpokin rokotetaan. Matka lääkärille oli sydäntäsärkevää huutoa tulvillaan, mutta muutoin reissu meni mallikkaasti eikä Urpo kyllä ole pitkävihainen laisinkaan. Heti jo kohta kotiinpaluun jälkeen oli jaloissa pyörimässä ja rapsutuksia vailla. Tähän täytyy nimittäin mainita, että Karkurin kun kopittaa ja vie lääkäriin, niin se on muutaman päivän hyvin varuillaan ennenkuin taas uskoo ettei enää olla lähdössä mihinkään ;).


Tässä vielä niin sydäntälämmittävä kuva meidän tytöistä, kuinka he katsovat yhdessä ulos <3. Niillä kun oli alkujaan aika kivikkoinen alku (Karkuri löytöeläinkodista), mutta nyt mahdutaan jo mainiosti samalle penkille :).

Mutta siis, Urpo on kyllä nimensä mukaisesti urpo, haha :). Mutta ihanasti sellainen, kaikki ovat vallan ihastuneita tähän kiehnääjään. Lempinimiäkin on jo kuultu, lukuisia… mm. Urppis ja Urpoliini. 

Tämmöistä siis kuuluu Urpolle nykyään! 
Mun mielestä varsinkin nämä kaksi viimeistä kuvaa kertoo kaiken olennaisen: Urpo on otettu avosylin vastaan ihanaan ja rakastavaan kotiin ja hän on onnellinen <3. 

Ilon itku pääsi ku kuulumiset eka kertaa luin :D

Näistä iloisista ja hyvistä uutisista on kiva aloittaa viikonlopun vietto!

/

>

Mitäpä muuta voin sanoa edellisen postauksen kommentteihin liittyen! Tuo yksi sanakin kuulostaa liian vaatimattomalta, niin hyvän mielen teidän kommentit mulle toi!


Yritän täällä kirjottaa pienestä sohvannurkasta, nimittäin tää bloggauspaikkani on nuoremman kisun vakionukkumapaikka ja neitiä selvästi häiritsee ku oon tässä aivan aivan vieressä :D. Mut kyllä tähän kaks ässää mahtuu, nou hätä!

Tai en mä nyt tiiä, eipä tuo kuvassa ainakaan kovin häiriintyneeltä näytä ;D.



Tää blogger on muuttunu taas, en ehkä tykkää tästä uudistuksesta, hmm…
Muistan ku aloitin tämän blogin, alussa jutut oli täysin sisustuspainotteisia. Mut ku aikaa kuluu, ihmisiin tutustuu, lukijoihin ja muihin bloggareihin… Jotku teistä oon tuntenu kohta jo vuoden, joten se on mun mielestä ihan luonnollista et haluaa kertoa elämästään muutakin sisustusasioiden ohella. Eihän sitä muuten ihmiset toisiinsa tutustuiskaan :). Ja uskokaa tai älkää, mullakin nää sisustusjutut on vaan yks osa elämää, ei koko elämää ;D. 
Sisustusjuttuja on kyllä luvassa tasaiseen tahtiin, ei huolta! Monia jutunaiheita ja suunnitelmia on jo mielessä, ku vaan ois sitä aikaa toteuttaa kaikki! Meinaa päivätyö vähän haitata näitä mukavia harrastuksia :P. 


Yks suunnitelma liittyy tähän huoneeseen: 



Oli tosi ihana kuulla että täällä blogissa on mukava tunnelma ja täällä viihtyy. Kiitti siitäkin teille, lukijoilla on siinä suuri rooli!


Olipas muuten hauska sattuma ku eilisessä postauksessa näkyi niin paljon kukkasia, vaaleanpunaisia ruusuja ja muita… Nimittäin ku kotiuduin eilen työ-/shoppailupäivän jälkeen, mua ootti kotona kymmenen valkoista ruusua! Mies oli muistanut! 

Eilen oli nimittäin meidän ensitapaamisen 6-vuotispäivä :). 
Yhdessä ollaan silti oltu vasta vähä reilut 5 vuotta ;).

Yksi ruusu katkesi, laitoin sen pieneen Aalto-maljakkoon:



Loppukevennys:
Kun kääntää selän smoothie-lasille…

… ei käy hyvin. Ei ainakaan tässä talossa!

Yhtenä aamuna tässä taannoin valmistin itelleni ihanan kesäisen aamiaisen…


Poistuin pöydästä hetkeksi ja kun palasin, oli eräs 3-vuotias neiti ikionnellisena nauttimassa mansikkaista smoothieta jalallisesta lasista. Kyllä oli neiti intona; oli oikein appelsiinisiivu ja viinirypäle ja kaikki koristeina! NAM!

Multa pääsi heti kauhee kiljaisu, vaikka samalla sekunnilla tiesin et smoothieni on jo mennyttä, turha enää huutaa…
Harmi ku ajoin kisun pois, ois ollu loistava kuva! Smoothieni päätyi sitten kisujen lautaselle… On se hyvä et joku aina palauttaa maan pinnalle ;D.


Tässä se ”joku”…



Tällä viikolla on vielä luvassa Lukijan kotona -postaus!
Lisäks tulette kuulemaan erään suloisen kisun kuulumisia, mutta tämä kyseinen kisu ei asu meillä!

Päättömän ja hännättömän postauksen jälkeen, 
aurinkoista torstaita!
:)