Toukokuussa vietettiin nuoremman kissamme 5-vuotissynttäreitä, tänään vanhempi kissamme täyttää 10 vuotta <3. Niisk. Toivon koko sydämestäni, että edessä on vielä vähintään toinen yhteinen vuosikymmen. Ainakin tämä 10-vuotias neiti on erittäin hyväkuntoinen, leikkisä ja villikin vielä välillä. Ikinä ei ulkoisesti osaisi ikää arvata!
Kerronpa teille hieman meidän taustaa; miten tämä ihana ja kultainen kissa minulle isäinpäivänä 2002 päätyi. Asuin tuolloin Pohjois-Pohjanmaalla, olin palaamassa isäinpäiväviikonlopun vietosta kotikaupungistani. Samalla kun saavuin rivitaloasuntoni pihaan, tuli naapurini kaveri kysymään, haluaisinko kissan. Olin aivan et täh, kissan, minä? En tiedä mitään kissoista. (Kuvittelin olevani täysin koiraihminen: meillä oli koko lapsuuteni ajan kultainennoutaja, vaikka sen päivän jälkeen aloinkin karttaa jakoa koira- tai kissaihmisiin. Jos ihminen on eläinrakas, hän on eläinrakas, eläimestä riippumatta.) Tyttö laittoi aivan pienen pörröisen kissapalleron kävelemään maahan, se sipsutteli keittiöni ikkunan alapuolella kukkapenkissä. Suloinen kuin mikä. Tyttö oli pelastanut kissan todennäköiseltä kuolemalta jostain maatalosta, tavoitteenaan löytää edes sille koti. Emosta ja kisun sisaruksista ei oikein ollut tietoa, sisaruksia ei varmaankaan enää ollut. Kieltäydyin kuitenkin kissasta ja menin sisään purkamaan laukkujani. Tunnin sisällä aloin miettimään asiaa uudestaan; voisin viedä kissan mummulleni, joka oli melko yksinäinen papan nukuttua vuotta aiemmin pois. Niinpä hetken epäröityäni soitin naapurin ovikelloa näytätkö sitä kissaa vielä… Pieni pehmoinen kissavauva kainalossahan mä sitten kotiini astelin. Oli tosiaan sunnuntai-ilta, päätin että perjantaina kouluviikon jälkeen vien sen lähikaupungissa asuvalle mummulleni. Arvelin kissan iäksi 8 viikkoa ja päätin syntymäpäiväksi 1.9., saman kuin mummullani. Seuraavina vuosina muita kissanpentuja nähtyäni oivalsin, että kissa taisi olla vasta 5-6 viikkoinen minulle saapuessaan. (Tästä huolimatta kissasta tuli täysin normaali, ei hätää.) Olin koko tuon sunnuntai-illan ihan kissanpennun lumoissa ja mietin hänelle nimeä, oi hän oli niin ihana pieni! <3 Kovin leikkisä ja kulki perässäni joka paikkaan, viihtyi sylissä silitettävänä pitkiäkin aikoja. Uteliaskin kuin mikä!
Seuraavana päivänä kyselin kissoista jotain tietäviltä koulukavereiltani, mitä voisin pienelle syöttää ja suoraan koulusta kurvasin kauppaan ostelemaan ruokaa, hiekkalaatikon, leluja ym. kissatarvikkeita. Pirpana odotti innokkaana kun tulin kotiin. Tyttö, jolta kissan sain, tuli samana iltana katsomaan, miten kisu oli kotiutunut. Leikkisän ja täysin kotiutuneen kissan uusine tarvikkeineen nähdessään totesi kyyneleet silmissä kylläpäs löysin sinulle ihanan kodin. En ollut vielä keksinyt kissalle nimeä, mutta päätin lopulta nimetä sen ystäväni ehdotuksen mukaan.
Koitti perjantai ja lähdin kissa mukanani mummuni luo. Vietin siellä koko viikonlopun mummun ja kissan seurassa. Kissa oli alle viikossa oppinut nimensä ja tuli aina kutsuessa luo! Sunnuntaina koitti kotiinlähtöni aika, kamala itkuhan siitä seurasi. Itkin ikävää koko kotimatkan ja koti tuntui niin kovin tyhjältä, kun pieni raitainen pirpanani puuttui sieltä. Maanantai-iltana koulupäivän päätteeksi lähdin kissalle nimen keksineen ystäväni kanssa mummuni luo; hakemaan kissani kotiin! <3 :D
Kissa vieraili ahkerasti mummuni luona, oli siellä hoidossa joskus pitempiäkin aikoja (ulkomailla asuessani). Usein kisu sai hoitopaikan myös vanhempieni luota, se onkin meidän kissojen vakiohoitopaikka :). Tämä 10-vuotias neiti on kovin seikkailumielinen ja vaihtelunhaluinen, joka varmasti juontaa juurensa ensimmäisistä yhteisistä vuosistamme, jolloin muutimme useita kertoja paikkakunnalta toiselle ja matkustelimme paljon sekä autolla että junalla. Aina kuitenkin pysyimme yhdessä ja muutimme sellaisiin asuntoihin, mihin kissakin oli tervetullut. Se oli ensimmäinen kriteeri asuntoja valitessani. Kissa sopeutui uuteen kotiin aina mainiosti ja todella nopeasti, riitti kun oli tuttu ihminen mukana.
Kissa on niin mahtava persoona! Hän on valloittanut kaikkien hänet tuntevien ihmisten sydämet. Kissa on puhdasta kultaa, ainutlaatuinen, herkkä, kiltti, niin kovin viisas. Herkkyys ja viisaus näkyvät jo hänen katseestaankin. Äärimmäisen ihmisrakas, sylikissa. Hän voisi helposti elää ilman muita kissoja, mutta ilman ihmisiä hän ei voisi elää. Hän sietää kissakaveriaan, mutta sydänystäviä he eivät ole eikä heistä sellaisia koskaan tule. Parhaimpia hetkiä on kuitenkin ne, kun näen miten hän nauttii leikkiessään kissakaverinsa kanssa ja varsinkin ne, kun hän tekee aloitteen niihin leikkeihin. Monta kuukautta sähisi nuoremmalle kisulle hänen meille muuttaessaan, mutta rauhoittui lopulta nähdessään ettei uusi perheenjäsen vienyt hänen paikkaansa ja aikaa olla mamin sylissä oli yhtä paljon kuin aiemminkin.
Tämä kissa rakastaa sylin lisäksi pehmeitä nukkumapaikkoja, lämpöä, yhteislenkkejä, kermavaahtoa, katkarapuja, kaikenmoisia leikkeleitä. Ja paaaljon muitakin herkkuja, tai noh, ruokaa ylipäätään! Kesällä kevyemmin, mutta nyt kerätään taas talvivarastoa pikkuhiljaa. Omaa hennon kehräysäänen, johon on ihana nukahtaa. Nukkuu yöt mielellään tyynyni vieressä siten, että alempi tyyny vedetään hänen pään alleen (ylempi on sitten mun vapaassa käytössä) :D. Odottaa tyynyn vieressä istuen, että asettelen tyynyt oikein ja asettautuu sitten paikalleen. Tykkää että hänet peitellään. Välillä kovin ylpeä luonne. Ei tykkää, että hänen kustannuksellaan nauretaan. Suutahtaa helposti, mutta leppyy vielä helpommin.
Kovin tottelevainen: uskoo heti sanan ei. Tosin katsoo aluksi kauniilla suurilla silmillään, että miten voit kieltää minulta mitään. Tykkää, kun pusutetaan otsaan Intiapilkun kohdalle. Rakastaa nuolla jätskipaperit sekä jogurtti- ja rahkapurkit jne. Erittäin kaunis ja hento naukumisääni, käyttääkin ääntään ahkerasti, jos on tarvetta. Kisun miau on täydellisesti artikuloitu, tarkka kissa kun on. Kuitenkin joskus suutahtaneena tai kyllästyneenä saattaa sanoa miääääh. Naukumisia on monia erilaisia eri tarkoituksiin: mulla on nälkä, haluan ulos, haluan syliin, halipula, tylsää. Näiden lisäksi sitten tarpeen vaatiessa ne hiukan ärhäkkäämmät ääntelyt ja löytyypä sieltä mm. ankkaääntä, sammakkoääntä, lohikäärmeen sähinää jne. Monipuolinen eläin, sanoisin.
Vetäytyy joskus omiin oloihinsa murjottamaan:
Murjotus unohtuu, kun tarjoaa jotain herkkupalaa ;).
Tällainen, ja paljon muuta, on mun synttärisankari.
Mikä onni, että hän silloin elämääni tupsahti!
Kissa, johon mulla on ihan erityinen yhteys, sellainen, josta tiedän ettei samanmoista muodostu koskaan enää minkään muun kissan kanssa. Kissa tulkitsee mun äänensävyä: moittii jos korotan ääntä, lohduttaa kun itken, nuolaisee usein leuastani hellyyttään osoittaen. Niin rakas ja ainutlaatuinen, jota kuvailemaan ei koskaan sanat riitä.
Pentukuviakin mulla kisusta on, mutta ne on perinteisinä kuvina enkä jaksanut alkaa niitä nyt skannaamaan.
Ihanaa syyskuuta kaikille ja onnea mun pienelle ystävälleni! <3
