/

Oli ihan pakko tulla tänne blogiin hekottamaan, voi elämä mä repeilin äsken! :D Tässä pientä tapahtumaketjua:
Kävin asioilla, viimeisenä ruokaostoksilla. Muffinssihyllyllä oli niin herkullinen jättimuffinssi, se aivan huhuili sieltä, oli pakko ostaa se. Tulin kotiin ja laitoin ostokset kaappiin, ajattelin et katson boxilta yhden Emmerdalen ja herkuttelen muffinssin. Se oli sellainen suklaamuffinssi, jossa päällä paksu vaniljainen kuorrute, tiedättehän. Sen sisällä oli lisäksi jotain kermavaahdon tapaista, slurps. Sen herkutteleminen olikin niin sotkuista et menin välillä pesemään käteni, ajattelin siinä niitä pikaisesti pestessäni ettei se nyt voi tässä ajassa ehtiä. No tottakai se ehti. Nostin kissan ilmaan, kissa nosti suullaan muffinssin ilmaan. Ehkä siinä vaiheessa, kun kiskoin sormet taas aivan mönjässä jättimuffinssia kissan suusta, tajusin et peli  o n   j o  menetetty. Kissa aivan puhisi herkkupala suussaan, ei meinannutkaan päästää irti. Puhku ja puhisi ja toisella etutassullaan työnsi mun rintakehää itsestään kauemmaksi. Sain mä siitä palasta lopulta puolet pelastettua… Loput herkuteltiin sit lattialla, osa myös olkkarin matolla. Kätevä tuo nukkamatto ku siitä voi aina leikata noita lankoja irti kun sattuvat sotkeentumaan esim. muffinssiin… Ja vanhempi kissaneitinen, joka ei todellakaan mistään muffinsseista edes välitä, ryntäs heti apajille ku kerran nuorempikin. Varastettu ruoka, parempi mieli?

Pelastettu muffinssimurunen… Nam?

Näettekö tässä asennossa saman voitonriemun ku minä? Tuo hännän asento on aika paljonpuhuva! :D

Rontti, that’s my middle name!

Mä sain pikkuriikkisen herkutella muffinssilla, sit sain nauraa mahani kipeäksi ja lopuksi vähän siivoilla. Kissat sai herkutella ja elää jännittäviä hetkiä. Miten ne toimikaan aivan kuin kimpassa suunnitellen koko homman?

Nyt pesevät onnellisina turkkejaan.
Aivan heti ei ehkä kannata syliin kuitenkaan.

/

Viikonloppuna tuli pitkästä aikaa (tai no ehkä parin viikon tauon jälkeen) poltettua takkaa. Eilen illalla oli niin mukavaa, kun kävimme iltalenkillä (kissojen kera) pakkassäässä. Takkaan mies laittoi tulen jo ennen lenkkiä ja voi miten ihanaa olikaan sitten tulla lenkin jälkeen sisälle lämpimään. Jumiuduin divaanille takan eteen, ei ollut radion eikä telkkarinkaan ääniä, vain takkatulen ritinää. Ihanaa vaihtelua ja hiljaisuutta! Jotenkin se tv:n ääni on turhan usein taustaäänenä, ei tietenkään silloin kun sitä ei kukaan katso, mutta esim. jos toinen katsoo ja toinen tekee jotain muuta niin kyllähän siinä molemmat sitä joutuu kuuntelemaan :).


 Oli mulla siinä seuraakin, ihan vieressä. Vanhempi neiti sylissä ja aina kun takasta kuului ritinää tai pientä pauketta, oli kissalla silmät lautasen kokoisina :D. Että ei se mitenkään kovin rentouttava tuokio ollut, hänelle. Se on niin herkkis tuo mun toinen murmeli <3.

Toinen taas, toinen on rohkea.

Divaanin selkänoja on tämän kissan lempipaikka syksystä kevääseen. Mutta koska divaani oli varattu, oli kivempi mennä lattialle omaan rauhaan ja nauttia ilman häiriötekijöitä. Se on niin hassua miten takkatuli vaikuttaa tähän joskus pienimuotoisia hepuleita saavaan kattimattiin. Se rauhoittaa kisun heti ja luomet alkaa lupsahdella. Eilenkin tuli uni heti. Vaikka joku menee keittiöön niin kissa ei juokse perässä, jos on takkatulesta nauttimassa :D

Hassukainen <3.
Ja turkki oli tosi kuuma, koitin.

Tuota eilisiltaa muistellen jaksaa vielä tämän viikon, meneillään suht tiukka työputki. Perjantaina helpottaa ja silloin onkin juhlat!

Kiitokset edellisen postauksen runsaista vinkeistä! Jotain onkin jo mielessä muhimassa :))
Mukavaa alkanutta syysviikkoa!

/

 Meidän nuoremman kissan käytöksestä huomaa niin selvästi, että kesä on todellakin ohitse. Onhan se toki ollut jo viikkoja ohitse, mutta on hauska seurata kisun käytöstä. Pari ulkoilureissua päivässä riittää ja nekin lyhyehköjä. Yöt nukutaan suht kiltisti sisällä ilman hepulikohtauksia. Aamuisin, kun halipula on ylimmillään, hakeudutaan mamin läheisyyteen ja viereen nukkumaan. Jos joku on jostain aivan käsittämättömästä syystä mennyt sulkemaan makuuhuoneen oven, kuten tänä aamuna, ja yrittää siellä nukkua muka yksin, sitä raavitaan vaivihkaa, mutta erittäin sinnikkäästi. Oven raapija vie aika lailla aina voiton. Voi sitä kissan onnea kun pääsee hyppäämään pehmeääkin pehmeämpään sänkyyn!
Kun nousen aamuisin ylös, laitan noustessani aina ensimmäiseksi kännykän yleinen-asetuksille eli äänet päälle. Tuosta kuuluu pieni merkkiääni, joka on kisuille aamuruuan merkkiääni. Sillä samalla sekunnilla haukotellaan niin että leuat napsuu (nuorempi) ja usein raitapukua venytetään (vanhempi). Sama juttu päivästä toiseen, jonka seuraaminen on kyllä niin huvittavaa! Meillä kisut ei koskaan kerjää nukkuvalta ihmiseltä ruokaa, ei edes niinä harvoina pitkäksi venyneinä aamuina… Odottavat aina kiltisti nukkuen et milloin kuuluu kännykän merkkiääni :D. Sanomattakin siis selvää, että kun sinne keittiöön aamulla ensimmäisenä sipsutan, en suinkaan valmista omaa aamiaistani, vaan avaan ensimmäisenä kisujen ruokakaapin ja tarjoilen heille aamiaisen, heh. Sen jälkeen voi rauhassa miettiä omaa aamiaista.

Nuoremmalla kisulla on pinttynyt tapansa, joka seuraa aina aamuruuan jälkeen. Kesäkaudella miu’uttais ulos niin vimmatusti, mutta talvikaudella mennään olohuoneen ikkunanurkkaukseen tuijottamaan ulos. Tänä aamuna oli kiva seurata voimakasta vesisadetta, pisaroiden roiskumista ikkunaan ja terassin lattiaan. Kiva seurata moista eikä ole vaaraakaan, että itse kastuisi. Sateen ropina alkaa kivasti väsyttämään ja tuijotustuokion jälkeen mennäänkin sohvalle, johonkin tyynyjen ja torkkupeittojen väliin, ei koskaan päälle. Kasojen päältä löytyy puolestaan vanhempi kissa.

Lokakuisesta tiistaista,