kisut arkistot - Sivu 5 105:stä - All you need is White

Tällainen usein samanlaisena toistuva arki-iltojen kaava meillä: kun iltapäivä alkaa hämärtymään, sytyttelen kynttilöitä sinne tänne, laitan musiikkia soimaan ja sen jälkeen alan ruuanlaittopuuhiin. Tänä syksynä olen oivaltanut, että nämä kaksi pientä toimenpidettä (kynttilät & musiikki) saavat minut viihtymään keittiössä huomattavasti paremmin, joten niitähän on sitten käytettävä!

Liedellä kiehuu hiljaa jokin, uunissa paistuu jotain sen kaveriksi. Kynttilöiden liekit lepattavat, musiikki soi taustalla. Katan pöytää ja tämän hetken kissat hyödyntävät: heti on yksi viiksinaama keittiön tasoilla. Ihan pakko käydä nuuhkimassa kattilasta tulevia höyryjä, vaikka siinä meinaa naama samalla palaakin!

Törmäsin johonkin vanhaan kuvaani, jossa yksi nojatuoleistamme oli tässä ruokailutilan ja olohuoneen rajalla. Se näytti niin kivalta, että täytyi siirtää taas yksi nojatuoli tähän. Siitä tulikin aika houkutteleva nurkkaus lattiavalaisimen kera. Tähän myös takkatuli lämmittää ihanasti tai lämmittää se kyllä sohvalle asti… En malta odottaa niitä iltoja, kun tässä nojatuolin paikalla nököttää joulukuusemme ♥. Muistelen viime vuoden joulun aikaa: iltaisin oli niin ihanan tunnelmallista käpertyä sohvannurkkaan ja ihastella sivusilmällä joulukuusta. Niinpä tänä vuonna voin skipata sen perinteisen Mihin joulukuusi tänä vuonna -pähkäilyni; paikka on nyt jo hyvissä ajoin päätetty – kiitos viime vuoden joulumuiston!

Nyt kun tämä juttu näin yllättäen kääntyi jouluisiin aiheisiin, niin minäpäs taidan lähipäivinä kaivaa joulukoristelaatikkoni esille ja tehdä pientä penkomista! Ajattelin, että voisin ensimmäistä kertaa tämän kotimme aikana tehdä pientä joulukoristekarsintaa ja laittaa ehkä joitain kiertoon, jos sellaisia löytyy.

Toissapäivänä täällä meilläpäin satoi ensilumi ja sanoin pojalle, että nytpäs se pukki taisi lähteä poroineen matkaan! Pääsevät vihdoinkin liikkumaan, kun maassa on lunta. Poika totesi: Joo, ja se Korvatunturi on niin niin kaukana. Ymmärtää siis pienikin, että matka on pitkä ja vielä täytyy hetken verran jouluaattoa odotella :).

Meillä on ollut oikein mukava lauantaipäivä! Heti aamulla sain ystäväni pienen vauvansa kera kylään ja sen jälkeen suunnistimme fammon synttäreille. Siellä poika leikki innoissaan serkkujensa kanssa ja kotiin tultuamme oli vuorossa taas hieman puuhommia. Hiki tuli pintaan vesisateesta huolimatta ja kohta taitaakin olla pienen purtavan aika. Vielä olisi luvassa saunaa ja Gladiaattoreita, joita perheemme miesväki seuraa… Itse taidan sillä välin lueskella Kaikkien aikojen Joulu -lehteä, jonka ostin eilen. Ihanaa lauantai-iltaa teillekin! ♥

Se oli nähtävissä jo ensimmäisenä yhteisenä jouluna, kun pienet ystävät istuivat lattialla vieretysten. Yhteistä kieltä ei ollut, mutta elekieli riitti ja riittää edelleen tänäkin päivänä.

Se oli nähtävissä kissaystävän uneliaasta, silmiä siristelevästä katseesta. Kissan rauhallisesta olemuksesta. Nautinnollisesta kehräysäänestä. Ja se oli nähtävissä kissan nojaamisesta pienen ystävänsä olkapäähän.

Se oli nähtävissä yhtenä kauniina kesäpäivänä omalla pihallamme. Se pieni hetki, jolloin jaettiin enemmän kuin tuhat sanaa viestivä katsekontakti. Se pieni yhteinen höpöttelyhetki, jota sain taustalla todistaa, liikutti niin suuresti.

Se oli nähtävissä yhtenä talviaamuna sohvalla, lastenohjelmien äärellä. Miten kissa itse valitsi sohvalta sylin, johon käpertyä. Eikä kerta ollut ensimmäinen.

Se oli nähtävissä myös viime viikonloppuna. Jälleen yksi yhteinen lepohetki sohvalla. Kissa toisena tyynynä eikä hän ollut moksiskaan, koska sitä se ystävyys on. Molemmat voivat olla rentoina, omina itsenään, toistensa seurasta nauttien ja toisiaan kunnioittaen. Mahdumme tähän molemmat.

En tiedä mistä tämä jokin niin liikuttava sanaton yhteys on peräisin. Ehkä siitä, että nämä pienet ystävät jakavat saman syntymäpäivän, seitsemän vuoden ikäerolla. Ehkä siitä, että he vain ymmärtävät ja kunnioittavat toisiaan. Ehkä he vain viihtyvät yhdessä.

Itse jaan saman yhteyden vanhempaan kissaamme, joten on mukavaa, että myös nuoremmalla kissallamme on joku tuollainen jäsen perheessämme. Hän kun on aina ollut hieman yksinäinen ja yksin pärjäävä luonne. Mutta niin kiltti, äärettömän kiltti. On ymmärtänyt alusta asti, että lapsi ei voi automaattisesti osata eläinten kaunista kohtelua, vaan se täytyy hänelle opettaa. On kärsivällisesti odottanut, milloin oppi menee perille, mutta sen opetteluajankin on ollut ja pysynyt lähellä. Pari kertaa on aiheesta lapsen kädestä näykkäissyt, mutta ystävyys ei ole siitä kärsinyt. Siitä on vain otettu opiksi. Opetteleva lapsi tietää usein, mistä narusta vetää ja tänäkin aamuna kuului ensin miten kissojen ruokakaapin ovi kolahti, sitten kilahti ruokakupissa ja sen jälkeen kuului Hyvää ruokahalua Sissylle! Ja niin kissaystävä antoi taas anteeksi kaikki aiemmat temput!

Näistä mietteistä toivottelen teille leppoisaa tiistaipäivää! ♥

En ole hetkeen kiertänyt kirpputoreja – viikonloppuna voisi piipahtaa! Mitä te yleensä etsitte kirppiksiltä? Itse etsin usein pojalle vaatteita, mutta koska hän on jo kolmevuotias, löytyy hyväkuntoisia vaatteita enää harvakseltaan. Joskus joitain harvemmin pidettäviä vaatteita kyllä löytyy hyväkuntoisina ja niitä nykyään hänelle sieltä etsinkin. Ns. arkirönttähousut ostan myös mieluusti käytettyinä, sillä kun ne polvet on suht pian kuitenkin puhki, ei se euron-parin hankinta kirpaise juurikaan, kuin jos housut olisivat maksaneet kolmekymppiä. Tosin juuri näistä samoista syistä niitä poikien housuja löytyy joskus huonommin käytettyinä, sillä niistä tosiaan on ne polvet puhki ja taitavat päästä usein seuraavana kesänä shortseiksi kirpputoripöydän sijaan :D. On ne pikkupojat sellaisia! ♥

Usein tutkailen myös astioita, vaikka niille ei tarvetta olekaan… Ne tulee kuitenkin silmäiltyä ja sisustuspuoli myös! Kippoja, kulhoja, maljakoita, kynttilänjalkoja – niitä olen useimmiten kirppiksiltä kotiuttanut.

Yksi ehkä kaikkien aikojen paras kirppislöytöni ovat kaksi 60-luvun nojatuolia, jotka kerran sattumalta 30 euron kappalehintaan löysin ja myöhemmin kunnostin. Tai ööh, ehkä minä en niitä kunnostanut, jos mies hioi tuolien jalat, kiristeli ja lisäili ruuveja ja miehen äiti ystävänsä kera verhoili tuolit… No ainakin suunnittelin tämän tuolien uuden lookin :D. Esittelin tuolit ensimmäisen kerran täällä syyskuussa 2015 postauksessani Yllättävä kirppislöytö. En meinannut hetki sitten uskoa, että tuolit ovat olleet meillä jo tasan päivälleen kaksi vuotta! Olisin veikannut, että yhden vuoden…

Noin ihana tuolista loppujen lopuksi vaaleanharmaalla verhoilulla tuli! ♥ Valitsin kankaaksi Lauritzon’s Stark -kankaan sävyssä 510 ja hyvin se on ainakin vielä tässä lapsi- ja lemmikkiperheessä kestänyt.

Näin apean näköinen se alkuperäisasussaan oli: (siis tuoli, ei kissa)

Tulipa tässä samalla kaiveltua hieman arkistoja… Mun ihana pieni pellavapääni tässä vanhemman kisumme kanssa. Tuo hellä ote ja kissan nautinnollinen ilme kainalossa ♥:

Kunnes taapero tekee äkkinäisiä liikkeitä ja kissa on heti varuillaan :D

Tuolista kuoriutui esiin kyllä todellinen kaunotar ja saankin siihen liittyen edelleen usein kysymyksiä.

Toinen tuoleista on olohuoneessamme ja toinen työhuoneessani tässä selkäni takana. Vanhempi kisumme on tuoleihin erityisen rakastunut ja käyttääkin niitä ahkerasti molemmissa huoneissa :)