/

 

Viime aikoina on tullut kotoiltua melko ahkerasti ;). Tosin näillä vesisateisilla ilmoilla ei juurikaan haittaa, ettei ulkona voi oikein aikaa viettääkään… Lunta odotellaan, jalan paranemista odotellaan, joulua odotellaan, vauvaa odotellaan – joku salainen suunnitelma mun kärsimättömän luonteen kehittämiseksi..? Päivät voisi tosiaan olla yhtä odottamista, jos ei välillä yrittäisi keksiä erilaisia ajanvietteitä.

Pari kertaa olen tehnyt kyläilyreissunkin, en toki yksinäni vaan aina avustajan kera. (Auton rattiin en vielä hetkeen tämän jalan kanssa uskaltaudu.) Mukava päästä hieman jossain kodin ulkopuolella käymään, mutta pitkään en jaksa poissa kotoa olla eikä kävelymatkat voi olla muutamaa metriä pidempiä pyrähdyksiä. Nämä erittäin rajoitetut liikkumiseni ovat kyllä tuottaneet jo hieman tulosta ja kipu on vähäisempää. Tosin jos jonain päivänä joudun kävelemään enemmän (jos olen pitkän päivän yksin kotona), tuntuu se heti illalla ja seuraava päivä on kärvistelyä… Mutta, hitaasti hyvä tulee enkä halua ottaa jalan paranemisen suhteen minkäänlaisia riskejä, jalan luutumista kun ei juurikaan itse voi nopeuttaa muuta kuin liikkumattomuudella. Ihmeen nopeasti viikot kuitenkin hurahtavat ohi, vaikka joskus joku päivä tuntuukin niiiiin pitkältä. Kuukausi eteenpäin ja voin varmasti intoilla jouluvalmisteluistakin jo ihan eri tavalla!

Onneksi on kissakamut täällä ilonani, ihan joka päivä. Koskaan ei tarvitse sohvalla yksin makoilla, aina on jompi kumpi lämmittämässä <3. Keittiössäkään ei tarvitse koskaan olla yksin :D. Meidän vanhemmasta kisuneidistä on taas syksyn tullen kuoriutunut esiin valtava ahmatti ja kaverin ruokakuppikin tyhjennetään alta aikayksikön, jos kukaan ei ole vahtimassa. Siellä mä sitten nökötän kyynärsauvojeni kera keittiössä vahtimassa kissojen ruokatunteja, heh.

Kuvakansiot1

Tässä Instagramin kautta muutamia hetkiä viime päiviltä. Pieniä välipaloja, herkutteluhetkiä ja korttien peluuta. Tunnelmointia ja haaveilua; yritän kovasti ottaa mallia tuosta yhdessä kuvassa polveani vasten haaveilevasta matikaisesta. Blogeja luetaan toki ahkerasti myös – kurkitaan mm. säännöllisesti Valkoiseen Harmajaan, jos näkyisi Viiviä ja Pehmistä. Eilen sain myös miehen avustuksella Joy-kynttelikköni esiin, se ilahduttaa täällä nytkin! Jokos teidän kotoa löytyy jotain lähestyvästä joulusta kertovaa?

Tällaista leppoisaa ja verkkaista eloa täällä, toivottavasti myös siellä!

 

/

 

032

Näinä toipilasviikkoina on kyllä tullut taas huomattua, kuinka ihania ja sydämellisiä ihmisiä elämässäni ja ympärilläni onkaan. Aina olen sen tiennyt, mutta tällaisina aikoina se kyllä korostuu. Miten suunnattomasti onkaan ilahduttanut, kun joku ystäväiseni (näihin lukeudutte myös te perheeni ja sukulaiseni :)) on piipahtanut käymään, sitä niin piristyy kun saa hetkeksi seuraa. Ja onhan jo se pelkkä vierailukin aivan kullanarvoinen juttu, mutta ovatpa ihanuudet tuoneet mulle kaikkia ylläreitäkin, kuten kukkia, suklaata, leivoksia… Ja he, jotka eivät ole päässeet käymään, ovat muuten vain ahkerasti kyselleet kuulumisia ja kysyneet, jos voisivat jotenkin auttaa. *niisk*

008

006

Aina kun edelliset kukkaset ovat kuihtuneet, on toisessa maljakossa olleet jo uudet…

057

Kissat voivat kyllä olla sitä mieltä, että hoito ei ehkä ole näinä päivinä ollut ihan priimaa, mutta ainakin on ollut runsaasti aikaa yhteisille makoilutuokioille. Niistä olemmekin nauttineet ihan joka päivä. Pusuja ja haleja, silityksiä ja höpötyksiä – voi miten he nauttivat (minusta puhumattakaan!). Myöskin syksyn viimeisistä auringonsäteistä on tullut nautittua:

048

Kyllä elämä olisi tyhjää ilman ystäviä, karvattomia ja karvaisia sellaisia <3.