Voi kunpa asiat olisivat hyvin ja voisin tänä sunnuntaina kirjoitella blogiinkin iloisesti niitä näitä, kuten olin suunnitellut. Valitettavasti tilanne ei kuitenkaan ole se ja viime yö on tullut korkeintaan torkuttua, silmät itkemisestä kuin kananmunat. Suunnatonta huolta aiheuttaa rakas 11-vuotias kissamme, jonka vointi on huonontunut.
Vilkkuluomet ovat edelleen esillä, on ilmavaivoja ja valtava ruokahalu, aivastelu on muuttunut enemmänkin ihmeelliseksi pärskimiseksi/röhkimiseksi syödessä sekä turkkia pestessä. Vatsasta (suolistosta?) kuuluu ihme kurinaääntä, joka on eläinlääkärin mukaan aika harvinaista kissalle. Madotuksista ei ole ollut juurikaan apua. Näiden lisäksi uudenvuodenpäivänä ilmaantui uusi oire: lisääntynyt vedenjuonti. Kävi päivän mittaan juomassa vettä jopa viisi kertaa, samoin eilen! Tuon oireen ilmaannuttua kiikutin kissan torstaina jälleen (kolmas kerta reilun kuukauden aikana) eläinlääkäriin. Taas otettiin verikokeita: kaikki tulokset normaalit. Diabetekseen nuo oireet kovasti viittaavat, mutta kissan glukoosiarvo oli vain 7.7. Viitearvon yläraja tuossa on 5.8, mutta tuo nousu on kuulemma aivan pientä ja tuon verran se voi nousta myöskin eläinlääkäristressin ja hermostuneisuuden vuoksi. Kuumetta kissalla ei ollut eikä nielussakaan näkynyt mitään sinne kuulumatonta. Röntgenkuvatkin otettiin, mutta niistäkään ei äkkiseltään löytynyt mitään poikkeavaa. Eläinlääkäri jätti kuvat kuitenkin vielä kollegalleen konsultoitaviksi, konsultaatiota odotellessa…
Eilisen päivän aikana tuo vedenjuonti tosiaan palasi ja iltamyöhällä kun kissa kävi sohvalle nukkumaan, näimme hänen hengityksensä olevan todella tiheää. Kylki kohoili tiuhaan tahtiin koko yön ajan, otin kissan viereemme nukkumaan ja torkuin läpi yön häntä tarkkaillen. Pari kertaa yön aikana näytti ilmaantuvan jotain pientä läähätystäkin ja nämä kaksi oirettahan viittaavat kipuun ja joskus myös sydänvikaan. Näiden lisäksi kissa on vetäytynyt viimeisen 12 tunnin aikana kaksi kertaa ihmeelliseen paikkaan nukkumaan: kodinhoitohuoneeseen seinää vasten. Silti aina kun hänelle puhelee tai häntä silittää, hän kehrää ihan normaalisti.
En voi sanoin kuvata tätä huolen määrää, olen pelosta ihan suunniltani. Miksi kukaan ei löydä syytä tähän??? Täytyykö mennä vielä kolmannelle eläinlääkärille? Olen tähän mennessä käynyt kerran Pentti Tapiolla sekä kaksi kertaa Anitta Smolanderilla; kumpikaan ei keksi, mikä kissaa vaivaa. Toinen suhtautui jopa hieman välinpitämättömästi (ennen lisääntynyttä vedenjuontia) ja se turhauttaa, koska tunnen kissani erittäin hyvin ja tiedän, että kaikki ei tosiaankaan ole kunnossa. Seuraavaksi mietin Ari Murnieksia. Toisaalta en millään haluaisi koko ajan viedä kissaa eläinlääkäriin, hän on siellä ihan valtavan peloissaan nykyään eikä anna kunnolla enää edes koskea itseensä. Onko jatkuva rauhoittaminenkaan hyväksi…
Jotenkin tuntuu, että mahassa tai suolistossa se vika on kun on tuollaisia oireita. Luin, että jos on vatsa ärtynyt, kissalle tulisi syöttää keitettyä seitiä jonkin aikaa – pitääköhän paikkansa?
Olen ihan neuvoton, en tiedä mitä tekisin seuraavaksi! Mitä kissalta voisi seuraavaksi tutkia?
Näin unta, että olimme eläinlääkärin vastaanotolla, jossa hän sanoi ettei mitään ole enää tehtävissä. Jouduin siinä unessa hyvästelemään tuon pienen rakkaani :'(. Jo ajatuksenakin aivan sietämätön! Teen mitä vain, ettei vielä tuohon jouduttaisi, en missään nimessä ole valmis siihen. Kissa on normaalisti niin pirteä ja terve, ikinuori pakkaus, ei ole ikinä sairastellut aiemmin! Tuntuisi kamalalta luovuttaa tällä tavalla, tietämättä edes syytä oireisiin. Mistä saamme apua? :(