/

 

Moikat! Ensimmäistä kertaa kolmevitosena! Näin seitsemän tunnin makustelun jälkeen tämä ikä tuntuu ihan coolilta! Mies täyttää kesällä 38, joka tuntuu jo jotenkin niiiin pappaiältä… Onneksi hän menee aina kolme vuotta edellä, niin näen, kuinka siinä käy :D.

Todellisuudessahan vanheneminen ei tunnu mielessä juuri miltään/mitenkään. Jos parikymppisenä kolmenkympin lähestyminen tuntui kirpaisevalta, niin neljänkympin lähestyminen se vasta tuntuukin! Mutta olen ihan varma, että siinä käy samoin kuin täytettyäni kolmekymmentä: ei sitä edes huomannut, saati tuntenut! Päivässä vanhetaan vain yhden päivän verran eikä tästä suinkaan suoraan nelikymppiseksi hypätä – eiköhän se syy ole siis tuossa :).

Lauantaina synttärikahvittelemme perheen kesken, mutta tänään ajattelin tehdä jotain pientä spesiaalia myöskin; nyt kun se oikea syntymäpäiväni kerran on! Hain kaupasta kimpun eri värisiä tulppaaneja, uusimman Dekon ja riisisuklaata. Päätin, että kun olen saanut päivän työt tehtyä, pidän pienen lepohetken ennen pojan hakemista päiväkodista. Illalla ajattelin vielä pulahtaa poreisiin, joka on omassa arjessani luksusta parhaimmillaan ♥.

Maaliskuun Dekon kansi on upean sinisen sävyinen ja se kiinnittikin lehtihyllyllä huomioni sen vuoksi ensimmäisenä!
Olen miettinyt viime aikoina, mitä ostaisin itselleni syntymäpäivälahjaksi, mutta en ole keksinyt mitään! Eräs maalaus oli mielessäni, mutta jätin sen vieläkin muhimaan. Olisihan se ollut kiva ostaa jokin pysyvä muisto tästä päivästä, mutta jos ei tule mieleen mitään niin onko pakko :D. Voihan sen ostaa myöhemminkin, jättää tämän kortin takataskuun ikään kuin myöhempää käyttöä odottelemaan… Mitä te olette ostaneet itsellenne/saaneet 35-vuotislahjaksi?

Eilen mieleeni tuli sellainen asia, että tietävätköhän kampaajat, kotisiivoojat, kosmetologit ja hierojat kuinka arvokasta työtä tekevät ja kuinka suuresti asiakkaidensa arkea piristävät! He tekevät ainakin omasta arjestani aavistuksen parempaa ja laadukkaampaa; näiden kyseisten palveluiden käyttäminen piristää hurjasti mielialaa! Eilen meillä kävi kotisiivooja, illalla kävin pitkästä aikaa hierojalla ja viime viikolla kävin kampaajalla. Hiukseni lyhenivät mittaan, jossa ovat olleet viimeksi kuudennella luokalla (kiitos ihana ystäväiseni muistutuksesta :D ♥). Kosmetologilla kävin viimeksi tammikuun lopussa ja seuraavaksi olisikin taas kasvohoidolle tarvetta!

Mutta nyt tuon riisisuklaan kimppuun, ennen kuin se katoaa erääseen pienempään suuhun! Sanoin pojalle aamulla, että koska nyt on syntymäpäiväni, niin laulatko äitille onnittelulaulun, johon hän tuumasi, että isi laulaa :D. Että sitä tässä jännityksellä odottaen… Ja hei, mun täytyisi kuulemma tänään päättää mitä kakkua mies lauantaiksi leipoo, joten vinkkejä?! En keksi tätäkään :D.

/

 

Vuosi 2016 ja sen viimeinen päivä. Muistan vieläkin, kun vuosi 1999 vaihtui vuodeksi 2000 – olipa se jännää! Tuo vuoden vaihtuminen on jäänyt mieleeni hyvin tarkasti; muistan missä olin ja keiden kanssa. Seuraavista vuodenvaihteista en muista asioita läheskään noin tarkasti. Ei millään uskoisi, että tuosta on kohta kaksi vuosikymmentä, ei millään!

Vein juuri vanhemman kisuneidin ruokakupilleen, jonka olin hetkeä aiemmin täyttänyt heidän joululahjaksi saamillaan herkkunapeilla. Tämä kisuneiti on usein aika diiva ja pitää moista kuljetuspalvelua jo itsestäänselvänä! Kissat eivät tiedä, että tässä päivässä on jotain erilaista: normilauantai heidän mielestään, kunnes illalla pauke alkaa. Taidamme jättää taas radion auki siksi aikaa, kun käymme vanhemmillani ja kaupungilla lasten ilotulitusta katsomassa. Palaamme kotiin kuitenkin hyvissä ajoin, sillä poika väsähtää normiaikaan, oli päivä mikä hyvänsä.

En vielä muistele kulunutta vuotta, vaan se kuuluu minulla yleensä vasta uuden vuoden alkuun. Se vaatii sen oman hetkensä, vielä ei tunnu siltä. Kävimme kaupassa ostamassa uuden vuoden herkut ja poika sai yhdestä kaupasta ilmapallon. Se ilme, kun pallo yllättäen karkasi kattoon käteen sitomisesta huolimatta! Onneksi saimme uuden ilmapallon ja päivä oli siltä osin pelastettu.

Koska joululomani venyi niin pitkäksi, en ole ehtinyt jakamaan täällä juuri mitään joulukuviakaan. Tässä kuitenkin pari kuvaa jouluaattoaterialtamme, kun olin juuri saanut pöydän katettua. Tänä jouluna valokuvasin muutenkin aiempia vuosia vähemmän, sillä keskityimme enemmän videokamerapuoleen. Hoksasin tuossa, että lähes kaikissa työpaikoissani olen aina ollut lomalla joulun välipäivineen. En ole koskaan viettänyt joulua töissä. Ehkä siitä tämä joulunajan lomamoodini tänäkin vuonna johtui…

016

Tämän vuoden joulukattauksessa käytin valkoista pellavaliinaa sekä Vanamo Decon vaaleanharmaita Murikka-tekstiilejä*. Lautasliinat kiepsautin tuollaiselle rusetille, vaikka eräs pöytään istahtaneista tokaisikin, olenko tehnyt niistä solmiot :D. Pöydän päissä istuivat tänäkin jouluna perheemme nuorin ja vanhin: poikani ja mummuni.

vuosi2016

Sanoin eilen miehelle, että huomenna sitten valvotaan uutta vuotta! Mies siihen, että kymmeneenkö? Nooh ehkä jos nyt puoli yhteentoista pinnistäisi… Tästä on tullut jo tapa: siitä lähtien, kun meistä on tullut vanhempia, olemme nukahtaneet olohuoneen sohvalle hyvissä ajoin ennen vuoden vaihtumista, heh! Tämä viikko on kieltämättä enteillyt samaa, sillä kun mies on kymppiuutisten aikaan tullut autotallista, olen nukkunut onnellisesti sohvalla :D. Ehkä jos löytyisi jokin hyvä ja jännittävä elokuva, niin sen avulla saattaisi pysyä hereilläkin! Minkälaisia vuodenvaihteen suunnitelmia teillä? 

Sohvalta kuului hetki sitten lastenohjelmien lomasta: Se on pelottava, tosi pelottava! – Tuu tänne isin kainaloon. Tuo on sellainen näky, jossa silmäni aina lepäävät ♥. Taidankin nyt liittyä heidän seuraansa ennen seuraavaa ohjelmanumeroamme.

Teille sanon lämpimät kiitokset seurastanne ja toivotan ihania vuoden viimeisiä hetkiä sekä mitä onnellisinta uutta vuotta! ♥

*Saatu osana blogiyhteistyötä.

/

 

Terkut meidän itsenäisyyspäivän vietostamme!

Aamulla saimme herätä melkoisiin paukkupakkasiin, kun mittari näytti lähes -20. Kun pari päivää sitten oltiin plussakelien puolella, tuntuu tämä taas melkoisen kirpeältä! Mutta en valita, äkkiä näihin taas tottuu. Toivon, että saamme nauttia lumisesta talvesta nyt ainakin maaliskuulle saakka; vesisade ja loskakelit eivät kuulu talveen. Aurinko paistelee ihanasti ja takassa palavat puut. Mies lähti pojan kanssa pienelle happihyppelylle ja minä alan tuota pikaa kuorimaan porkkanoita ja sipuleita, sitten lihapata uuniin muhimaan.

Tässä muutama kuva parilta viime viikolta:

kollaasi

Joulukorttitehtailua voisi tänään taas yrittää hieman eteenpäin, mutta uskon, että aika ei riitä kaikkeen… Päätin, että teen vain muutaman kortin itse ja loput tilasin kotimaiselta pienyrittäjältä. Tuntui niin hassulta eilen, kun oli maanantai, joka tuntui kuitenkin ihan perjantailta. Mietiskelin siinä, kun odottelimme pojan kanssa miestä töistä kotiin, että onpa mukavaa, kun hänellä on päivätyö ja aina viikonloput sekä pyhät vapaita. Itse vuosikausia vuorotyötä tehneenä arvostan tuota ominaisuutta työssä kyllä suuresti! Arvostan suuresti myös vuorotöitä tekeviä perheellisiä! On se arjen pyörittäminen kyllä ihan oma rumbansa; erityisesti, jos vanhemmista molemmat tekevät esim. kolmivuorotyötä. Tiedän tapauksia!

Eilen perjantaifiiliksissämme päätimme sitten katsoa jonkin elokuvan – en edes muista edellistä kertaa, jolloin olisimme katselleet jonkin elokuvan yhdessä! Itse kun yleensä nukahdan jo viimeistään kymmeneltä :D. Poika meni kuitenkin sen verran ajoissa nukkumaan, että iltaa jäi vielä hyvin jäljelle. Ja kyllä oli jännittävä leffa, huh! Kyseessä oli ruotsalainen elokuva Hämärän hetki.

Tuli tuosta mieleen, että osaisitteko suositella jotain hyviä joululeffoja? Olisi ihana tässä joulua odotellessa katsella aina silloin tällöin jokin jouluelokuva. Aion pakottaa miehen seuraksi, vaikka olisi minkälaista hömppää tarjolla :D. Onhan niitä jo monia nähty, osa useitakin kertoja, mutta jos teidän kauttanne tulisi vinkkaus jostain itselleni uudesta tuttavuudesta! Pienenä oli ihana katsella jouluelokuvia yhdessä koko perheenä; parhaiten muistan näistä Yksin kotona -leffat. Poikamme ei ole vielä siinä iässä, että jaksaisi mitään elokuvia tuijotella, mutta ehkä parin vuoden päästä tilanne on jo toinen.

Tämä postaus on hyvä lopettaa kiitokseen eilisestä perjantai-illan tunnusta – se on sotiemme veteraanien ansiota ja heidän ansiostaan vietämme tänään arvokasta Itsenäisyyspäiväämme. Istun täällä nenä vielä hieman punaisena ja nuhaisena, sillä ennen tätä postausta kuuntelin Veteraanin iltahuudon. Hyvin liikuttavaa.

Nyt jatkamaan itsenäisyyspäivän viettoa – Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille!