Onkohan suomen kielessä kauniimpaa sanaa? Tai sanaa, joka sisältää yhtä suuren tunnelatauksen kuin sana äiti? Niin lyhyt sana, vain neljä kirjainta, mutta silti siinä on kaikki: rakkaus, lempeys, pehmeys ja lohtu. Sanasta tulvahtaa hyvä ja lämmin olo sydämeen. Niin on tapahtunut jo lapsesta saakka.
Olen lähtenyt toipumaan sektiosta ihan hyvin. Perjantai taisi olla tuskallisin päivä, silloin nousin jalkeille ensimmäisen kerran. Eilen oli kuitenkin jo selvästi parempi olo; liikkeelle lähdöllä on vain hurjan iso vaikutus ja siitä se toipuminen lähtee! Vaikka alussa tuntuu, että pyörryttää ja oksettaa niin sinnillä vain eteenpäin! Olen pärjännyt suhteellisen miedoilla särkylääkkeillä, mutta syön niitä kyllä säännöllisesti, sillä kipu ei edistä toipumista. Vaikeinta on yskiminen ja nauraminen ja voi että tuota jälkimmäistä kun tulee harrastettua useita kertoja päivässä niin AUUUUTS. Täällä onkin kuin itsestään kehittynyt aivan uudenlainen (ja melkoisen persoonallinen…) naurutyyli…
Jo alkuraskaudessa kävi ilmi, ettei raskausaikani tulisi menemään ihan suunnitelmien mukaan ja mutkia olikin matkassa odotettua enemmän. Näin kävi myös synnytyksen kohdalla: spinaalipuudutus ei onnistunut millään, lähes tunnin yrittivät!, ja lopulta minut oli nukutettava sektion ajaksi. Vauva syntyi klo 14:08 ja itse näin hänet heräämöstä päästyäni vasta vähän ennen klo 18. Mies ei siis päässyt mukaan synnytykseen eikä vauva päässyt ruokailemaan luokseni heräämöön. Näistä tällaisista yksityiskohdista voisi toki harmistua, mutta asioiden selvästi kuului mennä näin ja ehdottomasti pääasia on, että olemme kaikki siitä asti olleet yhdessä ja voimme hyvin.
Torstai-illasta on aika hataria ja sekavia muistikuvia, sillä pää oli aika sekaisin sekä nukutuksesta että vahvoista särkylääkkeistä. Voisin kirjoitella näistä tapahtumista lisää myöhemmin ajan kanssa, ennen kuin unohdan. Nyt vietän aikaa koneella vain tämän hetkisen kun vauva tuhisee sängyssään. Koko ajanhan häntä haluaisi sylitellä ja noita maailman pehmeimpiä poskia pusutella, mutta välillä täytyy tehdä muutakin kuten kävellä käytävillä, syödä, suihkutella leikkaushaavaa ja antaa sille ilmakylpyjä, kuten tälläkin hetkellä :).
Halusin samalla koko perheeni puolesta tulla kiittämään teitä mitä lämpimimmin aivan ihanista ja lukuisista onnitteluistanne! Tuhannet kiitokset! <3 Olen itkenyt ja nauranut ja taas vähän itkenyt niitä lukiessani.
Siis kyllähän mä tiesin.
Mutta eihän mulla ollu hajuakaan.
Mitä noin pieni ihminen saa aikaan. Miltä hän näyttää. Miltä hän tuntuu ja miltä hän tuoksuu. Kuinka valtavan voimakkaita nämä tunteet ovat. Miten sydän meinaa rehellisesti sanottuna räjähtää. Kyyneleet vierivät poskia pitkin jo pelkästään häntä katsoessa. Kun katsoo tuota kaunista lasta, haihtuu kaikki haavakivut tuosta noin vain, se on fakta. Tuo pieni ihmislapsi on kasvanut sisälläni yhdeksän kuukautta ja nyt hän on tässä. Hän on minun. Minä olen hänelle Äiti.
