Satun suunnittelutoimistosta päivää! En tiedä mikä muhun on iskenyt! En ole koskaan ollut mitenkään erityisemmin kiinnostunut pihajutuista, mutta omakotitaloasujana on tietysti ollut pakko jonkin verran niihin perehtyä (ja ehkä kiinnostuakin). Nyt tämän aurinkoisen elokuun ansiosta ja inspiroimana olen alkanut miettimään pihajuttuja enemmänkin. Haaveilemaan ja suunnittelemaan. Yllätinpä itseni eräänä päivänä oikein jopa odottamasta, milloin pääsen rikkaruohoja nyppimään! Tämän täytyy olla väliaikaista…

Meille oli alusta asti selvää, että teemme pihaa pikkuhiljaa vuosien mittaan; ei ole mitään takarajaa, milloin sen tulee olla valmis ja onkokaan piha koskaan täysin valmis. Tuskin vain, sillä sehän on täysin verrattavissa kodin sisustukseen, joka elää myöskin aina jonkin verran vuosien saatossa. Piha on ollut jo pari vuotta valmis siten, että suurin osa istutuksista on puuttunut, kun taas nurmikkoaluetta on ollut aika reilusti. En ole halunnut toteuttaa mitään väliaikaista piharatkaisua, sillä koen, että se tulisi maksamaan tuplasti sekä aikaa, vaivaa että rahaa. Mieluiten kerralla kuntoon ja sellaiseksi, joka on oikeasti omaan mieleen!

Tonttimme on viisikulmainen ja rajautuu kahdelta sivultaan kaupungin virkistysalueeseen. Osan takapihasta olemme jättäneet luonnontilaan ja ehkä sen vastapainoksi kaipaisin tuolle hoidetulle pihaosuudelle nurmikon rinnalle jotain säntillistä; selkeää, pelkistettyä ja suoralinjaista. Sitten taas toisaalta ihastelen sellaisia modernin reheviä pihoja, joissa on vaikka ja mitä – moniulotteisuutta ja yllättäviä yksityiskohtia! Mutta kun lähden toteuttamaan sellaista omalle pihalleni, on lopputulos huomattavasti pelkistetympää. En vain tiedä miten se tapahtuu, mutta moni yksityiskohta tippuu matkan varrella pois, aivan kuin itsestään :D.

Olen viimeisten kahden vuoden aikana pähkäillyt ja pähkäillyt tuota takapihan yhtä aluetta, voi kuinka monia tunteja olenkaan siihen saanut kulumaan… Enkä ole koskaan päässyt mihinkään tyydyttävään lopputulokseen, kunnes eilen illalla! Tähän väliin pienet fanfaarit! Monia suunnitelmia olen paperillekin töhertänyt, mutta en ole saanut niistä kunnolla kiinni ja aina jotain on jäänyt suuren kysymysmerkin taakse. Tiedättekö sen tunteen, joka syntyy, kun jokin loksahtaa paikoilleen ja tulee se tunne, että nyt, tämä se on? Tuon koin eilen ensimmäistä kertaa takapihamme suhteen ja voi miten se innosti taas ihan uudella tavalla! Mies on antanut mulle vapaat kädet alueen suunnitteluun sanoen, ettei osaa suunnitella tuollaisia, mutta tuntuipas erityisen kivalta sekin, että hänkin piti suunnitelmastani – yhteistä piha-aluetta tässä kun kuitenkin tehdään! Yhteentoista saakka illalla suunnittelin tuota aluetta ja pihajututhan ilmestyivät sitten uniinkin… Tulimme juuri mummuni luota synttärikahveilta (vanhempi kisuneitiseni täyttää tänään myös vuosia: 13!), poika nukkuu päiväuniaan ja itse tulin innoissani kurkkimaan piirroksiani :D. Vielä pientä viilausta istutuksia miettien, mutta ydinjutut alkavat olla selvillä!

garden3

Koska tonttimme on melko iso (kokonaisuudessaan 1800 neliötä), haluaisin hyödyntää sitä ja luoda pihallemme erilaisia nurkkauksia tai selkeästi toisistaan erotettuja ryhmiä/alueita. Jossain istutusaltaita, jossain istuskeluryhmä oleskelualueineen ja ruukkuistutuksineen, jossain sitten hyötykasvialue… Tuota jälkimmäistä olen kaavaillut pihavajan ympärille. Haluaisin sinne pari-kolme puuta, joista ainakin yksi olisi kirsikkapuu (olisiko se riippakirsikkapuu, mahdollisesti…), yksi voisi olla punaviinimarjapuu ja yksi pilariomenapuu. Näiden lisäksi mies voisi nikkaroida (on jo lupautunut hommaan) jämälaudoistamme pari viljelylaatikkoa vajan eteen ja vajan toiselle seinustalle olisi ihana saada tuollainen seinämallin ”viljelylaatikosto”, kuten tämän kollaasin ylimmäisellä rivillä toisena oikealta näkyy:

gardengarden1

Juu kyllä, mopo keulii aina ja kunnolla, kun jotain suunnittelen. Mutta sieltä sitten aina pikkuhiljaa laskeudutaan maan pinnalle ja siihen toteutusvaiheeseen, joka onkin sitten ehkä yksi kirsikkapuu :D. Mutta tämä suunnitteluvaihe (oli aihe mikä hyvänsä), on aina yksi parhaista! Saa antaa mielikuvituksen lentää, inspiroitua, ideoida, innostua, haaveilla, miettiä, puntaroida – ja vain taivas on rajana! Rakastan sitä tunnetta ja se tuo valtavasti energiaa ja potkua arkeen ja mikä parasta: se on täysin ilmaista!

Takapihan istutusalueelle on näillä näkymin tulossa erilaisia koristekiviä, pihaltamme löytyneitä luonnonkiviä, yksi polku, askelpolkulaattoja (myös niitä reiällisiä), aurinkokennovalaisimia, ikivihreää, kukkivaa, ehkä yhdet tikapuut ja eräänlainen sermikin on mietinnän alla… Täytyy vielä miettiä, millä alueen rajaisimme: olisiko se Kekkilän rajausreuna vai jokin rajauskivi. Mahdollisesti kiveä uloimpaan osaan ja sisäosat voisi erotella toisistaan sitten tuolla Kekkilän rajausreunalla. Onko teillä muuten hyviä kokemuksia siitä? Sormet jo syyhyää näpräilemään! Olen sitä tyyppiä, jolla on hyvä olla ohjeet/piirros paperilla, josta sitten toteutusvaiheessa katsoa, mitä tehdään ja laitetaan mihinkin. Muuten aikaa tuhlaantuu aivan liikaa pähkäilyyn ja sitten myöhemmin nopeasti tehdyt päätökset kaduttavat. Toki sitten toteutusvaiheessa voi tehdä muutoksia ja usein niitä tuleekin, kun näkee jonkun oikeasti valmistuvan. Toivottavasti ehtisimme tähän puuhaan jo tässä syyskuun aikana eikä tätä tarvitsisi jättää ensi kesään. Tietysti monia yksityiskohtia voi tehdä alueelle myöhemminkin ja täydennellä sitä sitten aina, kun inspiraatio iskee. Toivotaan, etteivät ainakaan syyssateet estäisi näitä puuhasteluitamme! Miltäs kuulostaa? :)

Kuvakaappaukset Pinterest-boardistani.

Aaapuuuvaaa. Pyörähdin Elloksen sivuilla ja löysin vaikka mitä kauniita marmoriesineitä! Ja ehkä jotain muutakin kivaa… Miksi usein syksyisin iskee tämä ilmiö, että tekee mieli ostaa kotiin jotain uutta, jotain pientä?

Säilytyspurkit eivät ole mitään turhuuksia, niitähän tarvitsee aina! Kylpyhuoneeseen, keittiöön, olohuoneeseen, makuuhuoneeseen… Näissä marmorisissa säilöisi tosi kauniisti ja näistä löytyy sekä neliskanttista* että pyöreää* versiota. Tämän valkoisen marmorin lisäksi näitä löytyy myös mustina*, kauniita nekin ja ehkä hieman vähemmän nähtyjä! Meidän kodissamme ei juuri koriste-esineitä näy, mutta tuollaisen marmorikiven* voisin hyvinkin lipaston päälle kelpuuttaa! Marble-pöytävalaisin* täydentää näiden marmoriesineiden kokoelmaa täydellisesti. Musta Wire-lyhty* näyttää näin pimeiden iltojen saavuttua kivan särmältä, mutta ei pieni ripaus turkoosiakaan esimerkiksi kauniin pullon* muodossa ikinä pahitteeksi ole!

marmorikollaasi

Seuraavassa kollaasissa tuotteita, jotka sopivat merihenkiseen sisustukseen; kotiin tai mökille! Lisää kauniita turkoosinsävyjä pullon kaveriksi: yksivärinen Ella-tyynynpäällinen sekä Mia-tyyny ankkurikuvioineen. Käyvät sekä yksinään, yhdessä tai samansävyisen petauksen* kanssa. Hetken kuin hetken kruunaa tuoksukynttilä; Himlan Signature-tuoksukynttilä* on todellinen ilo silmälle!

Pictures

Tuoksukynttilät ovat ikisuosikkini, mutta niiden lisäksi olen alkanut kiinnostumaan LED-vahapöytäkynttilöistä*. Näyttävät kivan aidoilta, ulkokäyttöön näitä ajattelin – toimisivatkohan, onko teillä kokemusta? Tänään aionkin kaivaa lyhdyt varastosta esiin, ajatuksena ripotella niitä pihalle ja terassille. Illalla niissä syttyvät kynttilät venetsialaisviikonlopun kunniaksi!

kollaasi

Syysviikonloppuina maistuisi taatusti aamiainen pirteän korallinpunaisesta Spira-tarjottimesta* tarjoiltuna. Jos taas pitää neutraalista värimaailmasta, löytyy niistäkin ihania vaihtoehtoja. Ihastelin muuten valtavasti Elloksen makuuhuonestailauksia; keräsin niitä jopa omaan inspiskansiooni! Kauniin kutsuvia ja huolettoman rentoja! Tässäkin postauksessa on jokunen näkynyt, yksi tässä alla:

Pictures-001

Tuossa kyseisessä makuuhuonestailauksessa näkyy myöskin kollaasiin valitsemani Stone-pöytä*: marmorikantinen pöytä tammijaloilla. Tästä tuotteesta on tullut kovin suosittu eikä ihme! Iskin silmäni myöskin tuohon Ellos Homen Aqua-koristepulloon*; itseltäni löytyy samankaltainen ja se on tuntunut viime viikkoina erityisen mieluisalta. Pullo toimii koristepullona, mutta lisäksi kivana maljakkona. Hillitynsävyiset tekstiilit ovat mieleeni vuodenajasta toiseen; valkoinen Sinna-tyynynpäällinen* ihastuttaa tikkikuviollaan. Sinivalkoinen Moltexin Kerian-tyyny* on puolestaan kummitellut mielessäni koko kesän… Syksyisessä sohvannurkassa olisi kiva kietoutua pehmeään torkkupeittoon*.

Pehmeästä sohvannurkasta puheenollen nyt pian viikkosiivousten pariin, jotta illalla voi löhöillä sohvalla! :)

*Sisältää mainoslinkin. 

(Tuotekuvat lainattu Ellos.)

SFDFD2BA0BAC4734DD3A567203DB2D634A6

Joskus tulee pohdittua, että mitäs jos kodin seinät olisivatkin valkoisen sijaan vaaleanharmaat. Kaikki seinät olohuoneessa, ruokailutilassa ja keittiössä. Kaikki kalusteet sitten valkoisia, kuten aika lailla nytkin ovat. Miltähän näyttäisi..? Kalusteet ainakin erottuisivat taustastaan eri tavalla kuin nyt, mutta kyllästyisiköhän harmaisiin seiniin? Reilun viiden vuoden kokemuksella voin ainakin valkoisista sanoa, että niihin en kyllästy. Joskus kuitenkin saattaa kaivata vaihtelua ja sitä jää pohtimaan eri asioita. Tuntuu jo jonkinmoiselta ennätykseltä, että en ole reilun viiden vuoden aikana kaivannut vaihtelua kotimme yhteisiin tiloihin. Useinhan tuossa ajassa ehditään jo ainakin seinäpintoja uudistamaan; joko tapetoimalla tai maalaamalla.

SFD6ED9976E68CF4EC0AC45E895EE267E6C

SFDC21B7A16D4C0430D98B45BA0226F7C3C

Muistan miten rakennusvaiheessa suunnittelin sellaista keittiöversiota, että seinät olisivat vaaleanharmaat ja kaikki kalusteet tasoa myöten valkoisia. En sitten osannut päättää, mihin keittiön ja ruokailutilan rajalla vaaleanharmaan seinän katkaisisin, joten se jäi vain ajatuksen tasolle. Tähän nykyratkaisuun olenkin täysin tyytyväinen ja ainahan seiniä voi halutessaan maalata… Nämä mietteet tulivat mieleeni, kun näin tämän kuvien asunnon. Tämän asunnon seinissä on käytettyä tummempaa harmaata, mutta idea tulee kuitenkin esille. Tykkään asunnon sohvan kevyestä ilmeestä, ihana!

SFDA706D20D5EAB41AA8D5F5DE674AB11F9

Ihastelin myöskin eteisen erilaista seinäratkaisua – mitäs sanotte tuollaisesta mustavalkoratkaisusta?

SFDBF9C43399497440CAF50DB8C02DC8374

SFD088A156E6A7D4B8083181D37F31B0FED

Poika unilla ja herkulliselta tuoksuva cappuccino vieressä. Taidan jatkaa tämän hetken lempipuuhaani: pohjapiirrosten tutkailua :P. Voisinkin kirjoitella aiheesta enemmän ensi viikolla, jos löytyy kiinnostusta? Aurinkoista lauantaipäivää!

(Kuvat lainattu Alvhem/Fredrik Karlsson.)