Usein kivoja ideoita syntyy juuri, kun olen nukahtamaisillani. Näin kävi tässä yhtenä iltana. Innostuin niin, että hädin tuskin maltoin olla hipsimättä keittiöön askartelemaan klo 23… Mutta heti aamiaisen jälkeen siihen tuli mahdollisuus ja pääsin testaamaan ideoitani käytännössä.

Aluksi kokeilin tehdä puisista grillaustikuista tähden. Maalasin kuusi tikkua yhteen kuumaliimapistoolin avulla, tulos näkyy seuraavan kuvan taustalla. Yritän ehtiä tekemään näitä vielä lisääkin, sillä tästä ensimmäisestä tuli aika hiomaton timantti :D. Sen jälkeen testasin samaa cocktailtikuilla:

013

Huomasin, että näiden pienempien cocktailtikkutähtien kanssa toimii parhaiten viisisakarainen tähti ja siitä tulikin huomattavasti kivempi:

011

diy

Ilmaisia koristeita, sillä molempia tikkuja ja nauhaa löytyi valmiina kaapeista. Näitäkin voi käyttää vaikka ja missä aina kattauskoristeista joulupaketteihin asti. Kuusenkoristeista puhumattakaan!

001

Puuhelmiäkin löytyi vielä ja sain ajatuksen tehdä niistä tällaisia pötkylöitä Esmeralda’s-blogin kivan vinkin ansiosta! Puisen tähden voisinkin ripustaa vaikka ruokailutilan oven ikkunaan.

diy tähti

Tälle päivälle olisi taas niin paljon menoa ja puuhaa, että saa oikein huolellisesti aikatauluttaa koko päivän, että ehtisi mahdollisimman monta asiaa ja mahdollisimman moneen paikkaan. Kauneimmat joululaulut olisi mukava käydä lauleskelemassa, mutta saapa nähdä mitä tuo pikkuherra nimeltään En istu aloillani siitä tuumaa… Hän tykkää valtavasti musiikista ja laulamisesta, mutta hän katselee laulajaa mieluiten puolen metrin etäisyydeltä… Kerhossa laulavien kerhotätien kanssa tuo ei ole vielä ollut ongelma, mutta ehkä kirkossa on :D. Että käyköhän meille niin, että äiti hoilottelee joululauluja ja poika on isänsä kanssa kirkon eteisessä, heh! Mutta tärkein ensin: joulukortit lähetysvalmiiksi, jotta pääsevät matkaan heti huomenna!

033

Tunnelmallista kolmatta adventtia! ♥

039

Nämä väkertämäni kuusikortit näkyivätkin jo Instagramin puolella. Tässä yksi idea joulukorteiksi – valmistuvat vaivatta ja melkoisen nopeasti. Sain idean näistä korteista vieraillessani Kokkolan uudehkossa askarteluliikkeessä (Askarteluhuone Ihan Itse), josta löysin mm. valtavan valikoiman erilaisia washi-teippejä. Vaikka en mikään glitterin ystävä olekaan, niin jouluun se sopii ja niinpä ostin tuollaista kullansävyistä glitterteippiä ja väkersin kuuset sen avulla. Kokeilin sekä mustia että valkoisia korttipohjia, molempia kun löytyi jo valmiina, mutta kyllä tuo musta taitaa tuon kuusen kanssa toimia parhaiten. Valkoiselle pohjalle sopisi vaikka punavalkoraitainen kuusi!

Kuuselle jalka ja latvaan hopeinen tähti, viereen toivotus hyvän joulun ja se on siinä! Takapuolelle tulostan ja liimaan vielä jonkin jouluisen runon sekä kortin lähettäjien nimet. Joko teillä on joulukortit lähetysvalmiina vai onko teillä ylipäätään tapana lähetellä joulukortteja?

050

kortti

Nyt suuntaan tästä saunan lämpöön – mukavaa lauantai-iltaa!

Vuosi sitten näihin aikoihin haaveilin jonkinmoisesta joulunäpertelystä, mutta aikaa (eikä varsinkaan energiaa) ei riittänyt niiden huonounisten öiden lomassa… Tänä vuonna asia on toisin ja pieni askartelupaja käynnistyi tällä viikolla. Halusin tehdä askartelumassasta tähtiä, sydämiä, palloja… Mitä vain mieleen juolahtaisikaan! Piparkakkumuotit ovat olleet ahkerassa käytössä, samoin snapsilasin suuaukko. Näitä alkaakin olla jo aika pino, tässäpäs muutama:

004

Muistin viime vuodelta inspiroivan No home without you -blogin Kaisan mainion koristeluidean: kastehelmitekniikan! Eli kun olin kaulinnut askartelumassan levyksi ja painanut siihen muotin, pyöräytin pintaan kuvion Iittalan Kastehelmi-kynttilälyhdyllä! Nuo raidat tein pienellä, vekkikuvioisella maljakollani. Vielä olisi muutama koristeluidea mielessä ja massaakin on vielä vähän jäljellä. Ajattelin kokeilla painaa yhden ”raidan” kuusenoksalla ja pariin muuhun testaan viime perjantaiksi ostamaani Ilexin oksaa. Lisäksi kaapista löytyy eräs kiva pieni maljakko, jossa on tosi kaunis pintakuviointi. Ehkä testaan sitäkin… Tähän jää kuulkaas koukkuun ja ehkä siitä kertoo sekin, että tiistai-iltana skippasin jopa saunan näiden puuhasteluideni vuoksi, heh!

Ostin tätä valkoista askartelumassaa (Fimo; on olemassa myös muita merkkejä) Prismasta. Tämä kyseinen massa ottaa muutaman tunnin kuivuakseen ja olenkin antanut näiden kuivua aina yön yli. Sen jälkeen olen hionut koristeiden reunat hiekkapaperilla, laittanut niihin mokkanauhalenkin ja jokusen puuhelmen. Tällä tavoin toimivat esim. jouluviemisten koristuksina, pakettikortteina, joulukoristeina minikuusessa (tai isommassakin) ja miksei vaikkapa joulupöydän paikkakortteinakin! Näistä voi pyöräyttää helposti myöskin lautasliinarenkaita DIY lautasliinarenkaat -postaukseni tapaa mukaillen.

012

013

Ihan tasaista pintaa en kaikkiin onnistunut saamaan, mutta sellaisiin oli sitten kätevää painaa jokin pintakuviointi :).

Mietin tuossa, että pojallehan pitää hankkia jonkinmoinen joulukalenteri! Mutta millainen joulukalenteri olisi paras puolitoistavuotiaalle? Suklaista emme osta emmekä vielä sellaistakaan, jossa on joka aamulle jokin ylläri – poika on sellaiseen vielä liian pieni. Olisiko kuvakalenteri sitten paras vaihtoehto? En oikeastaan edes tiedä, millaisia joulukalenterivaihtoehtoja nykyään on! Tuntuu vain mukavalta ajatukselta, että hipsisimme joka aamu yhdessä keittiöön joulukalenterin luukkua avaamaan ♥