Tämä postaus alkaa kuulkaas itkulla! Juu-u, itken täällä! En surusta, vaan ilosta, onnesta ja liikutuksesta. Siitä, miten onnellinen olen teistä lukijoistani! Ette varmasti usko tai ainakaan tiedä, kuinka paljon iloa, hymyä ja naurua olette elämääni ihanilla viesteillänne vuosien varrella tuoneet. Näiden viiden vuoden aikana olen tavannut monia puolituttuja, jotka ovat kertoneet lukevansa blogiani. Etenkin viimeisten parin vuoden aikana olen saanut tuollaisissa tilanteissa paitsi blogipalautetta, myös lukijapalautetta. Nimittäin siitä, kuinka ihania lukijoita mun blogilla on! Todellakin tämän ihanan lämminhenkisen ja ystävällisen, kannustavan ja tukevan ilmapiirin ovat huomanneet muutkin – en vain minä. Tuosta haluaisin kiittää teitä. Haluan kiittää teitä myöskin seurastanne ja ajastanne, jota blogilleni annatte. Kiitos! ♥
Miksi sitten tuossa alussa itkin? Se lähti siitä, kun palasin tarkistamaan, mikä olikaan blogini tarkka synttäripäivä :D. Juu ei voi muistaa kaikkea… Blogimuuttojen aikana ensimmäiset postaukseni ovat hävinneet, mutta Bloggerin puolelta voin tämän tiedon edelleen tarkistaa. Viikko sitten, 24.7., blogini täytti viisi vuotta. Itkin, koska päädyin lukemaan vanhoja postauksiani, joihin olitte jättäneet niin ihania viestejä. Moni lukija ei ehkä kommenttia jättäessään sitä enää viikon kuluttua muistakaan, mutta minä muistan. Kommentit jäävät mieleen ja niistä tulee todella tärkeitä. Henkilökohtaisin asia, jonka olen täällä blogissani kanssanne jakanut, on poikamme odotukseen ja syntymään liittyvät asiat. Yksi pitkäaikaisen lukijan kommentti kiteytti kaiken jotenkin niin hyvin ja liikuttavasti:
Aika alusta asti täällä ollaan oltu. Noista kuvista tulikin mieleeni, että ovatkohan nuo niitä blogisi ensimmäisiä kuvia, niin tutuilta ja hyviltä ne näyttävät. Kuviin, kirjoitustyyliisi ja teidän kotiinnehan minä varmaan tykästyinkin, että täällä edelleen ollaan. Paljon on tapahtunut tässä ajassa, sinäkin olet jo äippä :)
24.7.2010 kirjoitin tämän blogin ensimmäisen postauksen enkä todellakaan ajatellut, mihin kaikkeen mahtavaan tämä harrastus tulisi johtamaan. Kun tuo postaus ilmestyi, olimme asuneet tässä kodissamme noin kuukauden verran. Oi voi, olipa täällä keskeneräistä, mutta silloin tuntui jo niin valmiilta, sillä automaattisesti tätä vertasi metsikköön, joka tässä tontin paikalla vielä reilua vuotta aiemmin oli ollut. Tämä blogini oli luonnollinen jatkumo suljetulle raksablogilleni ja tuon raksablogini lukijat olivatkin ensimmäiset lukijani täällä. Terkkuja vaan ♥. Ajattelin jännittyneenä, että minäpäs kokeilen tällaista julkista blogia. Ja sille tielle jäin. Alussa sisustus oli blogini pääaihe, ehkä ainoakin aihe. Pian mukaan tulivat kissat ja pienet arjen hetket. Vuosien mittaan blogi alkoi muuttua sisustusblogista lifestyleblogiksi. Elämän muututtua kahden aikuisen elämästä vauva- ja pian lapsiperhe-elämäksi blogikin on muuttanut muotoaan ja hyvä niin. Välillä koen jonkinmoista harmistusta siitä, ettei sisustusjuttuja enää tulee entiseen tahtiin ja myöskin siitä, että kissajutut ovat vähentyneet viimeisen vuoden aikana. Etenkin tuo jälkimmäinen harmittaa minua kovastikin ja olenkin miettinyt syitä siihen. Mutta koska postausmäärä ei ole lisääntynyt (välillä ehkä jopa vähentynyt) ja aiheita on puolestaan tullut lisää, niin kyllähän tuo aika helpolla laskutoimituksella jo kertoo syyn muutokseen :). Kissajuttuja on kuitenkin edelleen tulossa, eivät missään nimessä jää kokonaan blogin ulkopuolelle. Näin kesällä ovat vain aika paljon kameran ulottumattomissa… Hakeutuvat yleensä seuraani pojan nukahdettua päivä- ja yöunille ja silloin teen mielelläni jotain muuta kuin otan valokuvia.
Täytyisi vain aina harmistuksen iskiessä pitää mielessä erään lukijan antama hyvä ja osuva neuvo:
Jatka samaa rataa ja kirjoita juuri näin kuin tähänkin asti. Niistä asioista mistä itse pidät ja mitä haluat meille jakaa.
Viiden vuoden aikana olen saanut kokea valtavan monia ilon, onnen ja riemun hetkiä. Blogin ansiosta olen useammankin kerran pomppinut täällä tasajalkaa ja hihkunut niin, että mies on vieressä vähintäänkin silmiään pyöritellyt. Olen kokenut kuitenkin niitä negatiivisiakin tunteita (kolikolla on aina kaksi puolta) ja tirauttanut kyyneleen jos toisenkin. Silti nuo hyvät fiilikset voittavat huonot mennen, tullen ja palatessa. Pojan syntymän jälkeen olen ollut muutaman kerran kahden vaiheilla ja heittämässä jo blogihanskat tiskiin ajanpuutteen vuoksi. Tällä hetkellä tuntuu kuitenkin erittäin hyvältä ja oikealta, että vielä täällä kirjoittelen. Nautin tästä valtavasti, mutta en kiireessä. Tälle täytyy ottaa oma aikansa, jotta mielekkyys säilyy. Tästä aiheesta voisin jatkaa loputtomiin, mutta taidan päättää tämän tarinani tähän ja sanon vain vielä kerran kiitos ♥
P.S. Valmistin aiemmin tänään miehelle Chai Tea Laten. Oho, maistuupa kanelilta, kuului kommentti. Joo, eikö oo ihanaa ku kohta on joulu, tokaisin hartaasti miettien, ajatteleekohan kukaan muu heinäkuussa näin… (Kanelilla ja joulullahan on ihan luonteva yhteys?) Samalla muistin, että huomenna on elokuu, joka tarkoittaa sitä, että viides vuodenaikani Joulu alkaa viimeistään kahden kuukauden kuluttua! ♥ (Tämä postaus sisältää muuten ehkä eniten sydämiä ikinä.)