Jotenkin pala kurkussa, kun ajattelee, että pieni poikani on jo kaksivuotias. Tarkalleen kaksi ja puoli, juuri tänään. Mihin ihmeeseen tämä aika on kadonnut! Aivan kuin kaksi kuukautta sitten pehmeäposkinen poikavauva olisi nostettu rinnalleni! Siitä se silloin lähti, meidän yhteinen elämämme ♥. Ihmettelin pumpulinpehmeää ihoa, vauvan pituutta, mustia hiuksia ja maailman rakkainta tuoksua. Miten se rakkaus olikin heti niin vahvaa ja voimakasta, etten ollut ikinä elämässäni vastaavaa kokenut. Kunpa aina muistaisin, miltä hän silloin näytti, muutenkin kuin kuvista. Kunpa se olisi aina tuoreena mielessäni.

Miten joku voi pelkällä olemassaolollaan olla niin tärkeä, valloittava, korvaamaton, elämän keskipiste, koko maailma. Sellainen, jota kuvaamaan ei vain löydy sanoja. Olla sitä sekä minulle että isälleen.

152-860x573

Kerronpa teille vähän tästä elämämme aarteesta. Aarteesta, joka on ylläolevassa kuvassa viisi kuukautta vanha eikä voisi olla suloisempi. Tällä aarteella on lähes epänormaalin hyvä muisti. Jos ei joka päivä, niin joka toinen päivä pyörittelen silmiäni: ei voi muistaa tuollaista, ei vaan voi! Autolla ajaessamme muistaa ulkoa kaikki reitit, sama olimmeko koti- vai naapurikaupungissa. Jos ajan poikkeavaa reittiä, kuuluu takapenkiltä heti Mihin nyt mennään? Kun taas lähdemme johonkin, haluaa aina tietää, minne menemme. Muistaa kaikkien ystäviensä kodit ja ohi ajaessamme tokaisee Tuolla asuu Linnea! Tuolla asuu Moona!
Muistaa kuulemiensa laulujen sanat lähes ensimmäisestä kerrasta ja laulelee aina mukana. Muistaa kyläpaikoissa, mikä tavara kuuluu mihinkin ja palauttelee niitä oikeille paikoilleen, jos joku on hänen mielestään väärässä huoneessa. Olen toivonut, että tämä siirtyisi kotiinkin, mutta ei; kotona ja erityisesti omassa huoneessa saa olla vaikka minkämoinen pommi. Oikeastaan mitä pommimpi, sitä parempi! Muistaa hyvin ihmisten ja eläinten nimet, on hyvin eläinrakas luonne. Antaa usein kissojen haukata omasta leivästään tai muusta suupalastaan ja syö sitten itse loppuun – nam! Itse en noissa tilanteissa ehdi kuin kirkaista ja sen jälkeen hokea okei, vastustuskykyä, vastustuskykyä

M puhuu aina niin nätisti. Mitä nyt, äiti? tai Älä huoli, äiti. Joskus liikutun tuosta jälkimmäisestä niin, että poikakin sen huomaa. Hän yrittää sitten aina tekonaurulla saada kyyneleeni muuttumaan nauruksi :D. Hän ei tykkää itkemisestä eikä hän tykkää, kun hiuksia leikataan. Niinpä täällä ehtii letti aina hieman kasvaa ennen kuin keksin jonkin tarpeeksi houkuttavan tarinan ja saan luvan tarttua saksiin! Hän ei edelleenkään tykkää olla suihkussa siten, että koko pää kastuu. Toisinaan hän nukkuu päiväunia ja toisinaan ei. Yöuni maistui viime yönä 11,5 tunnin verran, sillä päiväunet jäivät eilen nukkumatta. On alkanut puhumaan unissaan jonkin verran. Toissa-aamuna hihkaisi kuuden maissa iloisella äänellä Minä olen väsynyt, minä olen kirkas! ja nukahti samalla sekunnilla uudestaan. Telkkaria katselee päivittäin pari-kolme pätkää. Ryhmä Hau on nyt jo jonkin aikaa ollut ihan ykkönen.

Parin viime viikon ajan on puhunut paljon pikkusiskosta, mutta en tiedä kenen. Ystävälleen syntyy pikkusisko ihan pian, joten ehkä jäänyt siitä mieleen tai sitten naapurin lapsista tai Kaapo-ohjelmasta. Oli niin tai näin, tämä saattaa joskus aiheuttaa aika hauskoja tilanteita! ;D

Minä vielä hieman niiskuttelen tässä ja jään odottamaan perhettäni kotiin. Nauttikaahan te, joilla lapsi on vielä pieni. Sellainen kaikki yöt valvottava tissiposki. Sillä aika menee hurjaa vauhtia, kohta nuokin hetket ovat muisto vain! Kohta sen tissiposkivauvan tilalla on karkuun juokseva pikkupoika, toiselta nimeltään minäitse, joka nähtyään äitinsä saunassa osoittaa sormella ja nauraa hihkaisee silmät loistaen: Tissimammaa! Meidän imetystaipaleemme kesti lopulta kaksi vuotta ja yhden kuukauden, josta olen tavattoman ylpeä. Siinä meillä riittääkin muisteltavaa, myös pojalla, joka muistaa asian vielä tänäkin päivänä. Vaikka noita vauva-aikoja muistelee kaiholla, en silti vaihtaisi tätä tänään kaksi ja puoli vuotta täyttänyttä mussukkaani mihinkään! ♥

 

Selailin viikonloppuna muutamia sisustuskuvia ja törmäsin samalla näihin, jotka olivat eräiden kotikuvien joukossa. Niin upeita kuvia, jotka oli heti jaettava täälläkin. Näissä on jotenkin tosi pysäyttävä tunnelma; jotain sellaista ihanan inspiroivaa, kiehtovaa, tummanpuhuvaa, mystistä, koukuttavaa…

tummanpuhuvaa

stailaus

5173803

Upeita valokuvia ja taas se uuden kameran haaveeni nostaa päätään…

Kiva että niin moni on jo tänne uuteen osoitteeseeni löytänyt! Google tulee näissä muutoksissa tosiaan melkoisen jäljessä: vasta kuukausien kuluttua tarjoaa hakutuloksissa uutta osoitettani, siihen asti ohjaa vanhaan, jota ei siis enää ole olemassakaan. Mutta toivottavasti aiemmin googlen kautta tulleet löytävät perille jotain muuta reittiä!

Viimeviikkoisen Nunuco Design -arvonnan voittaja on selvillä; arpaonni osui Jenniin ja voittajalle olenkin jo sähköpostilla asiasta ilmoittanut. Seuraava uutta blogiosoitettani juhlistava arvonta starttaakin ihan lähipäivinä eli jo tällä viikolla ja sen myötä otetaan taas pieni askel kohti joulua… Mietin tässä juuri, pitäisiköhän tänä iltana laittaa kotiin jo jotain pientä jouluvalaistusta… Joko teiltä löytyy tähtiä ikkunoista? :) 

(Kuvat lainattu Entrance.)

Kaupallinen yhteistyö: Vanamo Deco

Tänä sunnuntaipäivänä siirrymme blogissa hieman jouluisempaan suuntaan näiden seuraavien kattauskuvien myötä! Toteutin nämä kattaukset yhteistyössä Vanamo Decon kanssa kaikessa rauhassa joulufiilistellen. Tuon mielelläni esiin kotimaisia yrityksiä – onkohan tämä yritys teille entuudestaan tuttu? Vanamo Deco valmistaa kotimaisia, laadukkaita ja ajattomia tekstiilejä sekä sisustustuotteita. Tuotteet ovat eettisesti tuotettuja sekä ekologisia ja niiden skandinaaviset kuosit ja värit sopivat mielestäni mainiosti niin moderniin kuin perinteisempäänkin kotiin! Toteutin kaksi erilaista kattausta Vanamo Decon tekstiilien ympärille. Ottakaahan viereen kupponen kuumaa ja varatkaa hetki pienelle joulufiilistelylle!

Näissä ensimmäisissä kattauskuvissa tekstiileinä ovat tummanharmaat Kivi-kaitaliinat sekä Kivi-lautasliinat. Tästä kattauksesta muodostui hieman juhlavampi versio kuin jälkimmäisestä tai ainakin sellaista tunnelmaa tähän tavoittelin!

051

Astetta verran juhlavamman kattauksesta tekee, kun kaitaliinojen alle kattaa valkoisen (pellava)liinan. Kovin värikkäitä värejä en osaa käyttää ja koska astiatkin ovat valkoisia, tuon kattaukseen mielelläni väriä lähinnä kynttilänjalkojen ja kynttilöiden muodossa. Olin jo päättänyt tämän kattauksen sävyiksi lilan ja kullan, mutta kaupan kynttilähyllyllä mieleni muuttui ja otinkin lilojen kynttilöiden tilalle perinteisen punaisia! Ne luovat lampaantaljojen tapaan kivasti lämpöä pöydän ympärille.

088

070

Vanamo Decon kankaat tuntuvat hyvin laadukkailta. Ne ovat samalla kertaa vahvan jämäköitä ja kivan pehmeitä. Lautasliinojen ympärille kiepsautin vanhat, aikoinaan Pentikiltä ostamani lautasliinarenkaat.

093

045

024

059

Tässä oli tämä ensimmäinen kattaus, joka oli hieman tummanpuhuvampi kuin tämä toinen, josta tein aavistuksen vaaleamman, luonnonläheisemmän ja rennomman. Kun ensimmäisen kattauksen sävyinä olivat tummanharmaa, punainen & kulta, on sävyt tässä toisessa kattauksessa vaaleanharmaa, vaalea puu & havun vihreä. Astiat pysyivät molemmissa samoina.

127

Tätä kattausta miettiessäni sain idean lainata miehen vanhemmilta paria vanhaa, kunnostusta odottavaa Artekin 611-tuolia pöydän ympärille. Sopivat aika kivasti Seiskojen kaveriksi vai mitä! Raaskiiko näitä palauttaakaan… ;)

136

Havuista taitoin pienet koristeoksat lautasliinojen päälle, puuhelmistä tekemieni lautasliinarenkaiden keskelle:

151

Mielestäni kattauksista ei tullut liian jouluisia, vaan näin voi hyvin kattaa jo vaikka viikon päästä koittavana isänpäivänä! Näistä syntyi ehkä enemmänkin talvi- kuin jouluhenkisiä. Lisäksi kattaustekstiilit ovat sen sävyisiä, että niillä kattaa helposti vaikka ympäri vuoden. Nämä vaaleanharmaat tekstiilit ovat Murikka-kuosia.

155

169

216

184

Kuulisin mielelläni, kumpi kattauksista oli sinun suosikkisi ja miksi?

Nyt on hyvä miettiä jo tulevan juhlakauden kattauksia ja tehdä laadukkaita tekstiilihankintoja Vanamo Decon valikoimista! Tai ehkä jotkin muutkin kodin tekstiilit kaipaavat päivitystä? Nyt olisi nimittäin sopivasti alennuskoodia tarjolla: koodilla WHITE16 saat Vanamo Decon verkkokaupasta -15 % alennuksen kaikista tuotteista. Alennus on voimassa marraskuun loppuun asti.

Ihania fiilistelyhetkiä! ♥