Moi vaan tännekin pitkästä aikaa! Tuntuu kuin olisin ollut poissa blogista vähintään pari viikkoa, vaikka todellisuudessa postailin viimeksi neljä päivää sitten. Viime viikkoa ei kyllä tule ikävä… Olimme miehen poikkeuksellisten työvuorojen vuoksi pojan kanssa käytännössä koko viikon kaksin: mies kävi kotona vain nukkumassa. Viikonloppuna hänellä oli 16-tuntiset työvuorot, joten aikani kului silloinkin täysin lapsen ja kotitöiden parissa. Omat työt ovat nyt täysin hunningolla, mutta olipas ainakin motivaatiota ryhtyä tänä aamuna tuumasta toimeen! :D
Mietiskelin taas ties kuinka monettako kertaa, että onpa mukavaa, kun perheessä tehdään säännöllistä päivätyötä vapailla viikonlopuilla höystettynä. Itse tein ennen lasta vuosia vuorotyötä ja se menetteli silloin, mutta aina ajattelin, että sitten kun minä saan lapsen, aion olla iltaisin kotona saattelemassa hänet yöunille. Toki vuorotyöhön tottuu ja perheen asiat järjestää sen mukaan, mutta näin yhtäkkisenä muutoksena ei kyllä maistunut kovinkaan hyvältä! Ja kyllä vähän kirpaisi miestäkin tällainen muutos, kun ei nähnytkään lasta läheskään joka päivä hereillä. Hän on nähnyt pojan viimeksi perjantaina aamupäivällä; tänään iltapäivällä näkevät seuraavan kerran. Soitteli viikonloppuna töistä ja halusi aina puhua pojan kanssa. Joka ilta/yö nukkumaan käydessään kävi mutkan pojan sängyn kautta, kurkistamassa nukkuvaa pientä ♥.
Poika nauttii valtavasti isänsä kanssa leikkimisestä. Isi saa aina parhaat naurut ja ne makeimmat kikatukset. Välillä kieltämättä tuntee itsensä hieman ulkopuoliseksi ja sellaiseksi, että kelpaa lähinnä lohduttamaan. Onko siellä muilla äideillä samankaltaisia tuntemuksia?
Yritin tehdä pojan viikonlopusta mahdollisimman kivan, kun leikit isin kanssa jäivät puuttumaan. Lauantai-ilta taisi olla kohokohta! Täytin poreammeen heti alkuillasta ja siellä me poreilimme valtavan vaahtomäärän kanssa lähes tunnin. Vaahtoa oli joka paikassa pojan päälakea myöten. Isälleenkin sanoi puhelimessa, että hänellä oli naama täynnä vaahtoa! Siinä olikin tilanteita, kun vaahtoa joutui ensin pieni nokare ylähuuleen ja sitä kun lähti pyyhkimään täysin vaahtoisella kädellä, niin voitte kuvitella, että itkukaan ei ollut kaukana. Yritin siinä hokea, että älä pyyhi ja pidä suu kiinni, mutta lapsi on lapsi ja tietyt toiminnot tulevat lähes automaattisesti :D. Silti nousi hetken päästä seisomaan, otti kylpyvaahtopurkin ja tokaisi Laitetaanko vähän lisää tästä!
Tämä talvi on ollut vaikea ulkoilemisen suhteen, sillä ulkona on niin valtavan liukasta! Kaikki mäet ovat jäässä, puistot ovat jäässä, tiet ovat jäässä, oma piha on jäässä… Poika oli lauantaina ihan kypsä kaatuilemiseen ja itkeskeli sen seitsemännen kerran kaaduttuaan, että haluaisi leikkiä ulkona. Eilen onneksi satoi lunta, niin pääsimme lumitöihin ja samalla näimme lumiaurankin työssään, mutta liukasta on edelleen!
Tässä muutamia räpsyjä viime viikolta, jolloin ostin kotia ja mieltä piristämään pari vaaleankeltaista tulppaanikimppua. Niin kaunis sävy noissa ja ihanasti motivoi joka ilta siistimään paikat kotona (ennen kuin sohva kutsui)! Eilen saimme ihania ystäviä lapsineen kylään ja se olikin mukava päätös viikolle. Viikonloppu sujui muutenkin hyvin rauhallisesti ja kotipainotteisesti. Tietokonetta en ehtinyt viikonloppuna avata kertaakaan; ihan hyvääkin teki tuollainen pakollinen työtauko! Joka ilta, kun poika oli nukahtanut, lysähdin sohvalle katsomaan Emmerdaleja. Kolmen viikon rästijaksot ovat kutistuneet viime viikon aikana yhteen viikkoon – jee, olihan siinä urakkaa! :D
Hattua nostan taas ja jälleen kerran yksin lapsiperhearkea pyörittäville! Toki siihen tottuisi varmasti kuka tahansa, mutta raskaampaa se olisi kuin kahden aikuisen taloudessa, se on selvä. Mutta nytpäs takaisin töiden pariin ja uudella energialla uuteen viikkoon! Niin ja lauantaina tein muuten erään kirppishankinnan, joka täytyy vilauttaa täälläkin. Uuteen viikkoon kuuluukin tuon hankinnan ansiosta jotain mustaa, johon silmä yrittää tottua…
