No juurikin se: spontaani sunnuntai! Aamulla herätessä ei ollut tiedossa kuin kaksi asiaa, jotka tälle päivälle tuli mahduttaa: miehellä oli ohjelmassa parituntinen vanhempiensa apuna ja minulla jonkinmoinen pätkä töitä. Aamu alkoi laiskasti sohvalla makoillen – aamulla seitsemän jälkeen tuntuu niin hassulta, kun ulkona on jo täysin valoisaa! Poikakin on tätä aamuisin hämmästellyt ja silmiään siristellyt! Niin kivaa kuin tämä valoisuus onkin, niin takaraivossa jyskyttää, että eihän tämä nyt vain tiedä meille aiempaa aikaisempia herätyksiä…

Aamupäivä sujui töideni parissa, kun samalla keittiössä porisi jauhelihakeitto. Lounaan jälkeen mies lähti vanhempiensa luokse ja minä sain jonkin ihmeellisen kotityöinspiksen pojan leikkiessä leikkejään. Tuli siivottua keittiö, tehtyä pikaimurointi ja laitettua petivaatteet lasiterassille tuulettumaan. Pyykkiä on pyörinyt kaksi koneellista ja nyt vielä astianpesukoneen kun saa tyhjennettyä, niin se ois siinä! Pojan kanssa ehdimme vielä aurinkoon ulkoilemaankin ja tunteroinen sujui mukavasti nuorempaa kissaa lumipaakkien perään houkutellen ja jääpuikkoja ihmetellen.

Tein tänään mm. sellaista pientä siivousta, jota ensi viikolla (sekä naistenpäivän että sitä seuraavan syntymäpäiväni kunniaksi) saapuva siivooja ei tee. Näin hänen käyntinsä jälkeen koti tuntuu vieläkin puhtaammalta! Eilen varasin naistenpäivän varalle hieman lisääkin hemmottelua; hierojalla käyntiä odotellessa! Niskat ja hartiat on taas sen verran jumissa, että hierontapöydällä olisi ollut järkevää pistäytyä jo kuukausi sitten… Miksiköhän tätä ei koskaan opi!

Siinä nököttää tilaamani valaisin. Se vain ei pääse vielä kattoon, sillä sen mukana ei tullut mitään osia kiinnitykseen – pelkät johdon pätkät! Jotenkin ärsyttävää tuollainen, että valaisimia ei toimiteta valmiina paketteina, vaan erinäisiä osia joutuu lähteä itse kaupoista etsimään. Täytyy ehkä vielä huomenna soittaa ostopaikkaan, että onko tämä tosiaan näin… Onni onnettomuudessa, että mieheltäni hoituu tällaisetkin kodin askareet, mutta kyllähän tuo hommaa viivästyttää. Edellisestä kerrasta, kun hän joutui sähkömiehen hommiin, ei ole kuin kuukausi. Tuolloin joku unenpöpperöinen peruutti autonsa autokatoksesta ja niin tuli söpösti lämmityspiuha mukana. Samalla seinästä irtosi pistorasia ja autosta puskuri (apua, vieläkin naurattaa!). Iso plussa miehelle, kun hän ei noissa tilanteissa ikinä päästä puhelimessa mitään voimasanoja, vaan yleensä vain huokaisee jaahas… Niinpä hän värkkäsi irrallaan roikkuvan pistorasian takaisin seinään ja ruuvasi myöskin autoni puskurin takaisin paikoilleen :D ♥. Kätevää!

Tällainen spontaani sunnuntai täällä! Nyt näistä mietteistä sunnuntai-iltaa viettämään ja viikkoa lopettelemaan!

 

Perjantai on täällä, taas! Viikko sitten nautiskelimme Rukan upeissa maisemissa, nyt olemme kaikki yhdessä kotona perjantai-iltaa viettämässä – kuukauden tauon jälkeen! Viikko on mennyt kuin siivillä enkä ole tiistain jälkeen ehtinyt tänne lainkaan. Rukan kuvatkin ovat vielä kamerassa, mutta postausta aiheesta on tuloillaan, kunhan vain ehdin sinne asti. Nyt on taas sellainen fiilis tai vaihe, että postausideoita on pää täynnä (pitkästä aikaa :D), mutta ei hirveästi aikaa niiden toteuttamiseen. Onneksi kuitenkin aina välillä on aikaa tännekin, sillä tämä on kuitenkin minulle niin mieluisaa ja tärkeää! Kotia katselee pitkästä aikaa sellaisella tietyllä sisustussilmälläkin, olisikohan lähestyvän kevään ansiota?

Tänään kuitenkin tuutista ulos nämä ihanaakin ihanammat sisustuskuvat, jotka huokuvat raikasta mustavalkoisuutta ja joissa silmä todella lepää! Mitäs mieltä te olette?

Omaan makuuni on hurjasti paitsi tämä kyseisen kodin sisustus (keittiö erityisen herkku!), niin myös tällaiset sisustuskuvat, joissa avautuu näkymä johonkin toiseen tilaan. Tästä olen varmasti maininnut aiemminkin, mutta nämä kuvakulmat on vaan kodikkuudessaan ihan ässiä:

Tämän kodin makuuhuone oli myös kauniin raikas:

Mitäs viikonloppusuunnitelmia teillä on, olette olleet viime aikoina kovin hiljaisia? Täällä on suunnitelmissa vain normikotoilua ja vapaapäivistä nauttimista. Maanantaina olisi ohjelmassa pieni shoppailureissu lähikaupunkiin. Maanantaille on usein mukava tehdä suunnitelmia (jos en ole varannut sitä päiväkotipäiväksi), koska sillä tavoin viikko pyörähtää mukavasti käyntiin eikä sellainen käynnistymisvaikeuksia täynnä oleva maanantai ota valtaansa. Eikä minulla ole edes mitään sen kummempaa ostoslistalla, kunhan lähdemme pyörimään ja katselemaan. Se jo piristää aina kummasti, vaikka ei mitään ostaisikaan! Ensi viikko onkin juhlaviikko; on naistenpäivää ja syntymäpäivää; viimeisiä kuulkaas viedään kolmenelosena, iiks!

Nyt olohuoneesta kuuluukin jo takkatulen ritinää, joten on minun aikani ryhtyä iltapalaa valmistamaan. Sen jälkeen parkkeeramme sohvalle, sillä on Hauskojen kotivideoiden aika. Mutta nyt perjantai-illasta nauttimaan – ihanaa viikonloppua teillekin!

Kuvat lainattu Alvhem/Fredrik Karlsson.)

 

En muista, että edellisessä kodissamme olisi ollut viherkasveja ollenkaan. Tuolloin elettiin vuosia 2007-2010. Leikkokukkia kotonamme näkyi kuitenkin tasaisin väliajoin. Muistan, että elin tuolloin sellaista ei vihreää -kautta ja se ulottui jopa viherkasveihin asti :D. Lapsuudenkodissani oli aina useita viherkasveja ja on edelleen. Tämän kotimme valmistuttua aloin pikkuhiljaa innostumaan taas viherkasveilla sisustamisesta; tarkalleen ottaen vuonna 2011. Kotonamme kävi pyörähtämässä muutamiakin yksilöitä aina rahapuusta muihin mehikasveihin. Halusin aloittaa pienehköillä viherkasveilla ja katsoa, miten ne kotiimme istuvat ja tykkäänkö niistä ylipäätään. Noista kyseisistä viherkasveista ei ole enää yhtäkään jäljellä; onnistuin tappamaan kaikki. Aina kastelen joko liikaa tai vastaavasti unohdan kastelun liian pitkäksi aikaa…

Eräässä bloggaajaporukassa, johon kuulun, on kuukausittain vaihtuva sisustusteema. Tässä kuussa minäkin ehdin ja innostuin lähtemään mukaan! Tämän helmikuun teeman keksi Oblikin Jutta, joka haastoi meidät kertomaan kotimme vihersisustuksesta: Oletko aina ollut intohimoinen vihersisustaja vai onko viimeisen vuoden aikana kasvit vallanneet kotia enemmän kuin ennen? Missä kaikkialla ja miten vihreää kodissasi esiintyy?

Mehikasvien lisäksi kotonamme pyörähtäneitä viherkasveja ovat olleet mm. pullojukka (vanhempi kissa söi lehdet) ja rönsylilja (unohdin kastella). Vanhin viherkasvini on ihanan armollinen palmuvehka, joka on elellyt meillä jo noin viitisen vuotta. Uskallan väittää, että tässä on sellainen viherkasvi, jonka lähes kaikki saavat pysymään hengissä. Tykkää kuivahtaa kasteluiden välillä, joten sopii ainakin minun viherkasvikseni vallan mainiosti!

Olen aika laiska vaihtamaan multia ja palmuvehkakin sai uudet mullat vasta kaksi vuotta sitten… Se innostuikin siitä aika lailla, kuten Villiintynyt palmuvehka aulassa -postauksestani näkyi. Nyt voisi olla paikallaan tehdä sama temppu ja ehkä siirtää se samalla aavistuksen suurempaan ruukkuun.

Viime kesänä ostin hetken mielijohteesta ison palmun. Silläkin uhalla, että tämä ei olisi hoidossani kovinkaan pitkäikäinen. Talvella raasu kärsikin kovia ja nähtäväksi jää, onko tästä enää kesällä mitään jäljellä. Nuorempi kisuneiti on ottanut tehtäväkseen lisätä ruokavalioonsa vihreää juurikin tämän palmuni muodossa, kuten kuvasta näkyy:

Siellä täällä näkyy tuollaisia poikkinakerrettuja lehtiä ja pieniä hampaanjälkiä, oi voi… Nooh, totta puhuakseni en ole tykännyt tästä palmusta niin kovasti, että hirveästi surettaisi sen menetys. Jotenkin se ei niin istu näihin suomalaisiin maisemiin :D

En muutenkaan suhtaudu viherkasveihin niin kovin vakavasti. Mitä sitten, jos ei saa jotain niistä menestymään! Tietääpähän sitten, kun on testannut. Kaupat on pullollaan uusia ja valinnanvaraa riittää. Viime kesänä ostin Ikeasta aivan ihanan Ruokailutilan vihreä nurkkaus -postauksessani näkyneen fiikuksen ja sen lehtien putoaminen kyllä harmitti, vaikkakin niiden putoaminen kuuluu asiaan. Tympäännyin siihen kuitenkin niin paljon, kun oli pudottanut lehtensä, että se sai lähtöpassit. Ei siis enää tuollaista, mutta joku vastaava olisi kiva löytää – oli se niin kaunis! Joku sellainen, jonka ominaisuuksiin ei kuulu lehtien pudottaminen talvikaudeksi. Vinkkejä?

Palmuvehka on tämänhetkisistä viherkasveistani vanhin ja toiseksi vanhin on peikonlehti, josta tykkään valtavasti! Se on niin ihanan rönsyilevä ja sen lehdissä on kaunis sävy. Se on jotenkin myös kivan yllätyksellinen, sillä varret sojottavat milloin minnekin! Peikonlehti on myöskin hyvin helppohoitoinen ja se on elellyt meillä kohta kaksi vuotta. Viime kesänä vaihdoin sen uusiin multiin ja samalla isompaan ruukkuun. Ensimmäiset kuukaudet näytti siltä, että peikonlehti tykkäsi vaihdosta hyvin huonoa, mutta nyt kevään kasvukaudella se näyttää olevan oikein hyvässä kunnossa ja pukkaa taas ilokseni uusia lehtiäkin!

Tämän postauksen otsikkona oli Kodin sisustamista viherkasveilla. Mielestäni erityisesti peikonlehti kuuluu tuohon sisustuskasviryhmään, niin sisustuksellisen kaunis se on. Se täydentää erilaisia huonekalurykelmiä & asetelmia kivasti, kuten tässä kuvassa:

Toinen sisustuksellinen viherkasvi on mielestäni erilaiset kaktukset. Sellaisen olen ajatellut hankkia, kunhan vain tarpeeksi kiva yksilö tulee vastaan. Olohuoneen hylly selvästi kaipaa kaktuksia! Myös se kilpipiilea on vielä hankkimatta!

Olen huomannut, että tykkään enemmän viherkasvien rykelmästä kuin sellaisesta ratkaisusta, jossa ne ovat ripoteltuna samassa huoneessa sinne tänne. Näissä myöskin liika on liikaa eli vain muutamia viherkasveja kerrallaan kotiini, kiitos! Jonkin verran viherkasvit pyörivät kodissamme paikasta toiseen; vuodenaikojen ja valon määrän mukaan. Nyt olen siirtänyt niitä kotimme valoisampaan kohtaan: olohuoneen ikkunanurkkaukseen.

Ruokailutilastakin löytyy yksi viherkasvi: huonekuusi. Sain sen lahjaksi joulun aikaan ja tämä onkin nyt toinen huonekuuseni. Yksi minulla on ollut aiemmin vuosia sitten ja sitä en saanut elämään edes kokonaista vuotta. Muistan lukeneeni tästä huonekuusesta, että jos sen lehdet alkavat roikkumaan alaspäin, ne eivät siitä koskaan enää ”nouse”. Toivonkin, että saisin vältettyä tämän kohdalla moisen lehtien nuupahtamisen. Mistähän tuo ilmiö johtuu, tiedättekö? Se kun näyttää olevan näiden kohdalla hyvin yleistä. Toki moni tykkääkin siitä hieman kärsineestä olemuksesta, mutta itse pitäisin tämän mieluiten hieman virkeämmän näköisenä.

En ole mikään nipottaja viherkasvien suhteen, aika rennosti niitä hoitelen – varmasti vähän turhankin rennosti :D. Kastelen kun muistan ja kasvukaudella sekoitan lannoitetta poretablettien muodossa kasteluveden joukkoon. Muistini varassa on myöskin viherkasvien lehtien sumuttaminen… Minulla on siihen tuollainen Plastexin sumutinpullo, josta tulee hyvin hienoa sumutetta ilman tippuneita pisaroita. Tosi kätevä ja poikakin tykkää sitä käyttää, heh!

Enää en osaisi kuvitella kotiani ilman viherkasveja. Täytyy vain löytää ne omille taidoilleen sopivat yksilöt, jotta edes osa viherkasveista pysyy vuosiakin matkassa mukana. En koe viherkasvien hoitoa mitenkään rentouttavana tai terapeuttisena. En puhu niille (kyllä, jotkut ihmiset puhuvat ja nimeävät ne) enkä nauti multien vaihdosta tai ylipäätään sormieni multaan upottamisesta. Oikeastaan inhoan vaihtaa multia ja kasveja eri ruukkuihin, se on niin sotkuista! Silti nautin kodin näkymistä, kun niissä on nykyään ripaus sitä vihreääkin :)

Millaisia ajatuksia vihersisustaminen teissä herättää?