/

Vielä pieni harppaus pääsiäistunnelmiin, sillä toisena pääsiäispäivänä pöytäämme koristi leipomani sitruunapiirakka, jonka ohjeen ajattelin laittaa tännekin muistiin! Piirakka oli ihanan kirpsakka ja sen kylkeen nokare kermavaahtoa sopi melkoisen täydellisesti ♥.

Tein tämän niin pikaisesti, että pohjan kohdalla oikaisin mutkan ja nappasin sen mukaani kaupan pakastealtaasta – joskus voi hyvinkin tällä tavoin säästää aikaa! Itse tykkään, että Myllyn Paras -merkin suolainen ja makea piirakkapohja toimivat paremmin kuin hyvin enkä todellakaan ole aina maistanut eroa itse alusta asti leivotun ja sen välillä! Tämä piirakka on siis hyvin nopea ja helppo valmistaa; sitruunatäytteen ohje tulee tässä:

  • 2,5 dl kuohukermaa
  • 2 kananmunaa
  • 2 kananmunan keltuaista
  • 1-1,5 dl sokeria
  • 1-1,5 dl sitruunamehua (kaksi isohkoa sitruunaa)

Vatkaa täytteen ainekset kulhossa sekaisin ja kaada täyte pohjan päälle. Paista uunissa 180 asteessa puolisen tuntia, kunnes täyte on hyytynyt ja reunat saaneet hieman väriä. Jäähdytä ja nauti kermavaahdon kanssa!

Jos kaipaat viikonlopuksi jotain herkkua kahvipöytään, testaa tämä sitruunapiirakka! Tämä ei ole mitenkään erityisesti pääsiäiseen liittyvä, joten hyvin sopii nautittavaksi milloin tahansa.

Seuraavaksi minulla olisi ohjelmassa hieman työntekoa, ennen kuin pääsen viikonloppua viettämään! Mies lähti pojan kanssa puiston kautta kauppareissulle ja minä sukellan puuhelmien maailmaan. Jotenkin käynnistymisvaikeuksia, sillä huvittaa vain kuunnella Samu Haberin versiota Joutsenlaulusta… Yleensä aina se alkuperäinen on kaikessa parempi, mutta nyt tähän sääntöön tuli poikkeus. Aivan jumalainen ääni, jota ei kyllä voi tarpeeksi hehkuttaa! ♥ Onneksi työni on sellaista, että voin luukuttaa tuota tässä taustalla repeatilla!
Iltapäivällä saamme vieraiksemme veljeni avovaimonsa kera ja sen myötä olisikin luvassa mm. pojan hiustenleikkuuta… En tiedä ketään, jolla hiukset kasvavat samalla tahdilla kuin meidän M:lla! Voipi olla, että pyydän veljeltäni myös heidän uudenkarheaa Kärcherin ikkunapesuria lainaan. En tiedä mikä mua on pistänyt, mutta tällä viikolla on joka päivä huvittanut pestä ikkunoita tuolla pesurilla – vaikka aiempaa kokemusta asiasta minulla ei olekaan! Muutenkin huvittaa kotona putsailla ja puunailla vähän sitä sun tätä. Joku kevätsiivousampiaisen purema? Aamulla keksin, että voisin tänään tyhjentää ja pestä pakastimenkin. Jääkaappia putsaillaan joka viikko, mutta pakastin jää vähän vähemmälle huomiolle ainakin meillä… Tuli tuosta ampiaisesta mieleen, että poika muistaa edelleen viiimekesäisen ampiaisenpistoni! Oi elämä olen nauranut tälle asialle kohta viikon! Hän näki lastenohjelman, jossa pörräsi ampiaisparvi ja tuumasi, että nuo pisti äitiä! :D Voipi olla, että sillä mun miehekkäällä huutokonsertilla kainon tyttömäisellä kiljaisulla ja kymmenen minuutin hengenhaukkomisella on jotain osuutta asiaan… Kun sitä oli vieressä todistamassa niin ei sitä varmasti ihan helpolla unohda, hahah!

Nyt tähän puheripuliin stop, että saan töitäkin tehtyä – kivaa lauantaipäivää teillekin! :)

/

Mistä se johtuukin, että joinain päivinä kaikki menee jo aamusta lähtien päin mäntyä ja joinain päivinä kaikki menee just putkeen? Vaikuttammeko tähän itse vai mikä sen aiheuttaa? Omalla mielialalla on usein vaikutusta asiaan kuin asiaan, mutta nyt väitän, että tähän ei auta vaikka mitä mielelleen tekisi! Itse olen kokenut tällä viikolla molemmat päivät: tiistaina vastusti kaikki, oli niiiiin takkuinen päivä etten heti muista vastaavaa! Sitten eilen taas oli niin hyvä päivä, edellisen päivän vastakohta: kaikki tuntui onnistuvan kerrasta, joka vaan toi entisestään virtaa. Tämäkin päivä on selvästi muistuttanut eilistä enemmän kuin tiistaita, josta olen oikein hyvilläni. Kello lähestyy vasta yhtätoista ja olen saanut jo monta asiaa hoidettua, jes! Niinpä otin cappuccinon tähän aamupäiväseurakseni ja vietin pienen nautiskelutauon erilaisten kauniiden kuvien parissa. Oikeastaan silmäilin lastenhuoneita, sillä pojan huone kaipailee pientä muutosta (tästä lisää myöhemmin), mutta nyt blogiin päätyivätkin nämä inspiskuvat:

Aivan täydellinen tuo näkymä ruokailunurkkaukseen, jossa taustana inspiraatiokuvien ikisuosikkini: rosoinen punatiiliseinä! Tuosta tulikin mieleeni, että rakennusaikana suunnittelimme keittiömme välitilaan beigen ja valkoisen sävyistä rosoista tiiltä! Voitteko kuvitella! :D Pääsimme pohdinnoissamme jo niin pitkälle, että mietimme sen puhtaanapitoa sun muuta… En yhtään näkisi meillä sellaista välitilaa, joten hyvä ettemme sitä valinneet. Ja nyt muuten ensimmäistä kertaa nuo ruokaryhmän tuolit miellyttävät omaakin silmääni – ehkä toistoa on nyt riittävästi ja osaan vasta nyt sanoa, tykkäänkö vai en?

Tämän kodin olohuone on ihanan valoisa ja ikkunat syvennyksineen hyvin kauniit! Meiltä puuttuu noista kolmesta viherkasvista vielä tuo silkkimaija, josta olen aiemminkin kirjoittanut pitäväni. Jospas ensi syksynä tai talvena olisi aika kotiuttaa se! Palmuni hankin viime kesänä ja se oli juuri noin tuuhea kuin tämä kuvan yksilökin. Pari kuukautta sitten mietin jo, että se on entinen, mutta nyt niiden parin-kolmen talvesta selviytyneen lehden joukkoon on ilmestynyt uusia lehtiä… Ehkä se sittenkin vielä jää meille! Kissaakaan en ole hetkeen yllättänyt palmua maistelemasta. Voisinkin laittaa sen jonkinlaiseen koriin, kuten kuvassa! Sopii tosi kivasti ja korin ansiosta lehdet olisivat entistä kauempana kissan hampaista.

Tällaiset inspiskuvat tällä kertaa, nyt takaisin töiden pariin – hyvää päivää teillekin!

P.S. MioSa. designilta on tulossa ihania äitienpäivälahjaideoita ihan lähiaikoina, joten pysykäähän kuulolla! :)

(Kuvat lainattu Alvhem/Fredrik Karlsson.)

/

Ajattelin kirjoitella pojan suusta tänä keskiviikkoaamuna kuultua. Usein hänen kanssaan käydyt keskustelut ovat niin niin ihania. Tekisi mieli kirjoittaa kaikki samantien muistiin, mutta useimmiten se ei ole mahdollista. Sitten jutut unohtuvat ja joka päivä tulee uusia… On hämmästyttävää huomata, kuinka paljon tuollainen alle kolmevuotias jo asioista tietää. Hänen äitinään mietin, että joskus vähän liikaakin. Lapset ovat niin valtavan tarkkaavaisia, vaikka eivät aina siltä näytä. Näyttävät puuhastelevan omiaan, omissa maailmoissaan, mutta se korvapari; se rekisteröi aivan kaiken!

Kun kirjoitin sen päiväkotikuulumisiin liittyvän postauksen, unohdin siitä erään asian. Nimittäin kun pojalla oli kaksi päiväkotipäivää takanaan ja olin saanut hänet yöunille, hän yhtäkkiä alkoi unissaan hieman itkemään ja huudahti Ei päiväkodissa ole äitejä! Tuon kuuleminen sattui niin syvälle sydämeen, että jäin vain istumaan sängylleni ja itkemään. Nytkin itkettää, kun tätä kirjoitan. Se oli sellainen havahtuminen: kuinka pieni lapsi on joutunut miettimään näitä asioita tämän uuden, ison asian ympärillä ja tullut tällaiseen johtopäätökseen. Että päiväkodissa ei ole äitejä, siellä on vain lapsia ja hoitotätejä. Vaikka hän nyt toista viikkoa lähtee päiväkotiin ilman itkuja ja hyvillä mielin, hän ikävöi siellä päivän mittaan kyllä kovasti. Huomaan sen siitä, miten riemuisasti hän juoksee syliini, kun haen hänet kotiin. Juoksee ja rutistaa niin kovasti pienillä käsillään. Ja sitten on kiire kotiin. Joten ei ihme, jos ne pienet joskus päiväkoti-iltoina äidille ja isille kiukuttelevat. He ovat päiväkodissa ikävissään koko päivän, joten ne kiukkuhetket heille suotakoon. Tiedän, että meillä vanhemmillakin on joskus pitkä ja ehkä joiltain osin huonokin päivä takana ja silloin lapsen kiukuttelut pahentavat oloa entisestään. Silloin on hyvä muistutella mieleen se, miksi lapsi kiukuttelee. Hän on ehkä ollut päiväkodissa koko päivän ikävissään ja väsähtäneenä, joten kehenpä muuhun hän sitä pahaa oloaan purkaisi kuin omiin vanhempiinsa.

Mutta tässäpäs tätä tänä aamuna kuultua; pätkiä keskusteluistamme:

Huomenta kulta, kohta pitäis herätä… Mää paapin nyt.
*laskee päänsä takaisin tyynyyn*

Tuuppa tänne ni äiti vaihtaa sun vaatteet. Sitte minä vaihan äitin vaatteet!

Onko tämä rieska rapea? On se vähä, se oli paahtimessa, eksää tykkää rapeasta?
*hymyilyttää, poika on lähiviikkoina oppinut sanomaan ärrän*

En mää itke siellä päiväkotissa äiti. No hyvä. Mutta ei se haittaa vaikka itkettääkin. Saa itkeä jos itkettää. Mee sitte tätin syliin heti jos on paha mieli jooko.

Missä meesu on?
– Isi on menny sillä töihin.
Onko isi aina töissä?
– Ei oo, viikonloppuisin isi ei oo töissä. Mutta muina päivinä isi on töissä, niin ku pappa ja Joni ja Vanessakin. Ja äiti, äiti vaan tekee kotona niitä töitä.
Joo, ja minä olen päiväkotissa. 

Näistä ajatuksista keskiviikkoiltapäivän viettoon! ♥