Äitienpäiväviikonloppu tuli ja meni enkä ehtinyt tänne ollenkaan! Harmittaa, mutta koska mies oli töissä pitkää päivää, valitsin tärkeimmän ja pidin seuraa pojalleni. Neljäs äitienpäiväni oli hieman erilainen kuin aiemmat. Heräsin aamulla pojan söpöön ääneen joka sanoi vierestäni Hyvää äitienpäivää. Heräsin tosi väsyneenä, sillä olin valvonut kahtena edellisenä yönä enemmän kuin nukkunut. Pojalla on kova yskä ja hän yski kaksi yötä ihan taukoamatta. Mies nukkui sohvalla ja minä yritin silmät ristissä korjailla pienen asentoa, kohottaa jatkuvasti tyynyltä valuvaa päätä, tarjota milloin vettä ja milloin hunajaa oloa helpottamaan… Tuollaiset yllättäen ilmaantuvat valvotut yöt tuntuvat melko rankoilta!

Poika oli kattanut isänsä kanssa aamiaisen pöytään ja niinpä mussutin siinä paahtoleipää tuorepuristetun appelsiinimehun kera. Mies kysyi aamiaistoiveitani edellisenä päivänä ja sanoin, että en halua mitään ihmeellistä: leipää ja tuorepuristettua appelsiinimehua – jälkimmäinen on niin herkkua! Silti pöydästä löytyi jogurttia, pala suklaakakkua ja sulatettuun suklaaseen upotettuja vadelmia. Siitä sitten melko pian mies lähtikin töihin ja minä jäin pojan kanssa kaksin. Makoilimme sohvalla ja katselimme lastenohjelmia, kunnes oli aika alkaa laittautumaan. Meillä oli varattuna äitienpäivälounas naapurikaupungista ja sinne suunnistimmekin puoliltapäivin. Saimme seuraksemme vanhempani sekä veljeni ja hänen avovaimonsa. Lounaan jälkeen veljeni ja avovaimonsa hyppäsivät autoni kyytiin ja suuntasimme vielä mummuani moikkaamaan. Itse olin käynyt siellä pojan kanssa jo paria päivää aiemmin. Veimme tuolloin mummulleni äitienpäiväruusun. Annoin ruusun pojalle auton luona ja sanoin, että vietkö isomummulle ja toivotat samalla hyvää äitienpäivää. Poika antoi ruusun mummulle keittiössä, halasi ja sanoi korvan kohdalla hyvää äitienpäivää. En ole pappani kuoleman jälkeen nähnyt mummuni liikuttuvan, mutta nyt 16 vuoden tauon jälkeen näin ja siinä me yhdessä nyyhkytimme. Mummu sanoi muistavansa tuon ihanan hetken ikuisesti.

Mummun luota suuntasimme äitienpäivänä matkamme vielä vanhemmilleni ja illaksi palasimme pojan kanssa kotiin. Mies kotiutui juuri ennen pojan nukkumaanmenoa ja äitienpäiväni päättyi Leijonien peliä seuraten.

Mieheltä sain kymmenen keltaista ruusua. Itse olin ostanut itselleni nuo pinkit pionit – ensimmäiset tälle vuodelle! Nauratti kun otin näitä kuvia, sillä vanhempi kisuneitinen mietti samanaikaisesti taustalla, että mitähän tuolta takan päältä löytyy… Ei kuitenkaan hypännyt, mutta kauan se sitä mietti. Ketterä 14-vuotias! ♥

Poika oli askarrellut päiväkodissa ihanan keltaisen kukkakortin ja istuttanut taimen, voi niisk! Runokin kortista löytyi ja itkin jo kolmannen sanan kohdalla sitä lukiessani :D. Mieheltä sain lahjaksi kaksi uutta helaa Pandoran rannekoruuni. Joskus törmää keskusteluun siitä, miten puolisoiden ei tulisi/kuuluisi ostaa toisilleen isän- tai äitienpäivälahjoja, mutta itse olen eri mieltä. Ensinnäkään pieni lapsi ei kunnolla ymmärrä päivän merkitystä, jolloin vanhempi voi hieman opastaa asiassa. Yhtä tärkeää kun on muistaa omaa äitiään, on tärkeää muistaa myös oman lapsensa äitiä. Se on kunnioituksen osoitus omalle puolisolle, ikään kuin kiitos, että olet niin hyvä äiti/isä lapselleni. Olen yleisestikin sitä mieltä, että elämässä täytyy juhlia aina, kun siihen pienikin aihe on.

Nyt vielä hetki töitä cappuccino kourassa – näin iltapäivästä tämä työtahti aina hieman hidastuu… Ja sitten poikaa hakemaan! Ajattelimme grillata tänään päivällisruuan, sillä aurinko paistaa niin ihanasti. Illalla on sitten luvassa MM-lätkää. Pelit ovat menneet näissä kisoissa vähän niin ja näin, mutta jospas Leijonat illalla yllättäisivät! Pitkistä työpäivistään johtuen mies on nukahtanut iltaisin usein samaan aikaan kuin kolmevuotiaamme, mutta tänään olisi tarkoitus katsoa peli yhdessä – saapa nähdä miten käy ;).

Viikonloppu käsillä – äitienpäiväviikonloppu. Yleensä näihin aikoihin on jo kovin kesäistä ja lämmintä, mutta nyt näyttää hieman erilaiselta. Tarkoitukseni oli postailla nyt iltasella jotain muuta, mutta koneelle istahtaessani mielessäni pyörikin tuleva äitienpäivä erilaisten mietteiden kera ja mietin, että olisipas ihanaa, jos silloin…

… joku olisi puolestani vaihtanut puhtaat lakanat sänkyyn; vaikka valkoiset pellavaiset parin kuukauden tauon jälkeen!

… joku toisi cappuccinon aamulla vaikka sänkyyn asti, kauniilla tarjottimella lempikupistani (tosin en tiedä, tietääkö mies edes, mikä on lempikuppini, täytyykin ihan mielenkiinnosta kysyä…):

… sängynpäädyssä näkyisi tällainen auringonnousu ja vaaleansininen, pilvetön taivas:

… kelit suosisivat ja aamuisen cappuccinon kera voisi sipsutella omalle terassille auringonpaistetta ihastelemaan:

… löytäisin ruokapöydältä jonkin kauniin kukkakimpun jonkun toisen tuomana:

… keittiö olisi aamupalatouhuista huolimatta ihan putipuhdas:

… ainoana käytönjälkenä minun kädestäni laskema cappuccino:

Todennäköisesti näistä ei tule toteutumaan juuri mikään :D. Mies tekee pitkää työpäivää, poikkeuksellisesti myös nyt alkavana viikonloppuna, mutta ehkä aamuinen cappuccinohetkeni sentään järjestyy! Toisena toivon, että poikani malttaisi olla hetken aloillaan, jotta saisin hänet vaikka hetkeksi kainalooni ♥. Kolmantena odotan innolla hetkeä, jolloin hän tuo päiväkodissa tekemänsä lahjan – hän on taatusti siitä innoissaan ja ylpeä! ♥

Siinäpä ne tärkeimmät vai mitä! Hyvää viikonloppua! 

(Kuvat lainattu Alvhem/Fredrik Karlsson.)

Viikonloppuna kotonamme oli syntymäpäiväjuhlat – ihanan kesäiset sellaiset! Aurinko paistoi ja koti oli täynnä juhlavieraita, kun juhlistimme kolmevuotiasta poikaamme. Parempi vain uppoutua näihin aurinkoisiin juhlakuviin, sillä tänään on satanut vähän väliä räntää – uskomatonta mutta totta!

Pöydän kimpussa oli keltaista, joten nappasin kaupasta mukaan myös keltaiset servetit. Keltaista löytyi myös pompomeista (jotka eivät näissä kuvissa nyt näykään, mutta roikkuivat ruokailutilan verhotangosta). Keltaisen kaveriksi sopii kivasti vaaleansininen – nämä ovat tainneet olla pojan tähänastisten synttäreiden vakiovärit!

Itse leivoin synttäreille vain sitruunaisia Omar-muffineita, äitini teki herkullisen voileipäkakun ja muut tarjottavat valmisti Leivontapalvelu HyväKakku.

Pöydästä löytyi kinkkuvoileipäkakun lisäksi kinkku-ananas- sekä jauheliha-tonnikalatäytteisiä pikkupizzoja* sekä suussasulava täytekakku*, jonka täytteiksi valitsimme kinuski- ja kuningatarmousset. NAM. Näiden lisäksi olin tilannut appelsiinisuklaisia cake popseja sekä fudgepaloja maussa suklaa-lakritsi-pähkinä.

Täytekakku oli tosi kivan näköinen autoradan ja kolmen ralliauton kera! Poika odotti malttamattomana sen maistamista ja sipaisi siinä odotellessa sormella jo voileipäkakun kylkeäkin – harmi vain, että siinä ei ollutkaan kermavaahtokuorrutus! :D Lauloimme M:lle onnittelulaulun, jonka jälkeen yhdessä puhalsimme kynttilän, joka ei meinannut sammua sitten millään!

Toiveensa mukaisesti hän sai myös valkoisia ilmapalloja keltaisten ja vaaleansinisten kaveriksi. Ilmapallot jäivät kuitenkin lahjojen rinnalla toissijaisiksi! Hän sai lahjaksi erilaisia pelejä (mm. pari palapeliä), sählymailan, -pallon ja -maalin, hämähäkkikeinun, uuden matkalaukun rikkoontuneen tilalle (aikoi heti lähteä laivalle!), rahaa, sähkömönkijän sekä sähköauton. Jälkimmäinen oli lahja meiltä vanhemmilta ja sen hän sai jo heti lauantaiaamuna. Kun lauantaiaamuna heräsimme ja sängyssä vielä makoilimme, lauloimme miehen kanssa pojalle onnittelulaulun. Häntä hieman nolostutti ja niinpä hän painoi heti päänsä takaisin tyynyyn. Kun laulu lakkasi, kuului pienellä, mutta päättäväisellä äänellä Mää haluan nyt mun lahjan. :D

Kädet jännittyneenä suun edessä istui sohvalla ja katseli, kun kannoimme auton olohuoneeseen. Tokaisi siinä: Onpa iso auto. Ja hieno! Alkuun hän ei uskaltanut ajaa autolla, lähinnä istuskeli kyydissä ja luukutti omien sanojensa mukaan suomipoppia. Nyt autolla ajellaan siinä missä mönkkärilläkin eli päivämme ovat täynnä päristelyä! Ulos emme ole näitä vielä vieneet, kesää odotellessa… Ainakin mönkijä pääsee mukaan ulkoleikkeihin. Yllätyimme, kuinka hyvin poika osasi mersullaankin jo ajella! Ei juurikaan seiniin törmäile ja pienistäkin väleistä pääsee ohi kolhimatta mitään. Olimme ajatelleet, että ottaa varmaan oman aikansa ennen kuin oppii autolla ajamaan, siinä kun on kaksi vaihdettakin, mutta heti osasi jopa peruutellakin.

Viimeiset vieraat kun alkoivat lauantaina poistumaan, pääsi pojalta itku, niin kivat syntymäpäiväjuhlat oli. Lämpimät kiitokset kaikille! ♥

*Saatu blogin kautta.