/

Täällä on ihana kotilauantai meneillään; toivottavasti tekin olette nauttineet tästä päivästä!

Mahdoton miten aika rientää – lokakuun puolivälissä mennään ja itse olen vasta tällä viikolla kunnolla oivaltanut, että lokakuuta elellään! Upeat ruskan sävyt ovat vallanneet puut ja samaan aikaan lehdet tippuvat puista, päivä lyhenee, kaupoissa joulujutut lisääntyvät… Minua ei yhtään haittaa niiden ilmestyminen kauppoihin jo lokakuussa; miksi ihmeessä nyt tuollaista harmittelemaan! Eihän niitä ole pakko ostaa, vaikka ne siellä hyllyillä tarjolla ovatkin. Oikeastaan tänään Prismassa ollessamme ehkä aavistuksen verran jopa odotin, pärähtävätkö joululaulut soimaan… Mutta niitä varmasti joudun vielä tovin odottelemaan!

Toivon, että saisimme pysyvän lumen maahan jo marraskuun puolella. Marraskuu on lumettomana niin mahdottoman synkkä. Mutta jos tämä toive ei toteudu, täytyy sitten vain tunnelmoida kotona enemmän… Vaikka mieluusti tuon ruskataulun kohta valkoiseen maisematauluun vaihtaisin:

Lähdin pojan kanssa päivällä kyläilyreissulle ja jätimme miehen autotallipuuhastelemaan useaksi tunniksi. Autossa kotimatkalla hoilottelimme duona Känkkäränkkää. Itse muistin sanat ulkoa, poika huudahti lauseista aina viimeiset sanat ja hihkui innoissaan. Laulussa kerrotaan noidasta ja ne ovat nyt hänen mielestään hyvin mielenkiintoisia (ja pelottavia). Mies tuli autotallin ovelle katsomaan, oli kuulemma niin ankaraa basson jumputusta, hahah!

Kotiuduimme vasta myöhään iltapäivällä ja suunnitelma oli selvä: lämmintä keittoa ja takkatulta, kiitos! Ulkona on nimittäin satanut lähes koko päivän, kuten näistä takkapuukassiinkin osuneista sadepisaroista näkee:

Ensimmäisenä kotiin tultuamme sytyttelin kuitenkin kynttilät ja sen jälkeen vaihdoin kotivaatteisiin. Intoilin siinä miehelle, että yksi hetki, jolloin olen elämässä hyvin onnellinen on se, kun vaihdan jostain tultuani kotivaatteet päälle ja vedän villasukat jalkaan. Ja se tunne siinä samalla kun tiedän, että tänään en enää lähde ulos, vaan olemme kotona koko perhe! Tuo pieni hetki on aina niin ihana ja onnea täynnä! Tunnistatteko saman? Tosin äkkiä purskahdin siinä nauramaan, sillä miehen ilme oli melkoisen huvittunut :D. Aivan kuin miehet eivät muka nauttisi samoista jutuista…

Kohta täällä lämmitetään sauna ja vain ollaan ja nautitaan. Voi olla, että hae(tuta)n uuden takkapuukassillisen… Joskus on hieman hankalaa sovittaa lämpötilojen suhteen yhteen tämä villasukkaeläjä ja bokserieläjä, mutta onneksi meillä on lasitettu terassi, jonne voi mennä bokserit päällä vilvoittelemaan :D.

Ihanan tunnelmallista iltaa – oli se sitten kotilauantai tai työlauantai! :)

/

Huh miten kiireinen päivä tänään on ollut! Pariin otteeseen oli mielessä, että kunhan ilta vihdoin saapuu, niin olen sohvalla asennossa X. Katsoin kelloa puoli kymmeneltä, sitten puoliltapäivin ja yksi silmänräpäys tuosta, niin kello lähestyikin jo puoli kolmea! Oikeasti juoksin pari kertaa täällä kotona tänään, jotta sain tarpeeksi paljon tehtyä :D. Oli viestejä ja sähköposteja sekä blogin että MioSa. designin tiimoilta, tilauksia, uusien tuotteiden suunnittelua, tekoa ja valokuvaamista jne. Itse blogin äärelle en ehtinyt lainkaan, vaikka tarkoitus oli.

Nyt tulin kuitenkin pikaisesti huikkaamaan kuulumiset, että täällä ollaan, vaikka kiirettä pitääkin! Mutta vain ja ainoastaan hyvällä tavalla. Rakastan kaikkia näitä puuhia, joita saan tehdä ja lisäenergiaa tuo lähestyvä joulu ♥. Tänään kuuntelin Michael Bublén joululauluja, sillä niistä vaan saa niin paljon ja hyvää energiaa. Tulee sellainen hirmuisen lämmin olo, jonka varmasti vain toinen jouluihminen ymmärtää. Laitoin samat biisit soimaan myöskin jauhelihakeittoa valmistaessani: mies oli naapuruston pikkupoikien kanssa ulkona, joten sain rauhassa joulumusafiilistellä, heh!

Mutta nyt kun ilta vihdoin saapuu, siirryn olohuoneen puolelle – en olekaan ollut siellä vielä tänään ollenkaan – ja sytyttelen sinnekin kynttilöitä. Lupasin pojalle, että tänään on kylpyilta, joten iltapalan jälkeen sinne siis! Huomenna vietämme M:n kanssa vapaapäivää, joten ei haittaa, vaikka tämä ilta hieman venähtäisikin… Liikaa ei kuitenkaan saa venähtää, sillä odotan sitä illan rauhallista omaa hetkeäni sohvannurkassa ja se on mukava viettää hereillä! Eilen nimittäin uni vei voiton jo kymmeneltä… Jospas tänään jaksaisi valvoa hieman pitempään. Mukavaa ja tunnelmallista syysiltaa teillekin! ♥

/

Se oli nähtävissä jo ensimmäisenä yhteisenä jouluna, kun pienet ystävät istuivat lattialla vieretysten. Yhteistä kieltä ei ollut, mutta elekieli riitti ja riittää edelleen tänäkin päivänä.

Se oli nähtävissä kissaystävän uneliaasta, silmiä siristelevästä katseesta. Kissan rauhallisesta olemuksesta. Nautinnollisesta kehräysäänestä. Ja se oli nähtävissä kissan nojaamisesta pienen ystävänsä olkapäähän.

Se oli nähtävissä yhtenä kauniina kesäpäivänä omalla pihallamme. Se pieni hetki, jolloin jaettiin enemmän kuin tuhat sanaa viestivä katsekontakti. Se pieni yhteinen höpöttelyhetki, jota sain taustalla todistaa, liikutti niin suuresti.

Se oli nähtävissä yhtenä talviaamuna sohvalla, lastenohjelmien äärellä. Miten kissa itse valitsi sohvalta sylin, johon käpertyä. Eikä kerta ollut ensimmäinen.

Se oli nähtävissä myös viime viikonloppuna. Jälleen yksi yhteinen lepohetki sohvalla. Kissa toisena tyynynä eikä hän ollut moksiskaan, koska sitä se ystävyys on. Molemmat voivat olla rentoina, omina itsenään, toistensa seurasta nauttien ja toisiaan kunnioittaen. Mahdumme tähän molemmat.

En tiedä mistä tämä jokin niin liikuttava sanaton yhteys on peräisin. Ehkä siitä, että nämä pienet ystävät jakavat saman syntymäpäivän, seitsemän vuoden ikäerolla. Ehkä siitä, että he vain ymmärtävät ja kunnioittavat toisiaan. Ehkä he vain viihtyvät yhdessä.

Itse jaan saman yhteyden vanhempaan kissaamme, joten on mukavaa, että myös nuoremmalla kissallamme on joku tuollainen jäsen perheessämme. Hän kun on aina ollut hieman yksinäinen ja yksin pärjäävä luonne. Mutta niin kiltti, äärettömän kiltti. On ymmärtänyt alusta asti, että lapsi ei voi automaattisesti osata eläinten kaunista kohtelua, vaan se täytyy hänelle opettaa. On kärsivällisesti odottanut, milloin oppi menee perille, mutta sen opetteluajankin on ollut ja pysynyt lähellä. Pari kertaa on aiheesta lapsen kädestä näykkäissyt, mutta ystävyys ei ole siitä kärsinyt. Siitä on vain otettu opiksi. Opetteleva lapsi tietää usein, mistä narusta vetää ja tänäkin aamuna kuului ensin miten kissojen ruokakaapin ovi kolahti, sitten kilahti ruokakupissa ja sen jälkeen kuului Hyvää ruokahalua Sissylle! Ja niin kissaystävä antoi taas anteeksi kaikki aiemmat temput!

Näistä mietteistä toivottelen teille leppoisaa tiistaipäivää! ♥