/

Tähän vuodenaikaan kuuluu, että pikkuhiljaa otetaan pieniä jouluaskelia kohti joulua! Viime vuonna tämä meni hieman eri tavalla kuin olin suunnitellut, sillä kiireisen syksyn päätteeksi sain kurjan influenssan korkean kuumeen kera ja niissä tunnelmissa menikin sitten päivät ennen joulua. Muistan, miten puin kotimme jouluasuun viikko ennen joulua: koko jouluasu yhden päivän aikana! Toimi se niinkin, mutta oma tyylini on tämä, että niitä jouluaskelia otetaan pikkuhiljaa lokakuusta lähtien. Lokakuussa vielä hyvin maltillista, mutta nyt marraskuussa ikkunaan pääsivät ensimmäiset joulutähdet. Keittiön ikkunalle sekä eilen illalla olohuoneen ikkunoihin:

Nyt on tosiaan viime vuoteen nähden ihan eri tavalla aikaa valmistella kodin joulusisustusta, sillä nyt kaikki iltani ovat perheaikaa, kun viime vuonna pojan kotihoidosta johtuen tein kaikki illat töitä. Nautin niin paljon, että ehdin leipoa poikani kanssa pipareitakin minä iltana tahansa! ♥

On tainnut tämä rakkauteni jouluun tarttua jonkin verran tässä reilun vuosikymmenen aikana mieheenkin, sillä hän osti perjantain kauppareissulla heräteostoksena pikkukinkun. Miehet ehkä pitävät enemmän tästä joulun herkuttelupuolesta, varmasti naisetkin, mutta pääasia, että löytää sen oman tapansa nauttia tästä ihanasta ajasta! Niinpä täällä on nyt aamusta asti leijaillut ihana kinkun tuoksu ja kissat ovat parkkeeranneet keittiöön :D. Ikään kuin harjoitusjoulu ennen varsinaista joulua! Tämä onkin ensimmäinen kerta, kun meillä tällainen pikkukinkku paistetaan. Illemmalla sitä sitten maistelemme; saapa nähdä miltä maistuu! Ja toki kissat saavat osansa myös, se on selvä.

Veljeni pyysi eilen kummipoikaansa heidän hoiviinsa sunnuntaipäivää viettämään ja niinpä poika lähti sinne aamupäivällä pulkka mukanaan. Minä olen tehnyt päivän töitä. Kovin jouluiselta on tuntunut, liekö syynä uunissa paistuva kinkku, joulumusiikki vai joulutähdet. Ihana sunnuntai joka tapauksessa! Illalla ajattelin vielä leipoa joulutorttuja pikkuapulaisen kera.

Se suurin kodin jouluaskel taitaa olla joulukuusi; valojen viritteleminen ja koristeiden asetteleminen. Joka joulu haaveilen aidosta joulukuusesta, sellaisesta oikein tuuheasta, mutta sitten mieleeni tulevat neulaset… Tökkii niin se ajatus niiden siivoamisesta joulunpyhien aikana, että ehkä vanha ikikuusemme pääsee esille tänäkin jouluna. Lisäksi nuorempi kissamme on sen verran kuriton tapaus vielä 10-vuotiaanakin, että tuskin antaisi aidon kuusen olla rauhassa. Mikähän olisi sopiva ajankohta kuuselle… Tosin ei sitä oikein osaa eikä tarvitsekaan suunnitella, se on sellainen fiilisjuttu – se ilmestyy olohuoneeseen sitten, kun siltä tuntuu!

Olohuoneen ikkunatähdet luovat huoneeseen sellaista ihanan tunnelmallista ja pesämäistä fiilistä, josta nautin suunnattomasti aina iltojen pimeydessä! On ihan täydellistä käpertyä sohvannurkkaan pehmoisten tyynyjen ja torkkupeittojen kera. Selailla joululehtiä ja vain nauttia siitä käsillä olevasta tunnelmasta. Tämä ominaisuus on saanut minut tykkäämään taas sohvastamme, vaikka ehkä muistattekin, miten kypsä olin siihen reilu vuosi sitten? Päätin sitten, että uuden sohvan aika koittaa joskus myöhemmin, nyt mennään tällä. Tuntui tuhlaukselta hankkia uusi sohva vain siksi, että olin nykyiseen kyllästynyt (vaikkakin monestakin syystä). Sohva on sen verran arvokas hankinta, että kulutetaan tätä nyt vielä, kun se kuitenkin ihan ehjäkin on. Ostimme sitten sohvarahoilla alkuvuodesta uuden sängyn, sillä se oli kiireellisempi hankinta vanhan oltua jo niin kulunut. Lisäksi olen uudestaan tykästynyt tuohon divaanisohvamuotoon, sillä tuo nurkkaus on just paras ja kisaammekin miehen kanssa iltaisin aina siitä, kumpi sinne ensimmäisenä ehtii…

Joulukuusi tulee kruunaamaan olohuoneen pesämäisen tunnelman, sillä se katkaisee joulun ajaksi suoran näköyhteyden olohuoneesta keittiöön ja rajaa olohuoneen paremmin omaksi tilakseen. En malta odottaa niitä iltoja! Nyt kun tulin muistelleeksi viime joulua, huvittaisikin laittaa joulukuusi paikoilleen mahdollisimman pian… Mutta kyllä me ainakin itsenäisyyspäivän yli odotamme, uskoisin… Jokos teillä on otettu jouluaskelia?

/

Selailin tässä aamulla viime vuoden loppupuolella ottamiani kuvia erästä juttua varten ja samalla tulin törmänneeksi yhteen kuvaan, jonka äärelle pysähdyin. Olen ottanut tämän kyseisen kuvan viime vuoden marraskuun loppupuolella. Lunta oli jo jonkin verran maassa eikä maisema sen ansiosta ollut enää niin kovin synkkä ja pimeä. Sininen hetki oli sininen ja valkoinen. Olohuoneen ikkunasta avautui maisema, jota katsellessa pysähdyin ja pysähdyn aina tänäkin päivänä. Sellainen levollinen maisema, joka auttaa oivaltamaan, mikä kaiken jouluhössötyksen keskellä on kuitenkin loppujen lopuksi tärkeintä ja arvokkainta. Tuo maisema synnyttää sen ihanan rauhallisen ja levollisen joulunodotuksen, jota niin yli kaiken rakastan. Vuosi toisensa jälkeen.

Samalla kun näin tämän kuvan tänään, soi taustalla Frank Sinatran joulumusiikki. Se vanhan ajan musiikki sopi jotenkin liian täydellisesti tähän kuvaan! Joten jakoon tänne, ehkä joku muukin kaipaa pientä pysähtymisen hetkeä:

Tuossa vaiheessa olohuoneemme ikkunanurkkauksessa oli vasta vain yksi joulutähti ja toisella ikkunaseinällä valaisin. Vielä emme ole tälle vuodelle tähtiä ikkunoihin viritelleet, mutta päätin, että viikonloppuna viimeistään! Eilen illalla keittiön ikkunalle pääsi jo pöytätähti. Jokos teillä on tähdet ikkunoissa?

Kevätkesällä en häiriinny yhtään, kun sähköpostiin tupsahtelee ensimmäisiä jouluun liittyviä mainoksia ja tiedotteita. Nyt häiriinnyn niin valtavasti, kun sähköpostiin tupsahtelee kevättalveen tai kesään liittyviä mainoksia. En halua edes lukea, vaan klikkaan ne suoraan roskakoriin. Tämä loppuvuoden aika on parasta aikaa enkä halua minkään häiritsevän tätä! En todellakaan mieti ensi kesää, en uhraa sille vielä ajatustakaan.
Aika tammikuusta huhtikuuhun tuntuu valtavan pitkältä ja tiedän, että sinne olisi hyvä suunnitella jotain, että olisi jotain kivaa odotettavaa silloinkin, mutta mitähän se sitten olisi..? Viime vuonna se oli Rukan loma, jonne lähdimme porukalla isäni kuusikymppisiä juhlistamaan. Puheissa on ollut, että tulevana talvena uusiksi, vaikka kukaan ei pyöreitä täytäkään, heh!

Elän niin sataprosenttisesti tässä hetkessä ja tässä joulunodotuksen fiiliksessä. Vaikka tiedän, että joulunpyhien jälkeen ahdistus iskee päin näköä. Samankaltainen ahdistus kuin Menorcan lomamme viimeisenä päivänä. En olisi millään halunnut kotiin ja nyt en haluaisi millään lomamatkalle, vaikka tiedän, että sekin päivä kyllä koittaa ja hyvä niin :D. Olen tässä syksyn mittaan miettinyt, mistä tämä piirre johtuu… Juurrunko ja kotiudunko johonkin vain niin nopeasti? Ensin tänne kotiin niin kovasti, että emme käyneet ulkomaan lomilla neljään vuoteen ja sitten yhden lomaviikon aikana olin valmis muuttamaan Menorcalle tai Manner-Espanjaan… Tunnistin kyllä Menorcalla ollessamme, että minussa elää hyvin vahva kaukokaipuu, vaikka kotia yli kaiken rakastankin. Sama kaukokaipuu sai minut aikoinaan suuntautumaan matkailualallekin ja matkustelua ja ulkomailla asumista tuli harrastettuakin. Mutta toisaalta; onko koti kuitenkin siellä, missä perheeni (lähinnä mies ja poikamme) ovat? Ehkä en loppujen lopuksi olekaan näihin seiniin niin kiintynyt? Olen myös välillä pohtinut, että voisin hyvinkin muuttaa joksikin ajaksi ulkomaille perheeni kanssa. Ei nyt tarvitse säikähtää siellä isovanhempien osoitteissa! :) Nämä on näitä mietiskelyjä tässä elämän varrella. Mietiskelyjä, joista osa toteutuu ja osa jää toteutumatta.

Vai onko tuo piirteeni kuitenkin vain sitä, että elän niin vahvasti nykyhetkeä ja ahdistun siihen tulevista muutoksista, jos meneillään on jotain valtavan erityisen mukavaa? Mieheni ei tätä ihan täysin ymmärrä, sillä hän elää niin vahvasti ja tukevasti jalat maassa. Hyvä niin, sillä ei tulisi mitään, jos rinnallani olisi toinen tällainen haahuilija :D. Nyt saan sitten rauhassa elää välillä jalat maassa ja välillä pää pilvissä. Tietäen, että toisella kuitenkin pysyvät ne jalat maassa. Kumpia sinä ja puolisosi olette?

Näettekö; valtava vaikutus yhdellä kuvalla, jonka äärelle pysähdyin. Kaikenlaisia ajatuksia yksi tuollainen maisemakuva saakin aikaan! :D

/

Mainitsinkin tiistain postauksessani ostaneeni kotiin jo jotain jouluista. Ja sehän oli ensimmäinen joulukukka! Näin pienin askelin on hyvä aloittaa joulufiilistelyt ja perinteisesti amaryllissesonkini starttaa marraskuun alussa.

Joulukukka joo, mutta ei se kovin jouluiselta näissä marraskuun auringonpaisteissa näytä. Ilahduttaa olemassaolollaan joka tapauksessa. Ihana valkoinen amaryllis! Ostin sen taas kaksivanaisena ruukkuversiona, niin sain kaksi kukkavartta maljakoihin. Toinen on ruokapöydällä ja toinen olohuoneen hyllyllä.

Täällä on vietetty isänpäivää Lauri Tähkä -kuplassa. Olin eilen keikalla ystäväni kanssa ja olipa meillä kivaa! Lähtiessäni mieheni toivotti hauskaa iltaa ja poikani laittoi tapansa mukaan paremmaksi: Oo sitte kiltisti siellä konsertissa, äiti! :D Kiltisti oltiin, nautittiin hyvästä musiikista ja tanssittiin sydämemme kyllyydestä! Tiedättekö sen kuplan joka vie mennessään; kun vain nauttii hyvästä musiikista ja antaa musiikin viedä, näkee vain bändin ja ystävänsä. Sellaisessa me oltiin ja kyllä teki hyvää! Mun täytyy rakastaa nää elämät roskiin, mun sydän pauhaava kuin kuohuva koski, se muille mitä tekee tahdo en kuulla… ♥

Isänpäivä kääntyy pikkuhiljaa iltaan ja tätä päivää ollaankin vietetty perheidemme kesken. Ollaan juhlittu perheemme isiä sekä pappaa ja faffaa. Nyt lähden kohta viemään pienen aarteeni unten maille ja sen jälkeen rakennan pienen mässyalttarin olohuoneeseen :D. Huominen työpäivä taitaa kulua Latea luukuttaen…