/

Haluan lähettää teille vielä tätäkin kautta isot ja lämpimät kiitokset kaikista viesteistänne ♥ ♥ ♥ 

Ihan hiljaisena en halua blogia pitää, sillä nyt on hyvä olla monenlaista tekemistä ja välillä haluan piipahdella täälläkin. En myöskään halua, että tänne tullessani näen aina ensimmäisenä edellisen postaukseni… Joten kirjoittelen aina kun siltä tuntuu!

Tänään olen tehnyt puolikkaan työpäivän pojan viettäessä aikaa vanhempieni luona. Kohta suuntaan sinne itsekin, mieskin tulee sinne suoraan töistä. Saman katon alle kokoontuu myös veljeni avovaimonsa kera. Nimittäin tänä vuonna meillä tehdään hieman toisin ja nautimme jouluaterian jo tänään! On joulukinkkua ja laatikoita ja mitä nyt asiaan kuuluukaan! Ehkä tästä voisi ottaa uuden jouluperinteen muiden joukkoon? Toki syömme jouluaterian jouluaattonakin, mutta nyt myös näin joulukuun alkajaisiksi. Olkoon tämä vaikka pikkujoulumme!

Ja totta puhuen tuntuu jo hyvin jouluiselta… Mietin eilen, että mistä se joulu syntyykään? Ei se synny siitä, mitä päivää kalenteri näyttää, vaan se on sellainen eräänlainen tunnetila. Kun on ne läheiset ympärillä, jouluista musiikkia ja jouluinen tunnelma ruokineen ja kynttilöineen kaikkineen, se synnyttää sen joulun tunteen. Lahjojakaan ei tarvita, mutta toki niitä sitten aattona lapsemme vuoksi jaellaan.

Näistä mietteistä: ihanaa alkanutta joulukuuta teille jokaiselle!

/

Hei, on se syöpää.
Sanoo hiljainen ääni puhelimessa. Nuo sanat kaikuvat mielessäni, kaikuivat mielessäni läpi yön. Oksettaa, mahaan sattuu, huimaa.

Syöpä. Tuo helvetillinen syöpä. Minun perheessäni. Taas. Taas samalla ihmisellä, taas sama syöpä. Sama tilanne kuin seitsemän vuotta sitten.

Miksi? Miksi? MIKSI? Miksi kukaan ei vastaa???

Syöpä on maailman rumin, hirvein ja oksettavin sana. Vihaan sitä.

Elän vielä shokkivaihetta ja itkua riittää. Toivon, että kukaan ei tule sanomaan minulle, että itkun täytyy loppua. Jokainen on erilainen ja jokainen käsittelee asioita eri tavalla, omalla tavallaan. Toiset ovat herkempiä kuin toiset. Toiset ovat tunteellisempia kuin toiset. Toiset ajattelevat kylmästi ja järjellä, minä en. Minä ajattelen tunteella ja sydämellä. Kunnioittakaamme jokaista erilaisuudessaan.

Nämä sanat kirjoitin tänne muutama päivä takaperin päivänä, joka oli perheellemme hyvin musta. En ollut varautunut moisiin uutisiin, joten päivä oli aikamoinen shokki. En tuolloin kuitenkaan kyennyt tekstiä jatkamaan enkä postausta julkaisemaan. Nyt olen kuitenkin vahvempi ja täynnä taistelutahtoa läheiseni puolesta.

Minä terapioin itseäni puhumalla ystävilleni. Ja kirjoittamalla nyt tänne. En ole koskaan tullut tänne blogiini ahdistunein mielin. Tämä on yli seitsemän vuoden ajan ollut se hyvän mielen paikka, jossa löydän asioista ne hyvät puolet ja jossa saan hyvää mieltä, kiitos teidän. Nyt oli suuri kynnys avata blogi ja kirjoittaa tämä. Tunne on niin erilainen kuin ennen tänne klikatessani.

Viime päivien aikana olen vuodattanut kyyneleitä valtavia määriä. Myös tätä kirjoittaessani. Silti tuntui vahvasti siltä, että tätä asiaa on pakko avata täälläkin ja perheeni ymmärsi asian täysin. Koska ihan taatusti blogin loppuvuosi tulee olemaan erilainen kuin ennen. Jos blogiin mitään postauksia edes syntyy, nyt en osaa ajatella enkä ennustaa yhtään eteenpäin.

Jotta ette ihmettele, miksi välillä katoan.

Koska näiden reilun seitsemän vuoden aikana muutamista teistä on tullut todellisia blogiystäviä. Osan olen tavannutkin, osan kanssa ystävystynyt. Osa on tullut elämääni pysyvästi. Toki siellä on valtaisa joukko sellaisiakin lukijoita, joista en tiedä. Siellä on myös ystäviäni, kavereitani, tuttaviani. Tämä viesti tavoittakoon teidätkin, sillä kaikille ei ole vielä aikaa yksitellen kirjoittaa.

Olin viikonlopun yritykseni merkeissä Tullipakkahuoneen Joulumessuilla, vaikka torstaina sinne meneminen tuntui vielä täydeltä mahdottomuudelta. Hyvä, että menin, sillä kotona kököttäminen on nyt huono homma. Olen tässä viime päivien aikana huomannut taas jälleen kerran sen, miten aivan upeita ystäviä mulla on ja miten iso joukko heitä on! Miten olenkaan saanut heidät kaikki juuri minun elämääni ♥. Moni tarjoutui tulemaan seurakseni messuille ja kaksi päivää vietinkin siellä siten, että seuranani oli aina joko joku ystäväni tai perheenjäseneni ♥. Nyt on työn puolesta vuoden kiireisin sesonki meneillään ja sekin on tehnyt hyvää, kun saa välillä täysin uppoutua töiden pariin.

Olen mielestäni aina ymmärtänyt joulun perimmäisen tarkoituksen. Ja osannut arvostaa sekä nauttia siitä. Että saan olla ja viettää joulua rakkaimpieni parissa. Nyt tämä sairastuminen tekee tästä jotenkin niin paljon karumpaa.

Aluksi en voinut kuunnella enää joululaulujakaan, tuntui niin kamalalta. Nyt kuuntelen jo joululaulujakin entiseen tapaan. Niin ja nämä kuvat ovat kahden vuoden takaa eli ei ole vielä joulukuusta olohuoneessa…

Näillä näkymin vielä ennen joulua on edessä leikkaus, toivommekin niin. Hoidot alkavat ensi vuoden puolella. Tämä kaikki on koettu jo kertaalleen, mutta aivan yhtä hirveää tämä on nytkin. Eikö yksi syöpä riittäisi yhdelle ihmiselle, mietin toistuvasti. Miksi taas, miksi?! Mutta kuten eräs ystäväni sanoi; elämä yllättää välillä hyvässä ja välillä pahassa. Nyt on pahan aika, mutta kohta taas hyvän.

Tuo syövän piru ei tiedäkään, mihin iski. Se iski ihmiseen, joka on täynnä positiivisuutta, elämäniloa, elämänmyönteisyyttä ja elämänhalua. Syöpä ei ole tälläkään kertaa laadultaan aggressiivista, siihen keskitymme. Mutta me taistelemme sitä vastaan sitäkin aggressiivisemmin!

Miksi kirjoitan tästä blogiini? Toki selittääkseni blogin muutosta ja terapioidakseni itseäni, mutta on kolmaskin syy. Jos yhtään uskot rukouksen voimaan, toivon, että nyt rukoilet minun perheeni puolesta. ♥ ♥ ♥

/

Hurjaa vauhtia mennään kohti joulua! Tänään ihan säikähdin, kun hoksasin, että enää neljä ja puoli viikkoa! Laskinkohan kuitenkin väärin… No joka tapauksessa, tämä tilanne vaatii jouluisia inspiraatiokuvia! Niitä tarjoilee tällä kertaa Tine K Home. Ihan niin jouluisia eivät nämä kuvat ole kuin olisin toivonut, mutta oli näidenkin joukossa pari helmeä:

Nuo ylläolevassa kuvassa näkyvät joulupallot ovat superkauniita sävyltään, mutta vihreässä joulukuusessa eivät toimi. Jossain valkoisessa kulhossa kuitenkin ihanat! ♥

Ensimmäiset hyasintit voisi jo ostaa. Tuovat kivaa pientä joulufiilistä kotiin. Valkoisina, jotta tuoksu on mahdollisimman mieto. Ja muutenkin valkoiset versiot miellyttävät omaa silmääni eniten.

Tämä kuva oli jotenkin aivan ihastuttava! Joku tuollainen pikkukuusi pääsee kyllä tänä vuonna maljakkoon; aina olen tätä miettinyt ja suunnitellut, mutta aina se on jäänyt toteuttamatta. Tonttimme perällä kasvaa sen verran tiheästi noita minikuusia, että ehkä sieltä yhden raaskii napata…

Mulla on aivan älytön sisustusvimma päällä! Tässä syksyn mittaan mieleeni on juolahtanut monta asiaa, joita tahdon kodissamme parantaa/muuttaa. Eräällä ystäväiselläni on päällä sama ”tauti”, joten omanikin vain pahenee! :D Kaikki alkoi eteisen muutosprojektistamme. Eteisen muutos on kohta valmis (odottelen ylihuomista Black Fridayta, jos löytäisin tarvitsemani tarjouksesta), mutta nyt keskeneräisyys ja toimimattomuus siirtyivät jotenkin mystisesti aulaan :D. Eli muutoksen tuulet puhaltavat seuraavaksi siellä! Aulassa on kaksi seinänpätkää, jotka täytyy muuttaa toimivimmiksi. Voisin kirjoitella näistä joku päivä tarkemmin, mutta järkyttävää miten pimeää päivisin on! Aulamme on pimeällä paikalla, joten siellä on mahdotonta kuvata ilman valaistusta. No täytyy laittaa kamera jonain iltana laulamaan!

Nyt vielä pieni hetki töitä ja sitten mies ja poikakin kotiutuvat. Mukavaa keskiviikon jatkoa! 

(Kuvat lainattu Tine K Home.)