Kuten viime heinäkuisen vauvamme synnytyskertomuksessa kerroinkin, joutui poikamme teholle reiluksi vuorokaudeksi heti synnyttyään. Vaikka minulla oli suunniteltu sektio, oli vauvan asento sellainen, että hän syntyi jalat edellä ja ehti vetää lapsivettä keuhkoihinsa sillä sekunnilla, kun jalat ja peppu osuivat ilmaan. Tästä aiheutui hengitysvaikeuksia ja hän matkasi vauvateholle happitukeen ja tarkkailuun. Siellä hän tottui vuolaasti virtaavaan tuttipulloon ja tuttikin oli heti suuhun laitettu. Pienesti kauhistelin asiaa mielessäni, kun sen syntymäpäivän iltana huomasin. Väkisinkin aloin asiaa stressaamaan, sillä tiesin, että kun vauva ei ole vielä päässyt kunnon imuotetta rinnalla treenaamaan, vaikeutuu se valtavasti. Ja voi mitä ongelmia siitä meille tulikaan! Siitä seurasi kolmen viikon ympärivuorokautinen imetystaistelu, jossa itkin vuorotellen vauvan kanssa, useimmiten jopa yhtä aikaa. Koin valtavaa turhautumista, epätoivoa, epäonnistumisia yksi toisensa perään…

Lopulta saimme imetyspolin imetysohjaajan kotiimme kotikäynnille. Ihana Monica saapui eräänä perjantaina ja näki käytännössä, mitä ongelmamme piti sisällään. Vauva karjui tissillä selkä kaarella, aloitti useimmiten huudon jo silloin, kun hoksasi, mitä yritin. Ei raukka osannut napata tissistä kiinni, ei millään. Yritin vaikka ja mitä ja imetysohjaajakin sanoi, että yrityksen puutetta tämä ei todellakaan ollut. Yritin niin monia imetysasentoja kuin ikinä vain keksin, rintakumella ja ilman, ennen pullomaitoa tai pullomaidon jälkeen. Molemmissa tavoissa kun on puolensa… Välillä vauva onnistui saamaan imetysotteen ja olin onneni kukkuloilla! Nytkö tämä lähtee käyntiin! Kunnes parin tunnin päästä koin jälleen uuden pettymyksen ja epäonnistumisen tunne oli valtavan voimakas. Kerroin imetysohjaajalle, että vaikka yhteen päivään mahtuisi neljä onnistunutta imetyskertaa, mutta kun tulee se yksi epäonnistunut kerta, jyrää se ne onnistuneet kerrat heti alleen.

Pumppasin vauvalle kaikki maidot alusta lähtien – kynnys korvikkeeseen oli jostain syystä korkea. Koin, että onnistuin edes jossain, kun sain kuitenkin tarjota vauvalle omaa maitoani. Pumppasin päivisin ja pumppasin öisin. Mies oli kolme viikkoa vauvan syntymästä eteenpäin isyyslomalla, joten hän heräili kanssani öisin vauvaa syöttämään. Istuimme olohuoneen sohvalla vierekkäin. Hän syötti vauvalle pullosta aiemmalla herätyksellä pumppaamaani maitoa ja minä pumppasin maitoa seuraavaa kertaa varten. Kaapissa oli varmuuden vuoksi kaksi korvikepurkkia, sillä pelkäsin, että joskus maitoa ei tulisikaan riittävästi ja tärkeintä oli luonnollisesti se, että vauva saisi ravintoa! Se oli selvästi sellainen henkinen motivaattori ja tsemppari; riitti että tiesin korvikkeiden olevan kaapissa ja näin oma maito riitti.

Ilman mieheni 100 % tukea en olisi varmasti onnistunut imetyksessä. Voitte varmasti kuvitella, miten nuo ensimmäiset viikot elämämme oli täynnä pelkkää imetystä? Sehän on muutenkin, sillä oikeastaan ensimmäiset kaksi kuukautta on vauvalle maidontilailuaikaa ja hänen kuuluukin asua tissillä, mutta nyt siinä oli mukana sellainen pieni pakotus ja stressi. Mies hoiti kodin ja ruokapuolen, vietti paljon aikaa esikoisemme kanssa. Uskon, että hänelle vahvana motivaattorina toimi ne öiset pullosyöttökerrat :D. Imetetyn vauvan yöheräilyt on meidän kodissamme äidin heiniä, joten mies saisi nukkua, kuten esikoisemmekin vauva-aikana. Toki imetyksessä on satoja muitakin hyötyjä ja hyviä vaikutuksia sekä minun että vauvan terveyteen! Että ilman muuta tehokkaita motivaatiotekijöitä nekin.

Koska elämäni oli tuolloin pelkkää imetystä ja siitä stressaamista, päätimme mieheni kanssa, että aloitan työt pikkuhiljaa. Tuolloin synnytyksestä oli kulunut tasan kaksi viikkoa. Vauva kun nukkui suurimman osan ajasta, jäi päiviin aina pari tuntia työntekoaikaakin esikoisen kanssa olemisen, kotitöiden ja sektiohaavan hoidon (= suihkuttelu ja ilmakylpy) lisäksi. Koin, että työnteko oli suuri helpotus minulle! Sain välillä pienen hetken uppoutua ihan joihinkin muihin asioihin ja kerätä siinä samalla ns. imetysvoimaa :D.

Pidimme kirjaa syöttökerroista: mihin kellonaikaan vauva oli syönyt pullosta ja montako millilitraa ja kuinka kauan hän oli syönyt tissiä. Kun imetysohjaaja tuli toisen kerran kotiimme, oli maanantai. Hänen ensimmäisestä vierailustaan oli kulunut kolme päivää ja muutos oli valtava! Hän ei ollut uskoa, että kyseessä oli sama vauva! Nimittäin tuon viikonlopun omistin imetykselle ihan täysin. En juurikaan poistunut kotoamme, vaan rakensin makuuhuoneeseemme ns. imetyspesän, jossa vietin aikaa vauvan kanssa herkkuja syöden ja lemppariohjelmia katsellen. Ajattelin, että nyt taas sitä sisua kehiin enkä varmasti anna periksi! Lauantai-iltapäivänä keksin erään keinon, jolla sain taltutettua vauvan raivon. Minulla oli pullossa pumppaamaani maitoa, jota ruiskutin pienesti vauvan suuhun, kun hän raivosi. Raivo lakkasi ja samantien tyrkkäsin rinnan hänen suuhunsa :D. Tätä toistin joka imetyskerralla – aina se ei toiminut, mutta useimmiten toimi! Näin pikkuhiljaa vauva alkoi yhdistämään rinnan ruokaan, joka oli meillä ollut se ongelma: hän ei kerta kaikkiaan tiennyt, että ruoka tulee rinnasta, kun oli teholla tottunut pulloon ja saanut toki siitä tehopätkän jälkeenkin suurimman osan ravinnostaan. Muistan aina sen innokkaan hamuamisen, kun tuttipullon nokka osui hänen huuliinsa. Ja vastaavasti sen raivon, kun tissi osui hänen huuliinsa. Tuntui niin pahalta ja luonnottomalta. Tiesin, että minussa ei ollut mitään vikaa, mutta silti se välillä tuntui siltä. En ollut etukäteen tiennytkään, että imetys olisi minulle niin ratkaisevan tärkeä asia. Enkä ollut tiennyt, että sen kanssa voisi olla niin valtavia ongelmia! Se ei todellakaan aina mene niin, että tässä on vauva, tässä on tissi ja ei muuta kuin syömään! Onnekas saan olla, että esikoisen kanssa imetys sujui heti alusta lähtien kuin valssi!

Mietin sitäkin, että jos olisin kohdannut moisia imetysongelmia esikoiseni kanssa, olisin ihan varmasti luovuttanut jossain vaiheessa. Imetysohjaaja ja neuvolan terveydenhoitaja ylistivätkin useita kertoja, miten sinnikäs ja sisukas olin ja miten moni olisi jo sata kertaa tarttunut korvikepurkkiin. Sain niistä lisäpotkua ja toki aiempi, täydellisesti onnistunut imetystaival oli myös hyvin suuri motivaattori. Tiesin esikoisen ajalta, miten valtavan helppoa ja vaivatonta ja nopeaa ja mutkatonta ja terveellistä imetys onkaan! Ei mukana kulkevia korvikkeita eikä tuttipulloja. Riitti, kun tissit kulkivat mukana :D.

Pakko tähän väliin mainita, että mieheni lisäksi suuri tukijani imetystaipaleemme alussa oli ihana ystäväni, joka on Imetyksen tuki ry:n imetystukiäiti. Hän neuvoi ja opasti, jakoi vinkkejään, tuki ja tsemppasi. Iloitsi kanssani onnistumisista ja lohdutti epäonnistumisista minkä omilta pieniltä lapsiltaan ehti. En ikinä unohda hänen tukeaan ja sitä, miten hän oli aina viestin päässä auttamassa. Kiitos niin paljon Jenna! ♥

Imetysohjaaja punnitsi vauvan molemmilla vierailukerroillaan ja painoa oli sen viikonlopun aikana tullut todella paljon! Näin ollen hän oli sitä mieltä, että saimme heti purkaa pullomaidot kokonaan pois ja mennä pelkällä imetyksellä. Pyysin vielä yhden punnituksen neuvolasta oman mielenrauhani vuoksi ja edelleen poika kasvoi silmissä! Hän pääsi sitten kunnolla tissin makuun ja siitä seurasikin valtava kasvutahti noin 1kg/kk ja se taas tiesi hänelle vatsavaivoja seuraaviksi viikoiksi… Niistäkin selvisimme lopulta useiden vyöhyketerapiahoitojen avulla ja toki myös aika auttoi! Kunnes sitten mahavaivojen hellitettyä starttasivat ”nelikuisen yöhulinat” kolmen kuukauden iässä :D. Yhtä vaihetta vaiheen perään, mutta toki huomattavasti enemmän niitä ihania, onnen ja rakkauden täyteisiä hetkiä ♥.

Tästä kolmen viikon uurastuksesta ja muutenkin ihan vain toisen poikamme syntymän kunniaksi ostin itselleni muistoksi nahkaisen Cuero Designin lepakkotuolin ♥. Tuolia katsoessani mieleeni muistuvat aina ne ensimmäiset, erittäin haasteelliset päivät ja viikot. Huh mitä tunnemyrskyä se olikaan! Jo pelkästään uuden vauvan syntymä ja esikoisen totutteleminen asiaan ovat isoja asioita, mutta siihen vielä nämä erinäiset haasteet päälle niin sanotaanko vaikka näin, että soppa oli valmis :D.
Niinä ensimmäisinä viikkoina mietin usein sitä, että oli pullovauvassa hyviäkin puolia (niitä kun oli välillä pakko oman jaksamisen vuoksi etsiä). Nimittäin pulloruokitulle vauvalle muodostuu selkeämpi uni- ja valverytmi kuin täysin imetetylle vauvalle. Hän söi noin 2-3 tunnin välein ja aika lailla nukkui väliajat pieniä hereilläolohetkiä lukuunottamatta. Näin ollen omistin nuo väliajat hyvin pitkälti esikoiselleni. Kävimme hänen kanssaan kaksin kaupassa, vietimme kylpy- ja saunailtoja jne. Uskon, että niillä oli suuri merkitys hänen sopeutumisessaan uuteen isoveljensä rooliin.

Viime sunnuntaina kuopuksemme täytti kuusi kuukautta ja samana päivänä tuli täyteen myös puoli vuotta täysimetystä! Olin ja olen niin ylpeä itsestäni (vaikka suomalaiseen tapaan ei vissiin jostain syystä näin kuulu sanoa…), että taistelin ja onnistuin! Nyt vauva maistelee uusia makuja neljättä päivää ja on kuin olisi aina syönyt muutakin kuin tissimammaa. Tänään söi lounaaksi tekemääni porkkanasosetta, jälkkäriksi maiskutteli maistelututistaan banaania ja joi tissimammaa sekä ennen että jälkeen lounaan. Illalla maisteluvuorossa voisivat olla jääkaapista löytyvät avokado ja persimoni!