/

He-hei! Se on jälleen tämä odotettu perjantai-ilta käsillä! Vaikka tätä viikonloppua usein kovasti odottaakin, niin pyrin kyllä tekemään arjestakin mukavaa ja odottamisen arvoista, sillä arkeahan tämä elämä enimmäkseen on. Ei elämää voi elää niin, että aina odottaa jotain muuta kuin sitä nykyhetkeä. Elämä on tässä ja nyt. Jos huomaa aina odottavansa viikonloppua tms. todella hartaasti, kannattaa pysähtyä miettimään, mistä se johtuu ja mitä asialle ehkä voisi tehdä!

Täällä on tähän perjantaihin herätty tänä aamuna klo 6.10. Puoli seitsemältä olimme koko perhe olohuoneen sohvalla, mies tosin jo töihin lähtöä tekemässä. Meidän yksivuotiaamme on päättänyt, että aamukuuden jälkeen ei välttämättä tarvitse nukkua, ikinä, eikä kenenkään tässä talossa. Aika karu muutos, kun esikoinen saattoi päästellä kymmeneenkin… Toki hän vastaavasti valvoi sitten illallakin pidempään. Tänä iltana pojat kävivät yöunille jo puoli kahdeksan maissa. Jännä nähdä, alkaako huominen päivä vielä aikaisemmin kuin tänään! Tällainen rytmi on kuitenkin mukavaa nyt, kun lapsia on enemmän kuin yksi: on tärkeää saada iltaan tätä omaa aikaa!

Tulin piipahtamaan blogissa ennen kuin istahdamme miehen kanssa sohvalle tämäniltaisen Vain elämää -jakson pariin. Katsomme kaikki sarjat aina tallenteina. Vältämme näin mainokset ja voimme katsoa ohjelmat omien aikataulujemme mukaisesti. Odotan kovasti illan jaksoa, sillä luvassa on Lauri Tähkän päivä, jei!

Tähkästä heiniin ja trendeihin, nimittäin olen lukenut ja havainnoinut, että heinät ovat kuulemma nyt kovin trendikkäitä sisustuksessa! Viime kuukausina olen ollut kyllä pihalla kuin lumiukko kaikista sisustukseen liittyvistä asioista, mutta toki oman kodin sisustuksen parissa hääräillyt ihan entiseen tapaani. Heiniä meiltä on löytynyt jo vuosikausia erilaisina rykelminä ja kokoonpanoina; niiden sävyt on tosi kauniita eikä niihin kyllästy varmaan koskaan! Loppukesästä mulla oli aikomuksena poimia kotiin vielä muutama osmankäämi, mutta harmillisesti se aina jäi. Esikoisellekin tuosta pienestä haaveestani kerroin ja takapenkiltä kuului lähes joka automatkalla: ”Äiti tuolla on niitä juttuja mitä sää halusit! Mää voin tulla sun kans hakemaan!” Bongaamamme kasvupaikat vaan oli aina suht haastavia, joten taisi jäädä nyt seuraavaan kesään meidän osmankäämireissut.

Heinät säilyvät hyvinä vuodesta toiseen eikä kimppuja välttämättä tarvitse uusia. Tuo yläkuvan kimppu on alkukesältä ja käytin sitä mm. esikoisen synttäreillä toukokuun alussa. Se hieman varisee, jos sitä liikuttaa. Olen kuullut mm. äidiltäni, että siihen voisi suihkia hiuslakkaa, niin ei enää varisisi – en ole vielä testannut tuon toimivuutta, oletteko te?

Valkoisessa pullossa oleva heinä on peräisin upeasta kimpusta, jonka eräs ystäväni toi reilu vuosi sitten toisen lapsemme syntymän kunniaksi ♥.

Mutta nyt pieni kierros keittiöön ja sitten kutsuukin sohva!

Ihanaa syyskuun viimeistä viikonloppua!

/

Kymmenen päivää sitten oli tuo maaginen ”100 yötä jouluun”, mutta en sinä sunnuntaina ehtinyt blogin pariin, mutta tänään ehdin, sillä huomasin, että 90 yötä Jouluun on… ♥ Eilen miehen oltua hetken kotona töistä tultuaan, hän kävi kurkkaamassa pakastimen oven kalenteria ja sanoi: jaahas, se on syyskuun 24. päivä! Ihmettelin, että mitä, onko nyt joku unohtamani merkkipäivä??? Hän siihen sitten tokaisikin, että syyskuun 24. ja täällä on alettu kuunteleen joululauluja! Kyllä, eilinen päivä oli sieltä hieman raskaammasta päästä oman ja lasten flunssien vuoksi, joten laitoin päivällä joululaulut soimaan! Michael Bublélla perinteisesti aloitin… (Vaikkakin aloitus on yleensä osunut lokakuun loppupuoleen.) Unohdin ne vain soimaan miehen kotiinpaluuseen asti :D.

Viime vuosina joulunodotukseeni on kuulunut aina jotain ns. extraa. Se alkoi oikeastaan kaksi vuotta sitten, kun perheenjäseneni sai syöpädiagnoosin kuukautta ennen joulua ja leikkaus oli ihan joulun alla. Tuosta joulusta on vain pieniä, hataria muistikuvia. Sitä joulua sävytti surullisemmat fiilikset kuin yleensä. Samaan aikaan olimme kuitenkin mieheni kanssa tietoisia, että perheeseemme olisi tulossa toinen lapsi ♥. Ristiriitaisia tunteita joulu täynnä! Iloa ja onnea, mutta myös suurta surua, huolta ja murhetta.

Viime jouluna oli ihana vauvaperheen joulu. Kuopuksemme oli vajaan viiden kuukauden ikäinen eikä hirveästi vielä joulusta ymmärtänyt, mutta mukana menossa toki oli. Jouluruokaa syödessämme pakkanen paukkui ja lasiterassin lasit olivat täynnä aivan upeita kuurankukkia. Vauva nukkui tyytyväisenä lasiterassilla lampaantaljojen alla mummuni päivitellessä, että vauva laitetaan noin kylmään nukkumaan :D ♥. Tuosta kyseisestä joulusta nautittiin edellisenkin vuoden edestä, sillä nyt ilmassa ei ollut samankaltaista murhetta.

Tänä vuonna joulu on taas perheessämme erilainen! Minusta on tulossa ensimmäistä kertaa elämässäni täti, sillä veljeni ja avovaimonsa saavat joulukuussa vauvan ♥. Tai laskettu aika on ihan joulun paikkeilla, mutta syntymäpäivähän voi osua vaikka tammikuulle tai marraskuulle. Joka tapauksessa joulunodotukseemme liittyy tänä vuonna tällainen toinenkin ihana odotus! Vanhempani saavat kolmannen lapsenlapsensa ja poikani saavat kolmannen serkun ja tällä kertaa serkku taitaa olla tyttö. Mietittiin vain miehen kanssa, että miten mahtaakaan käydä jouluna, jos meidän joulupukille ilmaantuukin keikka synnärille! ;)

Tällaisissa tunnelmissa käynnistyy siis joulunodotus tänä vuonna! Keräsin tähän muutaman kuvan aiemmilta vuosilta, enemmän ulkokuviakin tällä kertaa.

Viimeisessä kuvassa näkyvä Joy-kynttelikkö aloittaa meillä perinteisesti ns. näkyvän joulun, sillä sen otan esiin aina jossain vaiheessa lokakuuta! Aina jännittää kaivaa se esiin ja katsoa, montako lamppua on hyytynyt säilössä olevien kuukausien aikana… Onneksi jokunen vuosi takaperin hamstrasin noita polttimoita sen verran, että ei pitäisi muutamaan vuoteen olla huolta :D.

Ne ensimmäiset joululaulut ja niiden parissa fiilistelyt. Se ensimmäinen glögihetki kynttilänvalossa. (Muistan vieläkin, miten esikoinen sanoi vuosia sitten glögiä plökimehuksi :D.) Ne ensimmäiset jouluisemmat valot kotona. Kodin pukeutuminen askel askeleelta enemmän jouluiseksi. Salaiset joulupuuhat lapsilta. Lasten (tai tänä vuonna vielä lähinnä esikoisen) pukille kirjoittaminen ja se valtaisa jännittynyt ja riemastunut odotus! Tonttujen kurkkimiset ikkunoista ja tonttujen jättämät jalanjäljet pihallamme. Ne joulun tuoksut ja kaikki ihanat joulun maut! Joulukukat ja ainakin sata ihanaa muuta yksityiskohtaa! Mitä ihmettä tekisimmekään, jos ei olisi joulua! Jos ei olisi joulua, joka niin ihanasti katkaisee tämän pimeimmän vuodenajan!

Odottaako siellä joku muu joulua yhtä innokkaasti? 

/

Perjantai-ilta! ♥ Onkohan tämä koko viikon ihanin hetki, en tiedä. Kyllä aika kärkisijoille yltää! Kun on tehty kotona jonkinmoiset viikkosiivoukset, saatu perhe ruokittua, käyty tekemässä viikonlopun ruoka- & herkkuostokset ja sammutettu työhuoneen valot. Sitten on aika sytytellä kynttilät ja napata villasukat jalkaan ja herkkukipot käteen! Nauttia yhdessäolosta ja perheen kesken touhuamisesta. Ei sitä kuitenkaan kovin pitkään ehdi perjantai-iltaisin tehdä, sillä tässä osoitteessa alkavat iltatoimet jo klo 19, oli arki tai pyhä. Silloin käydään iltapalapöytään, tosin joskus käydään suihkussa tai saunassa jo ennen iltapalaa, joskus vasta sen jälkeen.

Kuitenkin kun kello on iltakahdeksan (niin kuin juuri nyt), ovat molemmat pojat sängyissään unilla – joko jo nukahtaneina tai sitten vasta unta etsimässä. Iltakahdeksasta alkaa meidän aikuisten oma sekä parisuhdeaika. Usein puuhailemme omiamme ja sen jälkeen katsomme yhdessä esim. jotain sarjaa (viime aikoina Frendejä, ikisuosikki ♥). Nyt syksyllä on mukavaa tämä kotoilu, kun niin moni sarja alkaa taas pyöriä telkkarissa. Itse katson tv:tä tosi vähän, mutta nyt syksyllä seuraamme miehen kanssa yhdessä mm. Ensitreffit alttarilla -sarjaa. Odotamme myöskin innolla The Wallin uutta tuotantokautta!
Jos mies katsoo jotain omaa ohjelmaansa tai puuhastelee autotallissa, minä saatan kirjoitella ystävien kanssa tai (toivon ainakin ehtiväni) postailla silloin tällöin tänne blogiini. Saatan myös katsoa tabletilta Emmerdalea. Se on ollut vuosikymmeniä suosikkini. Se on sellainen ihana rentoutuskeino, kun saa uppoutua jonkin hyvän ohjelman pariin eikä tarvitse ajatella mitään muuta – ne hetket on tärkeitä!

Lisäksi teemme ehkä yhdessä iltapalaa ja herkuttelemme. Pointti on siinä, että iltojen täytyy olla rentoa olemista, akkujen lataamista, jotain, mistä molemmat nauttii! Se on myös ainoa aika vuorokaudesta, kun voimme jutella kaksistaan mistä vain ja ilman keskeytyksiä. Meidän rakas 5-vuotiaamme on mestarikeskeyttäjä… Onhan tässä jo yli vuosi harjoiteltu sitä oman vuoron odottamista, mutta kaikki aikanaan :D.

Joka tuutista toitotetaan pienten lasten vanhemmille, että ei saa unohtaa parisuhdetta! Ja olen samaa mieltä, kyllä tässä on saanut vuosien varrella seurata monta surullista tarinaa. Klassisin erimerkki on se, kun toisella on jatkuvasti omia menoja ja toinen jää useimmiten yksin kotiin. Ehkä tuota aikansa jaksaa, mutta kun lapset kasvavat, kasvavat myös vanhemmat – erilleen. On hyvin vaikeaa saada yhteyttä toiseen takaisin, jos on eletty vuosia yhdessä, mutta erikseen. Vuosien mittaan ehtii muodostua sellainen kuilu pariskunnan osapuolten väliin ja sitä ei hetkessä umpeen saakaan – useimmiten ei enää koskaan. Omaa aikaa täytyy toki olla, mutta myös sitä parisuhdeaikaa! Se ei ole yhtään vähäpätöisempää kuin oma aikakaan. On toki myös sellaisiakin suhteita, joissa ei niin välitetä viettää aikaa kaksin. Niistä usein tuleekin mieleeni, että puoliso täytyy valita siten, että hänen kanssaan haluaa viettää aikaa! Jos ei sellaista halua ole, on puoliso väärä. Näin mustavalkoisesti sanottuna, kaikkihan aina vaikuttaa kaikkeen…

Olen välillä puhunut ystävilleni näistä asioista. Olemme keskustelleet, että mitä pariskunnat tekevät yhdessä. Harrastavatko jotain, matkustelevatko yms. Hyvin yleistä tuntuu olevan, että kotona ollaan ja möllötetään, mutta jos se on molemmista mukavaa, niin miksi pitäisi tehdä jotain muuta? Etenkään arki-iltaisin! Joskus viikonloppuisin on toki mukavaa käydä kaksin vaikka syömässä tai leffassa, mutta ei sitäkään tule joka kuukausi harrastettua. Tuollaisista pienistä treffituokioista olisi kuitenkin hyvä pitää kiinni, vaikka edes joka toinen kuukausi! Piristää mukavasti arkea ja sitä maanantaiaamua, kun tietää, että tulevana viikonloppuna pääsemme miehen kanssa kaksin leffaan, kuten silloin joskus vuosia sitten ennen lapsia. Pieni tuokio riittää ja tuo potkua elämään! Ja siihen parisuhteeseen! Eikä sen aina tarvitse olla jotain ihmeellistä kuten Pariisin matka. Kahvilassa käynti naapurikaupungissakin on mukavaa vaihtelua! Tällaisen toteutimme miehen kanssa kesällä prätkällä ja pyörähdimme Pietarsaaressa. Muistan vieläkin sen helteisen päivän, kun mies oli käskenyt pukea päälle farkut ja hupparin ja mitä vielä. No paluumatkalla olin pelkällä topilla kyydissä ja se riitti, tuntui aivan ihanalta se lämmin tuuli, vaikka se meinasikin siinä vauhdissa irrottaa rintsikatkin mukaansa! :D

Minun piti tulla toivottamaan teille hyvät viikonloput, mutta juttu lähti hieman rönsyilemään… Olen tainnut kaivata tätä kirjoittamista aika paljon ♥. Tuntuu ihanalta kirjoitella täällä taas ja toivon, että löydän tälle aikaa säännöllisesti! Huomaan, että tämä on mukava keino ikään kuin nollata päätä ja uskokaa tai älkää, näinä päivinä sitä nollaamista riittää! :D

On kyllä niin ihanaa, että on viikonloppu! Ei sillä, että arjessa olisi mitään vikaa, mutta on viikonlopussa ihan oma tunnelmansa, kun voi viettää aikaa koko perheen kera. Huomenna meillä on aikomus vierailla isomummun (minun mummuni) luona ja sunnuntaina saamme joukon ystäviä kylään!

Miten teillä vietetään perjantai-iltoja ja ennen kaikkea sitä parisuhdeaikaa?